Riittääkö se, että on saanut syntyä?
 |
Olimme kerran hautajaisissa, joihin samassa kaupungissa asuva vainajan poika ei katsonut tarpeelliseksi osallistua.
Tunnemme myös vanhemmat, joiden kaksi lasta eivät ole aikoihin antaneet heidän tavata lastenlapsiaan.
Raamattu neuvoo meitä näin: "Kunnioita isääsi ja äitiäsi, jotta menestyisit ja eläisit kauan maan päällä" (neljäs käsky).
Uskonnon ulkopuolella meitä neuvovat etiikan yleiset ohjeet, joissa lasten suhteet vanhempiinsa eivät taida olla mitenkään korvamerkittyjä.
Miksi neljäs käsky on muodoltaan kategorinen? Se ei aseta mitään ehtoja kunnioittamiselle. Vanhempia tulee kunnioittaa, vaikka he olisivat kuinka kohdelleet kaltoin lapsiaan. Käsky ei lievennä velvollisuutta millään tavoin. Sehän voisi antaa esimerkiksi klausuulin: "... edellyttäen, että vanhemmat ovat kohdelleet lapsiaan vähintään siten, miten voidaan kohtuullisesti odottaa."
Vanhempia on kunnioitettava, vaikka he istuisivat perheväkivallan vuoksi vankilassa?
Lapsen saaminen ei edellytä minkäänlaista valmentautumista ja kouluttautumista kasvatustehtävään. Vanhempia ei myöskään testata millään tavoin. Ovatko heidän taidot, motiivit ja luonteenpiirteet riittävät tehtävään? Heillä on omat kokemuksensa kasvatetuksi tulemisesta, mutta näin opitut asiat ovat tietenkin menneestä maailmasta. Toisaalta ne ovat vuosisatojen saatossa kehittyneitä. Vanhemmat voivat myös joutua kokemaan perheen elinkaaren aikana ennalta arvaamattomia koettelemuksia ja epäonnea , jotka heijastuvat lapsiin. He voivat olla myös traumatisoituneita lapsuudessa tai nuoruudessa koetuista yhteiskunnan kriisitilanteista,
On itsestäänselvää, etteivät kaikkien lähtökohdat ole samanarvoiset. Joku lapsuudessaan ja nuoruudessaan kovia kokenut voi kuitenkin menestyä hyvin. Toisaalta onnellisten tähtien alla syntynyt voi ajautua toivottomaan ahdinkoon.
Vanhemmat voivat puolustautua sanomalla, että he ovat kaikesta huolimatta yrittäneet parhaansa. Tämä voi olla totta tai sitten ei. "Olen minä parhaani yrittänyt ainakin selvänä ollessani".
Miksi pitäisi kunnioittaa?
Eläkejärjestelmät ovat ihmiskunnan historiassa hyvin tuore keksintö. Isäni vanhemmat saattoivat saada ehkä pienehköä kansaneläkettä, mutta heidän tärkein vanhuudenturvansa oli syytinkisopimus. He olivat molemmat syntyneet 1800-luvun puolella. Syytinki tarkoittaa sitä, että joku lapsista perii talollispariskunnan tilan maineen ja sitoutuu tarjoamaan vanhemmilleen asunnon ja muun elatuksen heidän loppuelämänsä ajaksi.
Jos taloa ei ollut, vanhukset saattoivat kiertää lasten huusholleissa. Rengeillä ja piioilla oli tyly kohtalo. Kun voimat ehtyivät, asunto ja työpaikka menivät samantien. Työlaisillä ja torppareilla ei myöskään ollut eläketurvaa. Kun eläkejärjestelmää ei ollut, työtä oli tehtävä niin pitkään kuin siihen pystyi. Tehtävät onneksi kevenivät.
Täydentäviä ratkaisuja olivat ruotulaitos ja vaivaistalo. Ruodut koostuivat muutamasta taloudesta. Kunta antoi köyhät kierrätettäviksi ruoduissa.
Nykyään lapsilla ei ole muodollista vastuuta ikääntyvistä vanhemmistaan. Jos eläke ei riitä, on apua haettava sossusta. Toki monet lapset auttavat vapaaehtoisesti varttuneita vanhempiaan.
Vaikka omat vanhempani eivät olleet täydellisiä, he pystyivät järjestämään vakaat ja toimivat kasvuolosuhteet. He myöskin käyttäytyivät ja toimivat ennustettavasti. Toki he olivat kumpikin sota-ajan lapsia ja kokeneet kauheita synnyinperheensä kohtaloissa. Varmaan sota on jättänyt heihin jälkensä. Jos arvioidaan koko maailman mittakaavassa, olen saanut kasvaa varmaan parhaaseen viiteen prosenttiin kuuluvassa kodissa.
Jos minä haluaisin ruveta arvioimaan repivästi heidän vanhemmuuttaan, minun olisi syytä muistaa yksi tosiasia. Syntyminen heidän lapsekseen oli ainut mahdollisuuteni.
Jotta voin olla olemassa, minulla on täytynyt olla juuri ne lukemattomat esivanhemmat, jotka minulla on ollut. Jos yksi esivanhempani tuhat vuotta sitten olisi löytänyt puolison kylän itälaidan sijasta länsilaidasta, minua ei olisi.
Entä sitten? Minua ei olisi eikä minulla voisi olla minkäänlaista toteutumatonta tietoisuutta, joka olisi voinut surra olemattomuuttaan. Minun ei olisi koskaan tarvinnut olla huolissani, pääsenkö Taivaaseen.
Minä olen kuitenkin hyvin onnellinen siitä, että olen tässä elävänä ja omana itsenäni. On tämä sentään sen väärtti!
Vanhempani varmasti ansaitsivat kunnioitukseni jo pelkästään syntymäni vuoksi. Toki minä olen vain sivutuote, koska luultavasti heillä oli jotakin aivan muuta mielessään tuona ratkaisevana hetkellä.
Minulla on valtavasti kiitollisuuden aihetta vanhemmilleniEn minä osannut kiittää edes vanhempiani silloin, kun he elivät. Kun olin vielä heidän hoivissaan, ei juuri tullut mieleen kiittää. Itse olette tähän ryhtyneet. Kaikki tuntui itsestäänselvältä. Vanhemmilleni oli itsestäänselvää, että lapset hoidetaan.
Tästä syystä minunkaan ei kannata odottaa ylistyksiä lapsiltani. Itsehän olemme tähän ryhtyneet.
Varmasti on erityisen vaikea tuntea kiitollisuutta, jos vaikkapa isä on ollut juoppo ja äiti mielenterveysongelmainen. Tässäkin tapauksessa vanhemmat ovat antaneet jotakin, mitä kukaan muu ei olisi voinut antaa.
Kuka hoitaa kelvottomia vanhempia, kun he tarvitsevat jatkuvaa apua? Toistaiseksi yhteiskunta, mutta entä jos järjestelmämme sortuu. Voiko lapsia velvoittaa hoitamaan luokattoman epäonnistuneita vanhempiaan?
Se olisi varmasti inhimillisesti katsoen vaikeaa, mutta velvoittaako neljäs käsky? En osaa tuohon vastata, mutta intuitiivisesti tuntuu, että ehkä velvoittaa.
Neljäs käsky tuntuu tarpeelliselta ainakin siinä suhteessa, että kukaan ei voi suoriutua vanhemmuudesta täydellisesti.
Oletko muistanut varmistaa, että lapsesi saama kiintymyssuhde on muotoutunut sellaiseksi kuin nykypsykologia edellyttää. Ainakaan minä en nuorena isänä tainnut olla kuullut kiintymyssuhteista yhtään mitään.
Saako vanhoille vanhemmille pitää kehityskeskusteluja? Tuskin ovat tarpeen, koska mihin tarkoitukseen voi enää kehittyä. Peli on jo menetetty. On kysymys niin herkistä asioista, että palautteen vastaanottaminen on varmasti vaikeaa.
Lapset ovat saattaneet traumatisoitua kotona kokemastaan. Vanhempien kunnioitus ei varmaankaan estä rakentavaa keskustelua, koska sellainen voi olla tervehdyttävää lapsille. Ehkä sellainenkin voi olla kunnioittavaa.
Vaikka erillistä käskyä ei ole annettu, on myös vanhempien syytä kunnioittaa lapsiaan.
Mutkia oikoen voisi todeta, että koska kasvatustehtävässä ei voi kuin epäonnistua, neljäs käsky on tarpeen vanhempien suojaksi. Jos jotkut eivät ota riskiä epäonnistua, ei lapsiakaan voi syntyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti