Sairaan rakas elämä

Since 2014

keskiviikko 31. joulukuuta 2025

Tasan vuosi sitten automme hajosi lopullisesti Italiassa

 

Kopioin tähän kyseisen ja seuraavan päivän postaukseni, joissa kerron, mitä tapahtui.


Honkalan matkakomedia, episodi 12:  Automme hajosi, täällä pienessä Salornossa olemme emmekä muuta voi


 


Nimesin tämän sarjan Honkalan matkakomediaksi. Nyt pitäisi ehkä matkafarssiksi. Ei tämä tragedia vielä ole, kun olemme molemmat hengissä. 

Kerran automme on kadonnut, nyt se on hajonnut.ja mitä kaikkea. 



Tällaisista maisemista lähdimme aamulla. 



Tämä oli reipashenkinen majapaikka. Tämä aamulaiska pariskuntakin selvisi tien päälle meidän mittojen mukaan kukonlaulun aikaan, koska huone piti luovuttaa yhdeksältä ja aamiainen piti olla nautittu. 

Ulko-ovella yksi tämän majapaikan tyyliin paremmin istuva ryhmä oli lähdössä reippailemaan lumikengät mukanaan. 



Ajoimme mutkittelevaa tietä alas Matrei am Brennerin kylään. 


Kuukkeli tuntui haluavan ajattaa meitä pitkin maalaisteitä Brennerin solaa pitkin. Vaihtoehtona oli nopea moottoritie. Kävin kysymässä eräältä huoltoasemalta, mitä kannattaisi tehdä. Asiakaspalvelijan mukaan moottoritiellä on niin paljon tietöitä, että kannattaa valita  mutkikas tie. 



Tuolla sillalla nopea baana on. 

Onneksi emme totelleet huoltoaseman neidin neuvoa. Lähdimme baanaa pitkin, eikä siellä mitään häiritseviä tietöitä ollut. Ehkä hän halusi edistää Brennersolan kylien taloutta. 

Jouduimme maksamaan tielle pääsystä. Ehkä se oli se silta maksu. 



Menoksi



Täällä on kuljettu kauan. Roomalaisten tie Brennersolan läpi valmistui vuonna 215. Muutama vuosikymmen myöhemmin alemannit hyökkäsivät sodan kautta Italiaan (oikeammin varmaan Roomaan). 

Varhaiskeskiajan puolella germaaneja muutti solan kautta Etelä-Tirolin laaksoihin. 

Geenejä on siis kulkenut paikasta toiseen tätä kautta. 



Kuten olette ehkä huomanneet, alamäkemme on alkanut ja jatkuu ja jatkuu. Mihin tässä vielä joudutaan, 




Aika somaa. 







Ajoimme noin kaksisataa kilometriä melkein pelkkää alamäkeä. Miten tämä on mahdollista? Brennersola ei edes ole erityisen korkealla. Suunnilleen kuin alamäkeä Helsingistä Tampereelle. Ja palatessa melkein koko matka ylämäkeä. 

Matka oli jylhän vaikuttava. Valokuvien ja videoiden avulla ei oikein kokemus välity. 




Mutta kuinkas sitten kävikään? Siitä kerron tarkemmin myöhemmin. 


Oikein hyvää ja sisällöltään rikasta uutta vuotta kaikille!

Tässä pikkukylässä tuskin raketit häiritsevät yön lepoa. 





#autoilu #matkailu #lomamatka #auto #saksa #turismi #video #kuvakertomus #moottoritie  #kuvat #innsbruck #brenner #itävalta #brennersola #italia #alpit #vuoret #uudenvuodenaatto





Honkalan matkakomedia, episodi 13:  Katastrofin anatomia



Tähän Volvomme uuvahti, yksikaistaiselle väylälle. 




Ennen katastrofia olimme ajaneet pitkään alamäkeä talvesta säähän, joka vaikutti melkein keväiseltä. 

Olin arvellut ajaneemme noin kaksisataa kilometriä, mutta se olikin vain puolisentoista sataa.

Nautimme lounaan Hermes-nimisessä paikassa ja nukuimme sitten autossa. 







 Tuommoinen ateria ja vesipullo maksoi maksoi lähes 40 euroa. Tämä oli ryöstö!

Olin sanonut kassahenkilölle "piccolo" tarkoittaen vaimon annostoivetta. Hän vastasi italiaksi ja ymmärsin hänen tarkoittavan, ettei tästä kassasta tule pieniä hintoja. No eipä tullut. 






Tällainen koroke kävi kohtaloksemme.

Peruutin Volvoa parkkiruudusta ja käänsin niin, että pyörä nousi korokkeelle. Se oli liikaa autollemme. Auto jotenkin jumittui, mutta irtosi kuitenkin.  Lähellä ollut naapuri huomautti, että nyt kuuluu paha ääni. 

Autosta kuului ropiseva ääni. Se kuului, vaikka auto oli paikallaan, mutta moottori käynnissä. Ajattelin, että eiköhän tällä ajaa voi. Lähdimme liikkeelle Kuukkelia kuunnellen. 

Automaattivaihteisto alkoi jotenkin oikutella. Tuntui, että auto ei ollut täysin hallinnassa. Ajoimme alas toisen tien alta menevään yksikaistaiseen ramppiin ja siihen auto pysähtyi. Moottori sammui. Starttasi, mutta ei enää käynnistynyt. Taaksepäin oli sen verran alamäkeä, että sain auton peruutetuksi tien reunaan. 



Aivan pian eteemme pysäköi auto, jolla oli liikkeellä nuori pariskunta. 

Mies alkoi tutkia autoa. Oletti vian kytkeytyvän jotenkin akkuun. Hän ilmoitti sitten, että oli soittanut poliisille ja että sieltä oltiin tulossa auttamaan. 




Ahdasta oli.




Poliisia ei kuitenkaan näkynyt, mutta saapui kaksi tiepalveluautoa. 

Tiepalvelumiehet alkoivat ohjata liikennettä. 

Poliisit olisivat tietysti voineet käydä antamassa minulle kannustavan sakon väärin pysäköinnistä. Läppä läppä. Ainakin Suomessa olen saanut poliiseilta apua, kun olen joutunut pulaan liikenteessä. 









Olenko käynnistänyt jonkun epidemian, kun samassa paikassa todettiin toinenkin tapaus? 




Sinne vain, jonon jatkoksi. 

Jossakin vaiheessa huomasin sen kadonneen.




En tiedä, olivatko punaisen auton auttajat vai tiepalvelumiehet kutsuneet hinaajan.




Ensimmäiset auttajat lähtivät, kun olivat varmistuneet, että selviämme. Todella lämminsydämisiä ihmisiä. Sain luvan julkaista tämän kuvan netissä. 














Tiepalvelumiehet saattoivat meidät tiemaksualueelle. 

Tässä vaiheessa minä pääsin kuljettajan osastolle ja Saara jäi nauttimaan loppumatkasta autoon rekan lavalle. 



Ajoimme yhdelle maksupömpelille. Hinausmies pulitti tiemaksun omasta rekastaan ja minä Volvostamme. Maksuista ei luikerrella, vaikka auto olisi hajonnut. 

Hinausmies oli oikein lupsakka ja toimelias mies. Puhuu ehkä vain italiaa, mutta kommunikoi silti varsin tehokkaasti. 




Lähdimme sitten köröttelemään kohti autoverstasta Salornoon eli parisenkymmentä kilometriä takaisin pohjoiseen. 




Saaran näkökulma. 

Luultavasti "once in a lifetime" -elämys. 




Saavuimme murheellisten autojen välivarastoalueelle. 



Täällä luultavasti valikoiva sormi osoittaa osan verstaalle hoivattavaksi ja loput romuttamolle paalutuskoneeseen.




Hinausmies kertoi, että kohta taksi tulee ja vie meidät hotelliin. Hänen kanssaan tehtiin paperit ja sovittiin, että tulen uudenvuodenpäivän jälkeen maksamaan ja kuulemaan, miten homma jatkuu. 

Kun auto saapui, arvelin, että tuota kyytiä ei voi maksaa kortilla. Kuljettaja siirteli kyydissä olevia tuoleja, jotta kamppeemme saatiin mukaan. Hän oli hyvin auttavainen. 




Hotelli oli kivenheiton päässä. 

Kun mainitsin maksusta, kuljettaja sanoi olevansa hotellista. 

Hän ahkeroi kanssani bakaasejamme sisään ja siirtyi sitten receptionin pöydän taakse kirjaamaan meidät sisään. 



Tässä on parvekenäkymämme. 


Italia on Rooman imperiumin jälkeläinen. Kyllä täällä asiat hoituvat.



#autoilu #matkailu #lomamatka #auto #turismi #video #kuvakertomus  #kuvat #brenner #itävalta #brennersola #italia #alpit #vuoret #uudenvuodenaatto #salorno







Aurajoki tänään





Toisenlaista uutta vuotta teille kaikille!





 

maanantai 29. joulukuuta 2025

Jugendia ja uusrenesanssia vierekkäin - mutta mikä yhdistää?

 



Katsopas näitä kahta. Vasemmalla kuuluu honkien huminaa ja suksien suihketta. 

Tässä artikkelissa on arkkitehtuuria, syöpäuutisia ja jotakin aivan muuta eli ruumisautokavalkadi.




Oikealla taas kajahtaa jokin Bachin monipolvinen orkesterimusiikki. 

Kaikessa erilaisuudessaan näitä taloja yhdistää erittäin merkittävä asia. 



Tämä vaikuttava uusrenesanssipalatsi Verdandi valmistui vuonna 1898. Siihen tuli sekä liiketiloja että asuntoja. Talossa on ollut kautta vuosien runsaasti ruotsinkielisiä yhdistyksiä, järjestöjä yms.  Talossa on toiminut myös vakuutusyhtiö Verdandi. 


 

Sana verdandi on jonkun skandidaavisen myyttisen jumalattaren nimi. 




Tämä kaunis jugendtalo valmistui Åbo Aktiebankin toimitaloksi vuonna 1909. Pankin tilojen lisäksi taloon tuli vuokrattavia asuntoja. 




Talossa toimi myöhemmin Helsingin Osakepankki ja sittemmin siinä on toiminut pitkään ravintola Old Bank. 



Nyt siellä aloittelee uusi ravintola Bänk, jonka nimi heijastelee talon historiaa. Tiloja palautetaan lähemmäksi aikaa, jolloin talossa toimi pankki. 

Talot sijaitsevat Aura- ja Linnakatujen risteyksessä aika lähellä kauppatoria. 



Yhdistävä tekijä

Molemmat rakennukset on suunnitellut arkkitehti Frithiof Strandell, josta olen kirjoittanut artikkelissani   Lähdetkö mukaan jugendkävelylle Turun keskustaan?

Verdandin talo oli Sstrandellin läpimurtotyö. Aika pian hän siirtyi jugendiin ja suunnitteli Turkuun useita sen tyylin rakennuksia. Åbo Aktiebankin talo oli ajankohtainen vasta kymmenkunta vuotta Verdandin jälkeen. 



Syöpätilanne 

Kävimme tänään Saaran kanssa tapaamassa onkologia Tyksin T-sairaalassa. Aikaisemmin aiottu on nyt päätetty. Sytostaattihoitoja ei enää tule. Toivottavasti ankarat säryt nyt vähenevät, Helmikuussa hän saa sädehoitoja. 




Jotakin aivan muuta

Joku harrastaa kalastusta, toinen golfaa, mutta ainakin yksi kerää ruumisautojen pienoismakkeja.

Alempana oleva artikkelii paljastaa, miksi tällainen on kolahtanut. 

Kirjastossa poikkesin ja siellä oli tällaisia esillä. 










































































#turku #historia #strandell #frithiofstrandell #arkkitehtuuri #jugend #uusrenessanssi #rakennustyylit #syöpä #rintasyöpä #sytostaatit #pienoismalli #ruumisauto #leikkiauto




















sunnuntai 28. joulukuuta 2025

Katsokaa tämän talon kauneutta

 


Aika pienillä piirteillä arkkitehti Alexander Nyström (1869-1926) on saanut aikaan eloisan, mutta hyvin koossa pysyvän, vaikutelman. 

Neliöaihe toistuu eri muodoissaan kautta fasadin, mikä tuo vakautta yksityiskohtien runsauteen. 

(Lopussa jotakin aivan muuta, mutta yllättävää!)





Alexander ja hänen vanhempi veljensä arkkitehti Gustaf Nyström (1856-1917) olivat kumpikin merkittäviä toimijoita alallaan.  Gustaf sai hoitaakseen Suomen ensimmäisen arkkitehtuurin professuurin ja hän toimi myös Teknillisen korkeakoulun rehtorina. 

Gustaf oli suunnittelussaan uskollinen uusrenessanssille, joskin hänen käsialaansa oleva Turun taidemuseo edustaa kansallisromantiikkaa. 

Alexander puolestaan suunnitteli paljon jugendrakennuksia, mutta siirtyi sittemmin klassismiin. 




Tällaisesta portaalista kulkeminen varmaan nostattaa mielialaa. 





Alex Nyström toimi Turussa opettajana ja erilaisissa luottamustehtävissä. Aikaan näyttää jääneen arkkitehdin hommiinkin. 











Niin yksinkertaista, mutta kaunista. 





Tämä talo sijaitsee Puistokadulla Portsassa. Saman tontin muut rakennukset ovat tyypillisen matalia portsalaistaloja. 





Voihan tuon erkkerin noinkin tehdä. Aleximme on eräässä toisessa kohteessa täällä Turussa irrotellut niin, että talossa on kolme erilaista "erkkeritornia". Ehkä siitä joskus toiste.





Minä niin pidän näistä neliöistä. Olen joskus arvellut sen johtuvan siitä,  että minulla on neliskanttinen pää. Kun syöpää sairastaessani menetin tukkani, kävi ilmi, että pääni onkin kananmunan muotoinen. Tukkako ovaalin neliöi?

















Selkäpuoli on karumman näköinen. 











































Toivottavasti nautit katselmuksesta.



Jotakin aivan muuta

Kuulin tänään asiasta, josta minulla ei ollut ollut aavistustakaan. Eräs tutkija kertoi Ylellä, että Yhdysvalloissa oli pari tutkijaa ehdottaneet talvisodan aikoihin, että Suomen Pohjanmaalta pelastettaisiin reippaita maanviljelijöitä turvaan keskelle Alaskaa ja samalla saataisiin lisää asukkaita tuohon vähäväkiseen territorioon. Lähtijät olisivat nousseet Norjan satamista laivaan kohti uutta elämää. 

Asia esiteltiin jopa ex-presidentille, jolla oli sympatioita Suomea kohtaan. Tuossa vaiheessa Yhdysvalloissa haluttiin kuitenkin pitää sormet irti Euroopan asioista. 

Asia nousi uudestaan esiin jatkosodan lopussa. Amerikkalaisilla oli tiedustelutietoa Suomen mahdollisesta hyvin julmasta kohtalossa venäläisten käsissä. Asiaa käsiteltiin hyvin korkealla hallinnossa ja tieto siitä pidettiin pienessä piirissä, jotta se ei kulkeutuisi venäläisten korviin. On yllättää, että harkittiin jopa koko Suomen kansan siirtämistä Alaskaan. 

Suomi kuitenkin teki pesäeron Saksasta ja alkoi neuvotella rauhasta. Asia haudattiin hiljaisuudessa. 

Aika huima on ajatus Yhdysvaltojen suomalaisesta osavaltiosta. 

Alaska on muuten viisi kertaa Suomen kokoinen osavaltio, mutta siellä on vain noin 700 000 asukasta. 




#portsa #portarthur #turku #jugend #arkkitehtuuri #rakentaminen #nähtävyys #idylli #alaska #talvisota #jatkosota #emigrantit #pakolaisuus #maastamuutto