Elämä jaksaa hämmästyttää. Pitkittyviltä tuntuvat vaivat miltei kadota melkein yhtäkkiä.
Olen kertonut, että joukko vaivojani laukesi, kun olin viimeistä kertaa marjassa tänä vuonna (Kummallisia oireita). Voisiko muuten puolukassa vielä käydä? Lähihistoriaa: rinnassa pistävä kipu sängystä noustessani, puurima nahan alla käsivarressa, kättä liikuttaessa kipua kyynärtaipeen yläpuolella ja takana vasemmalla kainalon kohdalla. Voiko kipu liikkua vai onko rinnan ja selän sama?
Sängystä nouseminen ei enää naulitse minua. Välimuoto oli oikean käden kurottaminen vasemmalle, mikä auttoi. Nyt selkäpistos on kadonnut.
Liikkuminen on ollut tauolla vaivojen vuoksi. Otin äskettäin riskin ja lähdin kävelylle kivuista huolimatta. Yllätyin. Minun ei tarvinnut enää ottaa kädellä itseäni niskasta, kurotella oikeistoon, heilua kuin haituva tuulessa eikä ojentaa kättä natsitervehdystä (huh) muistuttavaan suoraan ylös. Heinämies ei heilu enää kotonakaan. Siedätyshoito toimi. Juoksua tohdin kokeilla vain aivan pikkuisen. Eilen kuitenkin vaiva tuntui äityneen entisestä, joten jätin haikailun kaduille menosta. Tänään aion.
Käsivarteni ei ole enää halko, ei sinne päinkään. Puutuminen on kadonnut.
En tiedä, kiukustuiko silmävaivanikin marjassa olemisesta. Luultavasti ei, koska lienee kantasolusiirteen saamisesta johtuvaa lievää käänteishyljintää. Vimmaantuminen saattoi johtua myös ponnekkaammasta kortisonivoiteesta, jota käytin hetken aikaa ja johon sain reseptin hemapolilta. Verestäminen liittyy selvästi silmän vierusihon punotukseen, johon salvaa käytän.
Nyt silmävaivat ovat levinneet oikeallekin puolelle, mutta en usko minulla olevan syytä huolestumiseen .
Äkillinen vaivaantuminen ja nopea toipuminen. Tällaistakin elämä voi olla.
Kertaan mottoni: Hyvinkin voi käydä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti