Itsevarma ja ystävällinen ranskalainen nainen

 

Kuva mersolis Pixabaystä

Miten ranskalaiset eroavat meistä - vai eroavatko?

Olimme äskettäin Place du Général de Gaullen reunalla kahvilassa. Naapuripöytään tuli ranskalainen eläkeläispariskunta. Rouva otti koko tilan haltuunsa, huuteli tiskin takana oleville asiakaspalvelijoille. Hymyilevä, huumorintajuinen, ystävällinen ja laittautunut. 

Näin paikaltani, kun hän jutteli miehensä kanssa. Hänen puhuessaan merkittävä osa viestinnästä tuli hänen käsiensä ja ilmeittensä kautta. Minä seurasin häntä kuin teatteriesitystä.

Meidän ranskalainen ystävämme on juuri tällainen itsevarma, sanavalmis, aistikkaasti pukeutuva ja kontaktihakuinen leidi.  

Jonkun ajan kuluttua kadulta tuli keski-ikäinen nainen, joka marssi suoraan vessan ovelle. Miesasiakaspalvelija huusi tomerasti hänen peräänsä ja alkoi selittää.  Nainen seisoi ovenraossa kuunteli ihmeissään ja katseli minua merkitsevästi kuin todeten, että ollaanpa täällä pikkumaisia. Ilmeisesti WC oli tarkoitettu vain asiakkaille.  Nainen pääsi vessaan. Kai hän oli luvannut ostaa jotakin. 

Kun lähdimme kahvilasta vessanainen seisoi ulkona. Mehän olimme jo aavistuksen tuttuja. Vaihdoimme tervehdykset:  Au revoir ja bonne journée,

Eilen lähdimme kävelylle. Aivan asuntomme lähelle pysähtyi ambulanssi. Vastaani tuli vanha nainen, joka sanoi jotakin. Minä urahdin vastaukseksi. Hän varmaan kommentoi ambulanssia.

Ambulanssi parkeerasi vanhainkodin eteen, joten joku iäkäs tarvitsi apua. Vanha nainen näytti menevän vanhainkotiin. 

Kuva Laone Marques Pixabaystä

Pidän ranskalaisten tavasta hymyillä, jos katseet jostakin syystä kohtaavat. Se on pieni tunnustus toisen ihmisarvosta. 

Toinen kaunis tapa on tervehtiä, jos kun kohdataan vaikkapa varjoisalla kadulla eikä muita ihmisiä näy. Ymmärrän, että tämä on tapa ilmaista, että ei olla liikkeellä pahoissa aikeissa. Ei hätää. 

Olemme tottuneet siihen ettei vieraita ihmisiä puhutella. Minä nautin tilanteista, joissa sattumalta kohdataan vaikka apteekissa jonotettaessa ja vaihdetaan oudon kanssa jokunen sana. Jos jotakin huomionarvoista ilmenee, joku voi kommentoida ja toinen vastata. Useampikin repliikki voi seurata.  Sitten erotaan ja unohdetaan koko juttu. Hetkeksi tuli kuitenkin hyvä mieli. 

Keskustelu voi olla kuin pieni peli tai näytelmä, jossa kumpikin osapuoli tuntee luontaisesti säännöt. On hyvin ymmärrettävää, että tällainen ei sovi kaikille. Kohdattu voi olla ujo ja tuntea itsensä sanavalmiuttomaksi. Tilanne voi ahdistaakin. Olen ollut tilanteissa, joissa olen ehkä sanonut jotakin, mutta naapuri pysyy vaiti. Siihen on täysi vapaus - tietenkin. 

Ranskalaisetkin voivat olla vaivautuneita. Kun aloittaa keskustelun jonkun nuoren asiakaspalvelijan kanssa ja hän osaa huonosti englantia, hän on hieman hämillään. 

Kun joskus aloitan mitättömällä ranskallani keskustelun vaikka patonkiostoksilla boulangeriessa, vastapuoli kuulee ensimmäisestä tavusta ulkomaalaisuuteni. Hän saattaa olla mielissään yrityksestäni ja myötäsukaisesti myhäillen vastata ne samat fraasit, joita näissä tilanteissa käytetään. 

Suomen sanoissa "herra" ja "rouva" on mielestäni erilainen konnotaatio kuin ranskan sanoissa monsieur ja madame. Suomessa noita käytettäessä tulee pilailun tai jopa pilkan tunne. Tuntuu kuin tasavallassa yritettäisiin vitsailla menneestä sääty-yhteiskunnasta. Ranskan monsieur ja madame tuntuvat aivan neutraaleilta, vaikka suuren vallankumouksen maassa ollaankin. 

Jos joku nuorimies tönäisee minua tungoksessa, hän sanoo oitis "pardon, monsieur" ja se on aivan okei. Muistan kun olin kerran Englannissa lentokentällä matkatavarahihnalla ja edelläni hääräsi työväenluokkaisen näköinen britti. Jotain pientä ilmeisesti sattui ja puhuttelin häntä ilmauksella "sir", Hänen vastauksensa oli harmistunut "sööör". Mikä toimii Ranskassa ei toimi välttämättä briteissä. 

Suomessa suunnilleen kaikki sinuttelevat toisiaan. Poikkeuksen tekevät toimittajan, jotka haastattelevat presidenttiehdokkaita. Se tuntuu jotenkin kökköiseltä tässä sinujen valtakunnassa. Minä olen kasvanut sinutteluun ja se sopii minulle hyvin. Jos osaisin ranskaa kunnolla, teitittely ja sinuttelu ranskalaisittain tilanteen mukaan sopisi minulle hyvin. Maassa maan tavalla. Minun olisi tietenkin pitänyt kutsua häntä misteriksi. 

Ranskalaisten itsevarmuus kumpuaa varmaan suuren maan mahdikkaasta historiasta ja vahvasta kulttuurista. 

Kuva RD Law Pixabaystä

Nämä ovat vain mielikuviani. Suomessa on paljon sujuvasanaisia ekstroverttejä ja ranskassa on möllejä juntteja, vaikka kaikki ranskaa puhuvatkin. Voi olla, että kummastakin maasta voitaisiin tunnistaa tietyt ihmistyypit. Suhteet ehkä poikkeaisivat. 

Erilainen kulttuuri tuottaa erilaisia tapoja ja käytäntöjä. Suomalaisessa kulttuurissakin on omat vahvuutensa. 

Ehkä näissä havainnoissani on jokin totuuden siemen. 

Loppukevennys: Vastaamme käveli eilen tyylikäs tummiin pukeutunut pariskunta. Kun ohitimme, kuulin että he puvuvatkin suomea. Sanoin, että ranska kuulostaakin helpolta. Mies vastasi, että "sitä kuulee täällä paljon". Rupattelimme hetken.  Sanoin sitten ajatelleeni heidät nähdessäni, että kyllä nuo ranskalaiset osaavat pukeutua tyylikkäästi. 

Vive la France!

Eläköön Suomi!