Hyvästi Stella!

Stella on kaunis nimi, varsinkin jos tietää sen tarkoittavan tähteä. Minulla on pitkäaikainen kiintymyssuhde Stellaan, olen suorastaan riippuvainen. Stellan seurassa rauhoitun. Stellan vaikutuksesta en näe tähtiä eikä aikani käy pitkäksi.

Elämä on tervehtimistä ja hyvästelemistä. Siitä on vuosia, kun kohtasin Stellan ensimmäisen kerran. Nyt minun on aika saatella Stella pois lähipiiristäni, ja minun on syytä vältellä myös Stellan sisaruksia Somnoria ja Zolpidemia, samoin serkkuja ja pikkuserkkuja.

Potilaan arki sairaalassa on päiväsaikaan usein täynnä toimenpiteitä ja erilaisia kohtaamisia. Ne saattavat alkaa varhain aamulla ja jatkua iltamyöhään. Yö on tarkoitettu sairaalassakin nukkumiseen. Minusta unelle varattu aika tuntui jotenkin ahtaalta. Minun oli usein vaikea saada unta. Sairaalassa sai helposti avuksi erilaisia pillereitä. Nukkuminen on tärkeää ja valvominen ikävää. 

Stella on yksi tsolpideemitartraatin kauppanimistä. "Stella on unilääke, joka vaikuttaa aivoihin aiheuttaen unisuutta.Sitä voidaan käyttää lyhytaikaisena hoitona nukkumisvaikeuteen, joka on vakavaa tai toimintakyvyttömäksi tekevää tai joka aiheuttaa suurta uupumusta." "Lääkehoidon on oltava mahdollisimman lyhyt. Yleensä se voisi kestää muutamasta päivästä kahteen viikkoon eikä se saisi ylittää neljää viikkoa, johon sisältyy asteittainen vieroitusjakso." 

Olen ollut kiipelissä pitkään. Suositeltu käytön enimmäisaika on ylittynyt varmaan monikymmenkertaisesti. Toisaalta ajatuskin valvomisesta yöllä nostaa huolen pintaan. Pitkän valvomisen jälkeen seuraava päivä on kurja, mikä johtunee vanhenemisesta. Kehoitus rajoittaa Stellan käyttö lyhyeen aikaan ei ole turha. Kuten kaikilla lääkkeillä Stellallakin on sivuvaikutuksia.

Lääkkeen yleisiä haittavaikutuksia ovat muistinmenetys, epätavallinen käytös, aistiharhat ja käytön jälkeiset uniongelmat. Minulla on muistamisongelmia. Lääkeselosteen mukaan niitä pitäisi olla kahdeksan tunnin aikana lääkkeen ottamisesta. Minä koen vaivan pitkäaikaisemmaksi, mutta syynä voi olla myös ikääntyminen. Käytökseeni olen huomannut lääkkeen vaikuttavan jonkinlaisena kontrollin heikkenemisenä lääkkeen ottamisen jälkeen. Siitä seuraa silloin tällöin ahmimiskohtaus, mutta se ei ole kovin huolestuttavaa. Käytön jälkeiset uniongelmat jäävät nähtäviksi.

Lääkkeen käyttö on syytä ajaa alas vähitellen. Olen onnistunut vakiinnuttamaan annoksen tabletin puolikkaaseen. Kahtena viimeisimpänä yönä olen selvinnyt noin pillerin kolmasosalla. Toivon voivani siirtyä jonkin ajan kuluttua neljäsosaan.

Tuoteselosteen mukaan Stellaa ei pidä käyttää, jos potee uniapneaoireyhtymää. Minulla sellainen on ja käytänkin CPAP-laitetta. Tästä ongelmasta en ole ollut tietoinen eikä asia ole tainnut tulla lääkäreilläkään mieleen. Tietenkin minun olisi pitänyt paneutua tuoteselosteen tutkimiseen jo aikoja sitten.

Stellasta on päästävä eroon.

Zen ja kahvin keittäminen

Jonkin kulttikirjan nimi on Zen ja moottoripyörän korjaaminen. En ole lukenut. Zen ei kiinnosta enkä moottoripyörää osaa korjata, eikä riittäisi kärsivällisyyskään. Sitäpaitsi moottoripyörällä saisi kylmää kyytiä.

Heitän Zenin yli laidan ja keskityn kahvinkeittoon.

Vaimoni ei juo kahvia ja minäkin vain kupin kerrallaan. Siitä seuraa, että kahvin keittäminen on vaivalloista ja aiheuttaa sotkua. Meidän keittimen vesisäiliöön on merkitty minimimääräksi neljä kuppia. Mitä tekisin kolmelle ylimääräiselle kupilliselle monta kertaa päivässä? Termospulloihin en luota. Niissä kahvi kylmenee, ainakin ensimmäisen käytön jälkeen.

Muistan nähneeni jossakin termosmukeja. Jos ostaisin kolme sellaista, voisin keittää aamuisin koko päivän kahvit.

Mutta sitten tulisi tiskaamista ja sitä pitää välttää. Voisiko termosmukit pestä tiskikoneessa? Tosin pitää ne kahvikupitkin pestä, ainakin silloin tällöin. Silloinkin tiskikone voi hoitaa homman.

Vedenkeittimemme on mennyt rikki. Siitä tuli hengenvaarallinen. Sillä oli kätevää kiehauttaa vettä ja kaataa purujen päälle suodattimeen. Paitsi että suodatinsuppilo ja kahvikuppi päällekkäin on kiikkerä hökötys. Kaatuminen tuottaa kauheaa sotkua. Sitäpaitsi olen liian malttamaton odottamaan, että kuuma vesi on valunut kokonaan suodattimesta. Kun laitan valuvan suppilon tiskialtaaseen, pohjalle ilmaantuva kahvi inhottaa vaimoani.

Meillä on nykyään induktioliesi, joka keittää veden hyvin nopeasti. Siksi uuden vedenkeittimen hankkiminen tuntuu tarpeettomalta. Kummassakin tapauksessa olen levoton ruokailija. Tapanani on juoda kahvia ateriointien jälkeen. Tämä on johtanut siihen, että pompin pöydästä kuin Duracell-pupu, koska kaadan kuumaa vettä suppiloon annoksittain. Muutoin kahvista tulee laihaa.

Ihastuin Nizzan majapaikassamme olevaan espressokeittimeen. Kaupasta saatavien pienten kapseleiden avulla saa tilkan hyvää vahvaa kahvia melkein napin painalluksella. Tekisi mieli hankkia noin koukuttavan kätevä laite.

Asiassa on kuitenkin myös synkkä puoli. Laitteen käyttö ei taida olla kovin vihreää, kun käytetään kapseleita, joita on myös metallisia. Kahvitteluni tulisi myös kalliimmaksi. Nizzassa on Nespresson myymälä, johon kapseleita voi kierrättää. En tiedä ottavatko muidenkin merkkien jäännöksiä vastaan. Saattavat ottaakin. Turussa ei ole Nespresso-liikettä. Onkohan Pauligilla jokin kierrätysjärjestelmä.

Eilen sain selville, että myynnissä myös tavallista kahvia tuottavia yhden kupin koneita. Tuntuisi hassulta lisätä keittiötasojemme ahtautta laittamalla kaksi kahvikonetta rinnakkain.

Miksi ei samalla laitteella voi tehdä yhtä tai montaa kuppia kerrallaan?

Syöpälääkitys on käynyt vähiin

Kävin eilen apteekissa täydentämässä lääkevarastoani ja varmistamassa, että tavaraa riittää Nizzasta paluuseen.

Yllätyin kun farmaseutti kutsui Cotrim Fortea antibiootiksi. Sitä se näyttää olevan. Minulla on siis jatkuva antibioottilääkitys. Se suojaa keuhkojani ja on syytäkin. Eräs toipilas menehtyi viime vuonna keuhkoissa olleisiin käänteishyljintäoireisiin.

Olen ihmetellyt viime aikoina sitä, että minua huimaa niin usein ja voimakkaasti noustessani jaloilleni. Outoa se ei ole, koska oire on minulla ollut kauan, mutta lievempänä. Verenpaineeni ja sykkeeni ovat hyvällä tasolla. Lääkäriystävämme on kertonut, että ikääntyminen tuo mukanaa huimausta.

Googlaushaaviini tarttui tieto vähän tunnetusta POTS-oireyhtymästä, joka voisi selittää huimaukseni. Jos kyse on siitä, ei oireestani ole muuta haittaa kuin että huimaa.

Tutkin tänään Cotrim Forten tuoteselostetta ja huomasin huimauksen olevan yksi lääkkeen mahdollinen sivuoire.

Huimaukseni voi siis olla perua monesta lähteestä: vanhasta taipumuksestani, ikääntymisestä ja Cotrim Fortesta.

Syöpään liittyvä lääkitykseni on vähentynyt merkittävästi. Syön Calcichew-kalkkitabletteja, koska minulla on ollut todettu osteopeniaa, joka on osteoporoosin pikkuveli. Se lienee seurausta saamistani hoidoista tai lääkkeistä.

Minulle on määrätty myös Pravastatiinia hyperkolesterolemiaan, mikä tarkoittaa yksinkertaisesti  tavallista runsaampaa kolesterolia veressä. Arvoni ei vaikuta mielestäni erityisen korkealta, mutta olen ymmärtänyt, että asian korjaaminen on erityisen tärkeätä leukemiahistoriani vuoksi.

Mainittujen lääkkeiden lisäksi käytän sairastamani leukemian vuoksi tippoja silmien kuivuuteen ja tarvittaessa puolen prosentin kortisonivoidetta ihon käänteishyljintäoireisiin. Tulin syöpieni aikana riippuvaiseksi unilääkkeestä, mistä yritän päästä eroon.

Lääkekuorman väheneminen on varmaan merkki hyvin edenneestä toipumisesta. Minun ei tarvitse enää käyttää Klexane-piikkejä verihyytymien torjuntaan, Sandimmunia käänteishyljinnän estämiseen, Mykundex/Mykostatinia/Nystania suun suojaamiseen, testosteroni-geeliä (Testogel) eikä kortisonia (Medrol).

Leukemiani hoidon aikana minulle on määrätty myös seuraavia lääkkeitä, jotka ovat liittyneet prosessiin: Primperan, Pegorion, Panadol Forte, Laxoberon, Fluconazol, Noxafil, Emgesan, Ciproxin, Tramadin, Amlopidin Actavis, Adursal, Aclovir ja Valavir.

Tiputuksessa olen tietenkin saanut sytostaatteja, kantasolusiirteen ja mitä kaikkea lienenkään.

Vähiin ovat käyneet. Saa nähdä tuleeko muutoksia, kun tapaan hematologin ensi viikolla.

Miksi suomalaisen pitäisi voittaa?

Tuntuu mukavalta, kun suomalainen menestyy joissakin merkittävissä kisoissa kuten olympialaisissa. On helppoa väittää, että tämä on asenne on tyypillinen Suomen kaltaisen pienen maan kansalaisille, mutta kyllä isoissakin maissa halutaan voittaa.

Varmaan kyse on halusta kuulua johonkin joukkoon. Me olemme meitä ja muut ovat muita. Minulla ei kuitenkaan ole osaa eikä arpaa siihen, että joku minulle henkilökohtaisesti tuntematon urheilija menestyy. Miksi minun pitäisi päästä jaolle, kun suomalainen pääsee palkintokorokkeelle?

Hykertelemme tyytyväisyyttämme ystäviemme kanssa, kun Suomen lippu nousee jonkin areenan tankoon. Meistä on myös mukavaa välittää tietoa tapahtuneesta eteenpäin. Meillä on selvästi tarve tällaisiin yhteisiin ilon hetkiin.

Kannustus auttaa urheilijoita venymään parempiin suorituksiin. Minusta he eivät kuitenkaan hyödy, koska minua ei näy katsomoissa enkä lähettele fanipostia.

Minusta on kutakuinkin samantekevää, mikä joukkue voittaa minkin jääkiekon SM-liigan ottelun. En ole erityisen kiinnostunut urheilusta, mutta jostakin syystä alan syttyä, kun kilpaillaan maajoukkuetasolla ja Suomella tai jollakin suomalaisella on menestymisen mahdollisuuksia. Minun on vaikea analysoida, mistä tämä johtuu. Kyse on varmaan samaistumisen halusta. Nationalismilla on nykyään hieman huono kaiku, mutta siitäkin tässä lienee kyse. Sitä esiintyy eri pitoisuuksina. Isänmaallisuus kuulostaa kovin juhlalliselta, mutta olen toki isänmaallinen. Näistä seikoista huolimatta kannatan kansainvälistä yhteistyötä ja vastuunjakoa.

Saatan joskus seurata vaikkapa MM-kisojen seiväshyppyä, vaikka suomalaisia ei olisi mukana. Jokin siinä viehättää. Jostakin syystä juoksulajit eivät innosta yhtä paljon. Edellisessä on enemmän ratkaisuhetkiä.

Jos Suomen jääkiekkomaajoukkue pääsee hyvään vauhtiin näissä olympialaisissa, varmaankin alan seurata. Voi tosin kysyä, miksi. Jos Suomi joutuu pelaamaan takaa-ajajana ratkaisevassa pelissä, seuraaminen on kärsimystä.

Miksi haluamme jännittää?

Kukot, Ahmatova ja Väisänen

Kukkokiekuu!

Kukkojen suvun hallitus piti hyvän palaverin Tampereella. Ensi kesän sukukokouksen paikaksi valittiin Kemiönsaaren kunta, jossa on mielenkiintoisia nähtävyyksiä. Osallistujat voivat vierailla samalla reissulla Bengtskärin majakkasaarella, Rosalan Viikinkikeskuksessa, Taalintehtaan vanhassa ruukkimiljöössä ja Amos Andersonin kesäkartanossa Söderlångvikissa. Rosalaan ja Bengtskäriin pääsee laivalla. Ajankohta on 11.-12. elokuuta.

Jos satut kantamaan Viipurinläänin Pyhäjärven Kukkojen geenejä tai kuulut heidän lähipiiriinsä, tervetuloa Facebook-ryhmään Kukkojen suku.

Anna Ahmatova ja Hannu Väisänen

Ystäväpariskunta pyysi minua kanssaan Väinö Aaltosen museoon, jossa on Hannu Väisäsen näyttely Anna Ahmatovan neljä huonetta. Väisänen piti eilen luennon tästä projektistaan.

Anna Ahmatova 1

Näyttelyprojektin historia on erikoinen. Taiteilija kutsuttu pitämään näyttelyn Ahmatovan kotimuseossa Fontankan talossa Pietarissa. Hän kiinnostui asiasta ja projekti käynnistyi.

Jotain erikoista kuitenkin tapahtui. Ilmaantui erilaisia ongelmia ja projekti meni kiville.  Näyttely toteutui viivästyneenä täällä Turussa Aaltosen museossa. Yhteen saliin on tehty Fontankan asunto,  ei kuitenkaan täydellistä replikaa, koska varsinaista sisustusta ei ole. On vain haalittu muutamia viitteellisiä esineitä. Jonkinlainen aikamatka kuitenkin.

Stalinin hallinnon alla Anna Ahmatova joutui lopulta pannaan eikä saanut julkaista mitään. Hän eli pelossa ja puutteessa. Hän kuitenkin jatkoi runojen kirjoittamista. Ne taltioitiin ihmisten muistiin. Ahmatova luki runojaan ystävilleen ja tämän jälkeen tekstit poltettiin.

Anna Ahmatova rehabilitoitiin Stalinin kuoltua 50-luvulla. Salaisten runojen kuuntelijat alkoivat tuottaa tekstejä paperille varmistellen toisiltaan miten mikin kohta meni. Ahmatova tarkisti sitten tekstit. Näin teokset saatiin tallennetuksi ja julkaistuiksi. Näin Väisäsen mukaan. Requiem-runoelma julkaistiin vasta yli kaksikymmentä vuotta Ahmatovan kuoleman jälkeen.

Installaation viereen on pystytetty tilapäissilta, jonka päältä teosta voi katsoa yläviistosta. Tämä selvästi viittaa siihen, että Neuvostoliitossa elettiin tarkkailun alla.

Muissa saleissa on esillä Ahmatovan elämän innoittamia Väisäsen maalauksia.

Requiem 5

Tämä ei ole taideteos, vaikka näkymä on visuaalisesti kiinnostava.
Taustalla installaation vieressä olevaa siltarakennelmaa. 

Mustanmaijan kolina 1

Taiteilija on tuonut näyttelyyn viisi ranskalaista savikannua. Museovieraita kehotetaan kirjoittamaan ylös jotakin, painamaan sen mieleensä ja polttamaan tekstin. Tuhkat pyydetään toimittamaan museoon, jossa ne laitetaan näihin ruukkuihin. Näin syntyy kunnianosoitus muistille ja Ahmatovalle.

Kukkojen sukuperinnön vaaliminen

Kukkojen sukuseuran hallitus kokoontuu huomenna Tampereella. Palaveri pidetään lähellä rautatieasemaa, joten pääsen paikalle kätevästi junalla ja pienellä apostolin kyydillä kummassakin päässä.

Kukkoja sukukokouksessa Villa Salmelassa

Kukot ovat evakkosuku. Sodan sukupolvi tuli Viipurin läänin Pyhäjärveltä, joka sijaitsee Kannaksella Laatokan rannalla. Konevitsan luostarisaari kuuluu pitäjään. Evakkomatkan tehneiden rivit ovat jo harvenneet, joten sukuseuran toiminta on heidän jälkeläisten eli meidän käsissämme.

Seuramme toimintaa leimaa karjalaisuuden vaaliminen. Teemme aika ajoin retkiä Pyhäjärvelle. Voimme näin tarjota suvun jäsenille ja heidän läheisilleen koettavaksi jotakin erityistä.

Olen saanut käydä isäni synnyinpaikalla Rantakylässä sekä isoisäni lapsuuskodissa Riiskassa. Ensin mainitussa ei ole rakennuksia säilynyt. Viime matkallamme uskoimme löytäneemme isäni kotitalon nurkkakivet. Löysimme myös vanhoja maataloustyövälineitä koottuna yhteen paikkaan. Isäni arvioi niiden olevan heidän jäämistöään. Olen vieraillut myös Riiskassa, jossa sukutilan rakennukset ovat suunnilleen samassa tilassa, mihin ne jäivät jatkosodan päättyessä. Erään kamarin tapetit yhä samat. Olemme tavanneet myös paikan nykyisiä haltijoita.

Nuorimmille Kukoille evakkous on vähintään yhtä kaukainen asia kuin ensimmäinen sortokausi minun sukupolvelleni. Kaikki eivät enää kuule kertomuksia omakohtaisista evakkokokemuksista.

Me minun sukupolveni Kukot olemme syntyneet aikana, jolloin muistot olivat vielä tuoreita. Siksi karjalaisuus on osa identiteettiämme. Meillä on perintö, jota vaalia.

On kuitenkin ymmärrettävää, että jos nuoren kahdeksasta isoisovanhemmasta vain yksi on Karjalan evakko, asia ei ole mielenkiinnon keskiössä. Nuorten kuuluukin katsoa tulevaisuuteen.

Minun sukupolveni tehtävänä on pitää sukuperinnettä esillä, mutta emme voi velvoittaa nuoria vaalimaan sitä. Voimme kuitenkin tarjota nuorille mahdollisuuden tietää jotakin juuristaan. Tuputtaa ei kannata, koska kukapa siitä pitäisi. Meidänkin aikamme on joskus ohi. Tämänkin seuran tulevaisuus on nuorissa.

Oikeastaan kysymys on markkinoinnista. Miten pitää asiaamme esillä siten, että juuri sukumme nuoret tulevat tietoiseksi toiminnastamme, kiinnostuvat siitä ja tarttuvat kutsuumme? Missä ja miten näyttäytyä?

 

Esteettisiä elämyksiä

Värikynäpuuhia

Olen ostanut lisää värikyniä ja jatkanut värikarttaani. Vielä on tilaa jatkaa sekoittamista. Muutaman kynän voisin vielä hankkia. Kummallista, että kunnon violettia ei syntynyt kuin violetin värikynän avulla. Kysehän on punaisen ja sinisen sekoituksesta. 

Olen aloittanut kaupunkinäkymän piirtämistä värikynillä. Värisävyjä ei vieläkään tunnu olevan riittävästi. Varsinkin vaaleat sävyt ovat haasteellisia. Valkoista ei kannata käyttää paljoa, koska se sammuttaa sävyjä. 

Arjen estetiikkaa

Kaikki mitä näkee, ei miellytä silmää. Nämä miellyttävät, ainakin minua. Jalkakäytävän pinnasta rajatut kuvat voisivat olla 60-lukulaisesta taidenäyttelystä. Jos ylemmästä poistaa okran alueen, jotakin oleellista katoaa. Nämä kaikki kertovat elämästä.

Paluumatkalta