Sairaan rakas elämä

Since 2014

maanantai 12. tammikuuta 2026

Dramaattisia iltanäkymiä Aurajoella




Näkyykö kahdessa alimmassa kuvassa haloilmiö?

Aihe oli mielessä ja tekstiä yritin punnertaa, mutta väsähdin ja tässä kuvia korvikkeeksi. Toivottavasti nautitte näistä. 

Alimpana loppukevennys. 










 































































































Jokitonttu on hommannut lämpimämmän pipon. 








Loppukevennys

Vaimoni muistaa hyvin näkemiään unia ja usein kertoo niistä. Minullekin oli äskettäin jäänyt jotakin mieleen. Ennen sen näkemistä olimme vääntäneet kättä runsaan tavaramäärämme vähentämisestä tai kärryjen hankkimista niiden säilytykseen. Minä en ollut jälkimmäiselle syttynyt. 

Unessani olimme saman asian parissa. Lisäksi taustalla oli ilmeisesti vielä joku kolmas henkilö. 

Ikkunalaudalla tai vastaavalla oli kasa vanhoja latvialaisia puhelinluetteloita. Moni tietää, että meillä on ollut yhteyksiä Latviaan. 

Olin kai ehdottanut niiden heittämistä roskiin.

Vallitsi hiljaisuus mikä ilmeisesti tarkoitti, että luetteloista ei luovuta. 

Ehdin miettiä ovatko ne roskia vai olisiko niillä jotakin keräilyarvoa. 

Lisättäköön, että meillä ei ole koskaan ollut moisia. 



Psyykeeni rakensi jostakin syystä tällaisen tarinan. Latvia viittasi ilmeisesti siihen, että luettelot olisivat vaimolleni tärkeitä. Kolmannen henkilön roolina oli kai puolustaa jomman kumman kantaa. Tämän tapainen asia oli äskettäin ollut meillä esillä reaalimaailmassa. Kun se oli jäänyt ratkaisematta, psyykeni oli ehkä jäänyt tyytymättömäksi ja päätti prosessoida ongelmaa. 

Tai sitten mikään ei merkinnyt mitään. Enneuniin en usko. 




#turku #aurajoki #kuvakertomus #kuvat #maisema #tunnelma #dramaattinen #unet 






 







Ei kommentteja: