Oli perjantai kuten tänään.
Minä olin tullut Tukholmaan kesätyöhön ja asuin serkkuni Paulin kanssa. Hän oli samoissa asioissa tuossa muinaisessa pääkaupungissamme.
Olimme alkaneet tutustua joukkoon suomalaisia naisia, jotka olivat kesätöissä hotelli Amarantenissa.
Yhdellä näistä oli nimipäivä ja olimme menossa tapaamaan naisjoukkoa, jotka asui samassa osoitteessa jossakin ev.lut. seurakunnan omistamassa kiinteistössä.
Kun ollaan menossa nimppareille, tuntuu asianmukaiselta, että viedään jokin lahja tms. Ostimme serkkuni kanssa kukkapuketin puoliksi. Perillä vaikutti siltä, että jonkun tai joidenkin mielestä puketti oli painavampi viesti kuin vain nimipäivämuistaminen.
Lähdimme sitten koko porukalla kaupungille. Jossakin vaiheessa kolme - Pauli, nimipäiväsankari ja minä - erkani joukosta ja lähti Djurgårdeniin Waldemarsudden tienoille. Muita ei ilmeisesti kiinnostunut.
Pauli-serkku luki tilannetta siten, että jotakin selitystä tarjoten erosi meistä matkalla.
Niinpä kesäisessä Djurgårdenissa kävelivät vain Saara ja minä.
Jossakin kohtaa käsi löysi käden ja sehän on hyvin voimallista viestintää.
Kun sittemmin olimme palaamassa Suomeen, kerroin äidilleni puhelimessa, että tulemme sillä ja sillä silloin ja silloin.
Ketkä me, kysyi äitini.
No piti tunnustaa, että olen tulossa kaksistaan erään Saaran kanssa. Äitini ei yleensä tarvinnut puolta sanaa enempää, kun tiesi kupletin juonen.
Seurustelumme jatkui. Jossakin vaiheessa talvea Saara kertoi äitinsä sanoneen, että Oulun tuomiokirkko pitäisi varata, jos siellä aikoo seuraavana kesänä ...
Minut oli nähtävästi punnittu ja kyllin painavaksi havaittu. Tuleva anoppini ehkä halusi hoitaa hieman eksyksissä olevan kuopuksensa johonkin putkeen - tässä tapauksessa miehelään.
Kihlaus ei liene pakollista, mutta outoa olisi sen tavan ohittaa. Menimme huhtitoukokuun vaihteessa Ouluun. Ostimme sormuksen Helsingin asematunnelista olevasta alan liikkeestä. Olimme niin lapsellisia, että kaiverrutimme sormukseen aprillipäivän päivämäärän.
Olimme niin hölmöjä, että aioimme kihlautua Oulun vankilan portilla. Tulimme kuitenkin niin tolkkuihimme, että toimitus tapahtui Linnansaaren tähtitornin luona aprillipäivää edeltävänä iltana.
Keväällä häitä juhlittiin. Oliko tässä lampuri vienyt pässiä narussa vai pässi lampuria. Jos tämä oli ansa, siihen menin - ehkä Saarakin. Vaimoni lankomies Jorma Kiviranta vihki ja Jaakko Linjama oli uruissa.
Onnellisina täällä Tukholmassa muistelemme mennyttä.
En muista, seurustelimmeko vai olimmeko jo nuori aviopari, kun appiukkoni - syvästi hengenmies - antoi minulle hieman koulutusta. Hänen vaimonsa lähetti hänet ja minut mattojen kanssa ulos. Matot oli määrä tampata ja kieritellä lumessa. Kun aloin tamppaushommiin, Eino totesi, että tehdään vain näin.
Me annoimme vähän lumihoitoa matoille ja veimme ne ylös. Reklamaatiota ei tullut. Se on kummallista, koska Irja oli erittäin käytännöllinen ja tomera ihminen.
Minulle on valjennut, että ei liene sattumaa, että olemme juuri tänään täällä Tukholmassa. Kävimme lounaalla ja kakulla Vanhassa kaupungissa. Ehdotin, että käymme vielä Waldemarsuddessa, ja niin teimme.
Näissä maisemissa tarinamme alkoi tasan 50 vuotta sitten.
Pyysin erästä pyöräilijää ottamaan kuvan. Hän otti muutaman. En till, pyysin, ja sitten suutelimme.
#rakkaus #seurustelu #avioliitto #parisuhde #kihlaus #djurgården #waldemarsudde #tukholma #lovestory #kiintymys #häät #ruotsi #kesätyö #elämänkaari
4 kommenttia:
Voi kun oli ihana tarina Saara ja Heikki 50 - vuoden päästä. Ihan kuin satu. Runsasta siunausta edelleen elämäänne 😀
Mukava kuulla. Lämpimät kiitokset!
Onnea ja siunausta teille ihanat Saara ja Hessu!
Lämpimät kiitokset ihanasta toivotuksesta!
Lähetä kommentti