Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

maanantai 25. maaliskuuta 2019

Kiinan keisari kävi kylässä

Luulin aiemmin, että Nizzan lentokentän läheisyydessä pörräävät helikopterit valvovat lähivesiä terrorismin varalta. Sitten kuulin, että ne kuljettavatkin varakkaita matkalaisia lentoasemalta Monacoon, jossa ei ole omaa kenttää.

Mieleeni on tullut, että Nizzan kentän sijainti mereen rajautuneena voi olla houkutteleva kohde terroristeille. Kentän lähellä voi liikkua veneillä ja isommilla paateilla. Viranomaisten on täytynyt pohtia tätä asiaa. Ehkä alue on tutkavalvonnassa. Ehkä sitä tarkkaillaan lennonjohtotornista.

Kiinan keisari Xi Jiping saapui eilen Ranskan Rivieralle ja turvatoimet olivat sen mukaiset. Lentokentän tuntumaan ilmestyi sotalaivoja. Lähempänä rantaa liikkui rannikkovartioston kumiveneitä, hieman etäämpänä seilasi pienehkö sotalaiva ja sitä kauempana suurempi. Lounaan suunnassa siinsi toistakymmentä siniharmaata hahmoa, jotka pysyttelivät aloillaan. Luultavasti sielläkään ei oltu huvipurjehduksella.

Kävin tänään pyöräilemässä Promenadella. Liikenne oli estetty kaikilta sen poikkikaduilta. Joiltakin päästettiin kuitenkin jalankulkijoita ja pyöräilijöitä omille kaistoilleen. Promenade oli koristelut Ranskan ja Kiinan lipuin. Ajoin keskustaan ja takaisin. Jostakin syystä autokaistoja varjeltiin vielä, vaikka Xi oli ilmeisesti jo lähtenyt Nizzasta Pariisiin. Olimme nähneet tänäänkin sotilaallista liikehdintää merellä, mutta tässä vaiheessa sellaista ei enää ollut havaittavissa.

Paikallislehti Nice Matanissa surkuteltiin, ettei Xi siirtynyt helikopterilla eteenpäin. Nyt jouduttiin rajoittamaan muuta liikennettä jopa moottoritie A8:lla, kun Xi siirtyi Monacoon. Suunnitelma oli ollut toisenlainen, mutta vieraat olivat päättäneet toisin. Ilmeisesti näin suuri johtaja kokee henkensä niin uhatuksi, että reittivalintaa pitää voida muuttaa myös myöhäisessä vaiheessa turvallisuuden takaamiseksi.

Xi on valittu Kiinan elinikäiseksi päämieheksi. Siksi häntä sopinee kutsua keisariksi.

Ei kommentteja: