Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Tyks:sta keskiaikaan



Tällainen oli oikea silmäni muutama päivä sitten. Hematologi neuvoi edellisellä kerralla olemaan käyttämättä kortisonipitoista voidetta ja vain laittaa ahkerasti tippoja silmiin. Silmä tuntui niin ikävältä, että päätin käyttää sitä ja nyt vaiva on kadonnut. Alaluomi oli turvonnut, mutta nyt sekin on kunnossa.  Erityisen herkästi punastuva paikka tuntuu olevan oikeanpuoleinen ylä- ja alaluomen kohtaamispisteen vieressä oleva alue.

Menimme vaimoni kanssa taas valvontapalaveriin Tyks:an. Ennen sitä hoitaja mittasi painon ja verenpaineen. Pituuden oletettiin pysyneen ennallaan, vaikka olenkin vasta vajaa puolitoistavuotias.
Hoitaja sanoi, että minulla on nuoren miehen syke.

Lääkäri piti tätä erikoisena käänteishyljintäoireena. Se saattaa kadota, kun vieras vereni ja omat kudokseni tottuvat toisiinsa. Se saattaa myös jäädä vaivaamaan minua tappiin asti. Jotakin muutakin voi ilmaantua tai sitten ei.

Hyvin on käynyt, jos ei tämän kummempaa tule. Lääkäri neuvoi käyttämään hydrokortisonia tarpeen mukaan.

Olemme vaimoni kanssa riskeeranneet. Olemme ostaneet molemmille matkaliput noin kolmen kuukauden matkalle Nizzaan. Suunnittelimme, että minä palaan noin kuukauden kuluttua takaisin luuydinnäytettä ynnä muuta tarvittavaa varten, ja palaan Nizzaan loppuajaksi oltuani kunnon siivun kotimaassa. Hematologi ystävällisesti järjesteli asiat siten, että käyn valvontatapaamisessa ennen lähtöä ja uudestaan, kun luuydinnäyte on otettu Suomeen palattuani. Sain luvan lähteä saman tien takaisin, jos haluan. Hematologi suositteli ostamaan hydrokortisonia Ranskaan mukaan.

Sydämeni on ultraäänitutkimuksen perusteella hyvässä kunnossa.


Lähdimme vaimoni kanssa juhlistamaan hyvin onnistunutta palaveria lounaalle Aboa Vetuksen ravintolaan.

Poikkesimme mennessämme keskiajalta juontavalla kadulla. Luostarin välikatu oli Turun pääkatu keskiajalla. Sitä pitkin kuljettiin Kaskenmäellä olleesta dominikaaniluostarista keskustaan ja tuomiokirkolle, sekä päinvastoin.



Tunnelmassa on todella häivähdys keskiaikaa.









Täällä näet kartan, josta näet Turun keskiaikaisten katujen nimet. Luostarin välikatu on pystysuunnassa on aivan numero kymmenen vieressä vasemmalla puolella.






Ei kommentteja: