Tänään oli meille merkittävä päivä

 

Tästä ei ihan heti huomaa, mitä tässä tapahtuu. 

Kyse on tilaisuudesta, jonka seuraksena tulemme ehkä siirtymään uuteen solmukohtaan elämässämme. 

Minä en koskaan tavannut vanhempieni isovanhempia. Ei Saarakaan omiensa.

Isäni isänisä Antti Kukko oli elossa, kun synnyin kesäkuussa 1954, mutta hän kuoli muistaakseni heti heinäkuussa. Me asuimme ja hän varmaankin Jämijärvellä, joten en kohdannut häntä. Jos olisin, en tietysti muistaisi mitään.

Meidän vanhin lapsenlapsemme ja hänen morsiaimensa vihittiin tänään Naantalin kirkossa. Hän on ensimmäinen kolmannen sukupolven jälkeläisistämme, joka meni naimisiin. 

Tämä oli päänavaus. Yhdeksästätoista lapsenlapsestamme epäilemättä moni tulee löytämään puolison ja varmaan jälkipolveakin ilmaantuu. Jos saan elää, saanen joskus keikuttaa lapsenlapsenlapsia sylissäni. Toki olisin takarivissä, koska lasten vanhemmat ja isovanhemmat toki ovat ensisijaisia. 

Me osallistuimme vihkimiseen virtuaalisesti Instagrammin välityksellä. Hääjuhlasta olemme saaneet jonkin verran kuvia ja videoita. Toivottavasti niitä tulee lisää. 

Olen nyt sellaisessa elämänvaiheessa, että minulla on muistikuvia useasta sukupolvesta ylös- ja alaspäin. 

Mainittu Antti Kukko toimi Suurimman osan elämästään Karjalankannaksella. Hänen vaimonsa kuoli jo ennen sotia, joten hänen hautansa on rajan takana Vpl. Pyhäjärven kirkkomaalla. Hautaa on turha etsiä, vaikka paikalle joskus vielä pääsisikin, koska venäläiset ovat ottaneet kyseisen hautausmaan samaan käyttöön. 

Antti oli kalastaja, maanviljelijä ja erään pietarilaisen yhtiön asiamies. Antti etsi kaadettavaksi sopivia metsiä, organisoi hakkuut ja laivasi tukit Pietariin, josta Gurevitš-niminen yhtiö välitti  niitä kuulemma jopa Egyptiin saakka. 

Isoisäni maanviljelijä ja siinä sivussa myös kalastaja Martti Kukko vaimoineen asuivat myös Kannaksella, mutta heidän kohtalonaan oli tulla perheineen evakkoon ensin Jämijärvelle ja sitten Nurmijärvelle. 

Isäni, joka muutti nimensä Honkalaksi Pyhäjärvelle jääneen talon mukaan, teki elämäntyönsä opettajana ja sivutoimisena yrittäjänä, pisimpään Nurmijärvellä. 

Sukuketju jatkuu vanhemmassa tyttäressäni, joka on asettunut puolisoineen ja perheineen Naantaliin, ja minussa, joka olen Saarani kanssa päätynyt Turkuun. 

Kyseisen tyttären ja hänen puolisonsa esikoinen vihittiin tänään kirkossa, jossa äitini äidinisä Axel Aleksander Nurmi (ent. Sjöberg) pääsi todennäköisesti ripille 1800-luvulla suurten nälkävuosien jälkeen. 

Tällaisia sukuketjuja voidaan tietysti piirtää nuoreen aviopariin montaa kautta. 

Toivotaan kaikkea hyvää ja siunausta tuoreelle avioparille, jotka aloittavat yhteisen taipaleensa  aikana, jolloin synkät maailmanpoliittiset pilvet huolestuttavat. Monenlaisissa vaiheissa ovat toki aikaisemmatkin sukupolvet eläneet. 

Sen, miten sukupolviemme ketju tulee jatkumaan, tietää vain Luoja Taivaassa. 

Enkelimme ovat päässeet Mersullamme jo eteläiseen Puolaan. Hyvin kuuluu auto pelanneen.