Nuoripari ensimmäisessä kodissaan 50 vuotta sitten.
Meidät vihittiin Oulun tuomiokirkossa 31.5.1975.
Juhlapäivämme oli viime lauantaina, jolloin kertasimme yhteisen elämämme kiertamällä paikoissa, joissa olemme asuneet.
|
Lensimme1.6.1975 Helsinkiin ja asetuimme kesäksi ensimmäiseen kotiimme tässä talossa, joka on nimeltään Clavis.
Clavis on Etelä-Haagassa oleva Sibelius-Akatemian opiskelijoiden asuntola, jossa oli meille vapaa asunto. Saaran musiikilliset ansiot riittivät perusteeksi.
Asunto oli yksiö, jossa huoneesta mentiin vessaan keittiön kautta. Matkaa oli ehkä metrin verran, joten keittiö oli pikkuruinen.
Minä työskentelin Kaisaniemen KOP:ssa pankkineitinä ja Saara sijaisti opettajaa Claviksen lähellä olevassa päiväkodissa.
Tämä oli kesä, jolloin elokuussa Helsinki oli muutaman päivän ETYK-mehiläispesä, jossa allekirjoitettiin niin sanotut "The Helsinki Accords". Tämä sopimus oli yksi vaikuttava tekijä siihen, että kommunismi kaatui. Saimme nähdä maailman mahtajia, kun heitä kuljetettiin paikasta toiseen.
Syksyllä muutimme Turkuun, jossa minä jatkoin kauppatieteen opintojani ja Saara työskenteli taas päiväkodissa. Kotimme oli tuossa oikealla olevassa talossa Ilpoisissa.
Tämä pihapiiri oli silloin viehättävä ja on yhä.
Tämän kävin kuvaamassa jo viime perjantaina.
Muutimme vuonna 1976 Martinlaaksoon Vantaalle. Suoritin opintoni loppuun etänä.
Täällä asuessamme syntyivät kaksi ensimmäistä lastamme ja minä suoritin asevelvollisuuteni. Sain tiedon esikoisemme syntymästä, kun olin samana päivänä saapunut kasarmille Haminaan. Saara oli ollut vanhempiensa mökillä Kukkarosalossa Päijänteellä ja tästä johtuen esikoisemme syntyi Jämsän sairaalassa.
Kymen jääkäripataljoonan komentaja ei ollut paikalla, joten minä pääsin katsomaan tytärtäni vasta viikonloppuna. Minulle puettiin parasta laatua olevat suntikset päälle. Kengät olivat iskemättömät, mistä johtuen sain jalkaani rakkulan ellen enemmänkin.
Kun näin Jämsän sairaalassa tyttäreni lasin takaa muiden vauvojen joukossa, en olisi ikinä itse tunnistanut omaani.
Muutimme vuonna 1979 Vantaalle Korson Mikkolaan.
Tarvitsimme lisää tilaa. Pääsimme vuokralle Vatron kolmioon.
Tämä silloinen pihapiirimme on yhä aivan samanlainen. Tuntui kuin olisin siirtynyt takaisin tuohon aikaan. Jotenkin se kosketti syvältä.
Vastapäisessä talossa oli kirjasto, josta on ulko-ovi yhä paikallaan.
Eräs pienokaisemme oli päätellyt, että koska kirjastosta voi lainata kirjoja, lähikaupasta voi lainata leikkiautoja. No, hän lainasi. Asia selvitettiin ja autot palautettiin. Kerran sama vesseli kiipeili parvekkeemme kaiteella. Asuimme viidennessä kerroksessa. Isosisko tuli sanomaan Saaralle, että "tuo poika menee ulos". Saara meinasi saada halvauksen. Poika oli kai vain omassa elementissään, sillä myöhemmin hän alkoi harrastaa vuorikiipeilyä.
Samassa talossa asui toinenkin iso perhe, Keskisarjat. Yksi heidän pojistaan oli nimeltään Teemu.
Asuimme Korsossa viisi vuotta. Aloimme haaveilla omasta asunnosta. Tuohon aikaan oli hyvin vaikea saada lainaa kerrostalo- tai rivitalo-osakkeen hankkimiseen.
Olimme kerran kyläilemässä Jupperissa Saaran serkun perheessä. Serkun aviomies päätti edistää asuntoasiaamme ja löysi lehdestä Laaksolahdessa olevan myynnissä olevan tontin.
Sitä lähdimme katsomaan.
Tähän tulimme- Talon kohdalla oli räjäytetty monttu, jossa talon rakentaminen oli loppunut alkuunsa.
Meidät paikalle tuoneen mielestä tässä on teidän paikka.
Onnistuimme saamaan rahoituksen ja teimme kaupat.
Tilasimme talopaketin Makrotalolta, jolta saimme myös lainaa. Projekti alkoi. Muistan kuinka olin töiden jälkeen muurarin apparina. Illan mittaan aloin ihmetellä, kuinka pitkään muurari jaksaa painaa. Pakkasta oli muistaakseni noin 17 astetta.
Muurausprojekti keskeytyi talveksi.
Muutimme aikanaan perinteiseen tapaan keskeneräiseen taloon. Alakerrassa oli maalattiat. Meitä oli tuolloin kuusi, sittemmin seitsemän.
Saaralla oli alkanut käydä piano-oppilaita Korsossa ja sama jatkui Espoossa. Saimme avuksemme ensimmäisen au pair -tytön Atlantin takaa. Saimme kielikylpyä. Hän puhui kuopuksellemme englantia. Kun apulaisemme lähti takaisin kotiin, kuopus protestoi ja lakkasi puhumasta. Myöhemmin meillä oli vielä kaksi au pairia Kanadasta.
Omistimme maan kiinteistöosakeyhtiön kautta. Taloja oli kuusi. Naapureiden kanssa meni yleisesti ihan hyvin, mutta pientä komiikkaakin ilmeni. Yksi osakas halusi edistää kevättä ja loi pihastaan lunta talojen välissä olevalle kujalle sulamaan. Toiselle osakkaalle se ei käynyt. Hän kävi luomassa lumet takaisin. Ei, hän ei ollut herra Tulppo.
Taloa edistettiin, mutta jäimme kiikkulautaan. Rakentamisen saattamiseen valmiiksi olisi tarvittu lisää rahoitusta, mutta velkaa oli jo aivan riittävästi.
Asia ratkesi parin kolmen vuoden kuluttua. Aivan lähelle oli rakennettu kuuden asunnon paritaloyhtiö. Jostakin syystä eivät saaneet myyntiä käyntiin. Kaikki osakkeet olivat myymättä.
Teimme diilin. Kuitenkin sellaisen, jossa kumpikin osapuoli voitti. Myimme talomme yrittäjille ja ostimme heiltä yhden osakkeen. Me pääsimme valmiiseen ja he viimeistelivät talomme, jonka sitten myivät, ja paritaloasunnotkin alkoivat mennä kaupaksi. Asuimme yhä Laaksolahdessa.
Nämä olivat rankkoja vaiheita, mutta nuorena jaksoi. Muistellessa se aika tuntuu kuitenkin "oikealta elämältä".
Tässä on uuden kotimme pihapuoli nykyisellään.
Kerran nuorimmaisemme päätti kadota ja häntä etsittiin Karakalliota myöten. Saara etsi häntä läheiseltä tieltä. Eräs täti kiinnitti häneen huomiota ja tuli juttelemaan. Hän oli ottanut kaksivuotiaamme talteen. Tämä söi tyytyväisenä keksiä ja joi mehua tädin kotona.
Yksi työsuhteeni osoittautui heti alkuunsa toimimattomaksi. Piti rakentaa silta tulevaan. Panimme asuntomme myyntiin. Tuollaisen tilanteen rahoittamiseen pankki tarjosi kolmen kuukauden vekseliä. Kulut otettiin päältä ja jakson lopussa velka piti maksaa takaisin.
Asuntomme meni kaupaksi. Uusi työpaikka löytyi. Muutimme vuokralle Olariin ja ostimme tontin Laaksolahdesta.
Tässä Olarin rivitalokotimme edessä pakkasimme kerran autoamme matkalle etelään. Joku meistä toi pihaan roskapussin. Se päätyi kattoboxiin ja matkusti kanssamme Ranskaan.
Kerran joku lapsistamme tuli sanomaan, että ulkona kyyhöttää loukkaantunut jänis. Vähän raskain mielin otin lapion ja lähdin täyttämään velvollisuuteni. Kun lähestyin, pupujussi onneksi lähti loikkimaan ilman mitään ongelmaa.
Tämä oli kiva asunto ja mukavalla alueella.
Asuimme Olarissa kolme vuotta ja muutimme uuteen hartiapankkitaloomme, joka oli jo kutakuinkin valmis. Rimalaudoitus tosin kaipasi toista maalikerrosta.
Tässä asuimme pitkään.
Talo näyttää saaneen uuden katon ja maalipinnan seiniinsä.
Toimin talouspäällikkönä kunnes 90-luvun suuri lama vei työni.
Meillä oli velkainen talo, Saara ja lapset olivat kotona ja Suomi oli syöksykierteessä.
Onnistuin pääsemään koulutukseen ja vuoden päästä minut palkattiin opettajaksi yhdeksi vuodeksi ja sitten toiseksi.
Raskailla vuosilla oli hintansa. Voimani loppuivat. Onneksi pystyin palaamaan työhön muistaakseni seitsemän viikon päästä.
Hyvin kävi. Minä ponnistelin ja hyvinvointivaltio piti meistä huolta. Pääsin parin pätkävuoden jälkeen kauppaopettajaksi maineikkaaseen Suomen Liikemiesten Kauppaopistoon, josta vuosien jälkeen jäin eläkkeelle.
Lapsilla oli kavereita Laaksolahdessa. Kerran vanhin poikamme pyysi minua katsomaan, kun hän oli tehdyt kavereiden kanssa jämäpuusta mökin, jossa oli oikein takka. Mukavaa, että pojat olivat saaneet nikkaroida.
Kysyin, mitä palotarkastaja mahtaisi tuumata teidän takasta. Yllätyksekseni pojat ymmärsivät yskän ja ottivat sen tosissaan.
Kerran keskimmäinen pojistamme sai tarpeekseen. Hänellä oli kurkku ja kymppi (mk) mukanaan, kun hän lähti. Aika pian hän palasi. Kerran hän sai hillittömän raivarin. Mieleeni juolahti antaa hänelle hesareja revittäväksi. Konsti osoittautui toimivaksi.
Me olemme Saaran kanssa onnellinen pari, mutta aina ei todellakaan ole ollut helppoa. Kerran, kun sota oli syttynyt, minä siirryin nonverbaaliseen viestintään. Kun Saara tuli makuuhuoneeseen, hän näki oman sänkypuoliskonsa nostettuna pystyyn. Viesti meni perille. Sain nukkua rauhassa.
Kun olin jouduin talouspäällikön hommasta pois, minun oli jätettävä työsuhdeautoni työpaikalle. Ajattelimme kokeilla, miten elämä sujuu ilman. Kokeilua kesti 2010-luvulle asti.
Kauppakassit olivat ongelma, mutta niitä oli vain kannettava. Kerran Saara oli kävelemässä nuoremman tyttäremme kanssa Lähderannasta kauppaostoksineen kotiin. Kassit levisivät ja hermot menivät. Sattumalta tyttäremme pikkuserkku ajoi autolla ohi. Hän tarjosi kyytiä. Tyttäremme oli niin kiukkuinen, että ajoi sukulaispoikansa tiehensä.
Ehkäpä se kiukku antoi voimat kantaa ruuat kotiin.
Kerran yksi pojistamme oli päättänyt lähteä kavereiden kanssa telttaretkelle metsään. Ei kai siinä, mutta oli talvi. Yö koitti. Olimme yhteydessä yhden pojan äidin kanssa ja lopulta lähdin hänen kanssaan haravoimaan ympäristöä. Kun löysimme pojat, he nukkuivat teltassa kuin ei mitään. Jätimme heidät jatkamaan seikkailuaan.
Minä olen niitä miehiä, jonka pitää vasaran nähdessään miettiä, että mitähän tuollakin tehdään. Kerran jutellessani isäni kanssa, hän totesi ettei omakotitalon pito oikein sovi minulle. Hän oli oikeassa.
Vuodet vierivät. Vanhin lapsistamme oli jo lähtenyt opiskelemaan eli väki jo väheni. Jossakin vaiheessa meille kehittyi ajatus muuttaa meille sopivampaan asumismuotoon.
Saara oli aloittanut yliopisto-opinnot.
Lopulta löysimme tällaisen helmen Herttoniemestä. Seitsemännen kerroksen kolmiosta oli huikaiseva näköala yli Helsingin. Tarkasti sihdaten pystyi erottamaan Harmajan majakan mereltä.
Ihastuimme ja teimme kaupat.
Uudessa osoitteessa autottomuuskin sujui helpommin. Kuhunkin tilanteeseen saattoi valita sopivan pääsemiskeinon. Busseja kulki ja metro kirskui melkein ikkunan alla. Tarvittaessa tilattiin taksi. Helsingissä toimi lisäksi verraton kulkujärjestelmä, jota pyöritti City Car Club. Firmalla oli luovutuspisteitä eri puolilla Helsinkiä. Yksi oli aivan lähellä. Sopiva auto varattiin netistä sen ovi aukesi kännykän avulla. Ajoneuvoja oli saatavissa yllättävän hyvin. Virta-avain odotti autossa. Matkasta maksettiin kilometrien ja ajan perusteella. Auto palautettiin joko samaan tai johonkin toiseen pisteeseen. Kaiken lisäksi tällainen yhteiskäyttö oli yllättävän edullista.
Suoritin kuvataiteilijan opinnot työn ohessa. Oppilaitos oli Alfa-Art.
Vuodet vierivät. Lopulta olimme kahden. Sairastin ensin imusolukesyövän ja sitten leukemian. Vereni vaihdettiin. Luoja oli kuitenkin päättänyt, että elämäni sai jatkua, vaikka ennuste ennen siirteen saamista oli huono.
Saara sai opintonsa valmiiksi. Hän oli ollut mukana kirjoittamassa Latvia-aiheisiä teoksia ja julkaisi sitten kokonaan itse kirjoittamansa elämäkerran suomalais-latvialaisesta laulajattaresta.
Ennen eläköitymistäni ehdin palata hetkeksi osa-aikatyöhön koululleni.
Saara sai tukea syöpäläisen rinnalla kulkemiseen. Hänelle neuvottiin, että tällaisen matkan jälkeen kannattaa vaihtaa ympäristöä.
Huomasimme, että Turkuun muuttamisessa oli useita hyviä puolia. Kaupunki oli meille tuttu. Esikoisemme perheineen asui Naantalissa ja kuopuksemme Turussa. Tyksissä tehtiin kantasolusiirteitä, joten toipumiseni seuranta oli hyvissä käsissä. Lisäksi muutto Helsingistä Turkuun asuntojen hintatasojen vuoksi erittäin edullista.
Aloimme myydä Hertsikan kolmiotamme. Olin ottanut vuosien mittaan runsaasti kuvia ikkunanäkymistämme. Laitoin niitä Facebookiin ja pian ostaja löytyi.
Google Maps Streetview
Turun kotimme on tässä valkoisessa kerrostalossa kävelymatkan päässä torista ja Aurajoesta.
Elämämme on ollut vaiheikas ja rankkaakin on ollut. Se on myös ollut rikas ja aivan meidän omamme.
Kuten varmaan monet vanhemmat mekin koemme olleemme huonot vanhemmat lapsillemme. Siitä huolimatta he ovat löytäneet paikkansa ja kaikilla on lapsiakin.
Olen sisäistänyt olevani loppusuoralla. Vanhempani elivät iäkkäiksi, mutta minulla on takanani raskaat sytostaattihoidot. Jos siitä huolimatta elän vielä 20 vuotta, se on lyhyt aika.
Eläkkeellä ei ole juuri paineita. Olemme hyvin onnellisia. Olisi ikävä jäädä yksin, joten toivoisimme, että Luoja kutsuisi meidät luokseen suunnilleen samaan aikaan.
Kaikista vaikeuksista olemme selvinneet tavalla tai toisella. Niinpä tunnuslauseeni on:
Hyvinkin voi käydä.
#kultahäät #avioliitto #häät #koti #elämänkaari #muutto #aviopari #uskollisuus #perhe #onnellisuus #vastoinkäyminen #elämäkerta #rakkaus #lapset #helsinki #espoo #vantaa #turku #lama #työttömyys #parisuhde #kiintymys
.jpeg)
.jpeg)
.jpeg)
.jpeg)
.jpeg)
.jpeg)
