Olen pieru saharassa. Tekemisilläni ja ajatuksillani ei ole mitään merkitystä maailman valtiaiden neuvottelupöydissä.
Miksi siis murehtisin sitä, että palatessani pian lentämällä Suomeen osallistun ilmaston tuhoamiseen? Eihän se mitään merkitse koko maailman tulevaisuuden kannalta.
Miksi vähentäisin naudanlihan syömistä, kun suomalaisen lihan sanotaan olevan niin mahdottoman puhdasta? Suomalaiset lehmät ovat kai erilaisia kuin muualla. Ne eivät varmaan märehdi eivätkä tuota siten kasvihuonekaasuja kuten pahat ulkomaalaiset lehmät.
Mitäpä noista merien muoveista. Ei siellä paljoakaan olen minun muovejani, kai.
Suuri määrä nuoria meni äskettäin Greta Thunbergin innoittamina koululakkoon ilmaston puolesta yli sadassa maassa.
Eija-Riitta Korhola opettaa suhteellisuutta nuorille mielenosoittajille muistuttamalla, että Suomen osuus globaaleista päästöistä on yksi promille ja EU:n kymmenen prosenttia. Hän pelkää, että EU ja Suomi sen mukana aiheuttaa vahinkoa rajoittamalla omia päästöjään, koska tuotantoa siirtyy maihin, jotka eivät aio lähiaikoina alkaa rajoittamaan omiaan.
Huoli on varmaan aiheellinen ja Korholan luvut oikein, mutta mutta ...
Korhola väittää monien oman sukupolvensa ilmastoaktivistien syyllistyneen tehokkaiden keinojen vastustamiseen ja vääristä asioista kiinnostumiseen. Ehkä niin.
Suomi on rikas maa ja epäilemättä täällä ympäristöasiat ovat paremmalla tolalla kuin suurimmassa osassa muuta maailmaa.
Korhola vetoaa nuoriin, etteivät he vaatisi Suomelta ja Euroopan Unionilta tiukkoja leikkauksia, koska ne eivät hänen arvionsa mukaan auta. Hän vetoaa eurooppalaisen puhtaan tuotannon referenssimerkitykseen, mutta ei esitä keinoja asian kokonaisvaltaiseen ratkaisemiseen.
Siinä Korhola on oikeassa, että ilmastomuutoksen torjunnassa on syytä keskittyä todella vaikuttaviin keinoihin, eikä näperrellä pikkuasioiden parissa.
Facebookissa on paheksuttu nuorten saattamista ilmastoahdistukseen. Minusta tämä on kummallinen kanta. Asiahan koskee erityisesti juuri heitä. Miten aikuiset voisivat peittää oman ahdistuksensa ja nuorten silmät asialta? Se vasta ahdistavaa on, jos asiaa ruvetaan peittelemään. Nuorten ahdistusta varmasti helpottaa se, että he ovat alkaneet vaatia syyllisiä - eli meitä - asiasta tilille.
Suomessa poliittista pragmaattisuutta pidetään hyveenä. On ikävää, jos se merkitsee puliveivausta ilmastoasioissa oman maan lyhyen aikavälin etujen vuoksi.
Nuoresta Greta Thunbergista on tullut lyhyessä ajassa ilmastomuutoksen torjuntataistelun ikoni. Hän ei peittele sitä, että hänellä on on todettu Asbergerin syndrooma. Luultavasti juuri siksi hän vaatii oikeita tekoja tyhjien puheiden sijaan. On ironista, että tarvitaan diagnosoitu ihminen kertomaan meille pragmaatikoille, mikä on totuus.
Greta tietää, että ilmastomuutos ei käsittele vetoomuksia.
maanantai 18. maaliskuuta 2019
perjantai 15. maaliskuuta 2019
Maahan - ylös, maahan - ylös, maahan - ylös ...
Kaksi kälyäni oli luonamme viikon ja lähtivät tiistaina takaisin Suomeen. He lensivät Norwegianilla Tukholman kautta Seutulaan.
Seurasin heidän lentoaan Flightradarilla Tukholmaan saakka, en tietenkään koko aikaa vaan välillä katsomalla missä kone lentää. Reitti ei ollut viivasuora, eikä voikaan olla, koska siinä tapauksessa kiitoratojen pitäisi olla samassa linjassa kummassikin päässä. Kone nousi lounaaseen, kaarsi etelään ja kääntyi sitten pohjoiseen lentäen suurin piirtein ylitsemme. Loppupäässä se ohitti Arlandan itäpuolelta, kääntyi sitten etelään ja laskeutui kentälle.
Nizzan kentällä koneet nousevat lounaaseen ja laskeutuvat koilliseen tai päinvastoin. Oletan valinnan riippuvan tuulen suunnasta. Sama periaate pätee varmaankin kaikilla kentillä.
Kone vaihtoi suuntaa muutaman kerran myös nousu- ja laskukierrosten välillä, ei paljoa mutta kuitenkin. Varmaankin koneiden pitää lentää tiettyjä "putkia" pitkin ja olla jatkuvasti jonkun lennonjohdon valvonnassa.
Nizzan kentällä on välillä hiljaista ja välillä taas hyvin vilkasta. Kiireisimpinä aikoina koneita nousee ja laskee jatkuvalla syötöllä. Kentällä on vain yksi kiitorata, joten jokainen kone saa pienen aikaraon, jonka aikana se laskeutuu, jarruttaa ja väistyy tai tai kääntyy radalle, kiihdyttää ja nousee. Kälyjeni koneella oli käytössään noin kolme minuuttia. Laskin tämän ottamalla ajan, jolloin kukin kone ohitti kentän reunalla olevan tornin. Edellinen laskeutuva kone oli tornin kohdalla kello 13.46.55, kälyjen nouseva kone kello 13.48.26 ja seuraava nouseva kone kello 13.49.56.
Nopeimmillaan samassa kohtaa kiitorataa oli kaksi konetta laskussa tai nousussa 61 sekunnin välein. Havaintoparvekkeeltamme voi nähdä yhden koneen ilmaan nousun jälkeen vielä lähellä kentän päätyä ja toisen laskuliu'ussa aika lähellä kiitoradan toista päätyä. Tämä on varmaan mahdollista siksi, että laskeutuva kone "vetää ylös", jos tilanne vaatii.
Tätä hyvin organisoidun lentokentän toimintaa ei voi olla ihailematta. Se herättää ristiriitaisia tunteita herättää, että kerosiinia palaa ja ilmasto saastuu. Koululaiset ovat tänään eri tahoilla osoittaneet mieltä ilmastomuutoksen torjunnan puolesta. Aivan aiheesta! Parin viikon päästä ponnahdan vaimoni kanssa tuolta samalta kiitoradalta paluumatkalle kohti Seutulaa. On tässä aihetta miettimiseen.
Seurasin heidän lentoaan Flightradarilla Tukholmaan saakka, en tietenkään koko aikaa vaan välillä katsomalla missä kone lentää. Reitti ei ollut viivasuora, eikä voikaan olla, koska siinä tapauksessa kiitoratojen pitäisi olla samassa linjassa kummassikin päässä. Kone nousi lounaaseen, kaarsi etelään ja kääntyi sitten pohjoiseen lentäen suurin piirtein ylitsemme. Loppupäässä se ohitti Arlandan itäpuolelta, kääntyi sitten etelään ja laskeutui kentälle.
Nizzan kentällä koneet nousevat lounaaseen ja laskeutuvat koilliseen tai päinvastoin. Oletan valinnan riippuvan tuulen suunnasta. Sama periaate pätee varmaankin kaikilla kentillä.
Kone vaihtoi suuntaa muutaman kerran myös nousu- ja laskukierrosten välillä, ei paljoa mutta kuitenkin. Varmaankin koneiden pitää lentää tiettyjä "putkia" pitkin ja olla jatkuvasti jonkun lennonjohdon valvonnassa.
Nizzan kentällä on välillä hiljaista ja välillä taas hyvin vilkasta. Kiireisimpinä aikoina koneita nousee ja laskee jatkuvalla syötöllä. Kentällä on vain yksi kiitorata, joten jokainen kone saa pienen aikaraon, jonka aikana se laskeutuu, jarruttaa ja väistyy tai tai kääntyy radalle, kiihdyttää ja nousee. Kälyjeni koneella oli käytössään noin kolme minuuttia. Laskin tämän ottamalla ajan, jolloin kukin kone ohitti kentän reunalla olevan tornin. Edellinen laskeutuva kone oli tornin kohdalla kello 13.46.55, kälyjen nouseva kone kello 13.48.26 ja seuraava nouseva kone kello 13.49.56.
Nopeimmillaan samassa kohtaa kiitorataa oli kaksi konetta laskussa tai nousussa 61 sekunnin välein. Havaintoparvekkeeltamme voi nähdä yhden koneen ilmaan nousun jälkeen vielä lähellä kentän päätyä ja toisen laskuliu'ussa aika lähellä kiitoradan toista päätyä. Tämä on varmaan mahdollista siksi, että laskeutuva kone "vetää ylös", jos tilanne vaatii.
Tätä hyvin organisoidun lentokentän toimintaa ei voi olla ihailematta. Se herättää ristiriitaisia tunteita herättää, että kerosiinia palaa ja ilmasto saastuu. Koululaiset ovat tänään eri tahoilla osoittaneet mieltä ilmastomuutoksen torjunnan puolesta. Aivan aiheesta! Parin viikon päästä ponnahdan vaimoni kanssa tuolta samalta kiitoradalta paluumatkalle kohti Seutulaa. On tässä aihetta miettimiseen.
torstai 14. maaliskuuta 2019
Ranskan kielen kummallisuuksia
Ranskan kielessä on pikantteja omituisuuksia. Sen alkeiden opiskelijoita hämmästyttää se, että laskettaessa ei ole käytettävissä lukuja seitsemänkymmentä ja yhdeksänkymmentä. Tämän lisäksi kahdeksankymmentä on sanasta sanaan käännettynä neljä kahtakymmentä.
Seitsemänkymmentä ilmaistaan sanomalla kuusikymmentä kymmenen ja yhdeksänkymmentä sanomalla neljä kahtakymmentä kymmenen. Näistä eteenpäin lasketaan sanomalla kuusikymmentä yksitoista, kuusikymmentä kaksitoista ... ja neljä kahtakymmentä yksitoista, neljä kahtakymmentä kaksitoista ja niin edelleen.
Tämä ei kuitenkaan pidä kaikkialla paikkaansa. Myös Belgiassa ja Sveitsissä puhutaan ranskaa. Näissä maissa kieleen suhtaudutaan ilmeisesti käytännöllisemmin, koska niissä voidaan käyttää luvuista 70, 80 ja 90 ilmauksia septante, octante/huitante ja nonante.
Kun ranskalainen sanoo "Tänään on 14. maaliskuuta 2019", hän sanoo kirjaimellisesti käännettynä "Me olemme 18 maaliskuu 2019".
Jostakin syystä sekä kahvilasta että kahvista käytetään samaa sanaa le café.
Substantiivit ovat joko maskuliineja (un/le) tai feminiinejä (une/la). Suvut ilmaistaan artikkeleilla. Suvuilla ei ole mitään merkitystä. Toki mies ja poika ovat maskuliineja kuten nainen ja tyttö feminiinejä.
L'homme tarkoittaa vain miestä, mutta la femme sekä naista että vaimoa.
Sanalle ystävä on on ranskassa kaksi vastinetta, feminiininen une/la amie ja maskuliininen un/le ami. Feminiinisten sanojen omistuspronomini on ma ja maskuliinisten mon. Ranskalaiset eivät kuitenkaan voi sanoa ma amie, koska edellisen sanan päättyessä vokaaliin ja seuraavan alkaessa vokaalilla kieli ei heidän mielestään solju eteenpäin. Siksi ranskalaiset sanovat mon amie myös naisystävästä. He tosin liimaavat sanat yhteen niin että kokonaisuus kuuluu suomeksi kirjoitettuna monamii.
Seitsemänkymmentä ilmaistaan sanomalla kuusikymmentä kymmenen ja yhdeksänkymmentä sanomalla neljä kahtakymmentä kymmenen. Näistä eteenpäin lasketaan sanomalla kuusikymmentä yksitoista, kuusikymmentä kaksitoista ... ja neljä kahtakymmentä yksitoista, neljä kahtakymmentä kaksitoista ja niin edelleen.
Tämä ei kuitenkaan pidä kaikkialla paikkaansa. Myös Belgiassa ja Sveitsissä puhutaan ranskaa. Näissä maissa kieleen suhtaudutaan ilmeisesti käytännöllisemmin, koska niissä voidaan käyttää luvuista 70, 80 ja 90 ilmauksia septante, octante/huitante ja nonante.
Kun ranskalainen sanoo "Tänään on 14. maaliskuuta 2019", hän sanoo kirjaimellisesti käännettynä "Me olemme 18 maaliskuu 2019".
Jostakin syystä sekä kahvilasta että kahvista käytetään samaa sanaa le café.
Substantiivit ovat joko maskuliineja (un/le) tai feminiinejä (une/la). Suvut ilmaistaan artikkeleilla. Suvuilla ei ole mitään merkitystä. Toki mies ja poika ovat maskuliineja kuten nainen ja tyttö feminiinejä.
L'homme tarkoittaa vain miestä, mutta la femme sekä naista että vaimoa.
Sanalle ystävä on on ranskassa kaksi vastinetta, feminiininen une/la amie ja maskuliininen un/le ami. Feminiinisten sanojen omistuspronomini on ma ja maskuliinisten mon. Ranskalaiset eivät kuitenkaan voi sanoa ma amie, koska edellisen sanan päättyessä vokaaliin ja seuraavan alkaessa vokaalilla kieli ei heidän mielestään solju eteenpäin. Siksi ranskalaiset sanovat mon amie myös naisystävästä. He tosin liimaavat sanat yhteen niin että kokonaisuus kuuluu suomeksi kirjoitettuna monamii.
keskiviikko 13. maaliskuuta 2019
79 vuotta sitten kaikki muuttui
Maahan tuli rauha. Talvisota päättyi. Rintamalinjojen kahta puolta juoksuhaudoista alkoi nousta hämmentyneitä miehiä, jotka ryhtyivät epäuskoisina totuttelemaan uuteen tilanteeseen. Heitä alettiin odottaa kotiin.
Isäni oli vanhempineen ja sisaruksineen paennut synnyinseudultaan Laatokan rantamilta ja perhe asui tässä vaiheessa varmaan vielä Alavudella hyvin ahtaissa olosuhteissa. Heillä ei ollut paluuta oikeaan kotiin Kannakselle. Sittemmin he siirtyivät Alajärvelle tilavampaan asuntoon. Jatkosodan aikana he palasivat kotiin Viipurinläänin Pyhäjärvelle, mutta sieltä oli paettava uudestaan.
Äitini kotona odotettiin puolisoa ja isää kotiin. Aikaa kului, mutta sitten saatiin suruviesti. Yrjö Jylhäsaari oli kaatunut 11.3. eli kaksi päivää ennen sodan päättymistä. Venäläiset olivat saaneet sillanpääaseman Viipurinlahden tältä puolelta. Siitä heidän oli mahdollista pyrkiä suomalaisten selustaan ja/tai kohti Helsinkiä. Alueelle tarvittiin vahvistuksia ja sinne isoisänikin rintamatovereineen siirretiin. Hän haavoittui ollessaan Vilajoella yrittämässä estää sillanpääaseman laajenemista. Hänet siirrettiin kenttäsairaalaan Haminaan, jossa hän kuoli samana päivänä.
Äitini kotona alkoi lesken ja viiden sotaorvon elämä.
Aika oli ankaraa sekä isäni että äitini kodeille. Ilman talvi- ja jatkosotaa isäni perhe ei todennäköisesti olisi lopulta asettunut Satakuntaan Jämijärvelle eikä isäni tavannut porilaista äitiänä. Toisin sanoen minä en olisi tässä kirjoittamassa tätä blogijuttua.
Isoisäni kuoli vähän alle 36-vuotiaan. Tuon ikäisenä minulla ja vaimollani oli myös viisilapsinen perhe. Minulla oli hyvin haastavat ajat työelämässä, mutta maassa oli rauha eikä kenenkään tarvinnut olla hengenvaarassa rintamalla.
Isäni oli vanhempineen ja sisaruksineen paennut synnyinseudultaan Laatokan rantamilta ja perhe asui tässä vaiheessa varmaan vielä Alavudella hyvin ahtaissa olosuhteissa. Heillä ei ollut paluuta oikeaan kotiin Kannakselle. Sittemmin he siirtyivät Alajärvelle tilavampaan asuntoon. Jatkosodan aikana he palasivat kotiin Viipurinläänin Pyhäjärvelle, mutta sieltä oli paettava uudestaan.
Äitini kotona odotettiin puolisoa ja isää kotiin. Aikaa kului, mutta sitten saatiin suruviesti. Yrjö Jylhäsaari oli kaatunut 11.3. eli kaksi päivää ennen sodan päättymistä. Venäläiset olivat saaneet sillanpääaseman Viipurinlahden tältä puolelta. Siitä heidän oli mahdollista pyrkiä suomalaisten selustaan ja/tai kohti Helsinkiä. Alueelle tarvittiin vahvistuksia ja sinne isoisänikin rintamatovereineen siirretiin. Hän haavoittui ollessaan Vilajoella yrittämässä estää sillanpääaseman laajenemista. Hänet siirrettiin kenttäsairaalaan Haminaan, jossa hän kuoli samana päivänä.
Äitini kotona alkoi lesken ja viiden sotaorvon elämä.
Aika oli ankaraa sekä isäni että äitini kodeille. Ilman talvi- ja jatkosotaa isäni perhe ei todennäköisesti olisi lopulta asettunut Satakuntaan Jämijärvelle eikä isäni tavannut porilaista äitiänä. Toisin sanoen minä en olisi tässä kirjoittamassa tätä blogijuttua.
Isoisäni kuoli vähän alle 36-vuotiaan. Tuon ikäisenä minulla ja vaimollani oli myös viisilapsinen perhe. Minulla oli hyvin haastavat ajat työelämässä, mutta maassa oli rauha eikä kenenkään tarvinnut olla hengenvaarassa rintamalla.
maanantai 11. maaliskuuta 2019
Ranskalaista välillisyyttä
Kiittelin edellisessä jutussani ranskalaisten välittömyyttä. Ranskalaisten pyrkimys luontevaan ja ystävälliseen vuorovaikutukseen on kunnioitettavaa. Ihanteen ja todellisuuden välillä on kuitenkin täälläkin ristiriitaa.
Yksi sujuvaa vuorovaikutusta haittaava tekijä on se, että yllättävän moni nuoristakin osaa huonosti englantia. Asiointi on hankalaa, kun myyjä vaivautuu ja menee sanattomaksi. Minun vähäisestä ranskan kielen taidostani on vain rajallisesti apua.
On erikoista, että kassahenkilöt saattavat täällä keskustella vilkkaasti keskenään samalla, kun hoitavat työtään. Teknisesti asia hoituu, mutta asiakas tuntee itsensä ulkopuoliseksi. Suomalaiset asiakaspalvelijat saattavat olla tässä suhteessa paremmin valmennettuja.
Alkeellisen ranskan käyttäminen asiakastilanteissa saattaa herättää sympatiaa, mutta jos myyjä osaa englantia, hän saattaa vaihtaa nopeasti kieltä ja ehkä hieman ärsyyntyä, jos asiakas itsepäisesti harjoitella asiointia paikallisella kielellä. Tämä saattaa johtua siitäkin, että myyjä haluaa osoittaa kielitaitonsa tai kenties harjoitella englantia.
Luulen, että täällä lapsia kasvatetaan määrätietoisemmin hyvien tapojen noudattamiseen kuin Suomessa. Kyynärsauvan kanssa kulkeva saa nopeasti istumapaikan bussissa ja raitsikassa. Näin äskettäin erään äidin läpsäyttävän lastaan. En uskalla väittää yhden tapauksen perusteella tuon olevan yhä tapana täällä. Toivottavasti käytöstapojen opettaminen onnistuu ilman väkivaltaa.
Nämä johtopäätökset perustuvat hajahavantoihin, joten niitä ei kannata ottaa liian vakavasti.
Yksi sujuvaa vuorovaikutusta haittaava tekijä on se, että yllättävän moni nuoristakin osaa huonosti englantia. Asiointi on hankalaa, kun myyjä vaivautuu ja menee sanattomaksi. Minun vähäisestä ranskan kielen taidostani on vain rajallisesti apua.
On erikoista, että kassahenkilöt saattavat täällä keskustella vilkkaasti keskenään samalla, kun hoitavat työtään. Teknisesti asia hoituu, mutta asiakas tuntee itsensä ulkopuoliseksi. Suomalaiset asiakaspalvelijat saattavat olla tässä suhteessa paremmin valmennettuja.
Alkeellisen ranskan käyttäminen asiakastilanteissa saattaa herättää sympatiaa, mutta jos myyjä osaa englantia, hän saattaa vaihtaa nopeasti kieltä ja ehkä hieman ärsyyntyä, jos asiakas itsepäisesti harjoitella asiointia paikallisella kielellä. Tämä saattaa johtua siitäkin, että myyjä haluaa osoittaa kielitaitonsa tai kenties harjoitella englantia.
Luulen, että täällä lapsia kasvatetaan määrätietoisemmin hyvien tapojen noudattamiseen kuin Suomessa. Kyynärsauvan kanssa kulkeva saa nopeasti istumapaikan bussissa ja raitsikassa. Näin äskettäin erään äidin läpsäyttävän lastaan. En uskalla väittää yhden tapauksen perusteella tuon olevan yhä tapana täällä. Toivottavasti käytöstapojen opettaminen onnistuu ilman väkivaltaa.
Nämä johtopäätökset perustuvat hajahavantoihin, joten niitä ei kannata ottaa liian vakavasti.
lauantai 9. maaliskuuta 2019
Ranskalaista välittömyyttä
Meillä saattaa olla ranskalaisista mielikuva ylpeinä ja jäykkinä ihmisinä. Tämä käsitys ei mielestäni pidä paikkaansa.
Voi olla, että tuo on ollut vain oma ennakkoluuloni, mutta käsittelen aihetta kuitenkin.
Ranskalaisuus saattaa rinnastua mielissämme kansallisylpeyteen, muodollisuuteen, hyviin tapoihin ja ansiokkaaseen kulttuurihistoriaan.
Ranskalaiset pyrkivät ilmiselvästi käyttäytymään hyvin ja ystävällisesti. Minua viehättää se, että vieraat ihmiset hymyilevät minulle. Hymyily ei kuitenkaan ole tunkeilevaa, kukaan ei hymyile tuntemattomalle ilman syytä. Syyn ei tarvitse olla mitään erityistä. Jos tönäisen vahingossa naapuria bussissa ja sanon ”pardon”, saa vastaukseksi ystävällisen hymyn ja kenties sanat ”de rien” eli ei se mitään. Jos majapaikan ala-aulassa tulee joku vastaan, tapana on tervehtiä ja hymyillä ystävällisesti.
Ranskalainen osaa myös liittyä hetkeksi peliin tehdäkseen tarpeellisen siirron. Asumme nyt kerrostalokolossissa, jonka sisääntulokerroksen siivessä on pieni ruokakauppa. Kuljin tänne muutettuamme mainitussa kerroksessa olevan autotalli- ja kellariosaston käytävässä ja mietin miten pääsen kauppaan. Näin edempänä miehen, huikkasin ”boutique” ja viittasin eteenpäin. Mies ilmaisi minun olevan oikealla tiellä. Hän taisi viitata samaan suuntaan ja sanoa myhäillen ”la”, ”la bas” tai jotakin sen tapaista. Minä varmaan kiitin ja kun saavuin kohdalle, hän oli jo kadonnut.
Olen varmaan kertonut, että naapurissamme on luostarin näköinen rakennus, joka ei ole oikeasti koskaan ollut luostari. Joku on vain halunnut sellaisen. Kiinteistö on nykyään Nizzan kaupungin hallussa ja paikalla on enimmäkseen hiljaista.
Eilen huomasimme, että ”luostarin” pihamaalla joukko ihmisiä puuhailee jotakin. Päätimme vaimoni kanssa mennä paikalle ja kysyä, saammeko tutustua paikkaan ja ottaa kuvia.
Rakennuksen edustalla oli ryhmä nauttimassa seisovaa pique-nique -lounasta. Osa osallistuijista teki jonkinlaisia järjestelyhommia eri puolilla aluetta. Puuhailijat olivat nuoria. he olivat varmaan jo syöneet. Varttuneempi väki seurusteli nauttien pöydän antimia.
Menin juttelemaan parin rouvan kanssa. He olivat ystävällisiä ja puhuivat myös kohtuullisesti englantia. Pääsin heidän avullaan keskustelemaan tapahtuman pomon - varttuneen ystävällisen miehen - kanssa. Meitä kutsuttiin tuosta noin vain osallistumaan lounaaseen. Kerroimme, että meillä on lounas valmistumassa naapurissa.
Menimme pomon kanssa hänen tilapäistoimistoonsa ja vaihdoimme yhteystietoja. Olimme kysyneet, voisiko vaimoni tehdä paikasta lehtijutun ja hän oli oitis suostunut. Häntä saa myös haastatella.
Saimme kulkea vapaasti ulkona ja sisällä tutkimassa ja kuvaamassa. ”Luostari”on hyvin rappeutunut, mutta sitä ympäröivä puutarha on hoidettu. Paikalla olevat varttuneet miehet ja naiset olivat ilmeisesti ympäristöarkkitehteja ja nuoret alan opiskelijoita.
Jututimme yhtä nuorta. Hän oli hymyilevä ja ystävällinen, puhui kouluenglantia. Nuorista heijastui kasvatus, jonka mukaan ilmeisesti vanhempia pitää puhutella kunnioittavan ystävällisesti.
Kävimme ennen lähtöä hyvästelemässä pomoa ja juttelemassa hieman muidenkin kanssa. Meille kerrottiin, että heillä on juhlat seuraavana päivänä. Meitäkin kutsuttiin mukaan.
Olen tässä luonut yli-ihanteellisen kuvan ranskalaisista vuorovaikutustavoista. Jotkut opiskelijat olivat varautuneempia kuin toiset. Kun saavuimme tämänhetkisen kotitalomme ala-aulaan, vastaamme tuli mies - selvästi talon asukas - hakemaan postia. Laatikot ovat kyseisessä tilassa. Tervehdimme, mutta hän ei vastannut mitään. Hän tuli sitten kanssamme samaan hissiin. Hän ei vastannut mihinkään vuorovaikutusyrityksiimme ja osoitti ruumiinkielellään, että haluaa olla rauhassa.
Jos kansalaisten käyttäytymistä satunnaisissa kanssakäymistilanteissa luokitellaan vuorovaikutustaitojen ja -halujen mukaan neljään ryhmään, ranskalaiset sijoittuisivat näihin kaikkiin kuten me suomalaiset. Luulen kuitenkin, että ranskalaisten jakauma painottuisi sosiaalisempaan kuin suomalaisten.
Ystävällisyys ja vuorovaikutustaidot tuntuvat olevan täällä arvoja sinänsä. Toiset ovat kuitenkin muita sanavalmiimpia, rohkeampia ja avoimempia, kuten Suomessa. Ranskalaisten muodollinen keskustelutapa asiointitilanteissa on varmaan syntynyt helpottamaan vuorovaikutusta. Keskustelukynnys on matalampi, kun fraaseilla selviää.
Ranskalaiset ovat gallien, roomalaisten ja frankkien jälkeläisiä. Vuorovaikutusta on jouduttu harjoittelemaan pitkään.
torstai 7. maaliskuuta 2019
Tuoksu- ja hajumuistoja
Otin kotoa luettavaksi mukaani lukemattomia kirjoja. Nyt luen Merete Mazzarellan teosta elämäkerran kirjoittamisesta. Hän kertoo, että hajut saattavat avata muistin sopukoita.
Mietin mitä hajuja tai tuoksuja muistan menneisyydestäni.
Luultavasti vanhin muisto on kokonaisvaltaisesti koettu elämys, kun isä tuli erään toisen miehen kanssa sorsastamasta. He kantoivat saalista käsissään. Ruudin ja riistan tuoksu oli voimakas. He seisoivat vaikuttavan näköisinä edessäni. Voimakas kokemus on syöpynyt muistiini. Olin tuolloin korkeintaan viisivuotias.
Nykyään ei ole ulkovessoja juuri missään. Minun lapsuudessani niitä oli vielä runsaasti. Maalaistalon vessa saattoi olla ulkorakennuksessa. Reikiä oli useita rinnakkain ja istuttiin aika korkealla. Alla maatuvat jätökset ja puurakennus loivat oman hajumaailmansa. Usein huussin takan kasvoi nokkosia.
Eräs menneisyyteen jäänyt elämys on puuparruille rakennetun rautatien tuoksu. Voimakas tuoksu johtui luullakseni parruihin käytetystä lahonsuoja-aineesta. Nykyiset betoniparrut eivät tuoksu miltään.
Kun munuaisesta laitetaan ruokaa, syntyy jäljittelemätön - sanotaan kohteliaasti - tuoksu. Kun tämä tuli kotiin tullessani ovella vastaan, tiesin äidin laittavan munuaisruokaa, enkä riemastunut. En ollut kyseisen ruoan ystävä.
Muistan Nurmijärven kirkonkylän partiokolon tunnelman ja tuoksun. Se oli vanha puurakennuksessa, jota pidettiin kylmillään silloin, kun siellä ei oltu. Tila lämmitettiin takkatulella, kun kololla kokoonnuttiin. Kylmän vanhan rakennuksen ominaishaju ja palavien halkojen tuoksu tuottivat duona nenällä aistittavan teoksen.
Nurmijärvellä toimi kauan sitten suutari, jonka verstas ja varmaan myös koti oli Rajamäentien varressa kirkonkylän reunamilla. Suutarilla oli tapana säilyttää korjattavia ja valmiita kenkiä pareittain lattialla. Niitä oli paljon. Mitähän kenkäremonteissa noihin aikoihin käytettiin? Ehkä pikeä, liimoja, lankoja, nahkaa ja muuta sellaista. Haju oli läpitunkeva ja jäljittelemätön. Ehkä mummoni suutari-isän työpajassa tuoksui samalta.
Näitä hajumuistoja tuntuu nousevan mieleen, kun näistä kirjoittaa. Nyt nousi mieleeni, että eräs kansakoulussa ollut oppilas haisi aivan hirvittävälle. Muisto kertoo varmaan tuonaikaisesta köyhyydestä ja muistakin ongelmista.
Mieleeni tulee myös suon ja sen floran tuottama tuoksusinfonia.
Lopetan ennen kuin näitä nousee lisää mieleen.
Mietin mitä hajuja tai tuoksuja muistan menneisyydestäni.
Luultavasti vanhin muisto on kokonaisvaltaisesti koettu elämys, kun isä tuli erään toisen miehen kanssa sorsastamasta. He kantoivat saalista käsissään. Ruudin ja riistan tuoksu oli voimakas. He seisoivat vaikuttavan näköisinä edessäni. Voimakas kokemus on syöpynyt muistiini. Olin tuolloin korkeintaan viisivuotias.
Nykyään ei ole ulkovessoja juuri missään. Minun lapsuudessani niitä oli vielä runsaasti. Maalaistalon vessa saattoi olla ulkorakennuksessa. Reikiä oli useita rinnakkain ja istuttiin aika korkealla. Alla maatuvat jätökset ja puurakennus loivat oman hajumaailmansa. Usein huussin takan kasvoi nokkosia.
Eräs menneisyyteen jäänyt elämys on puuparruille rakennetun rautatien tuoksu. Voimakas tuoksu johtui luullakseni parruihin käytetystä lahonsuoja-aineesta. Nykyiset betoniparrut eivät tuoksu miltään.
Kun munuaisesta laitetaan ruokaa, syntyy jäljittelemätön - sanotaan kohteliaasti - tuoksu. Kun tämä tuli kotiin tullessani ovella vastaan, tiesin äidin laittavan munuaisruokaa, enkä riemastunut. En ollut kyseisen ruoan ystävä.
Muistan Nurmijärven kirkonkylän partiokolon tunnelman ja tuoksun. Se oli vanha puurakennuksessa, jota pidettiin kylmillään silloin, kun siellä ei oltu. Tila lämmitettiin takkatulella, kun kololla kokoonnuttiin. Kylmän vanhan rakennuksen ominaishaju ja palavien halkojen tuoksu tuottivat duona nenällä aistittavan teoksen.
Nurmijärvellä toimi kauan sitten suutari, jonka verstas ja varmaan myös koti oli Rajamäentien varressa kirkonkylän reunamilla. Suutarilla oli tapana säilyttää korjattavia ja valmiita kenkiä pareittain lattialla. Niitä oli paljon. Mitähän kenkäremonteissa noihin aikoihin käytettiin? Ehkä pikeä, liimoja, lankoja, nahkaa ja muuta sellaista. Haju oli läpitunkeva ja jäljittelemätön. Ehkä mummoni suutari-isän työpajassa tuoksui samalta.
Näitä hajumuistoja tuntuu nousevan mieleen, kun näistä kirjoittaa. Nyt nousi mieleeni, että eräs kansakoulussa ollut oppilas haisi aivan hirvittävälle. Muisto kertoo varmaan tuonaikaisesta köyhyydestä ja muistakin ongelmista.
Mieleeni tulee myös suon ja sen floran tuottama tuoksusinfonia.
Lopetan ennen kuin näitä nousee lisää mieleen.
keskiviikko 6. maaliskuuta 2019
Tasan viisi vuotta sitten kaikki muuttui
Sain puhelimitse tiedon, että sairastan imusolmukesyöpää.
Olin juossut lääkärissä syksyllä 2013, koska olin tuntenut itseni kovin väsyneeksi. Mitään ei löytynyt.
Seuraavan vuoden alussa huomasin toisen kivekseni turvonneen. Se poistettiin ja lähetettiin patologin tutkittavaksi. Sitten sain mainitun puhelun.
Elämä muuttui jaksottaiseksi. Olin vuoroin Syöpäklinikalla, vuoroin kotona. Minut hoidettiin sytostaateilla kuntoon. Syksyllä palasin töihin.
Kului noin vuosi. Tunsin itseni taas väsyneeksi. Kävi ilmi, että sairastan akuuttia myelooista leukemiaa. Tauti tappaa muutamassa viikossa, jos sitä ei hoideta.
Sain leukemian todennäköisesti lymfoomaan saamistani sytostaateista. Näin voi käydä. Hoidoissa on riskinsä. Jos en olisi niitä saanut, minua ei ehkä olisi enää ollut leukemiaan sairastumassa.
Tässä vaiheessa aloitin vuoroasumisen Kolmiosairaalan hematologian osastolla. Meilahteen tutustuminen jatkui. Sain ankaria sytostaattihoitoja. Sain kesällä 2016 äärimmäisen hoidon eli kantasolusiirteen.
Siirre oli täysosuma. Olen toipunut hämmästyttävän hyvin. Potemani käänteishyljintäoireet ovat olleet hyvin lieviä.
En ole palautunut täysin entiselleni enkä ehkä palaudukaan. Olen kuitenkin yllä kuvattua taustaa vasten erinomaisessa kunnossa. Väsyn helposti, mutta pystyn viettämään aika normaalia eläkeläisen elämää.
Tiedän kuinka monista ja hankalista komplikaatioista monet kohtalotoverini kärsivät. Moni on jo poistunut keskuudestamme.
Tunnen itseni hieman erilaiseksi allogeenisen kantasolusiirteen saaneiden joukossa, koska olen toipunut näin hyvin. En viitsi juuri elämöidä asiasta.
Luoja on antanut minun jatkaa elämääni. Miksi juuri minun? On harvoja, joiden kanssa voin jakaa näitä tuntemuksiani. Olen äärettömän kiitollinen tästä onnestani, mutta samalla poden jonkinlaista lievää syyllisyyttä, tai se ei ehkä ole oikea ilmaus. Hämmentyneisyys saattaa kuvata paremmin tuntojani. Ehkä lottovoittajat kokevat jotakin samantapaista.
C'est la vie, sanoo ranskalainen.
Olin juossut lääkärissä syksyllä 2013, koska olin tuntenut itseni kovin väsyneeksi. Mitään ei löytynyt.
Seuraavan vuoden alussa huomasin toisen kivekseni turvonneen. Se poistettiin ja lähetettiin patologin tutkittavaksi. Sitten sain mainitun puhelun.
Elämä muuttui jaksottaiseksi. Olin vuoroin Syöpäklinikalla, vuoroin kotona. Minut hoidettiin sytostaateilla kuntoon. Syksyllä palasin töihin.
Kului noin vuosi. Tunsin itseni taas väsyneeksi. Kävi ilmi, että sairastan akuuttia myelooista leukemiaa. Tauti tappaa muutamassa viikossa, jos sitä ei hoideta.
Sain leukemian todennäköisesti lymfoomaan saamistani sytostaateista. Näin voi käydä. Hoidoissa on riskinsä. Jos en olisi niitä saanut, minua ei ehkä olisi enää ollut leukemiaan sairastumassa.
Tässä vaiheessa aloitin vuoroasumisen Kolmiosairaalan hematologian osastolla. Meilahteen tutustuminen jatkui. Sain ankaria sytostaattihoitoja. Sain kesällä 2016 äärimmäisen hoidon eli kantasolusiirteen.
Siirre oli täysosuma. Olen toipunut hämmästyttävän hyvin. Potemani käänteishyljintäoireet ovat olleet hyvin lieviä.
En ole palautunut täysin entiselleni enkä ehkä palaudukaan. Olen kuitenkin yllä kuvattua taustaa vasten erinomaisessa kunnossa. Väsyn helposti, mutta pystyn viettämään aika normaalia eläkeläisen elämää.
Tiedän kuinka monista ja hankalista komplikaatioista monet kohtalotoverini kärsivät. Moni on jo poistunut keskuudestamme.
Tunnen itseni hieman erilaiseksi allogeenisen kantasolusiirteen saaneiden joukossa, koska olen toipunut näin hyvin. En viitsi juuri elämöidä asiasta.
Luoja on antanut minun jatkaa elämääni. Miksi juuri minun? On harvoja, joiden kanssa voin jakaa näitä tuntemuksiani. Olen äärettömän kiitollinen tästä onnestani, mutta samalla poden jonkinlaista lievää syyllisyyttä, tai se ei ehkä ole oikea ilmaus. Hämmentyneisyys saattaa kuvata paremmin tuntojani. Ehkä lottovoittajat kokevat jotakin samantapaista.
C'est la vie, sanoo ranskalainen.
tiistai 5. maaliskuuta 2019
Tietääkö naivisti olevansa naivisti?
Kävimme sunnuntaina lähellä olevassa naivistisessa museossa (Musée International d'Art Naïf Anatole Jakovsky).
Naivistisissa näyttelyissä kannattaa käydä ainakin siksi, että sellaisissa tulee hyvälle tuulelle. Niin tässäkin.
Aloin pohtia näyttelyssä, mitä naivismi on. Tietääkö naivisti olevansa naivisti vai maalaako tai veistääkö hän tarkoittamattaan lapsenomaisesti? Varmasti tietää, ainakin nykyään. Miten hän muutoin voisi viedä teoksiaan naivistisiin näyttelyihin. Ennen vanhaan lapsenomaisesti maalaavat saattoivat pitää itseään kansantaiteilijoina.
Tarkoittaako naivismi hyväntahtoisuutta? Ehkä hän haluaa luoda taidetta, joka ei tuota pahaa mieltä kenellekään. Onko naivismi taidesuuntaus? Mielestäni ala ansaitsee tulla pidetyksi sellaisena.
Hugo Simberg maalasi teoksia, jotka vaikuttavat selvästi naivistisilta. Häntä kuitenkin pidetään ensisijaisesti symbolistina.
Aion vielä palata tähän aiheeseen.
maanantai 4. maaliskuuta 2019
Nizzan karnevaalihahmoja
Kävimme äskettäin asioilla keskustassa ja näimme tämän vuoden kulkuetta varten rakennettuja hahmoja. Tapana tuntuu olevan säilyttää niitä väliaikoina Massena-aukion eteläosassa.
Me asumme tällä hetkellä Nizzan länsipuolella, emmekä ole nähneet karnevaalihumua livenä kuin vilaukselta palatessamme kukkulakierrokselta. Kulkuetta varten pukeutuneita ihmisiä oli matkalla tositoimiin. Nyt karnevaalit on tältä vuodelta loppuneet.
perjantai 1. maaliskuuta 2019
Meillä on ongelma
Houston, we have a problem, ilmoitti astronautti Swigert aikoinaan Apollo 13:sta ohjauskeskukseen maahan. Paitsi että ei ilmoittanut. Tuollaisena se on iskostunut yhteiseen muistiimme, mutta oikeasti se kuului näin: Okay Houston, we've had a problem here.
Apollo 13 oli vuonna 1970 matkalla kuuhun, kun sen toinen happisäiliö räjähti. Kuuhun laskeutuminen ei tietenkään toteutunut, mutta hämmästyttävällä tavalla miehistö onnistui palaamaan maahan.
Nyt maasta nousee rukouksia taivaaseen, koska meillä on ongelma. Olemme rakentaneet sellaisen maailman kattavan kokonaisjärjestelmän, että ilmasto on vaarassa.
Mainittu järjestelmä perustuu uskoon. Markkinatalouden ajatellaan olevan paras mahdollinen talousjärjestelmä. Niin se varmaan materialistisesta näkökulmasta tarkasteltuna lyhyellä tähtäyksellä onkin.
Minulla ei ole tarjota sille mitään vaihtoehtoa. Diktatuurien toimivuus on koeteltu ja huonoksi todettu.
Markkinamekanismissa on sellainen valuvika, että se ei hinnoittele kaikkea. Puhdasta ilmaa tuhotaan ilman, että kukaan joutuu siitä vastuuseen. Metsiä kaadetaan, vaikka ne ovat maailman keuhkot. Muovilautat leviävät merille.
Yritykset ja valtiot kilpailevat toisiaan vastaan. Talouden kehitys perustuu osittain suhteellisen edun hyväksikäyttämiseen. Suomella on metsää ja Ranskalla viljapeltoja sekä suotuisa sää. Islantia ympäröivät kalavedet.
Kaikki on oikeastaan yhteistä omaisuutta, koska maailman pitäisi toimia kestävästi. Markkinatalouden näkymätön käsi ei tähän ohjaa.
Mikä neuvoksi?
Apollo 13 oli vuonna 1970 matkalla kuuhun, kun sen toinen happisäiliö räjähti. Kuuhun laskeutuminen ei tietenkään toteutunut, mutta hämmästyttävällä tavalla miehistö onnistui palaamaan maahan.
Nyt maasta nousee rukouksia taivaaseen, koska meillä on ongelma. Olemme rakentaneet sellaisen maailman kattavan kokonaisjärjestelmän, että ilmasto on vaarassa.
Mainittu järjestelmä perustuu uskoon. Markkinatalouden ajatellaan olevan paras mahdollinen talousjärjestelmä. Niin se varmaan materialistisesta näkökulmasta tarkasteltuna lyhyellä tähtäyksellä onkin.
Minulla ei ole tarjota sille mitään vaihtoehtoa. Diktatuurien toimivuus on koeteltu ja huonoksi todettu.
Markkinamekanismissa on sellainen valuvika, että se ei hinnoittele kaikkea. Puhdasta ilmaa tuhotaan ilman, että kukaan joutuu siitä vastuuseen. Metsiä kaadetaan, vaikka ne ovat maailman keuhkot. Muovilautat leviävät merille.
Yritykset ja valtiot kilpailevat toisiaan vastaan. Talouden kehitys perustuu osittain suhteellisen edun hyväksikäyttämiseen. Suomella on metsää ja Ranskalla viljapeltoja sekä suotuisa sää. Islantia ympäröivät kalavedet.
Kaikki on oikeastaan yhteistä omaisuutta, koska maailman pitäisi toimia kestävästi. Markkinatalouden näkymätön käsi ei tähän ohjaa.
Mikä neuvoksi?
torstai 28. helmikuuta 2019
Erilaisessa ravintolassa
Kävimme tänään asioilla vanhassa kaupungissa. Paluumatkalla poikkesimme pakastemyymälä Picardissa syömässä. Picardin tuotteet ovat juomia lukuunottamatta kaikki pakastealtaissa. Melkein kaikki ovat valmisruokia.
Tämä Place Grimaldin kulmilla oleva Picardin eroaa muista näkemistäni ketjun myymälöistä. Sen yhteydessä on itsepalveluravintola. Toiminnan idea on sellainen, että asiakas käy ostamassa haluamansa ruoat, maksaa ne kassalla ja siirtyy itsepalveluravintolaan nauttimaan ostoksiaan.
Ravintolassa on kymmenen mikroaaltouunia, tuolit, pöydät ja kahviautomaatti.
Olimme neuvottomia sen suhteen, miten meidän pitäisi toimia. Pyysimme apua. Ravintolassa olleista asiakaspalvelijoista toinen ei puhunut englantia ollenkaan ja toinenkin aika niukasti. Asiat sujuivat siitä huolimatta. Meille osoitettiin myymälän takaseinältä neljä allasta, joista saimme valita etu- ja jälkiruoat. Juomat poimimme kassojen läheltä olevasta kaapista.
Saimme maksun yhteydessä tarjottimet, kertakäyttöiset astiat ja ruokailuvälineet, servietit ja poletin kahviautomaattia varten. Englantia puhumaton myyjä tuli auttamaan meitä ravintolan puolelle. Hän laittoi annoksemme neljään eri mikroaaltouuniin.
Nostin hetken päästä annokset pöytäämme. Asiakaspalvelija tuli vielä varmistamaan, että kaikki on kunnossa. Hän totesi, että jalkiruokamarjasekoitukseni ei ollut lämmennyt riittävästi ja laittoi sen uudestaan mikroon.
Kattauksemme oli pikaruokalamainen ja sellaisessa olimmekin. Roskat pantiin samanlaisiin jäteluukkuihin kuin hampurilaispaikoissa.
Ravintolassa oli kaksi muuta asiakasta, jotka osasivat temput eivätkä tarvinneet apua.
Nauttimamme ruoat olivat tyypillisiä valmispakasteannoksia.
Kahden hengen ateriointi maksoin 11,10 euroa.
Saatamme mennä toistenkin.
Tämä Place Grimaldin kulmilla oleva Picardin eroaa muista näkemistäni ketjun myymälöistä. Sen yhteydessä on itsepalveluravintola. Toiminnan idea on sellainen, että asiakas käy ostamassa haluamansa ruoat, maksaa ne kassalla ja siirtyy itsepalveluravintolaan nauttimaan ostoksiaan.
Ravintolassa on kymmenen mikroaaltouunia, tuolit, pöydät ja kahviautomaatti.
Olimme neuvottomia sen suhteen, miten meidän pitäisi toimia. Pyysimme apua. Ravintolassa olleista asiakaspalvelijoista toinen ei puhunut englantia ollenkaan ja toinenkin aika niukasti. Asiat sujuivat siitä huolimatta. Meille osoitettiin myymälän takaseinältä neljä allasta, joista saimme valita etu- ja jälkiruoat. Juomat poimimme kassojen läheltä olevasta kaapista.
Saimme maksun yhteydessä tarjottimet, kertakäyttöiset astiat ja ruokailuvälineet, servietit ja poletin kahviautomaattia varten. Englantia puhumaton myyjä tuli auttamaan meitä ravintolan puolelle. Hän laittoi annoksemme neljään eri mikroaaltouuniin.
Nostin hetken päästä annokset pöytäämme. Asiakaspalvelija tuli vielä varmistamaan, että kaikki on kunnossa. Hän totesi, että jalkiruokamarjasekoitukseni ei ollut lämmennyt riittävästi ja laittoi sen uudestaan mikroon.
Kattauksemme oli pikaruokalamainen ja sellaisessa olimmekin. Roskat pantiin samanlaisiin jäteluukkuihin kuin hampurilaispaikoissa.
Ravintolassa oli kaksi muuta asiakasta, jotka osasivat temput eivätkä tarvinneet apua.
Nauttimamme ruoat olivat tyypillisiä valmispakasteannoksia.
Kahden hengen ateriointi maksoin 11,10 euroa.
Saatamme mennä toistenkin.
keskiviikko 27. helmikuuta 2019
Elämän hymyilyä
Eilen oli ikimuistoinen päivä. Ranskan keskiylängöltä tulleet ystävämme kertoivat vuosittaisista sitruunajuhlista, jotka ovat juuri meneillään täällä valtakunnan kaakkoisosassa. Päätimme lähteä heidän kanssaan retkelle lähivuoristoon ja tutustumaan samalla Fête du Citroniin, joka vaikuttaa Nizzan spektaakkelimaisen karnevaaliajan kilpailijalta, mutta vanha traditio sekin on.
Oli mukava päästä välillä Nizzan ulkopuolelle. Siellä mennyt ja nykyaika elävät kietoutuneina toisiinsa. Paikoin näkymät näyttävät kuin olisivat kauan sitten jähmettyneet silloiseen olemiseensa. Pittoreskeissa taloissa kuitenkin eletään yhä.
Vuoret ovat yhä korkeita ja niiden rinteet jyrkkiä. Niinpä niille vievät ovat edelleen kapeita ja mutkaisia serpeentiinejä. Eivät muuta voi ollakaan.
Näimme hengästyttäviä maisemia ja vuoriston suojaan kauan sitten rakennettuja kyliä, jotka näkyvät kauas, mutta joihin en haluaisi mennä pyörällä. Pysähdyimme Peillonissa, Peillessä ja Ste Agnèsissa, jossa on historiasta tunnetun Maginot-linjan itäinen päätepiste. Poikkesimme myös Roquebrune Cap Martinissa, joka on alhaalla lähellä merta, mutta historiallinen paikka sekin. Siellä oli jotakin aivan merkillistä, mutta kerron siitä myöhemmin samoin kuin eräästä matkalla koetusta hämmentävästä ilmiöstä.
Päivä oli jo ehtinyt pitkälle ja päätimme jättää käymättä sitruunojaan juhlivassa Mentonissa, joka viimeinen Ranskan puolella oleva kaupunki tällä rannikolla.
Näimme kuinka meri ja taivas sulautuivat yhteen turkoosia, pinkkiä, sinistä ja violettia väreileväksi laveeraukseksi. Monacon edustalla oleva risteilijä lähti kohti seuraavaa pyshädystä. Ilta purpuroi rakennukset maagiseen valoon.
Kaunis sää, kiinnostavaa nähtävää, vanhojen hyvien ystävien seuraa ja kiireetöntä retkeilyä, mitä muuta voisimme toivoa.
Eilinen päivä jää mieleen yhtenä elämän onnellisista hetkistä.
Oli mukava päästä välillä Nizzan ulkopuolelle. Siellä mennyt ja nykyaika elävät kietoutuneina toisiinsa. Paikoin näkymät näyttävät kuin olisivat kauan sitten jähmettyneet silloiseen olemiseensa. Pittoreskeissa taloissa kuitenkin eletään yhä.
Vuoret ovat yhä korkeita ja niiden rinteet jyrkkiä. Niinpä niille vievät ovat edelleen kapeita ja mutkaisia serpeentiinejä. Eivät muuta voi ollakaan.
Näimme hengästyttäviä maisemia ja vuoriston suojaan kauan sitten rakennettuja kyliä, jotka näkyvät kauas, mutta joihin en haluaisi mennä pyörällä. Pysähdyimme Peillonissa, Peillessä ja Ste Agnèsissa, jossa on historiasta tunnetun Maginot-linjan itäinen päätepiste. Poikkesimme myös Roquebrune Cap Martinissa, joka on alhaalla lähellä merta, mutta historiallinen paikka sekin. Siellä oli jotakin aivan merkillistä, mutta kerron siitä myöhemmin samoin kuin eräästä matkalla koetusta hämmentävästä ilmiöstä.
Päivä oli jo ehtinyt pitkälle ja päätimme jättää käymättä sitruunojaan juhlivassa Mentonissa, joka viimeinen Ranskan puolella oleva kaupunki tällä rannikolla.
Näimme kuinka meri ja taivas sulautuivat yhteen turkoosia, pinkkiä, sinistä ja violettia väreileväksi laveeraukseksi. Monacon edustalla oleva risteilijä lähti kohti seuraavaa pyshädystä. Ilta purpuroi rakennukset maagiseen valoon.
Kaunis sää, kiinnostavaa nähtävää, vanhojen hyvien ystävien seuraa ja kiireetöntä retkeilyä, mitä muuta voisimme toivoa.
Eilinen päivä jää mieleen yhtenä elämän onnellisista hetkistä.
tiistai 26. helmikuuta 2019
Mukavaa vauhtia
Eilen kävimme Pariisin suunnalla asuvan pariskunnan kanssa retkellä Mougins-nimisessä paikassa Cannesin yläpuolella. Vanha kaupunki on kukkulan päällä. Se on ollut linnoitus, jota on varmaan ollut hyvä puolustaa. Kiertelimme vanhoilla kujilla ja kävimme lounaalla. Näköalat olisivat varmaan hienoja, mutta niitä ei juuri näe, koska linnoitusta ei ole rakennettu maisemien katselua varten. Yhdeltä reunalta pystyimme katselemaan itään, jossa näkyi massiivisia vuoria ja niiden takana siinsi lumipeitteisiä huippuja.
Picasso asui Mouginsissa 12 viimeistä vuottaan ja kuolikin siellä. Asia ei jää epäselväksi, koska kaupungin reunamilla on valtava pää, jolla on iiriksinä reiät. Picassolla olikin pistävä katse.
Kaupunki näyttää elävän turismista, ainakin tämä vanha osa. Paikka on täynnä ravintoloita ja taidekauppoja. Katsottavaa jäi toisellekin kerralle, koska paikallisessa taidemuseossa en erittäin merkittävien taiteilijoiden teoksia. Wikitietojen mukaan Mougins on myös gastronomisesti meritoitunut.
Mougins sijaitsee Grassen - maailman tuoksupääkaupungin - lähettyvillä ja on toiminut laventelien, jasmiinien ja ruusujen tuottajana Grasselle.
Picasso ei ollut ainoa Mouginsista pitänyt kuuluisuus. Paikassa ovat kyläilleet tai vierailleet esimerkiksi Fernand Legér, Yves Klein, Winston Churchill, Christian Dior ja Catherine Deneuve.
Tänään saimme vieraaksemme vanhat ystävämme, joiden koti on Saint-Etiennen seudulla. Vietimme iltaa eilisellä porukalla heidän kanssaan. Huomenna aiomme retkeillä yhdessä.
Picasso asui Mouginsissa 12 viimeistä vuottaan ja kuolikin siellä. Asia ei jää epäselväksi, koska kaupungin reunamilla on valtava pää, jolla on iiriksinä reiät. Picassolla olikin pistävä katse.
Kaupunki näyttää elävän turismista, ainakin tämä vanha osa. Paikka on täynnä ravintoloita ja taidekauppoja. Katsottavaa jäi toisellekin kerralle, koska paikallisessa taidemuseossa en erittäin merkittävien taiteilijoiden teoksia. Wikitietojen mukaan Mougins on myös gastronomisesti meritoitunut.
Mougins sijaitsee Grassen - maailman tuoksupääkaupungin - lähettyvillä ja on toiminut laventelien, jasmiinien ja ruusujen tuottajana Grasselle.
Picasso ei ollut ainoa Mouginsista pitänyt kuuluisuus. Paikassa ovat kyläilleet tai vierailleet esimerkiksi Fernand Legér, Yves Klein, Winston Churchill, Christian Dior ja Catherine Deneuve.
Tänään saimme vieraaksemme vanhat ystävämme, joiden koti on Saint-Etiennen seudulla. Vietimme iltaa eilisellä porukalla heidän kanssaan. Huomenna aiomme retkeillä yhdessä.
lauantai 23. helmikuuta 2019
Porvarillisissa labyrinteissä
Nizzassa on lempeä ilmasto, aurinko ja meri. Niinpä täällä on ihmisen hyvä olla, paitsi ehkä pohjoisen pojan kesällä.
Useat kukkulat ja vuoret ympäröivät kaupungin keskustaa. Merimaisemaa on keksitty jakaa siten, että kukkulat on rakennettu täyteen taloja, joissa olevista asunnoista on näköala merelle. Kukkuloiden rinteillä ja laeilla on sekä patriisitaloja että valtavia kerrostalokomplekseja kuten tämä Abbaye de Roseland, jossa nyt majailemme.
Näissä kolossaalisissa kerrostaloissa asutaan sekä vakituisesti että tilapäisesti. Tapasimme äskettäin bussipysäkillä eläkeläispariskunnan, joilla on asunto sekä Strassbourgissa että tässä Roselandissa. He lienevät tyypillisiä puolitäkäläisiä.
On oltava kohtuullisen varakas, jotta voi hankkia oman asunnon näiltä kukkuloilta. Niinpä tapana on suojautua pahaa maailmaa vastaan siten, että taloyhtiöt ovat aidatuilla alueilla lukittujen porttien takana. Harva viitsii kiipeillä näitä rinteitä, joten kaikkialle on päästävä autolla. Alueille on rakennettu hyvin tiivis katuverkosto. Kadut ovat mutkikkaita, jopa serpentiinimäisiä, koska rinteet ovat jyrkkiä.
Monet kaduista ovat umpiperiä. Tästä seuraa, että kaltaiseni ahkerat kävelijät voivat saada enemmän liikuntaa kuin on aina tarkoituskaan.
Kävelin eilen alas asioille. Käytyäni boulangeriessa, ruokakaupassa ja apteekissa, suuntasin Promenade de Anglaisille ja sitä pitkin länteen lentokentän suuntaan. Ajattelin kävellä jonkin matkaa ja kääntyä sitten vinottaista reittiä takaisin Roselandiin.
Innostuin kävelemään lentokentän koillispuolella olevan puistonkohdalle ja istuuduin penkille huilaamaan. Päätin poiketa läheisessä isossa ruokamarketissa katsomassa, saisinko sieltä ruisleipää. Löytyihän sitä.
Katsoin kännykän kartasta, että voisin nousta Avenue des Mandariniersia pitkin Boulevard Napoléon III:lle, jota pitkin pääsisin kotinurkille. Sinne sitten. Pääsin moottoritiesillan ali kyseiselle Mandariinikadulle.
Valitettavasti kartta ei aina kerro totuutta täällä. Niinpä törmäsin suljettuun porttiin. Ajattelin, että jos pääsen sisäpuolelle, ehkä selviän toiselta puolelta ulos. Sellainen temppu on joskus onnistunut. Portille tuli sen verran vipinää, että pääsin eteenpäin. Suuntasin vasemmalle. Näytti siltä, että sieltä voisi olla portaat ylös. Olin mahdollisesti ollut samassa paikassa aikaisemmin, mutta en ole varma. Pihapiirit ovat kovin samanlaisia.
Löysin reitin, jota pääsin kiertämään taloa. Napoleon oli jo lähettyvillä. Ulos en kuitenkaan päässyt, joten minun oli talon kierrettyäni palattava samaa tietä takaisin moottoritien toiselle puolelle.
Tein seuraavan yrityksen moottoritien pohjoispuolella Résidence la Lanternea pitkin. Kartta näytti selvää reittiä. Tie kiersi kahta puolta mainittua residenssiä ja toisella puolella oli yliopistoalue. Portti oli sopivasti auki, mutta ei puhettakaan, että olisin päässyt pihalta toiselle puolelle. Oli jo pimeää ja tuntui pikkuisen vaivaannuttavalta kulkea nurkissa olematta asukas. Olin menossa takaportille, kun vastaan tuli rouva, jonka kanssa vaihdoimme tervehdyksen tapaiset. Olisi pitänyt pyytää häneltä apua, sillä pian sain todeta portin olevan lukossa. Täkäläisissä porteissa on usein musta pyöreä alusta, jota pitäisi hipaista läpyskällä, jota minulla ei tietenkään ollut. Olin en missään. Hiljaista.
Pitää jatkossa tarkistaa kadunnimetkin. Jos paikkaan johtaa Résidence la Lanterne, läpipääsyä on tuskin odotettavissa.
Paluumatkalle siis. Moottoritien toisella puolella valitsin isomman tien väyläksi ylöspäin ja pääsinkin Napoleonille. Aloin olla jo väsynyt. Jaksoin kuitenkin punnertaa majapaikkaan saakka.
Olin varmaan pari tuntia retkelläni. Kunnon kävely!
Useat kukkulat ja vuoret ympäröivät kaupungin keskustaa. Merimaisemaa on keksitty jakaa siten, että kukkulat on rakennettu täyteen taloja, joissa olevista asunnoista on näköala merelle. Kukkuloiden rinteillä ja laeilla on sekä patriisitaloja että valtavia kerrostalokomplekseja kuten tämä Abbaye de Roseland, jossa nyt majailemme.
Näissä kolossaalisissa kerrostaloissa asutaan sekä vakituisesti että tilapäisesti. Tapasimme äskettäin bussipysäkillä eläkeläispariskunnan, joilla on asunto sekä Strassbourgissa että tässä Roselandissa. He lienevät tyypillisiä puolitäkäläisiä.
On oltava kohtuullisen varakas, jotta voi hankkia oman asunnon näiltä kukkuloilta. Niinpä tapana on suojautua pahaa maailmaa vastaan siten, että taloyhtiöt ovat aidatuilla alueilla lukittujen porttien takana. Harva viitsii kiipeillä näitä rinteitä, joten kaikkialle on päästävä autolla. Alueille on rakennettu hyvin tiivis katuverkosto. Kadut ovat mutkikkaita, jopa serpentiinimäisiä, koska rinteet ovat jyrkkiä.
Monet kaduista ovat umpiperiä. Tästä seuraa, että kaltaiseni ahkerat kävelijät voivat saada enemmän liikuntaa kuin on aina tarkoituskaan.
Kävelin eilen alas asioille. Käytyäni boulangeriessa, ruokakaupassa ja apteekissa, suuntasin Promenade de Anglaisille ja sitä pitkin länteen lentokentän suuntaan. Ajattelin kävellä jonkin matkaa ja kääntyä sitten vinottaista reittiä takaisin Roselandiin.
Innostuin kävelemään lentokentän koillispuolella olevan puistonkohdalle ja istuuduin penkille huilaamaan. Päätin poiketa läheisessä isossa ruokamarketissa katsomassa, saisinko sieltä ruisleipää. Löytyihän sitä.
Katsoin kännykän kartasta, että voisin nousta Avenue des Mandariniersia pitkin Boulevard Napoléon III:lle, jota pitkin pääsisin kotinurkille. Sinne sitten. Pääsin moottoritiesillan ali kyseiselle Mandariinikadulle.
Valitettavasti kartta ei aina kerro totuutta täällä. Niinpä törmäsin suljettuun porttiin. Ajattelin, että jos pääsen sisäpuolelle, ehkä selviän toiselta puolelta ulos. Sellainen temppu on joskus onnistunut. Portille tuli sen verran vipinää, että pääsin eteenpäin. Suuntasin vasemmalle. Näytti siltä, että sieltä voisi olla portaat ylös. Olin mahdollisesti ollut samassa paikassa aikaisemmin, mutta en ole varma. Pihapiirit ovat kovin samanlaisia.
Löysin reitin, jota pääsin kiertämään taloa. Napoleon oli jo lähettyvillä. Ulos en kuitenkaan päässyt, joten minun oli talon kierrettyäni palattava samaa tietä takaisin moottoritien toiselle puolelle.
Tein seuraavan yrityksen moottoritien pohjoispuolella Résidence la Lanternea pitkin. Kartta näytti selvää reittiä. Tie kiersi kahta puolta mainittua residenssiä ja toisella puolella oli yliopistoalue. Portti oli sopivasti auki, mutta ei puhettakaan, että olisin päässyt pihalta toiselle puolelle. Oli jo pimeää ja tuntui pikkuisen vaivaannuttavalta kulkea nurkissa olematta asukas. Olin menossa takaportille, kun vastaan tuli rouva, jonka kanssa vaihdoimme tervehdyksen tapaiset. Olisi pitänyt pyytää häneltä apua, sillä pian sain todeta portin olevan lukossa. Täkäläisissä porteissa on usein musta pyöreä alusta, jota pitäisi hipaista läpyskällä, jota minulla ei tietenkään ollut. Olin en missään. Hiljaista.
Pitää jatkossa tarkistaa kadunnimetkin. Jos paikkaan johtaa Résidence la Lanterne, läpipääsyä on tuskin odotettavissa.
Paluumatkalle siis. Moottoritien toisella puolella valitsin isomman tien väyläksi ylöspäin ja pääsinkin Napoleonille. Aloin olla jo väsynyt. Jaksoin kuitenkin punnertaa majapaikkaan saakka.
Olin varmaan pari tuntia retkelläni. Kunnon kävely!
keskiviikko 20. helmikuuta 2019
Nuori Suomi ristiriitaisessa tilanteessa
Olen alkanut lukea täältä majapaikasta löytynyttä Hentilä et Hentilän kirjaa Saksalainen Suomi 1918. Kirja käsittelee saksalaisten toimia Suomessa kansalaissodan aikana ja sen jälkeen.
On hämmentävää kuinka sekaisin aivan tuoreen tasavallan asiat olivat surullisen veljessodan alussa. Punaiset olivat vallanneet Helsingin. Osa senaattoreista piileskeli kuka missäkin ja osa onnistui matkustamaan Vaasaan, jossa Mannerheim aloitteli toimiaan valkoisten johtajana. Sieltä hän siirtyi Seinäjoelle.
Yhteydenpito oli hyvin hidasta. Ruotsalaiset käyttivät tilannetta hyväksi ja nousivat maihin Ahvenanmaalle. Suomessa oli suuri määrä venäläisiä sotilaita. Saksa neuvotteli rauhasta vallankumouksen kourissa olevan Venäjän kanssa. Saksassa olevat suomalaiset jääkärit olivat hämmentyneitä, kun Suomi oli julistautunut itsenäiseksi ilman heitä.
Edvard Hjelt, Suomen edustaja Saksassa, pyysi oma-alotteisesti apua Saksalta ja sitä luvattiin.
Mannerheimin mielestä Suomen piti selvittää sisällissota ilman ulkopuolisten apua. Saksaan jääkäreitä johtamaan lähetetty ja sieltä palannut everstiluutnatti Wilhelm Thesleff toimi saksalaisten tulon puolesta ja sai tynkäsenaatin hyväksymään asian. Jääkäritkin kiukuttelivat Mannerheimia vastaan.
Mannerheim ilmoitti eroavansa, mutta peruutti seuraavana päätöksensä.
Tuollaisesta alusta Suomi on noussut nykyiseen menestykseensä.
On hämmentävää kuinka sekaisin aivan tuoreen tasavallan asiat olivat surullisen veljessodan alussa. Punaiset olivat vallanneet Helsingin. Osa senaattoreista piileskeli kuka missäkin ja osa onnistui matkustamaan Vaasaan, jossa Mannerheim aloitteli toimiaan valkoisten johtajana. Sieltä hän siirtyi Seinäjoelle.
Yhteydenpito oli hyvin hidasta. Ruotsalaiset käyttivät tilannetta hyväksi ja nousivat maihin Ahvenanmaalle. Suomessa oli suuri määrä venäläisiä sotilaita. Saksa neuvotteli rauhasta vallankumouksen kourissa olevan Venäjän kanssa. Saksassa olevat suomalaiset jääkärit olivat hämmentyneitä, kun Suomi oli julistautunut itsenäiseksi ilman heitä.
Edvard Hjelt, Suomen edustaja Saksassa, pyysi oma-alotteisesti apua Saksalta ja sitä luvattiin.
Mannerheimin mielestä Suomen piti selvittää sisällissota ilman ulkopuolisten apua. Saksaan jääkäreitä johtamaan lähetetty ja sieltä palannut everstiluutnatti Wilhelm Thesleff toimi saksalaisten tulon puolesta ja sai tynkäsenaatin hyväksymään asian. Jääkäritkin kiukuttelivat Mannerheimia vastaan.
Mannerheim ilmoitti eroavansa, mutta peruutti seuraavana päätöksensä.
Tuollaisesta alusta Suomi on noussut nykyiseen menestykseensä.
tiistai 19. helmikuuta 2019
Haluaisitko sinä pelastaa ihmisen?
Harva meistä on joutunut tai tulee joutumaan tilanteeseen, jossa voi omalla toiminnallaan pelastaa jonkun ihmisen hengen. Turun torilla ehkä tapahtui jotakin tällaista kesällä 2017. Terrorihyökkäyksen kuolonuhreja olisi voinut tulla enemmän tai osa loukkaantuneista voisi olla nyt huonommassa kunnossa, jos sivulliset eivät olisi ryhtyneet estämään veitsimiehen toimia.
Tuollaisessa tilanteessa joutuu tekemään silmänräpäyksessä päätöksen, miten toimia.
On myös mahdollisuuksia ilmoittautua vapaaehtoisesti etukäteen auttajaksi siltä varalta, että joku joutuu hengenvaaraan.
Tällainen vapaaehtoinen pelasti minut pari kolme vuotta sitten. En voi häntä kylliksi kiittää.
Tuntematon hyväntekijäni oli ilmoittautunut maailmanlaajuiseen kantasolurekisteriin. Kun minä taistelin hengestäni, rekisteristä löytyi juuri minulle sopiva luovuttaja, joka oli hän. Jos hän ei olisi aikoinaan kirjautunut rekisteriin, minä en ehkä istuisi tässä kirjoittamassa tätä juttua tai voisin hyvin huonosti.
Kun leukemiani diagnosoitiin, minulla oli muutama viikko elinaikaa jäljellä, jos en olisi saanut hoitoa. Sytostaattihoidoilla syöpäni leviäminen pystyttiin pysäyttämään ja kantasolusiirteen ansiosta luuytimeni tuottavat nyt tervettä verta.
En voi kyllin kiittää henkilöä, joka pelasti minut.
Kantasoluhoito onnistuu sitä paremmin, mitä täsmällisemmin siirteen ominaisuudet vastaavat potilaan tarvetta. Siksi on erittäin tärkeää, että kantasolurekisterissä on mahdollisimman paljon erilaisia luovuttajakandidaatteja. Äärimmäisen harva rekisterissä olevasta 24 miljoonasta ihmisestä saa kutsun, mutta määrä ei silti ole riittävä.
Niinpä vakavasti sairastuneelle 22-vuotiaalle Heidi Lindholmille ei ole löytynyt sopivaa luovuttajaa.
Jos olet 18-40, voisitko harkita liittymistä rekisteriin? Kenties voisit pelastaa Heidin tai jonkun muun.
Täällä voit testata, sopisitko luovuttajaksi.
Jos olet yli 40-vuotias, toivon että kannustat sopivan ikäisiä läheisiäsi ja muita tuttujasi ilmoittautumaan.
Yle pitää tällä viikolla kiitettävästi esillä kantasolurekisterin merkitystä. Kiitos Ylelle tärkeästä asiasta tiedottamisesta.
Tuollaisessa tilanteessa joutuu tekemään silmänräpäyksessä päätöksen, miten toimia.
On myös mahdollisuuksia ilmoittautua vapaaehtoisesti etukäteen auttajaksi siltä varalta, että joku joutuu hengenvaaraan.
Tällainen vapaaehtoinen pelasti minut pari kolme vuotta sitten. En voi häntä kylliksi kiittää.
Tuntematon hyväntekijäni oli ilmoittautunut maailmanlaajuiseen kantasolurekisteriin. Kun minä taistelin hengestäni, rekisteristä löytyi juuri minulle sopiva luovuttaja, joka oli hän. Jos hän ei olisi aikoinaan kirjautunut rekisteriin, minä en ehkä istuisi tässä kirjoittamassa tätä juttua tai voisin hyvin huonosti.
Kun leukemiani diagnosoitiin, minulla oli muutama viikko elinaikaa jäljellä, jos en olisi saanut hoitoa. Sytostaattihoidoilla syöpäni leviäminen pystyttiin pysäyttämään ja kantasolusiirteen ansiosta luuytimeni tuottavat nyt tervettä verta.
En voi kyllin kiittää henkilöä, joka pelasti minut.
Kantasoluhoito onnistuu sitä paremmin, mitä täsmällisemmin siirteen ominaisuudet vastaavat potilaan tarvetta. Siksi on erittäin tärkeää, että kantasolurekisterissä on mahdollisimman paljon erilaisia luovuttajakandidaatteja. Äärimmäisen harva rekisterissä olevasta 24 miljoonasta ihmisestä saa kutsun, mutta määrä ei silti ole riittävä.
Niinpä vakavasti sairastuneelle 22-vuotiaalle Heidi Lindholmille ei ole löytynyt sopivaa luovuttajaa.
Jos olet 18-40, voisitko harkita liittymistä rekisteriin? Kenties voisit pelastaa Heidin tai jonkun muun.
Täällä voit testata, sopisitko luovuttajaksi.
Jos olet yli 40-vuotias, toivon että kannustat sopivan ikäisiä läheisiäsi ja muita tuttujasi ilmoittautumaan.
Yle pitää tällä viikolla kiitettävästi esillä kantasolurekisterin merkitystä. Kiitos Ylelle tärkeästä asiasta tiedottamisesta.
Hitaasti mutta varmasti
Olen kuunnellut Coffee Break French -kieliohjelmiston beginner-tason kaikki 40 opetustuokiota ja 30 elementary-tason 40:stä ohjelmasta. Tämä on aikamoista urakointia, mutta tunnen saavani kokonaiskuvan siitä, mitä kielimatkaani sisältyy. Kielioppia on selostettu paljona. Kovin vähän sitä on jäänyt mieleen, mutta sen aika on myöhemmin. Kuunteleminen on ollut hyödyllistä, koska tunnen pystyväni poimimaan enemmän sanoja ranskankielisestä puheesta.
Olen saanut uuden kielten oppimiseen liittyvän tuttavuuden. Memrisessa tuttuja piirteitä, mutta myös jotakin omintakeista. Esimerkkejä on lausumassa useita ihmisiä. Ne tulevat normaaliin puhetahtiin, joten korva saa harjaantua erottamaan sanoja. Taidan tehdä tällä välipalaharjoituksia CBF:n oppituokioiden lomassa.
Jäimme tänään bussista yhden pysäkin verran liian varhain. Tarkoitus oli jatkaa matkaa raitsikalla. Osasin kysyä kuljettajalta raitsikan pysäkistä "C'est loin?" eli onko se kaukana. Ymmärsin myös vastauksen. Lähellä oli. Taapersimme sitten pysäkille. Tunnen edistyväni. Hidasta on, mutta edistystä kumminkin.
Olen saanut uuden kielten oppimiseen liittyvän tuttavuuden. Memrisessa tuttuja piirteitä, mutta myös jotakin omintakeista. Esimerkkejä on lausumassa useita ihmisiä. Ne tulevat normaaliin puhetahtiin, joten korva saa harjaantua erottamaan sanoja. Taidan tehdä tällä välipalaharjoituksia CBF:n oppituokioiden lomassa.
Jäimme tänään bussista yhden pysäkin verran liian varhain. Tarkoitus oli jatkaa matkaa raitsikalla. Osasin kysyä kuljettajalta raitsikan pysäkistä "C'est loin?" eli onko se kaukana. Ymmärsin myös vastauksen. Lähellä oli. Taapersimme sitten pysäkille. Tunnen edistyväni. Hidasta on, mutta edistystä kumminkin.
perjantai 15. helmikuuta 2019
Kieli edellä kieliin
En tiedä, miten kouluissa opetetaan kieliä nykyään. Minun lapsuudessani ja nuoruudessani oppiminen oli hyvin tekstisidonnaista. Läksynä oli jokin oppikirjan kappale, jonka sanoja opeteltiin ja ohessa luettiin kielioppia. Tämä johti opittavan kielen hyvään kirjoitustaitoon. Siinä me suomalaiset olemme aika hyviä. Kappaleet rakentuivat varmaan tuolloinkin aikaisemmin opitulle, mutta en muista, jatkuiko sama linja, kun päästiin pidemmälle.
Kun sitten yrittää puhua opiskeltua kieltä jonkun natiivin kanssa, huomaa, että hänen suustaan tulee jotakin aivan muuta kuin visuaalisena tekstinä opittua kirjakieltä. Naapurin suusta tulee kaikenlaisia äännähdyksiä, joilla ei tunnu olevan paljoakaan yhteyttä opitun kanssa.
Tämä on kärjistys, mutta totta ainakin toinen puoli, luulen.
Minusta tuntuu, että kielen oppimisessa kannattaa keskittyä jo alusta lähtien kuullun ymmärtämiseen. Kommunikointi on ensisijaisesti puhetta ja kuuntelemista. Jos on oppinut saamaan selvää arkisesta puhekielestä, on helpompi päästä keskustelun alkuun, kun tilaisuuksia ilmaantuu. Kun ymmärtää, mitä naapuri sanoo, voi vastata jotakin tolkullista, vaikka hitaastikin. Kieli muuttuu eläväksi vain tätä kautta.
On tietenkin tärkeää oppia myös kirjoittamaan omaksuttavaa kieltä. Mielestäni pitäisi kuitenkin tarttua uuteen kieleen - käyttääkseni muoti-ilmausta - puheen ymmärtäminen edellä.
Michel Thomasin ja Coffee Break Frenchin aineistoissa edetään puheen kautta. Uudessa tuokiossa opettaja antaa vähän kerrallaan uusia sanoja ja niiden sekä aikaisemmin opittujen sanojen avulla oppija rakentaa uusia lauseita. Kuuntelija pääsee aika hyvin mukaan imuun. Hän voi yrittää vastata, ennen kuin virtuaalioppija ehtii, ja tämä on tarkoituskin.
Ennen edettiin siten, että opettaja kävi läpi uudet asiat ja sitten oppilaat kertasivat ne kotona. He tekivät myös harjoituksia, joiden avulla he saivat soveltaa oppimaansa. Läksyt tehtiin kotona eikä kieltä voinut useinkaan puhua kenenkään kanssa. Koulussakin puhumisvuoro sattui kohdalle harvakseltaan. Kieli opittiin kirjaimien eikä äänien kautta. Sanat iskostuivat mieleen kirjainkimppuina.
Kouluissa opettajilla on kaksinumeroinen luku oppilaita ohjattavanaan. Sellaisessa tilanteesta on vaikea saada kannustavaa ja rentoa ilmapiiriä aikaiseksi. Varmaan jotkut sen osaavat.
MT:n ja CBF:n metodeja on helppo soveltaa, kun paikalla on vain yksi tai kaksi motivoitunutta opiskelijaa. Tosin Youtubessa on video oppituokiosta, jonka Thomas pitää korkeintaan keskinkertaisesti kieliopinnoissaan menestyneille koululaisille. Ainakin siinä osassa, jonka katsoin, oppiminen tuntui sujuvan.
Vieraiden kielten kouluopetus on tänään varmaan jotakin muuta kuin minun nuoruudessani. Olisi kiinnostavaa tietää, kuinka paljon puheen ymmärtämistä painotetaan.
Kun sitten yrittää puhua opiskeltua kieltä jonkun natiivin kanssa, huomaa, että hänen suustaan tulee jotakin aivan muuta kuin visuaalisena tekstinä opittua kirjakieltä. Naapurin suusta tulee kaikenlaisia äännähdyksiä, joilla ei tunnu olevan paljoakaan yhteyttä opitun kanssa.
Tämä on kärjistys, mutta totta ainakin toinen puoli, luulen.
Minusta tuntuu, että kielen oppimisessa kannattaa keskittyä jo alusta lähtien kuullun ymmärtämiseen. Kommunikointi on ensisijaisesti puhetta ja kuuntelemista. Jos on oppinut saamaan selvää arkisesta puhekielestä, on helpompi päästä keskustelun alkuun, kun tilaisuuksia ilmaantuu. Kun ymmärtää, mitä naapuri sanoo, voi vastata jotakin tolkullista, vaikka hitaastikin. Kieli muuttuu eläväksi vain tätä kautta.
On tietenkin tärkeää oppia myös kirjoittamaan omaksuttavaa kieltä. Mielestäni pitäisi kuitenkin tarttua uuteen kieleen - käyttääkseni muoti-ilmausta - puheen ymmärtäminen edellä.
Michel Thomasin ja Coffee Break Frenchin aineistoissa edetään puheen kautta. Uudessa tuokiossa opettaja antaa vähän kerrallaan uusia sanoja ja niiden sekä aikaisemmin opittujen sanojen avulla oppija rakentaa uusia lauseita. Kuuntelija pääsee aika hyvin mukaan imuun. Hän voi yrittää vastata, ennen kuin virtuaalioppija ehtii, ja tämä on tarkoituskin.
Ennen edettiin siten, että opettaja kävi läpi uudet asiat ja sitten oppilaat kertasivat ne kotona. He tekivät myös harjoituksia, joiden avulla he saivat soveltaa oppimaansa. Läksyt tehtiin kotona eikä kieltä voinut useinkaan puhua kenenkään kanssa. Koulussakin puhumisvuoro sattui kohdalle harvakseltaan. Kieli opittiin kirjaimien eikä äänien kautta. Sanat iskostuivat mieleen kirjainkimppuina.
Kouluissa opettajilla on kaksinumeroinen luku oppilaita ohjattavanaan. Sellaisessa tilanteesta on vaikea saada kannustavaa ja rentoa ilmapiiriä aikaiseksi. Varmaan jotkut sen osaavat.
MT:n ja CBF:n metodeja on helppo soveltaa, kun paikalla on vain yksi tai kaksi motivoitunutta opiskelijaa. Tosin Youtubessa on video oppituokiosta, jonka Thomas pitää korkeintaan keskinkertaisesti kieliopinnoissaan menestyneille koululaisille. Ainakin siinä osassa, jonka katsoin, oppiminen tuntui sujuvan.
Vieraiden kielten kouluopetus on tänään varmaan jotakin muuta kuin minun nuoruudessani. Olisi kiinnostavaa tietää, kuinka paljon puheen ymmärtämistä painotetaan.
keskiviikko 13. helmikuuta 2019
Runsaudenpulaa ranskan opissa
Olen nyt intoutunut tankkaamaan ranskaa. Verkossa on runsaasti laadukasta oppimateriaalia, ainakin jos voi opiskella englannin kautta.
Olen aiemmin kertonut Mondlysta. Se on edullinen kielisovellus, kun ottaa huomioon, että kohtuuhinnalla saa yli 30 kieltä opeteltavakseen. Harvalle tosin on käyttöä noin monelle. Mondlylta voi ostaa myös elinikäisen paketin kolmelle tai viidelle kielelle. Mondlya on helppo näprätä kännykällä, mutta ei sen avulla kovin pitkälle pääse.
Edesmennyt Michel Thomas oli mitä ilmeisimmin edelläkävijä kielten opetuksessa. Hän saatteli opiskelijoita lempeästi ja rennosti keskustellen kielten saloihin. Youtubessa on runsaasti hänen opetustuokioitaan ilmaiseksi käytettävissä.
Alexa on laittanut nettiin runsaasti materiaalia käytettäväksi ilmaiseksi. Hän pitää lyhyehköjä kalvosulkeisia erilaisista kielen oppimiseen liittyvistä teemoista. Hän yrittää pitää katsojan hereillä kaikenlaisilla hassutteluilla, mutta silti seuraaminen käy pitkän päälle työlääksi. Luentoja kannattaa kuitenkin katsoa, kun haluaa täsmätietoa esimerkiksi verbien taivutuksesta.
Tämän hetken suosikkini on Coffee Break Friench, jolla on tarjolla ilmaiseksi 160 noin 15-30 minuutin mittaista audiosessiota ilmaiseksi. Kurssit alkavat aloittelijan tasolta ja etenevät edistyneen tasolle. Oppivartit rakentuvat selvästi Michel Thomasin metodiin. Opettaja juttelee rennosti opiskelijan kanssa, opettaa uusia asioita ja etenee systemaattisesti aiheesta toiseen. Opiskelija rakentaa jatkuvasti uusia virkkeitä annettujen ohjeiden mukaan. Eteneminen tapahtuu siten, että oppilas ei tunne tekemistään liian haastavaksi eikä liian helpoksi.
Oppitunneista on maksua varten tarjolla runsaasti tekstimuotoista aineistoa, kattavampia asioiden selostuksia ja kuunnelmapätkiä normaalilla puhenopeudella.
Matkustan nyt ilmaiseksi ja keskityn kuuntelemiseen. Myöhemmin saatan paneutua myös maksulliseen aineistoon. Haluan oppia nimenomaan ymmärtämään ja tuottamaan puhetta.
Youtubessa on runsaasti muitakin ranskan kielen opiskeluun liittyviä aineistoja. Runsaudenpulaa. Omatoimisella oppijalla on kissanpäivät.
Olen aiemmin kertonut Mondlysta. Se on edullinen kielisovellus, kun ottaa huomioon, että kohtuuhinnalla saa yli 30 kieltä opeteltavakseen. Harvalle tosin on käyttöä noin monelle. Mondlylta voi ostaa myös elinikäisen paketin kolmelle tai viidelle kielelle. Mondlya on helppo näprätä kännykällä, mutta ei sen avulla kovin pitkälle pääse.
Edesmennyt Michel Thomas oli mitä ilmeisimmin edelläkävijä kielten opetuksessa. Hän saatteli opiskelijoita lempeästi ja rennosti keskustellen kielten saloihin. Youtubessa on runsaasti hänen opetustuokioitaan ilmaiseksi käytettävissä.
Alexa on laittanut nettiin runsaasti materiaalia käytettäväksi ilmaiseksi. Hän pitää lyhyehköjä kalvosulkeisia erilaisista kielen oppimiseen liittyvistä teemoista. Hän yrittää pitää katsojan hereillä kaikenlaisilla hassutteluilla, mutta silti seuraaminen käy pitkän päälle työlääksi. Luentoja kannattaa kuitenkin katsoa, kun haluaa täsmätietoa esimerkiksi verbien taivutuksesta.
Tämän hetken suosikkini on Coffee Break Friench, jolla on tarjolla ilmaiseksi 160 noin 15-30 minuutin mittaista audiosessiota ilmaiseksi. Kurssit alkavat aloittelijan tasolta ja etenevät edistyneen tasolle. Oppivartit rakentuvat selvästi Michel Thomasin metodiin. Opettaja juttelee rennosti opiskelijan kanssa, opettaa uusia asioita ja etenee systemaattisesti aiheesta toiseen. Opiskelija rakentaa jatkuvasti uusia virkkeitä annettujen ohjeiden mukaan. Eteneminen tapahtuu siten, että oppilas ei tunne tekemistään liian haastavaksi eikä liian helpoksi.
Oppitunneista on maksua varten tarjolla runsaasti tekstimuotoista aineistoa, kattavampia asioiden selostuksia ja kuunnelmapätkiä normaalilla puhenopeudella.
Matkustan nyt ilmaiseksi ja keskityn kuuntelemiseen. Myöhemmin saatan paneutua myös maksulliseen aineistoon. Haluan oppia nimenomaan ymmärtämään ja tuottamaan puhetta.
Youtubessa on runsaasti muitakin ranskan kielen opiskeluun liittyviä aineistoja. Runsaudenpulaa. Omatoimisella oppijalla on kissanpäivät.
maanantai 11. helmikuuta 2019
Lentokoneet liihottavat sinne ja tänne, kerosiinia palaa
Voisi kuvitella, että lentoliikenne on tarkka järjestelmä, jossa kaikki toimii lähes suunnitellusti. Koneet lentävät lyhyimmän mahdollisen matkan eivätkä turhia haahuile. Lennonjohtajat vain varmistavat, että kaikki sujuu.
Innostuin eilen seuraamaan paikallista lentoliikennettä pitkäksi toviksi. Koneet kulkivat kaikkea muuta kuin aikataulun mukaan. Tutkin hieman netistä, millaista lennonjohtajien työ on. Heidän täytyy olla kylmäpäisiä ammattilaisia. Useita koneita oli tulossa ja aikataulut olivat sekaisin. Moni kone joutui tekemään isoja lenkkejä taivaalla. Jokin niistä taisi käydä lähes sadan kilometrin päässä kääntymässä.
En haluaisi olla lennonjohdossa, kun sadat ihmiset kiertelevät ilmassa ja odottavat pääsyä maihin. Kerosiinia palaa eikä onnettomuuksia saa tapahtua. Koneiden pitää pysyä muutaman kilometrin päässä toisistaan. Lennonjohtajat antavat niille komentoja.
Jollakin perusteella ilmojen liikennepoliisien pitää päättää, missä järjestyksessä päästävät koneet alas. Ihmettelin, miksi Romaniasta saapuva kone joutui kiertämään niin pitkään. Missähän asti se välillä kävi, kun katosi niin pitkäksi ajaksi? Voikohan lentoyhtiöt päästä maksamalla nopeammin alas?
Lennonjohtajat työ taitaa muistuttaa tietokonepelin pelaamista. Tilanne muuttuu jatkuvasti ja ajan tasalla on pysyttävä. Monenlaisien tekijöiden yhteisvaikutusta on osattava optimoida. Olisi kiva tietää, onko lennonjohtajilla käytössään jonkinlainen lineaarinen optimointimalli tietojärjestelmässään vai joutuvatko tekemään päätöksensä intuition varassa.
Turvallisuus on varmasti tärkein päätösten tekemisen peruste. Tälläkin kertaa kaikki saivat vuorollaan kentän hetkeksi käyttöönsä. Ihmettelin, kun yksi kone oli vasta päässyt irti kiitoradasta ja toinen oli jo lähellä liukumassa kentälle.
sunnuntai 10. helmikuuta 2019
Isot jyräävät, pienet mukautuvat
Muistamme historian tunneilta, että Saksa ja Ranska ovat taistelleet Elsassin ja Lothringenin (Alsace ja Lorraine) hallinnasta.
Saimme todeta, mitä moinen merkitsee asukkaiden kannalta. Tapasimme bussipysäkillä eläkeläisparin, jotka ovat Strasbourgista ja on toinen asunto residenssissä, jossa majailemme. He olivat alkujaan saksankielisiä, mutta puhuivat tietenkin myös ranskaa. Strasbourg kuuluu Alsaceen.
Mainitsin kuulleeni, että jonakin päivänä Strasbourgissa opettajat alkoivat puhua ranskan sijasta saksaa ja muutaman vuoden päästä saksan sijasta ranskaa. Meille vahvistettiin, että tämä pitää paikkansa.
Kysyin kumpaa kieltä enemmistö nykyään puhuu. Ranskaa puhuu, erityisesti nuoriso.
Kysyin osaavatko heidän lapset saksaa. Kaksi osaa mutta yksi ei kunnolla.
Kysyin myös puhutaanko Strasbourgissa joskus vain ranskaa. Monsieur arveli näin käyvän.
Tällaista sotiminen aiheuttaa. Saksalaiset valtasivat toisessa maailmansodassa Strasbourgin ranskalaisilta, mutta joutuivat myöhemmin luovuttamaan sen takaisin.
Onneksi on EU. Sopu on säilynyt pitkään.
Saimme todeta, mitä moinen merkitsee asukkaiden kannalta. Tapasimme bussipysäkillä eläkeläisparin, jotka ovat Strasbourgista ja on toinen asunto residenssissä, jossa majailemme. He olivat alkujaan saksankielisiä, mutta puhuivat tietenkin myös ranskaa. Strasbourg kuuluu Alsaceen.
Mainitsin kuulleeni, että jonakin päivänä Strasbourgissa opettajat alkoivat puhua ranskan sijasta saksaa ja muutaman vuoden päästä saksan sijasta ranskaa. Meille vahvistettiin, että tämä pitää paikkansa.
Kysyin kumpaa kieltä enemmistö nykyään puhuu. Ranskaa puhuu, erityisesti nuoriso.
Kysyin osaavatko heidän lapset saksaa. Kaksi osaa mutta yksi ei kunnolla.
Kysyin myös puhutaanko Strasbourgissa joskus vain ranskaa. Monsieur arveli näin käyvän.
Tällaista sotiminen aiheuttaa. Saksalaiset valtasivat toisessa maailmansodassa Strasbourgin ranskalaisilta, mutta joutuivat myöhemmin luovuttamaan sen takaisin.
Onneksi on EU. Sopu on säilynyt pitkään.
perjantai 8. helmikuuta 2019
Voi tätä ranskan kieltä
Ensimmäiset opiskelemani vieraat kielet olivat germaaniset ruotsi, englanti ja saksa. Ruotsi on toki toinen kotimainen, mutta vieras sekin minulle oli.
Olen lisäksi opiskellut pikkuisen latviaa ja kreikkaa. Sen vähän perusteella olen tunnistavinani, että nuokin kielet muistuttavat rakenteeltaan aiemmin mainittuja germaanisia.
Ranskan kieli tuntuu erilaiselta. Siinä on yllättäviä piirteitä.
Otetaan esimerkiksi kysymys "Missä hän syö?". Ruotsalaisten kysymysrakenne on melkein sama: "Var äter han?". Vain sanajärjestys muuttuu hieman. Englantilaiset asettelevat kysymyksen vähän monimutkaisemmin. He tarvitsevat mukaan do-verbin: "Where does he eat?".
Ranskalaiset hoitavat asian - melkein voisi sanoa - runollisesti. Tämän romaanisen kielen "missä" on "òu", "syödä" on "manger" ja "hän" on "il". Alottelija - kuten minä - rakentaisi kysymyksen muotoon "Òu mange il?". Ranskalaiset tuntuvan jostakin syystä vieroksuvan peräkkäisiä vokaaleja. He lisäävät kysymykseen t-kirjaimen vain siitä syystä, että niin lause kuulostaa paremmalta: "Òu mange-t-il?". He voivat koristella kysymystä vielä enemmän: "Òu est-ce qu'il mange?". Kirjaimellisesti tämä olisi kai "Missä on se, jossa hän syö?".
Negaation ilmaisemiseen suomalaiselle riittää yksi sana, joka on "ei" tai jokin sen taivutusmuodoista. Ranskalaiset haluavat ilmeisesti varmistaa, että asia menee näissäkin tilanteissa perille, koska he sullovat lauseeseen kaksi sanaa, jotka merkitsevät molemmat negaatiota. "Minä en tiedä" on ranskaksi "Je ne sais pas". Sekä "ne" että "pas" kertovat, että nyt peukalo osoittaa alaspäin. Joissakin tilanteissa ranskalainen jättää ne-sanan pois, koska tokihan yksikin negaatio kertoo, missä mennään.
Kysymys on ehkä ilmaisun hienopiirteisyydestä. Ne-sana voidaan ajatella ennakkovaroitukseksi siitä, mitä on tulossa. Se saattaa kuulua vain ännän vilahduksena nopeassa puheessa. Vaikka se jäisi kokonaan kuulumatta, ranskalainen taitaa aavistaa, että kyllä se siellä on.
Minun on vaikea juurruttaa päähäni ranskalaisten tapa sijoittaa pronomini tietyissä tapauksissa virkkeeseen. "Me soitamme teille" on ranskaksi "Nous vous appellerons". "Nous" tarkoittaa "meitä" ja "vous" teitä.
Olen lisäksi opiskellut pikkuisen latviaa ja kreikkaa. Sen vähän perusteella olen tunnistavinani, että nuokin kielet muistuttavat rakenteeltaan aiemmin mainittuja germaanisia.
Ranskan kieli tuntuu erilaiselta. Siinä on yllättäviä piirteitä.
Otetaan esimerkiksi kysymys "Missä hän syö?". Ruotsalaisten kysymysrakenne on melkein sama: "Var äter han?". Vain sanajärjestys muuttuu hieman. Englantilaiset asettelevat kysymyksen vähän monimutkaisemmin. He tarvitsevat mukaan do-verbin: "Where does he eat?".
Ranskalaiset hoitavat asian - melkein voisi sanoa - runollisesti. Tämän romaanisen kielen "missä" on "òu", "syödä" on "manger" ja "hän" on "il". Alottelija - kuten minä - rakentaisi kysymyksen muotoon "Òu mange il?". Ranskalaiset tuntuvan jostakin syystä vieroksuvan peräkkäisiä vokaaleja. He lisäävät kysymykseen t-kirjaimen vain siitä syystä, että niin lause kuulostaa paremmalta: "Òu mange-t-il?". He voivat koristella kysymystä vielä enemmän: "Òu est-ce qu'il mange?". Kirjaimellisesti tämä olisi kai "Missä on se, jossa hän syö?".
Negaation ilmaisemiseen suomalaiselle riittää yksi sana, joka on "ei" tai jokin sen taivutusmuodoista. Ranskalaiset haluavat ilmeisesti varmistaa, että asia menee näissäkin tilanteissa perille, koska he sullovat lauseeseen kaksi sanaa, jotka merkitsevät molemmat negaatiota. "Minä en tiedä" on ranskaksi "Je ne sais pas". Sekä "ne" että "pas" kertovat, että nyt peukalo osoittaa alaspäin. Joissakin tilanteissa ranskalainen jättää ne-sanan pois, koska tokihan yksikin negaatio kertoo, missä mennään.
Kysymys on ehkä ilmaisun hienopiirteisyydestä. Ne-sana voidaan ajatella ennakkovaroitukseksi siitä, mitä on tulossa. Se saattaa kuulua vain ännän vilahduksena nopeassa puheessa. Vaikka se jäisi kokonaan kuulumatta, ranskalainen taitaa aavistaa, että kyllä se siellä on.
Minun on vaikea juurruttaa päähäni ranskalaisten tapa sijoittaa pronomini tietyissä tapauksissa virkkeeseen. "Me soitamme teille" on ranskaksi "Nous vous appellerons". "Nous" tarkoittaa "meitä" ja "vous" teitä.
keskiviikko 6. helmikuuta 2019
Näissä maisemissa
Tästä näet osan Nizza ylhäältäpäin. Oikealla ylhäällä on keskusta ja vasemmalla alhaalla pilkottaa lentokenttä. Keskellä kuvaa näet tekstin Fabron. Se on kukkula, jolla asumme. Täältä näet asuinpaikkamme tarkemmin. Asumme keskeltä taitetussa kolossissa, joka on tekstin "Minigolfrata" yläpuolella.
Kukkuloiden rinteet ovat aika jyrkkiä, mitä ei näy kovin selvästi Google Mapsissa. Kukkuloiden seinämien väliin jää kanjoneita, jotka ovat varmaan joskus olleet jokia. Kanjoneihin on rakennettu asutusta, vaikka Nizzan aurinko ei taida niissä asukkaita kovin hyvin hemmotella. Lähdin tänään kävelemään tällaista kanjonia pitkin. Lähdin talomme alapuolella olevaa Avenue de Fabronia ylöspäin ja ja jatkoin Chemin de la Madonnette de Terronia pohjoiseen. Tästä näet reittini alun. Tässä näkymä mainittujen teiden risteyksestä. Lähellä olevien teiden mutkaisuus kertoo kerkeuseroista.
Jatkoin Terronia eteenpäin. Katu kapeni. Taloja oli sen kummallakin puolella ja rinteillä. Koillispuolella kukkulan päällä on suuri sairaala. Kanjonissa on pieniä kerrostalojakin. Täällä katunäkymä.
Tie kapenee entisestään. Varrella on korjaamoja, joihin en veisi autoani. Tässä mennään jo metsään. No sitten sinne.
Tien varrella oli roinaa ja autonromuja. Tuo kuvassa näkyvä nosturin raato oli tänään edelleen paikalla. Puun vieressä olevaa patjaa ei tainnut enää olla. Nyt väljenee. Tie jatkuu vielä.
Nyt näyttää siltä, että pitäisi olla jotakin asiaa, jotta voisi jatkaa.
Palasin majapaikkaan.
Urbaanin Nizzan kainalaloissa on landea jäljellä.
Hyperlinkit erottuvat aika huonosti. Linkitetyt sanat ovat hieman vaaleampia kuin muu teksti. Linkki muuttuu ainakin minun selaimessani siniseksi, kun kursorin vie sen päälle.
tiistai 5. helmikuuta 2019
"Lannonjohtajina"
Tämänhetkisestä majapaikastamme näkyy aika iso osa Nizzan lentokenttää. Voimme huvitella seuraamalla lentoliikennettä.
Kentällä on vain kaksi kiitorataa, mutta se on silti Ranskan kolmanneksi vilkkain kenttä. Edellä ovat vain Pariisin kentät. Kiitoradat ovat siten kovassa käytössä.
Kentän kiitoradat ovat itä-länsisuunnassa. Itäinen osa näkyy meille. Tänään koneet ovat nousseet ja laskeutuneet idästä länteen. Laskeutuvat koneet ovat lipuneet edestämme kentälle. Lähtevätkin näkyvät. Ne nousevat kentästä ihmeen lyhyen kiidon jälkeen.
Olen mitannut kuinka kauan koneilla on aikaa laskeutua. Kun edellinen on saanut pyöränsä asfaltille, seuraava on samassa paikassa jopa vähän yli kahden ja puolen minuutin päästä. Tavallinen väliaika tuntuu olevan muutaman mittauksen perusteella noin kolme minuuttia neljäkymmentä sekuntia.
Näin tänään yhden hieman dramaattisen tilanteen, kun yksi kone oli jo aivan lähellä lentokenttää, mutta lähtikin siitä ylöspäin.
Flightradar24-sivustolta voi seurata kartalla reaaliajassa miten koneet liikkuvat. Siitä näkyy jopa nousu- ja laskukiito, kun karttaa tarkentaa. Saatoin seurata miten epäonninen kone teki ylimääräisen kierroksen meren yllä ja laskeutui. Kaksi konetta oli jo kentän itäpäässä kärkkymässä nousuvuoroa.
On hauskaa, kun voi todeta saman koneen sekä ilmassa että kartassa. Lisäksi voimme seurata Nizzan kentän sivuilta, mitä koneita on saapumassa ja lähtemässä.
Olemme melkein kuin lennonjohtajia, mutta ilman vastuuta ja valtuuksia.
Huvinsa kullakin.
Kentällä on vain kaksi kiitorataa, mutta se on silti Ranskan kolmanneksi vilkkain kenttä. Edellä ovat vain Pariisin kentät. Kiitoradat ovat siten kovassa käytössä.
Kentän kiitoradat ovat itä-länsisuunnassa. Itäinen osa näkyy meille. Tänään koneet ovat nousseet ja laskeutuneet idästä länteen. Laskeutuvat koneet ovat lipuneet edestämme kentälle. Lähtevätkin näkyvät. Ne nousevat kentästä ihmeen lyhyen kiidon jälkeen.
Olen mitannut kuinka kauan koneilla on aikaa laskeutua. Kun edellinen on saanut pyöränsä asfaltille, seuraava on samassa paikassa jopa vähän yli kahden ja puolen minuutin päästä. Tavallinen väliaika tuntuu olevan muutaman mittauksen perusteella noin kolme minuuttia neljäkymmentä sekuntia.
Näin tänään yhden hieman dramaattisen tilanteen, kun yksi kone oli jo aivan lähellä lentokenttää, mutta lähtikin siitä ylöspäin.
Flightradar24-sivustolta voi seurata kartalla reaaliajassa miten koneet liikkuvat. Siitä näkyy jopa nousu- ja laskukiito, kun karttaa tarkentaa. Saatoin seurata miten epäonninen kone teki ylimääräisen kierroksen meren yllä ja laskeutui. Kaksi konetta oli jo kentän itäpäässä kärkkymässä nousuvuoroa.
On hauskaa, kun voi todeta saman koneen sekä ilmassa että kartassa. Lisäksi voimme seurata Nizzan kentän sivuilta, mitä koneita on saapumassa ja lähtemässä.
Olemme melkein kuin lennonjohtajia, mutta ilman vastuuta ja valtuuksia.
Huvinsa kullakin.
maanantai 4. helmikuuta 2019
"Luostari"
Nizza ei pettänyt tälläkään kertaa. Aurinko on palannut. Se lämmittää parvekkeella niin, että siellä voisi olla uimahoususillaan. Kuumottaa suorastaan.
Asumme nyt paikassa, jolla on komea nimi: Résidence de l'Abbaye de Roseland. Tämä on muutaman suuren kerrostalon kompleksi, joka sijoittuu noin kilometrin matkalle vuorelle mutkittelevan Boulevard de Napoléon III:n varrelle. Asukkaita on niin paljon, että Tamango-talomme alasiivessä toimii kauppa, pienehkö, mutta kuitenkin.
Abbaye tarkoittaa luostaria, mutta sellaiseen emme ole päätyneet. Nimen täytyy viitata asuintalomme yläpuolella rinteessä oleviin kahteen rakennukseen, jotka tuovat mieleen luostarin. Sekään ei kuitenkaan ole oikea luostari, eikä ole ollutkaan. Joku on joskus halunnut rakentaa talon, joka näyttää luostarilta.
Katselimme tänään parvekkelta, kun alhaalla olevaan kauppaan tuotiin tavaratäydennystä. Tuntui kummalliselta, kun tavaroita purettiin tavallisen henkilöauton takaluukusta ja -takasivuovista kaupan ostoskärryihin. Ne eivät olleet edes laatikoissa. Osa vietiin käsissä.
Tuon ymmärtäisi, jos kyseessä olisi yksittäisen elinkeinonharjoittajan kauppa. Kauppa toimii kuitenkin ketjunimen alla. Ehkä kauppiaalla on franchising-sopimus.
lauantai 2. helmikuuta 2019
Ukkonen
Olin äsken voimistelemassa makuuhuoneessa. Näin yhtäkkiä välähdyksen pimeässä, ja ehdin ihmetellä ottiko joku kuvan taloomme päin. Sitten pamahti.
Välähdyksiä ja jyrinöitä seurasi lisää. Jyrähdyksine nopeudesta päätellen ukkonen pyörii yllämme. Olemme kuin pommituksen alla.
Ilmeisesti pilvet eivät pääse pois vuorien ympäröimän Nizzan yltä. Fabron-kukkulamme on ehkä todennäköinen salaman iskupaikka, koska nousee ympäristöä hieman ylemmäksi.
Valot sammuivat hetkeksi ja nettiyhteys katosi. Modemi kuitenkin löysi netin pian.
Ukkonen on seilannut välillä kauemmaksi ja sitten lähestynyt taas. Nyt tuntuu kuin se olisi matkannut muualle, mutta mistäpä tietää.
Vielä välähti, mutta jyrinän viiveestä päätellen ukkonen on jo kilometrien päässä.
Kävin tänään Promenade des Anglaisilla ja totesin kuulemani uutisen pitävän paikkansa. Beatchille ei saa mennä. Johtuu aika kovasta tuulesta. Promenadilta alas rantaan johtavien portaiden eteen on laitettu metallinen este. Se tosin ei näytä estävän innokkaita, sillä jotkut olivat rantahietikolla ihailemassa aaltoja. Ei ne vaarallisia olleet, mutta tuuli saattaa yltyä myrskyksi.
Välähdyksiä ja jyrinöitä seurasi lisää. Jyrähdyksine nopeudesta päätellen ukkonen pyörii yllämme. Olemme kuin pommituksen alla.
Ilmeisesti pilvet eivät pääse pois vuorien ympäröimän Nizzan yltä. Fabron-kukkulamme on ehkä todennäköinen salaman iskupaikka, koska nousee ympäristöä hieman ylemmäksi.
Valot sammuivat hetkeksi ja nettiyhteys katosi. Modemi kuitenkin löysi netin pian.
Ukkonen on seilannut välillä kauemmaksi ja sitten lähestynyt taas. Nyt tuntuu kuin se olisi matkannut muualle, mutta mistäpä tietää.
Vielä välähti, mutta jyrinän viiveestä päätellen ukkonen on jo kilometrien päässä.
Kävin tänään Promenade des Anglaisilla ja totesin kuulemani uutisen pitävän paikkansa. Beatchille ei saa mennä. Johtuu aika kovasta tuulesta. Promenadilta alas rantaan johtavien portaiden eteen on laitettu metallinen este. Se tosin ei näytä estävän innokkaita, sillä jotkut olivat rantahietikolla ihailemassa aaltoja. Ei ne vaarallisia olleet, mutta tuuli saattaa yltyä myrskyksi.
perjantai 1. helmikuuta 2019
Avainkokemus
Taivas itkee. Nizzan aurinko on vetäytynyt pienelle lomalle. Pian se sieltä palaa, uskon, ja taivaan sinen peittävä harmaa massa katoaa.
Muutimme eilen kolmanteen kortteeriimme tällä matkalla.
Uusi majapaikkamme on sijainniltaan hyvin erilainen kuin edellinen, joka oli keskustan tuntumassa Nizzan kattilan pohjassa. Nyt olemme lentokentän liepeillä Fabron-vuoren rinteellä. Matkaa keskustaan on nelisen kilometriä. Asuntomme on kuudennessa kerroksessa. Eteläiseltä parvekkeelta avautuu upea panoraama Välimerelle. Halutessamme voimme seurata miltei loputonta lentoliikennettä
Saavuimme taksilla rakennuksen alaovelle. Tämänkertainen kuljettaja yllätti. Hän tarjosi pyytämättä kuittia, jonka otinkin. Veloitus oli 27 euroa. Annoin hänelle kolme kymppiä seteleinä. Yleensä kuljettajat pitävät vaihtorahat kysymättä ominaan. Tämä kysyi. Yllättyneenä vastasin jotakin, joka sai hänen antamaan kolikot minulle. Tämä ei hidastanut palvelua yhtään. Meillä oli matka- ja olkalaukkujemme lisäksi muita nyssäköitä. Hän autteli iloisena maihinnousuamme. Lopuksi ojensin hänelle käteeni jääneet kolikot.
Olimme tavaroinemme Tamango-nimisen rakennuksen kuutosoven edessä. Hieman satoi.
Täällä on tapana avata ulko-ovi käyttämällä pientä avaimenperän tapaista mokkulaa seinässä olevan tunnistuskohdan edessä. Näin teimme. Saimme vastaukseksi vain punaisen valon vilkutusta ja ovi pysyi kiinni.
Ei auttanut muu kuin soittaa isäntäväelle. Emäntä oli ihmeissään, koska mutikka on tähän asti toiminut. Hän lupasi soittaa conciergelle (talonmies), mutta arveli, että mutikkaa kannattaisi kokeilla talon vastapuolen oveen. Pihassa oli pieni rakennus, jossa on conciergen toimisto. Iltapäivä oli kuitenkin niin pitkällä, että hän tuskin oli enää paikalla.
Lähdin kiertämään taloa ja samalla menin conciergen toimiston ohi. Juuri kun olin sen kohdalla, ovesta tuli ulos mies. Tervehdin häntä ja kysyin puhuuko hän englantia. Tämä siisti harmaatukkainen herrasmies myönsi puhuvansa ja kuultuaan ongelmani kutsui minut sisään.
Kävi ilmi, että mutikat on juuri vaihdettu eikä vanha tietenkään enää toimi. Hän antoi omasta avainvarastostaan meille uuden mutikan lainaksi ja sovittiin, että talonmies käy vaihtamassa sen seuraavana päivänä käyttöömme jäävään mutikkaan. Minua palvellut herrasmies oli ilmeisesti isännöitsijä tai muu vastuuhenkilö. Ymmärsin, että talonmies on sairas tai lomalla.
Kun olin palaamassa, emäntä soitti kysyäkseen, miten olemme selvinneet. Hän oli jo soittanut conciergelle. Ongelmamme oli jo ehtinyt poistua.
Uusi mutikka toimi hienosti ja siirryimme romppeinemme sisään ja hissillä kuudenteen kerrokseen.
Asunnon ulko-ovessa oli kolme lukkoa. Olin kuullut isännöitsijältä, että alin niistä ei ole käytössä. Aloin sovittelemaan avaimia. Kookkain niistä sopi ylimpään ja kiersin avainta pari kierrosta siihen suuntaan kuin se oli mahdollista. Hyvin toimi ja avain lähti lukosta.
Mustalla muovilla koristeltu avain sopi keskimmäiseen. Sekin kääntyi kunnes se oli pystyasennossa, jossa oli jonkinlainen pykälä. Siitä se kääntyi vielä hieman ja tuntui kuin vastaan olisi tullut jokin este.
Ovi ei kuitenkaan auennut. Oli vaikea tunnistaa, kumpi lukko meitä kiusasi. Vastapäinen ovi avautui ja vanha pariskunta katseli puuhiamme. Tervehdimme. He eivät puhuneet englantia, mutta tulimme me toimeen. Pappa tuli kokeilemaan onneaan. Minä tyhjensin hissiä samalla. Hänkään ei saanut ovea auki. Hän meni sitten soittamaan johonkin.
Onneksi on kännykät. Saimme taas yhteyden asunnon omistajiin. Isäntä neuvoi miten homma hoidetaan. Alempaa lukkoa piti kääntää vielä pidemmälle. Onnistuin kun oikein väänsin. Lukko taitaa tarvita öljyä.
Ovi aukesi. Samassa avautui myös hissin ovi ja ulos tuli äskeinen herrasmies sekä vartija. Tulivat kai, koska pappa oli soittanut. Sanoin, että lukko tarvitsee ehkä öljyä. Pappa lupasi hoitaa sen.
Vanha pariskunta oli jotenkin hellyyttävä. Ehkä saamme vielä harjoitella ranskaa heidän kanssaan.
Loppu hyvin, kaikki hyvin.
Muutimme eilen kolmanteen kortteeriimme tällä matkalla.
Uusi majapaikkamme on sijainniltaan hyvin erilainen kuin edellinen, joka oli keskustan tuntumassa Nizzan kattilan pohjassa. Nyt olemme lentokentän liepeillä Fabron-vuoren rinteellä. Matkaa keskustaan on nelisen kilometriä. Asuntomme on kuudennessa kerroksessa. Eteläiseltä parvekkeelta avautuu upea panoraama Välimerelle. Halutessamme voimme seurata miltei loputonta lentoliikennettä
Saavuimme taksilla rakennuksen alaovelle. Tämänkertainen kuljettaja yllätti. Hän tarjosi pyytämättä kuittia, jonka otinkin. Veloitus oli 27 euroa. Annoin hänelle kolme kymppiä seteleinä. Yleensä kuljettajat pitävät vaihtorahat kysymättä ominaan. Tämä kysyi. Yllättyneenä vastasin jotakin, joka sai hänen antamaan kolikot minulle. Tämä ei hidastanut palvelua yhtään. Meillä oli matka- ja olkalaukkujemme lisäksi muita nyssäköitä. Hän autteli iloisena maihinnousuamme. Lopuksi ojensin hänelle käteeni jääneet kolikot.
Olimme tavaroinemme Tamango-nimisen rakennuksen kuutosoven edessä. Hieman satoi.
Täällä on tapana avata ulko-ovi käyttämällä pientä avaimenperän tapaista mokkulaa seinässä olevan tunnistuskohdan edessä. Näin teimme. Saimme vastaukseksi vain punaisen valon vilkutusta ja ovi pysyi kiinni.
Ei auttanut muu kuin soittaa isäntäväelle. Emäntä oli ihmeissään, koska mutikka on tähän asti toiminut. Hän lupasi soittaa conciergelle (talonmies), mutta arveli, että mutikkaa kannattaisi kokeilla talon vastapuolen oveen. Pihassa oli pieni rakennus, jossa on conciergen toimisto. Iltapäivä oli kuitenkin niin pitkällä, että hän tuskin oli enää paikalla.
Lähdin kiertämään taloa ja samalla menin conciergen toimiston ohi. Juuri kun olin sen kohdalla, ovesta tuli ulos mies. Tervehdin häntä ja kysyin puhuuko hän englantia. Tämä siisti harmaatukkainen herrasmies myönsi puhuvansa ja kuultuaan ongelmani kutsui minut sisään.
Kävi ilmi, että mutikat on juuri vaihdettu eikä vanha tietenkään enää toimi. Hän antoi omasta avainvarastostaan meille uuden mutikan lainaksi ja sovittiin, että talonmies käy vaihtamassa sen seuraavana päivänä käyttöömme jäävään mutikkaan. Minua palvellut herrasmies oli ilmeisesti isännöitsijä tai muu vastuuhenkilö. Ymmärsin, että talonmies on sairas tai lomalla.
Kun olin palaamassa, emäntä soitti kysyäkseen, miten olemme selvinneet. Hän oli jo soittanut conciergelle. Ongelmamme oli jo ehtinyt poistua.
Uusi mutikka toimi hienosti ja siirryimme romppeinemme sisään ja hissillä kuudenteen kerrokseen.
Asunnon ulko-ovessa oli kolme lukkoa. Olin kuullut isännöitsijältä, että alin niistä ei ole käytössä. Aloin sovittelemaan avaimia. Kookkain niistä sopi ylimpään ja kiersin avainta pari kierrosta siihen suuntaan kuin se oli mahdollista. Hyvin toimi ja avain lähti lukosta.
Mustalla muovilla koristeltu avain sopi keskimmäiseen. Sekin kääntyi kunnes se oli pystyasennossa, jossa oli jonkinlainen pykälä. Siitä se kääntyi vielä hieman ja tuntui kuin vastaan olisi tullut jokin este.
Ovi ei kuitenkaan auennut. Oli vaikea tunnistaa, kumpi lukko meitä kiusasi. Vastapäinen ovi avautui ja vanha pariskunta katseli puuhiamme. Tervehdimme. He eivät puhuneet englantia, mutta tulimme me toimeen. Pappa tuli kokeilemaan onneaan. Minä tyhjensin hissiä samalla. Hänkään ei saanut ovea auki. Hän meni sitten soittamaan johonkin.
Onneksi on kännykät. Saimme taas yhteyden asunnon omistajiin. Isäntä neuvoi miten homma hoidetaan. Alempaa lukkoa piti kääntää vielä pidemmälle. Onnistuin kun oikein väänsin. Lukko taitaa tarvita öljyä.
Ovi aukesi. Samassa avautui myös hissin ovi ja ulos tuli äskeinen herrasmies sekä vartija. Tulivat kai, koska pappa oli soittanut. Sanoin, että lukko tarvitsee ehkä öljyä. Pappa lupasi hoitaa sen.
Vanha pariskunta oli jotenkin hellyyttävä. Ehkä saamme vielä harjoitella ranskaa heidän kanssaan.
Loppu hyvin, kaikki hyvin.
keskiviikko 30. tammikuuta 2019
Kirjoittamisrytmi muuttuu
Huomaan mekanisoineeni elämääni liikaa. Perusteellinen järjestelmällisyyskin voi väsyttää. Nyt tuntuu menneen kuppi nurin.
Syömisen kirjaaminen kyllästyttää, ilmeisesti liikkuminenkin on ollut liian tarmokasta, ranskaa olen tankannut päivittäin ja päivittänyt blogia viikottain maanantaista perjantaihin.
Nyt otan rennosti. Ehkä ryhdistäydyn jossakin vaiheessa.
Kirjoitan tätä blogia tästä lähtien ilman aikataulua silloin, kun kiinnostavia aiheita nousee mieleen ja huvittaa.
Tänään olen viihdyttänyt itseäni penkomalla sukuohjelma Genin sukupuita. Se löytää minulle mielikuvituksellisia sukuyhteyksiä, mutta niistä ehkä joskus toiste.
Syömisen kirjaaminen kyllästyttää, ilmeisesti liikkuminenkin on ollut liian tarmokasta, ranskaa olen tankannut päivittäin ja päivittänyt blogia viikottain maanantaista perjantaihin.
Nyt otan rennosti. Ehkä ryhdistäydyn jossakin vaiheessa.
Kirjoitan tätä blogia tästä lähtien ilman aikataulua silloin, kun kiinnostavia aiheita nousee mieleen ja huvittaa.
Tänään olen viihdyttänyt itseäni penkomalla sukuohjelma Genin sukupuita. Se löytää minulle mielikuvituksellisia sukuyhteyksiä, mutta niistä ehkä joskus toiste.
tiistai 29. tammikuuta 2019
Alkaa olla päätöksen aika
Aloin kirjoittaa tätä blogia seitsemäntenä maaliskuuta vuonna 2014, kun olin saanut diagnoosin imusolmukesyövästä. Olin pitänyt muita blogeja aiemmin. Tuolloin yksi oli vielä jonkin verran aktiivinen. Minulle ehdotettiin, että kirjoittaisin blogia uudesta tilanteestani.
Perustin tämän blogin. Kävi ilmi, että ehdottaja oli vaistonnut hyvin aiheen tärkeyden. Blogistani tuli hyvin suosittu. Aiheelle oli selvästi sosiaalinen tilaus.
Syöpähoitoni osoittautuivat tehokkaiksi ja saman vuoden syksyllä palasin töihin. Päätin kuitenkin jatkaa kirjoittamista. On kirjoitettava usein, jotta blogi pysyy hengissä. Syövästä oli ollut paljon kirjoitettavaa, mutta olin kirjoittanut myös muista aiheista.
Kului noin vuosi ja minulla todettiin akuutti myelooinen leukemia. Alkoi toinen kierros. Blogini sai uutta nostetta.
Olen toipunut leukemiasta hämmästyttävän hyvin. Aiheesta ei ole enää kovin paljon kirjoitettavaa. Toivon, että ne lukijat joille aihe on syystä tai toisesta ajankohtainen, ovat saaneet voimia omaan kamppailuunsa.
Tämä blogin kirjoittaminen on auttanut minua työstämään sitä, mitä olen kokenut. Olen lisäksi kokenut, että suuri joukko ihmisiä on kannatellut minua tällä matkalla. Pöytälaatikkoon en olisi halunnutkaan kirjoittaa. Bloggaaminen on vuorovaikutteista.
Kun jäin eläkkeelle, ajattelin, että kirjoittaminen antaa merkitystä olemiseeni. Minulla on vielä jokin tehtävä täällä. Tämän blogin kantava aihe on ollut syöpä. Olen kuitenkin toivonut, että osaisin kirjoittaa kiinnostavasti muistakin aiheista.
Päivittäisten sivulatausten määrä on huomattavasti alhaisempi kuin syöpieni akuuteissa vaiheissa ja kiinnostus tuntuu yhä taantuvan. Tämä saattaa johtua siitäkin, että kirjoittaminen alkanut tuntua väkinäiseltä.
Minusta tuntuu, että tämän blogin aika alkaa olla ohi. On syytä katsoa totuutta silmiin. Blogini täyttää maaliskuussa viisi vuotta. Ihmisellä on taipumus asettaa itselleen määriin perustuvia tavotteita. Jostakin syystä tuntuu, että pitäisi kirjoittaa noihin synttäreihin asti. Viitonen on kuitenkin vain numero. Samoin on kaksi miljoonaa, joka on sivulatausten määränä väikkynyt mielessäni.
Aika aikaa kutakin. On hyvä uskaltaa tehdä päätöksiä. Tunnen että sellainen on nyt kypsymässä.
Sukellus historiaan
Nizza on Välimeren rannalla vuorien kainalossa. Täällä kattilan pohjassa on vain yksi ylänkö, joka on kuitenkin huomattavasti matalampi kuin ympäröivät vuoret. Tämä ylimmillään noin sata metriä korkea laaja kukkula on nimeltään Cimiez.
Majapaikkamme on aivan Cimiezin vieressä. Olen käynyt monta kertaa kävelemässä kyseisellä kukkulalla ja samalla etsimässä kävelyreittiä sen toiselle puolelle. Monet kadut päättyvät umpiperään ja sen lisäksi alueella on lukittuja portteja, joista ei jalkamieskään pääse eteenpäin. Ilmeisesti niillä halutaan rajoittaa pääsyä Cimiezillä olevalle yliopistoalueelle. Olen löytänyt avoimet reitit yhden portin molemmille puolille. Jostakin syystä jotkut porteista eivät ole lukossa.
Cimiezin eteläosassa on Musée national Marc Chagall ja siitä pohjoiseen Musée Matisse. Nizzasta tuli aikoinaan chic, kun Iso-Britannian kuningatar Victoria alkoi viihtyä kaupungissa. Hän veti mukanaan muitakin kuninkaallisia. Cimiez oli erityisesti heidän suosiossa. Muistona noista ajoista Cimietsissa on esimerkiksi kadut Avenue George V, Avenue Reine Victoria ja Boulevard Edouard VII.
Kävelin tänään ystäväpariskunnan kanssa löytämääni oikoreittiä pitkin Avenue Prince de Gallesille ja sen itäpäästä Musée Matisseen, jossa olen käynyt ennenkin. Vierailimme myös läheisessä fransiskaaniluostarissa, jonka historia juontaa 1600-luvulle. Musée Matissen seudulla on eletty pitkään. Museon lähettyvillä on ensimmäisellä vuosisadalla perustetun roomalaiskaupunki Camelenumin raunioita. Paikalla olevassa arkeologisessa museossa käynti jäi toiseen kertaan.
Kulmittain roomalaisen amfiteatterin raunioita vastapäätä on loistohotelli Le Régina, jossa kuningatar Victoria on majaillut kahteen otteeseen. Régina tarkoittaakin kuningatarta. Samassa hotellissa on asunut myös Matisse. Taiteilijan maalliset jäännökset on haudattu aivan lähelle, Cimiezin luostarin hautausmaalle.
perjantai 25. tammikuuta 2019
M'mätie
"Snepa", sanoo ranskalainen, kun tarkoittaa "ce n'est pas", joka on suomeksi "se ei ole".
Saatamme harmitella, että gallialaiset puristavat puhuessaan sanat niin tiiviiseen pakettiin, ettei ulkomaalainen kielen tankkaaja saa sanotusta mistään kiinni.
Samaan syyllistymme me suomalaisetkin. Tarkoitamme "pane kiinni", mutta sanomme "paa kii".
Ulkomaalainen opettelee lauseen "en minä tiedä", mutta suomalainen sanoo puhuessaan "mätie" tai "m'mätie".
Aloitammeko uuden kielen opiskelut väärästä päästä, kun otamme oppikirjan ja alamme tutkailla sanojen kirjoitusasuja? Saattaisi olla fiksumpaa kuunnella lauseita äänitteiltä siinä muodossa kuin niitä arkikielessä sanotaan ja opetella erottamaan niitä nopeasta puheesta.
Sanotaan kielen oppimisen olevan tehokasta, kun sanat kuullaan ja nähdään yhtä aikaa. En tiedä, uskoisinko. Sanat näyttävät kirjoitettuina erilaisilta kuin kuultuina. Olisiko parempi, että kieli juurtuisi muistiin nimenomaan ääninä eikä jaettuina keskenään erilaisiin puhe- ja kirjoitusasuihin?
Perinteisessä oppimistavassa opimme ensin kirjoitusasun ja sitten kirjoitusasun oikean ääntämistavan. Arkipuheen ilmaisutapa saattoi tulla vastaan vasta sitten, kun kieltä yritti oikeasti käyttää siellä, missä sitä puhutaan.
Toivottavasti kieltenopetus on tässä suhteessa edistynyt minun koulupäivistäni.
torstai 24. tammikuuta 2019
Pessimisti ei pety, eikä optimisti opi
Kävimme vaimoni kanssa unikurssilla viime vuonna. Opimme miten unentarve mitataan ja miten elämä sopeutetaan siihen.
Kehittelemme mielellämme järjestelmiä, jotka antavat meille tunteen elämänhallinnasta. Nukkuminenkin on systeemi, joka toimii hyvin, kun ei ole häiriöitä ja elämä on muutoinkin uomissaan.
Elämää ei rakenneta lego-palikoista. Pääskynen ei lennä katukartan mukaan. On tekijöitä, joita uhmaavat järjestystä.
En ole onnistunut survomaan unijärjestelmääni muottiin, johon sen pitäisi sopia. Nukun enemmän kuin minun "pitäisi".
Koettu epäsuhta saattaa johtua optimistisesta luonteestani. Tunsin syksyllä jaksavani enemmän kuin ennen. Minusta alkoi tuntua, että syöpäni ovat kuolleet ja kuopattu. Aloin kuvitella palaavani ennalleni.
Optimisti ei opi, eikä pessimisti pety
Olen onnistunut saamaan uni-ikkunani toimimaan. Olen mennyt sänkyyn ja nukahtanut suht koht säännöllisesti. Kännykkäni hälyttää aamulla, kun mitatun unentarpeen pitäisi olla täyttynyt.
Minun on kuitenkin nukuttava lisää. Väsyttää kovin. Silti unirytmi säilyy.
Täytyy olla olemassa jokin tekijä, joka häiritsee järjestelmäni toimintaa. Sen täytyy liittyä jotenkin syöpiini tai niiden hoitoihin.
Olen toipunut hämmästyttävän hyvin, mutta elimistöni ei täysin toimi kuten ennen. Unentarpeen kohoaminen ei ole ainoa muisto syöpävuosista.
En ymmärrä miksi unentarpeeni vaihtelee niin voimakkaasti. Luultavasti sitä ei tiedä juuri kukaan.
Siihen kannattaa mukautua, mille ei voi mitään. Optimistinkin kannattaa pitää tämä mielessään.
Voi olla, että ulkoilen voimiini nähden liikaa. Reippaat kävelylenkit saattavat väsyttää. En silti halua luopua niistä, saati vähentää niitä.
Opittavaa luultavasti vielä.
Kehittelemme mielellämme järjestelmiä, jotka antavat meille tunteen elämänhallinnasta. Nukkuminenkin on systeemi, joka toimii hyvin, kun ei ole häiriöitä ja elämä on muutoinkin uomissaan.
Elämää ei rakenneta lego-palikoista. Pääskynen ei lennä katukartan mukaan. On tekijöitä, joita uhmaavat järjestystä.
En ole onnistunut survomaan unijärjestelmääni muottiin, johon sen pitäisi sopia. Nukun enemmän kuin minun "pitäisi".
Koettu epäsuhta saattaa johtua optimistisesta luonteestani. Tunsin syksyllä jaksavani enemmän kuin ennen. Minusta alkoi tuntua, että syöpäni ovat kuolleet ja kuopattu. Aloin kuvitella palaavani ennalleni.
Optimisti ei opi, eikä pessimisti pety
Olen onnistunut saamaan uni-ikkunani toimimaan. Olen mennyt sänkyyn ja nukahtanut suht koht säännöllisesti. Kännykkäni hälyttää aamulla, kun mitatun unentarpeen pitäisi olla täyttynyt.
Minun on kuitenkin nukuttava lisää. Väsyttää kovin. Silti unirytmi säilyy.
Täytyy olla olemassa jokin tekijä, joka häiritsee järjestelmäni toimintaa. Sen täytyy liittyä jotenkin syöpiini tai niiden hoitoihin.
Olen toipunut hämmästyttävän hyvin, mutta elimistöni ei täysin toimi kuten ennen. Unentarpeen kohoaminen ei ole ainoa muisto syöpävuosista.
En ymmärrä miksi unentarpeeni vaihtelee niin voimakkaasti. Luultavasti sitä ei tiedä juuri kukaan.
Siihen kannattaa mukautua, mille ei voi mitään. Optimistinkin kannattaa pitää tämä mielessään.
Voi olla, että ulkoilen voimiini nähden liikaa. Reippaat kävelylenkit saattavat väsyttää. En silti halua luopua niistä, saati vähentää niitä.
Opittavaa luultavasti vielä.
keskiviikko 23. tammikuuta 2019
Tarpeittemme olemuksesta, uskon asioista väittelyn tarpeellisuudesta ja joulun merkityksestä
Tässä ovat linkit viime vuoden viimeisten kuukausien blogikirjoituksiini Päivämies-lehden verkkosivuilla.
Tarvitsenko pitahayoja?
Kannattaako uskon asioista väitellä?
Suuren sanoman äärellä
Jos haluat tutustua vanhempiin teksteihini, pääset niihin alla olevista linkeistä. Tekstit ovat aikajärjestyksessä.
Elämän uutta merkitystä etsimässä
Muutimme taas
Välillä nostan hattuani ja kuljen ohi
Taideviikko Provencessa
Sukuni tarinat historian pyörteissä
Ilmastotunto kolkuttaa
Rakkauden syntysijoilla
Aika on rahaa?
Sota ja rauha velvoittavat
Sinä vai te?
Tarvitsenko pitahayoja?
Kannattaako uskon asioista väitellä?
Suuren sanoman äärellä
Jos haluat tutustua vanhempiin teksteihini, pääset niihin alla olevista linkeistä. Tekstit ovat aikajärjestyksessä.
Elämän uutta merkitystä etsimässä
Muutimme taas
Välillä nostan hattuani ja kuljen ohi
Taideviikko Provencessa
Sukuni tarinat historian pyörteissä
Ilmastotunto kolkuttaa
Rakkauden syntysijoilla
Aika on rahaa?
Sota ja rauha velvoittavat
Sinä vai te?
tiistai 22. tammikuuta 2019
Vesiselvä vesiperä
Otsikko kertoo olennaisen: "Näin meidät huijattiin juomaan vaikka ei ole jano - liika juominen on vaarallista urheilussa, ja muillekin se on turhaa" (maksumuuri). Hesari kertoi eilen asian, joka on vaikuttanut ilmeiseltä. Juomateollisuus on keplotellut terveydellisiin perusteisiin vedoten ihmisiä tarttumaan pulloon, tässä tapauksessa alkoholitonta juomaa sisältävään. Tieteelliset perustelut eivät ole kuitenkaan olleet vedenpitävät. Media ei ole ollut riittävän lähdekriittinen, joten tällainen vaihtoehtoinen totuus on päässyt johtamaan kuluttajia harhaan.
Muistan kun vuosia sitten eräs henkilö soitti johonkin radion asiantuntijaohjelmaan. Hän kertoi juovansa runsaasti vettä ja oletti selvästi saavansa kannustavaa palautetta. Hän sai kuitenkin kuulla, ettei ylenmääräisestä lipittämisestä ole muuta hyötyä, kuin se liikuntalisä, joka aiheutuu useammista vessassa käynneistä.
Kuulin tuon keskustelun radiosta, kun vesibuumi oli luultavasti vasta alullaan. Vesivalhe on ollut helppo omaksua, koska me pidämme yksinkertaisista totuuksista. Ennen Suomessakin tultiin hyvin toimeen hanavedellä, mutta sitten pullovesi tuli tyrkylle kaikkialle, missä jotakin suuhunpantavaa myydään. Siinä mielessä tämä oli hyvä asia, että sokeroitujen juomien rinnalle tuli luonnollinen vaihtoehto.
Vesipullon hinta tuntuu kohtuulliselta, vaikka litrahinta on hirmuinen hanaveteen verrattuna. On kätevää ostaa kioskista valmiiksi pullotettu vesiannos sen sijaan, että täyttäisi pullon kotona hanasta. Lukemattomista pienistä päätöksistä kertyy suuret kassavirrat.
Puhdas vesi on bulkkituote. Sen ominaisuuksilla on hyvin vaikea erottautua markkinoilla. Niinpä vettä alettiin pakata erilaisiin pulloihin. Tuotemerkeistä rakennettiin brändejä. Varakkaat ovat voineet korostaa tyyliään ostamalla design-pulloihin pakattua vettä.
Minuakin on opetettu juomaan runsaasti vettä, mutta siihen on ollut lääketieteellinen syy. Kreatiniiniarvoni on ollut koholla, mikä on todennäköisesti johtunut saamistani sytostaateista. Minun on pitänyt opetella juomaan pahimmillaan kolme litraa nestettä päivässä. Kahvi on diureetti, joten sitä ei lasketa mukaan. Kolmeen litraan saa juoda tosissaan. Litkiminen kannattaa aloittaa jo aamusta, koska runsas juominen illalla tunnetusti toimii kuin herätyskello.
Veriarvvoni ovat olleet hyvät viimekertaisissa mittauksissa. Viimeisin hematologin ohjeistus taisi olla kaksi litraa päivässä. Siitäkin on aikaa, joten voinen alkaa juoda janon mukaan. Tottumus on toinen luonto. Ruokailujen yhteydessä käteni alkavat hamuta toista ja ehkä kolmattakin lasia vettä.
Tuskinpa tuosta haittaa on.
Muistan kun vuosia sitten eräs henkilö soitti johonkin radion asiantuntijaohjelmaan. Hän kertoi juovansa runsaasti vettä ja oletti selvästi saavansa kannustavaa palautetta. Hän sai kuitenkin kuulla, ettei ylenmääräisestä lipittämisestä ole muuta hyötyä, kuin se liikuntalisä, joka aiheutuu useammista vessassa käynneistä.
Kuulin tuon keskustelun radiosta, kun vesibuumi oli luultavasti vasta alullaan. Vesivalhe on ollut helppo omaksua, koska me pidämme yksinkertaisista totuuksista. Ennen Suomessakin tultiin hyvin toimeen hanavedellä, mutta sitten pullovesi tuli tyrkylle kaikkialle, missä jotakin suuhunpantavaa myydään. Siinä mielessä tämä oli hyvä asia, että sokeroitujen juomien rinnalle tuli luonnollinen vaihtoehto.
Vesipullon hinta tuntuu kohtuulliselta, vaikka litrahinta on hirmuinen hanaveteen verrattuna. On kätevää ostaa kioskista valmiiksi pullotettu vesiannos sen sijaan, että täyttäisi pullon kotona hanasta. Lukemattomista pienistä päätöksistä kertyy suuret kassavirrat.
Puhdas vesi on bulkkituote. Sen ominaisuuksilla on hyvin vaikea erottautua markkinoilla. Niinpä vettä alettiin pakata erilaisiin pulloihin. Tuotemerkeistä rakennettiin brändejä. Varakkaat ovat voineet korostaa tyyliään ostamalla design-pulloihin pakattua vettä.
Minuakin on opetettu juomaan runsaasti vettä, mutta siihen on ollut lääketieteellinen syy. Kreatiniiniarvoni on ollut koholla, mikä on todennäköisesti johtunut saamistani sytostaateista. Minun on pitänyt opetella juomaan pahimmillaan kolme litraa nestettä päivässä. Kahvi on diureetti, joten sitä ei lasketa mukaan. Kolmeen litraan saa juoda tosissaan. Litkiminen kannattaa aloittaa jo aamusta, koska runsas juominen illalla tunnetusti toimii kuin herätyskello.
Veriarvvoni ovat olleet hyvät viimekertaisissa mittauksissa. Viimeisin hematologin ohjeistus taisi olla kaksi litraa päivässä. Siitäkin on aikaa, joten voinen alkaa juoda janon mukaan. Tottumus on toinen luonto. Ruokailujen yhteydessä käteni alkavat hamuta toista ja ehkä kolmattakin lasia vettä.
Tuskinpa tuosta haittaa on.
maanantai 21. tammikuuta 2019
Lidl liitelee Ranskassa matalammalla kuin Suomessa
Kävimme tänään paikallisessa Lidlissä, tai oikeammin yhdessä niistä. Liike - ainakin tämä myymälä - on täällä hyvin erilainen kuin ne ketjun myymälät, joihin olemme Suomessa viime aikoina tottuneet.
Myymälä oli ahdas ja sen käytävät kapeat. Tuntui hankalalta liikkua vedettävän muovikärryn kanssa tungoksessa. Kunnon ostoskärryjä ei ollut edes tarjolla. Yleisvaikutelma ole alkuunkaan yhtä siisti kuin Turussa käyttämässämme Lidlissä.
Liikkeessä oli luultavasti aika vähän samojen tuottajien artikkeleita kuin Suomessa. Etsin mysliä, mutta tarjolla oli vain lapsille tarkoitettuja ylimakeita laatuja. Suomessa Lidl myy hyvin laadukasta mysliä.
Kassahihnat olivat aika lyhyitä ja pakkaustasot kovin pieniä. Suomessa on asioimisen mukavuus näissä otettu paljon paremmin huomioon.
Luulen, että Lidl on kilpailutilanteiden erilaisuudesta johtuen asemoinut itsensä aivan toisin kotimaassamme kuin gallialaisten asuinsijoilla. Suomessa päivittäistavarakauppa on hyvin keskittynyttä. S-ryhmä, Kesko ja Lidl jyräävät, muut nokkivat vain murusia. Kilpailutilanne on oligopoli eli todellisia pelureita on vähän.
Lidlin ei Suomessa tarvitse kilpailla hinnoilla niin selvästi kuin monilla muilla markkinoilla. Siten se voi panostaa myymälöiden viihtyisyyteen ja yleiseen laatumielikuvaan. Ranskassa sen on myytävä tuotteet halvemmalla ja siten toimittava matalammin kustannuksin.
Ostoskorimme tuntui hyvin edulliselta. Turun Lidlin tiskillä olisimme luultavasti joutuneet pulittamaan vastaavista tuotteista selvästi enemmän.
Suomen päivittäistavarakaupassa on halpaketjun paikka auki.
perjantai 18. tammikuuta 2019
Mollisko
On vaikea keksiä aihetta tänään.
Opin eilen hauskan sanan: molluscue. Se on suomeksi nilviäinen. Heh. Tuosta suomessa käytetty mollisko ilmeisesti tulee.
Nizzassa pyöräilijä ei ole kuningas
Vélo Bleu on osoittautunut mainioksi palveluksi. Pyörät ovat suunnilleen samanlaisia kuin Turussa. Kolme vaihdetta toimivat hyvin ja riittävät kaupunkikäyttöön. Olen nähnyt kuorma-auton, jonka lavalla oli kyseisiä sinisiä fillareita. Pyöriä varmaan kuljetetaan huollettaviksi, ehkä myös pisteestä toiseen.
Pyörien saatavuudessa on ongelmia. Läheisen yliopistoalueen pääportin luona olevassa pisteessä telineet seisovat melkein tyhjinä. Tänään menin toiselle majapaikan olevalle asemalle todetakseni, että yhtään pyörää ei ollut tarjolla. Lähdin kävelemään lännen suuntaan. Löysin toisen aseman ja sain pyörän käyttööni. Keskustassa pyöriä on paremmin saatavilla.
Ehkä opiskelijat tulevat aamunuokuksissaan raitsikalla yliopistolle ja iltapäivällä piristyneinä palaavat pyöräillen kotiin.
Ehkä opiskelijat tulevat aamunuokuksissaan raitsikalla yliopistolle ja iltapäivällä piristyneinä palaavat pyöräillen kotiin.
Ajelin sinne tänne ja päädyin Boulevard Gambetalle, jota pitkin pääsin Promenade des Anglaisille. Boulevard Gambetan länsipuolella on Gambetta-niminen kaupunginosa. Jostakin tämä tämä nimi juolahti mieleeni, kun aiemmin Vélo Bleu-toimistossa, kun majapaikkamme osoitetta kysyttiin.
Gambetta lienee saanut nimensä ranskalaisesta 1800-luvun poliitikosta (Léon Gambetta).
Promenade des Anglaisilla on varmaan Nizzan ainoa pyörätie. Ajoin sitä tämän seitsemänkilometrisen aurinkorannan itäpäähän ja jätin pyörän sinne. Tulin kävellen takaisin majapaikkaan.
Nizzassa pyöräilijän on ajettava siellä, missä voi ajaa. Useimmiten tämä merkitsee autojen joukossa polkemista. Rivakasti pitää polkea, että pysyy juonessa mukana. Pitää olla huolellinen, ettei kaistaa vaihtaessa tule jyrätyksi. Pyöräilijä ei tahdo pysyä niin hyvin vauhdissa, että ehtisi mukaan vihreään aaltoon. On ikävä pysähdellä valoihin, mutta niin autoilijatkin joutuvat, jos liikenne tökkii.
Pyöräilijällä on kiusaus siirtyä jalkakäytävälle silloin, kun se jouduttaa matkaa. Sellaista tapahtuu Suomessakin. Syytön en ole minäkään.
Pyöräteiden puutteesta huolimatta fillaristi pääsee täällä kätevästi paikasta toiseen. Suomessakin jotkut puoltavat pyöräilijöiden ohjaamista autoilijoiden joukkoon. Tiedä häntä.
Paikallinen Mannerheimintie Avenue Jean Médecin on pyhitetty jalankulkijoille ja raitsikoille. Kaupungin toinen linja on keskeneräinen ja sitä pääsee lentoasemalta vasta kaksi kilometsiä kaupunkiin päin. Medesinillä olla kiusaus ajaa raidekaistalla, koska sillä on tilaa. Tällä kadulla pyöräilijöiden kuuluisi puikkelehtia jalankulkijoiden joukossa. Kun raiteilla ajaa vastaan tulevan junan kaistaa, ei tarvitse katsella taaksepäin. Riittää kun väistää kilistellen edestä saapuvaa junaa. Tämä on kuitenkin luvatonta.
Jéan Medecin on toiminut kahteen otteeseen Nizzan pormestarina.
Pyöräilykypärää ei täällä käytä kukaan.
Gambetta lienee saanut nimensä ranskalaisesta 1800-luvun poliitikosta (Léon Gambetta).
Promenade des Anglaisilla on varmaan Nizzan ainoa pyörätie. Ajoin sitä tämän seitsemänkilometrisen aurinkorannan itäpäähän ja jätin pyörän sinne. Tulin kävellen takaisin majapaikkaan.
Nizzassa pyöräilijän on ajettava siellä, missä voi ajaa. Useimmiten tämä merkitsee autojen joukossa polkemista. Rivakasti pitää polkea, että pysyy juonessa mukana. Pitää olla huolellinen, ettei kaistaa vaihtaessa tule jyrätyksi. Pyöräilijä ei tahdo pysyä niin hyvin vauhdissa, että ehtisi mukaan vihreään aaltoon. On ikävä pysähdellä valoihin, mutta niin autoilijatkin joutuvat, jos liikenne tökkii.
Pyöräilijällä on kiusaus siirtyä jalkakäytävälle silloin, kun se jouduttaa matkaa. Sellaista tapahtuu Suomessakin. Syytön en ole minäkään.
Pyöräteiden puutteesta huolimatta fillaristi pääsee täällä kätevästi paikasta toiseen. Suomessakin jotkut puoltavat pyöräilijöiden ohjaamista autoilijoiden joukkoon. Tiedä häntä.
Paikallinen Mannerheimintie Avenue Jean Médecin on pyhitetty jalankulkijoille ja raitsikoille. Kaupungin toinen linja on keskeneräinen ja sitä pääsee lentoasemalta vasta kaksi kilometsiä kaupunkiin päin. Medesinillä olla kiusaus ajaa raidekaistalla, koska sillä on tilaa. Tällä kadulla pyöräilijöiden kuuluisi puikkelehtia jalankulkijoiden joukossa. Kun raiteilla ajaa vastaan tulevan junan kaistaa, ei tarvitse katsella taaksepäin. Riittää kun väistää kilistellen edestä saapuvaa junaa. Tämä on kuitenkin luvatonta.
Jéan Medecin on toiminut kahteen otteeseen Nizzan pormestarina.
Pyöräilykypärää ei täällä käytä kukaan.
keskiviikko 16. tammikuuta 2019
Uniluisu
Uniprojekti on häiriintynyt Nizzaan siirtymisestä. Olin matkan jälkeen hyvin väsynyt. Kesti aikansa toipua. Syöpäläisen elämä näyttää olevan altis luisumaan raiteiltaan.
Olen saanut nyt unirytmin tasaantumaan. Minun piti nostaa tilapäisesti unilääkeannostusta. Viime yö sujui hyvin varttipillerillä. Pidän nyt tason siinä jonkin aikaa.
Kotona Turussa unohdin yhtenä iltana ottaa unilääkettä. Muistin asian sängyssä, mutta ajattelin kokeilla, joko uni tulisi ilman. Ei tullut. Minulle nousi pieni jännitys päälle ja pilasi yrityksen. Minun piti nukuttaa itseni silloista tasoa ruudikkaammalla annoksella.
Vaikuttaa hankalalta päästä lääkkeestä kokonaan irti. Olen jotenkin ehdollistunut uniavun saamisen. En aio luovuttaa, ainakaan vielä.
Minulla ei ole juuri syitä stressiin. Tämän blogin julkaisutahdista olen yrittänyt pitää kiinni. Voi olla, että pitää ottaa vieläkin löysemmin, ja luovuttaa tai harventaa tahtia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)