Sairaan rakas elämä

Since 2014

lauantai 5. syyskuuta 2026

Onko hyvinvointivaltio sosialismia?

 

Meta.ai

Mikä on tärkeää? Nopea nousu vai kaikkien pitäminen mukana? Ettei vain olisi arvokysymys.

Velkainen Suomi

Suomi on hyvinvointivaltio kuten pohjoismaiset naapurinsa, mutta niistä poiketen kärsii raskaasta julkisesta velasta. Lääkkeeksi ehdotetaan julkisten palvelujen karsimista, mitä emme luultavasti pysty välttämään. Velan korot ahmivat pelivaraamme. 

Leikkauksia tehdään jo, mutta ne kohdistuvat median mukaan vähäosaisiin. 

Vaihtoehtona tai oheistoimena voisi olla leikkaukset keski- ja hyvätuloisilta. Minulla on kohtuullisen hyvä eläke, joten lienen vähintään keskituloinen. Minua leikkaukset eivät ole juuri koskeneet. Miksi näin?

Suomessa ja muissa Pohjoismaissa, jos missä, sovelletaan sekatalousmallia. Pohjoismaiset naapurimme ovat selvinneet hyvin sen puitteissa, mutta meillä on velkaongelma. Minusta on mahdollista, että Suomen kohtalo ei johdu yksin mallista vaan monista toimintaympäristömuutoksista. 

Venäjän kaupan loppuminen, 2010-luvun lopun finanssikriisin vaikutukset, korona, huoltosuhteen heikkeneminen, Nokian romahdus ja korkojen nouseminen lienevät tällaisia. Toki osa näistä ovat vaikuttaneet muihinkin maihin, mutta meille lienee koko kakku mittavin. Sopeutustoimiin olisi varmasti pitänyt ryhtyä voimallisemmin jo aikaisemmin. 

Osansa voi olla poliittisilla väännöilläkin. Aiemmin vaalittiin ideaa investoinnista vihreään siirtymään, joilla on varmasti tulevaisuutta. Orpo saattaa tätä vieläkin väläytellä, mutta on persujen vanki. Toki vihreyteen satsataankin, mutta nykyhallituksen nuiva suhtautuminen asiaan mielestäni jarruttaa hyvän mahdollisuuden hyödyntämistä. 



Hyvinvointivaltio

Wikipedia: "Hyvinvointivaltio on yhteiskunta, joka turvaa kansalaisilleen laajat taloudelliset, sosiaaliset ja sivistykselliset oikeudet sekä usein myös laajan, julkisin verovaroin rahoitetun palvelutarjonnan.[1] Hyvinvointivaltion mittareina on pidetty esimerkiksi elintasoa ja sosiaaliturvan tasoa. 

Hyvinvointivaltion tavoite on köyhyyden ja suurten sosiaalisten eriarvoisuuksien poistaminen."

Gøsta Esping-Andersenin (Wikipedia) mukaan hyvinvointivaltio voi olla malliltaan pohjoismainen, keskieurooppalainen tai anglosaksinen (liberaali). Pohjoismaisessa mallissa edut kuuluvat kaikille ja järjestelmä perustuu tulonsiirtoihin. Keskieurooppalaisessa hyvinvointirakenteet liittyvät perheisiin, joilla on päävastuu. Anglosaksisessa mallissa on huomionarvoista se, että vähäosaiset jaetaan avustuksia ansaitseviin ja ansaitsemattomiin. Tulonsiirtojen ja sosiaalimenojen volyymi bruttokansantuotteeseen on muita malleja vähäisempi. Järjestöjen, vapaaehtoistoiminnan ja hyväntekeväisyyden merkitys on huomattava. 



Onko hyvinvointivaltio sosialismia?

Sosialismi on vähän venyvä käsite. Yksi mahdollisuus on määritellä sosialismiksi malli, jossa valtio omistaa kaikki tuotantovälineet. Kaikki olisivat valtion palveluksessa. Kilpailua ei olisi. 

Varteenotettavista puolueista Suomessa ei yksikään aja tällaista. Pohjoismaisen mallin voidaan ajatella olevan sosiaalidemokraattinen versio sekataloudesta, jossa yksityisyysomaisuus suojataan, yritykset kilpailevat ja yhteiskunta varmistaa tulonsiirroilla, että kaikki pysyvät kyydissä. 

Jos hyvinvointivaltiota pidetään sosialismina, ymmärtääkseni pitäisi vallita pyrkimys tuotantovälineiden sosialisoimiseen. 



Missä nyt mennään?

Hankalassa velkatilanteessa kuulee vaatimuksia yhteiskunnan vastuiden vähentämisestä. 


Tänne rahat menevät:

"Valtion budjetti vuodelle 2026 on yhteensä 90,3 miljardia euroa

Se ei mene yhdelle tilille, vaan se jaetaan hallinnonaloille. Kun luvut laskee yhteen, kuva on tämä:

1. Yli puolet on sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja kuntia

Tämä on se isoin osa, mutta se on ripoteltu kahteen paikkaan:

Valtiovarainministeriö - 41,8 mrd € on paperilla suurin, koska sen sisällä on:

  • Hyvinvointialueiden rahoitus: 27,1 mrd € - tällä maksetaan käytännössä koko julkinen sote 
  • Valtion eläkkeet ja korvaukset: 6,1 mrd € 
  • Kuntien tukeminen: 4,1 mrd € 
  • EU-maksut: 2,78 mrd € 

Sosiaali- ja terveysministeriö - 14,8 mrd € maksaa suorat sosiaalietuudet:

  • Eläkkeet: 5,5 mrd € - tästä suurin on kansaneläkkeet 3,9 mrd € sekä yrittäjien ja maatalousyrittäjien eläkkeiden valtionosuudet 
  • Perhe- ja asumiskustannukset ja toimeentulotuki: 4,2 mrd € 
    • perhe-etuudet 1,6 mrd € 
    • asumistuki 1,09 mrd € 
    • perustoimeentulotuki 1,04 mrd € 
  • Työttömyysturva: 2,06 mrd € 
  • Sairausvakuutus: 1,75 mrd € - tämä on valtion osuus Kelan sairauspäivärahoista ja lääkekorvauksista 

Yhteensä siis pelkästään sote + eläkkeet + sosiaaliturva on yli 60% koko budjetista.

2. Koulutus ja sivistys

Opetus- ja kulttuuriministeriö - 8,9 mrd €

  • Korkeakouluopetus ja tutkimus: 4,08 mrd € - yliopistot 2,3 mrd € ja ammattikorkeakoulut 1,03 mrd € 
  • Ammatillinen koulutus ja lukiokoulutus: 1,41 mrd € 
  • Opintotuki: 1,29 mrd € 

3. Turvallisuus on kasvanut nopeasti

Puolustusministeriö - 6,2 mrd €

  • Puolustusvoimien toiminta 2,6 mrd € ja materiaalihankinnat 1,45 mrd € + hävittäjähankinta 1,35 mrd € 

Sisäministeriö - 2,09 mrd €

  • Poliisitoimi 1,09 mrd € 

Ja erillisenä momenttina valtionvelan korot - 3,24 mrd €. Tämä on se summa, joka menee pelkästään vanhojen velkojen korkoihin. Vuoden 2027 budjettiesityksessä alijäämäksi arvioidaan jo 12,4 mrd €. 

4. Loput

  • Liikenne- ja viestintä: 3,8 mrd € - mm. perusväylänpito 1,4 mrd € 
  • Työ- ja elinkeinoministeriö: 3,3 mrd € - innovaatiotuet, Business Finland 
  • Maa- ja metsätalous: 2,5 mrd € - maataloustuet (EU-tulotuki 526 milj € ja kansallinen tuki 350 milj €) 
  • Ulkoministeriö: 1,15 mrd €, josta kehitysyhteistyö 601 milj €

Eli yksinkertaistettuna: noin 70 senttiä jokaisesta budjettieurosta menee joko hyvinvointialueille, eläkkeisiin, työttömyys- ja muihin sosiaalitukiin ja kuntiin. Loput 30 senttiä jaetaan koulutukseen, puolustukseen, teihin ja ratoihin, ja velan korkoihin."


Ei ole hallituksella helppoa. Eihän täältä löydy juuri mitään turhaa. Mihin tahansa koskee, varmasti nousee äläkkä. 

Epätasapainotilanteessa pitää joko vähentää menoja tai korottaa veroja tai tehdä molempia. Orpon hallitus haluaa välttää veronkorotukset ja puuttua menoihin. Veronalennuksia on tehty ja lisää suunnitellaan. 

Vaikuttaa siltä, että olemme siirtymässä kohti angloamerikkalaista mallia. Kaikki eivät ansaitse tulonsiirtoja tai ansaitsevat vähemmän. Jos päädytään siihen, että nuoret ja terveet työttömät menettävät tukensa, he ovat oman taitonsa ja onnensa varassa. Työllistyminen olisi varmasti kaikkien etu, mutta tämän hetken tilanteessa työtä ei löydy kaikille millään. Jos edut poistetaan, työttömät joutuisivat hakemaa apua sukulaisiltaan ja ystäviltään. Oman asunnon joutuisi yrittämään myydä tilanteessa, jossa tarjonta lisääntyy. Leipäjonot pidentyisivät, kerjääminen palaisi tavalliseen arkeen ja mitä kaikkea. 

Jotkut varmasti keksivät jotakin pysyvää pelastuksekseen, mikä olisi hieno asia, mutta kuinka moni? 

Se, että menoja karsitaan, ei merkitse hyvinvointivaltion katoamista. Yhdysvallatkin on hyvinvointivaltio. Sielläkin autetaan, mutta se ei ole systemaattista eikä automaattista. Siellä myös autetaan huomattavasti vähemmän. Jotkut asuvat kadulla. 

Jos oletamme, että Suomen malli on terve ja velka-ahdinko johtuu suurelta osin ympäristötekijöistä, voidaan ajatella, että tilanne korjautuu ajan myötä. Kuorma tosin on aika raskas. 

Voisiko olla mahdollista turvautua myös veronalennusten siirtämiseen ja jopa tilapäisiin korotuksiin, jotta velan hoidon yhteiskunnalliset vahingot jäisivät mahdollisimman vähäisiksi. Huonosti kohdistetut säästöt voivat jopa lisätä menoja pitkällä tähtäyksellä. 

Veronalennuksilla on varmasti dynaamisia vaikutuksia, mutta mikä on niiden hinta?

Kumpi on viisaampaa, tyytyä hitaampaan kasvuun ja pitää kaikki mukana vai karsia hyvinvointivaltiota reippaasti uhreista välittämättä ja saada yhteiskunnan pyörät nopeammin vauhtiin?

Kas siinäpä kysymys!




PS: Tekoäly todella yllätti kyvyillään. Annoin sille aiheeksi otsikon tekstin, pyysin tekemään pilakuvan vanhaan tyyliin tms. ja tuollaisen se pyöräytti. Uskomatonta!




#essee #hyvinvointivaltio #sosialismi #köyhyys #verotus #leikkaukset #valtionvelka
 #budjetti #hallitus #orpo #purra




Ei kommentteja: