Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

torstai 12. heinäkuuta 2018

Mihin menet Eurooppa?


Eurooppa ei ole staattinen maanosa, tarkoitan poliittisesti. Voimasuhteet ovat alueella myllertyneet kautta vuosisatojen. Kauan sitten Rooman valtakunta hallitsi suurta osaa Eurooppaa. Myöhemmin merkittävä voimatekijä oli Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta. Nykyään suurta osaa alueen valtioista yhdistää Euroopan unioni.

Yllä mainituista muodostelmista huolimatta alueella on aina puhuttu lukuisia kieliä. Kielirajat eivät ole noudattaneet valtioiden rajoja, eivätkä noudata nytkään.

Maailmassa on nykyään useita suuria voimakenttiä, joista Euroopan unioni on yksi muiden joukossa.  Osassa näistä viestintää dominoi yksi kieli kuten Yhdysvalloissa, Kiinassa ja Venäjällä. Näillä mailla on näin taloudellista ja kansallista koheesiovoimaa verrattuna Eurooppaan.

Kieli ja etninen tausta eivät ole muuttumaton yhdistelmä. Venäjä venäläisti alueellaan asuvia muita kansoja. Työtä jatkoi Neuvostoliitto, joka kasvatti neuvostoihmisiä. Nyt Putin vahvistaa venäläistä identiteettiä. Kiinaa hallitaan luullakseni mandariinikiinalla ja Yhdysvalloissa englannin kieli vei aikoinaan voiton.

Tuntuu utopistiselta ajatella, että Euroopasta syntyisi kielellisesti yhtenäinen imperiumi. 1800-luvulla voimiinsa päässyt kansallisvaltioajattelu on yhä voimissaan.

Trumpin slogan on "America first". On vaikea kuvitella eurooppalaisten valtiomiesten toistelevan vilpittömästi tunnuslausetta "Europe first". Euroopan unionin toiminta on jäsenmaiden siltarumpupolitiikkaa.

Voisiko Euroopasta syntyä yhtenäinen kansallinen imperiumi siten, että se säilyttää monikielisyytensä? Sveitsissä tällainen on onnistunut. Siellä puhutaan useaa kieltä, mutta kaikki ovat sveitsiläisiä.

Venäjällä ja Yhdysvalloissa on vallan ottanut kieli, joka on ollut muutoinkin vahvoilla. Euroopassa yleisin yhteistoimintakieli on epäilemättä englanti. Saksan kieltä puhuvat alueet edustavat ehkä merkittävintä taloudellista valtaa, mutta yritäpä kuvitella ranskalaisten puhuvan saksaa.

Eurooppa tuskin yhtenäistyy, mutta varma en voi olla. Nyt tuntuu siltä, että Euroopan unioni on alkanut hajota. Suuri ulkoinen uhka voi ehkä kääntää suunnan. Jos Yhdysvallat vetäytyy Natosta, Eurooppaan saattaa syntyä turvallisuusvaje. Armeija marssii vatsallaan, sanotaan. Isossa kuvassa tämä tarkoittaa sitä, että voimakas armeija edellyttää vahvaa taloutta.

Voi olla, että pohdin asiaa liian Eurooppa-keskeisesti. Jos ilmastopakolaisuus toteutuu niin kuin ennustetaan, kuka tietää millainen Euroopasta tulee? Opin äskettäin, että Skandinaviaan tuli aikoinaan etelästä ihmisiä, joilla oli tumma iho ja siniset silmät ihmisiä. Idästä taas tuli vaaleita ihmisiä, joilla oli tummat silmät. Näistä aineksista ovat nykyskandinaavit kehittyneet.

Siitä olen melko varma, että myllerrys jatkuu.


Ei kommentteja: