Olisinko valmis kuolemaan sodassa, vaikka voittaminen olisi epätodennäköista?

 

Yrjö Jylhäsaari


Nyt on ensimmäinen kerta muistini aikana, kun sodan uhka tuntuu luissa ja ytimissä.

Minä en ikäni puolesta kelpaisi kuin siltavahdiksi, jos siihenkään.

Jos olisin 36-vuotias ja kaikki viisi lasta kotona, tilanne olisi samanlainen kuin äitini isällä Yrjö Jylhäsaarella, jolle tavisodan sytyttyä joku mies toi kutsun ja pian hän lähti.

Olen joskus kuvitellut, miltä hänestä tuntui, kun hyvin varustautunut jättiläisvaltio hyökkäsi pienen ja heikon Suomen kimppuun. 

Tuollaisessa tilanteessa lähteminen tuntuisi vastenmieliseltä, koska sota on aivan järjetöntä toimintaa. Kuolla nyt siksi, että joku hirmuhallitsija haluaa tehda maastaan vielä mahtavamman. Varmasti pelkäisin. 

Ei ole kuitenkaan kahta sanaa ettenkö lähtisi. Velvollisuus, isänmaan vapaus ja sukulaisten esimerkki johdattaisivat minut rintamalle. 

Olen reservin luutnantti ja joutuisin vaativiin tehtäviin, joihin kykyni eivät ehkää riittäisi. Veisikö pelko hermot niin, että karkaisin paniikissa. Mentävä kuitenkin olisi. Omasta selviytymisestään rintamalla ei voi tietää kuin vasta tositoimissa, 

Jos sota syttyisi nyt, joutuisin pelkäämään poikieni, lankojeni ja vanhimpien lapsenlapsieni puolesta. Olisi kauheaa joutua saattamaan läheisiään maan poveen.

Isäni kaksi veljeä taistelivat ja kolme siskoa palvelivat lottina jatkosodassa. Kaikki palasivat. Isoisäni Yrjö ei palannut elävänä talvisodasta. Hän kärsi kaikki sotien vaivat konekivääriryhmän jäsenenä. Sallan suunnalla pakkanen oli hirmuinen.

Viipurinlahden oltiin ajateltu suojaavan venäläisten hyökkäykseltä, koska jään ei katsottu kestävän.  Suomalaisilla oli tästä syystä aika kevyt miehitys omalla puolellaan Viipurinlahtea. Heikko jää ei venäläisiä kuitenkaan pidätellyt. He tulivat. Stalinia ei kiinnostanut sotilaidensa "työturvallisuus".  Jos meri vei osan joukoista ja materiaalista, niin mitä siitä. 

Venäläiset saivat sillanpääaseman Säkkijärven Vilajoelta, jossa kulki Helsingin ja Viipurin välinen maantie. Sitä pitkin venäläiset olisivat voineet edetä Helsinkiin ja/tai Viipurin suuntaan suomalaisjoukkojen selustaan. Tilanne oli hyvin vaarallinen.  

Vilajoelle alettiin haalia lisäjoukkoja. Ruotsalaiset vapaaehtoiset tulivat korvaamaan osan suomalaisista, joita vapautui lähetettäväksi hätiin Vilajoelle.  

Isoisäni lähti muiden mukana torjumaan venäläisiä jään ylittäjiä Vilajoelle. Tilanne oli siellä kaoottinen. Käskysuhteistakaan ei aina ollut selvyyttä.

Nyt tiedämme, ettei sotaa ollut montaa päivää jäljellä. 

On jännä sattuma, että tuleva anoppini teki ruokaa sotilaillen aika lähellä Vilajokea. Hän ilmeisesti kulki Vilajoen kautta joko ennen tai jälkeen isoisäni taistelua. 

Anoppini oli kylmähermoinen ihminen, mutta taistelut kävivät niin kuumiksi, että hän kysyi kapteenilta lupaa päästä pois. Vastaus kuului, että kun tänne on tultu, täältä ei lähdetä.

Isoisäni ei kokenut aseiden hiljenemistä. Hän kuoli 11,3,1940 eli kahta päivää ennen aselepoa. Hänet ehdittiin kuljettamaan Haminaan kenttäsairaalaan, jossa hänen elämänliekkinsä sammui. 

Olen kerran käynyt siinä niemessä, jossa isoisni ilmeisesti haavoittui kuolettavasti. Niemi oli kasvanut niin umpeen, ettei menneistä maisemista saanut tolkkua. Oli vain tieto siitä, täällä jossakin tapahtui tuo suvulleni traaginen osuma.

Tiedonkulku oli heikkoa. Sota loppui ja isää odotettiin kotiin. Eräänä päivänä mummoni lähetti tulevan äitini Railin kipaisemaan kaupassa. Hän tapasi siellä postinkantajan,
 jolta kysyi, onko heille mitään.

On, mutta tuon itse, kuului vastaus.  

Äitini palasi kotiin, jossa arvattiin, mitä on tulossa. 

Tekin arvaatte. 

Isoisäni lepää Keski-Porin kirkon sankarihautausmaalla,

Leski ja viisi sotaorpoa. Äitini oikealla. 

Rankkojen sotakokemusten vaikutukset saattavat periytyä seuraaviin sukupolviin. 

Tuo on meille menneisyyttä. Ukrainalle se on tätä päivää. 

Slava Ukraini!

Otsikon kysymykseen vastaan, että ainakin isoisäni oli valmis.

Sota on hirveä asia. Kaikki mitä rintamalla ja kotirintamalla tapahtuu ei todellakaan ole jaloa eikä kaunista. 

Siksi rauhaan pääseminen olisi kallisarvoista. 

Ukrainan tilanne on kauhistuttava, Vastustajana oleva sotarikollisvaltio ja epäluotettavaksi osoittautunut kumppani mukamas neuvottelevat rauhasta ja samalla yrittävät kahmia itselleen Ukrainalta niin paljon kuin irtoaa. 

Tämä on uskomattoman härskiä ja moraalitonta.

Euroopan unionin pitäisi nopeasti nousta tosissaan Ukrainan rinnalle laittamaan Trumpia kuriin, mutta koska se on unioni eikä liittovaltio, päätöksenteko on toivottaman hidasta. Nato on nyt Trumpin äkkikäännöksen vuoksi rampa ankka. 

Lopuksi jotakin aivan muuta. 

Olimme ravintolassa lounaalla tänään. Taustalla soi jotakin tyhjänpäiväistä ja jatsahtavaa plinketjplom, joka kuulosti melkein hissimusiikilta. Hämmästyimme, kun plinketi alkoi yhtäkkiä soittaa tuttua Bachin säveltämää virttä "Oi rakkain Jeesukseni ...". Ei se edeltävä mitään hartausmusiikkia ollut ja jos oli, jäi kyllä meiltä huomaamatta. 

#sota #ukraina #talvisota #jatkosota #ravintola #lounas #leski #sotaorpo #sotaleski #rauha #kuolema #kaatuminen #kenttäsairaala