Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Kolme huonetta ja keittiö Herttoniemestä 1

Vaihdan välillä otsikkoa. Tänään meillä oli kaksi yksityisnäyttöä. Huomenna käy välitysfirman edustaja kiinnostuneiden kanssa. Toivovat että emme ole paikalla sen aikana. Olikohan silloin illalla toinenkin näyttö? Täytyy olla valmiina.

Torstaille olen sopinut yhden yksityisnäytön.

Olen alkanut tehdä myynti-ilmoitusta Etuoveen. Helppoa tuntuu olevan, kunhan saan asiat kootuksi. Sinne pitäisi päättää myyntihinta asunnolle. Se on vähän hankalaa, kun tuntuu luontevalta antaa markkinoiden määrittää asuntomme arvon. Etuoven kautta saisimme runsaasti näkyvyyttä.

Nyt tuntuu siltä, että voimia voisi allokoida siten, että järjestämme yksityisnäyttöjä ryhmillä ja avoimen näytön vaikkapa viikonloppuna. Avoin voisi olla ensi sunnuntaina, mutta voisi myös olla hyvä valmistautua kunnolla. Sitten tuleekin jo pääsiäinen.

Myydään tätä pitkällä tai lyhyellä kaavalla, oman myynti pitää saada luotettavasti hoidetuksi ennen kuin mihinkään uuteen sitoudutaan.

Ensi lauantaina käymme kuitenkin Turussa, koska siellä pidetään yhden lapsenlapsemme synttärit ja se juhla on ylempänä listalla kuin asuntonäytöt. Samalla reissulla voimme taas silmäillä Turun seudun kohteita, jos jaksamme. Siinä tapauksessa reissumme voisi venyä yön yli.

Kävin tänään Isännöitsijäkonttorista kysymässä pohjapiirustusta. En saanut. Kuulin, että sellaisen voi tilata Arskasta. Sivuilla näkyy suttuisena ilmeisesti alkuperäisiä piirustuksia. Siellä näkyy meidänkin linjamme asunnon pohja. Eipä sitä montaa tarvitakaan. Sillä samalla on voitu tehdä monta kerrosta. En vielä tilannut. Tuosta piirustuksesta pitäisi tehdä yksinkertaisempi versio vaikkapa jollakin Adobe-ohjelmalla. Tilattu piirustus olisi varmaan selvempi, mutta ehkä tuon suttukuvankin pohjalta voisi suuntaa-antavan laatia.

Tänään pidin ensimmäisen oppituntiparin sitten vuoden 2015. Samanlaista kuin ennenkin. Vanha ote näköjään liukuu esiin. Huomenna minulla on kaksi tuntiparia.

Körötellään nyt kaksilla rattailla.




Ei kommentteja: