Sukupuun laulu

Lepohetki
Pekka Halonen
Wikimedia Commons

Runoilin historiaani ja annoin tietotekniikan osallistua. Voisiko nimitys tällaiselle CAP eli Computer aided poetry, Sisältö muuttui matkalla ja punainen lanka hämärtyi, mutta eikö runous ole sellaista? 

Tuntuu, että tämä ihan oikeasti syntyi yhteistyössä. 

 

Sukupuun laulu

Olen monenmuotoinen lapsi,

kasvanut kummallisten keskellä,

puolet pakolaisten verta,

toinen lännen rannoilta,

mutta sydämessäni ugrilainen,

melkein täysi, melkein täydellinen.

Suvun haarat ovat outoja, villejä,

käyttävät löysiä housuja,

huone on täynnä huiveilla peitettyjä päitä,

rukouksia huulillaan.

Ruotsalaisia ​​miehiä, herrasmiehiä,

sotilaita, rakastavaisia,

pari pappia heidän kanssaan,

yksi putosi sänkyyn —

niin kansa kasvoi.

Yksi vältti tsaarin katsetta,

piiloutui härän arkkuun,

Viipurin linnaan, toinen

puukotettiin miekalla, vannoi verta,

sanotaanpa, että sukunimi

tuli siitä oudoksi.

Lisäksi viulu soi,

kansa tanssi tanhujaan,

tyttö saarnasi unissaan,

hullu huuto, pyhä korva,

kansa kuunteli hämmästyneenä.

Kaksi veljestä vaimoineen

juureni heräsivät,

johtivat korkeaan puuhun,

tässä minä nyt istun,

maan ja uskon jälkeläinen.

Monet pellot mitattiin viivoilla,

vaimot lypsivät, lehmä lauloi,

aamumaidon ämpärissä

elämän manna ja voima.

Paimenet vaeltelivat metsässä,

löysin karhuja leikkimässä,

ladon ovella kajahti laulu.

Ihmiset oivia ääreen asti,

vain yksi vaipui suruun,

kuoli tiililinnassaan,

asettuin muurien varjoon.

Myytin varjo kantaa kauas,

kuninkaat ja prinsessat,

korkeimmissa linnoissa valossa,

hauraat juuret lipesivät,

everstit ja munkit vaeltelivat,

uusi usko kaatui maahan.

Siemen matkusti sanan mukana,

kaupungista Ruotsin maahan,

kirjurista tuli mies,

joka kastoi miekan vereen,

tappoi, tunsi työnsä painon —

siellä tarinani haalistuu.

#historia #sukuhistoria #suku #sukupuu #myytit #viikingit #keskiaika #norja #norjanhistoria #ruotsi #pekkahalonen  #skandinavia #suomi #runo #eepos