Sairaan rakas elämä

Since 2014

perjantai 7. marraskuuta 2025

Turun iltataivas tulessa tänään

 



Tämänpäiväisen kävelyn antia.






















































#iltataivas #auringonlasku #iltarusko #turku #aurajoki
 #turunkauppatori #maisema


torstai 6. marraskuuta 2025

Turun tauti ei vienyt kaikkea

 

Monia vanhoja ja kauniita rakennuksia on menetetty, mutta onneksi paljon on säilynytkin



Turun synagoga

Tässä artikkelissa esittelen kolme esimerkkiä säästyneistä. 

Tein toisen talokävelyn. Haaviin tarttui kolme Eskil Hinderssonin suunnittelemaa rakennusta. 
Tämä turkulainen on yksi merkittävistä viime vuosituhannen alun arkkitehdeistä. Kaunista on hänen kädenjälkensä. 

Turun synagogan hän suunnitteli apunaan arkkitehti August Krook. Suomessa on kaksi synagogaa, Ensimmäinen valmistui Helsinkiin vuonna 1900 ja toinen Turkuun vuonna 1912. 

Ruotsin vallan aikana juutalaisia ei sallittu maassa ollenkaan. Sama säädös jäi voimaan autonomian ajan alkaessa, mutta vähitellen sallittiin Venäjän armeijassa palvelleiden juutalaisten sotilaiden asettua Suomeen, joskin rajoitetusti. 

Juutalaisten ammatillinen toiminta sai olla lähinnä vanhojen vaatteiden myymistä ja "nappikauppaa". 

Tontti saatiin kaupungilta lahjoituksena, mutta itse rakennuksen rahoitus oli juutalaisten hoidettava itse. Tämän on täytynyt olla suuri haaste, koska juutalaiset olivat lähinnä köyhiä kauppiaita ja heitä oli Turussa vähän, huomattavasti vähemmän kuin Helsingissä. He saivat kuitenkin lahjoituksia ulkopuolisilta kuten tehtailija Fredrik von Rettigiltä. 

Juutalaiset saivat kansalaisoikeudet vuonna 1918, minkä jälkeen heillä oli mahdollisuus kouluttautua ja assimiloitua yhteiskuntaan. 





Vähäväkisten talo

Komealla talolla on erikoinen nimi. Se johtuu siitä, että Turkuun perustettiin vuonna 1901 Vähävakisten Osuusliike, jonka nimi muuttui sittemmin Turun Osuuskaupaksi. Osuusliike hankki ensin tontin Puutorin reunalta ja rakennutti siihen talon, joka valmistui vuonna 1907. Piirustuksen laati tuolloin kaupunginarkkitehtinä toimiva Eskil Hindersson. 

Turun jugend-aika kesti vain noin kymmenen vuotta, mutta tyylin mukaisia rakennuksia syntyi runsaasti. Jugendia alettiin myöhemmin pitää vanhanaikaisena ja tämäkin rakennus muokattiin funkkiksen tyyliin. Alkuperäinen jugend-ilme palautettiin 1980-luvulla.

Kaikkeen on ossuusliikkeellä ollut varaa panna jäsentensä rahaa. 






Turun kauppaopiston talo

Sama mies suunnitteli ja talo valmistui vuonna 1908. Kauppaopisto toimi siinä vuoteen 1968 saakka. 

Kaupallinen koulutus oli alkanut Turussa jo vuonna 1839 nimellä Turun kauppakoulu. Vuonna 1880 nimi muutettiin Turun kauppaopistoksi. 

Kuvassa olevassa rakennuksessa toimi myös vuonna 1950 perustettu Turun kauppakorkeakoulu, joka muutti vuonna 1958 uusiin tiloihin Rehtorinpellontielle ja joka oli myöhemmin minun opinahjoni. 



Nykyinen kotikaupunkimme on saanut kyseenalaista mainetta niin sanotusta Turun taudista. Poliitikot ja grynderit ovat kähmineet keskenään ja surauksena ovat monet merkittävät jugend-rakennukset saaneet väistyä elementtitalojen tieltä. 

Turun taudin todellisuutta kuvataan värikkäästi dokumentissa Taistelu Turusta. Elokuva antaa ymmärtää, että grynderit rahoittivat puolueiden vaalikampanjointia ja saivat vastineeksi mieluisia päätöksiä. 

Onneksi kuitenkin hyvin paljon viime vuosisadan alun rakennuskantaa on säästynyt. 

Joku oli valittanut innokasta purkamista, mutta hänelle oli kommentoitu, että Turussa on nähtävissä kerrostumia useiden aikakausien rakentamisesta. Tästä voi saada hieman lohtua suruun. 



#turuntauti #jugend #rakentaminen #korruptio #synagoga #kaavoitus #grynderit #tutunkauppakorkeakoulu #vähäväkistentalo #juutalaisuus 

maanantai 3. marraskuuta 2025

Viikinkiesi-isäni kävi ryöstämässä kaukaa vaimon itselleen

 


Image by Óscar CR from Pixabay


Jeesusta on sanottu Daavidin pojaksi. Matteuksen mukaan linkomiehestä lunastajaamme on 28 sukupolvea. 

Päätin kokeilla Genillä kenen kaikkien poika minä olisin yhtä monessa polvessa. Löysin hämmästyttäviä asioita. Eräs esiäitini on ryöstetty Skotlannista Islantiin. Eräällä esi-isälläni oli liikanimi Litteänenä. 

No eipä tavis noin pitkälle pääse kuin poikkeustapauksissa. Äitini isän äidin äidin äidin isän äidin äidin äidin äidin isän äiti oli Märta Pedersdotter Lilliehöök, joka oli syntynyt vuonna 1530 Jonköpingissä. Tämän yhdennentoista isoisoäidin kautta minulle avautuu sukuverkosto kauas taaksepäin ja aivan käsittämättömiin suuntiin. 

 Löysin penkomalla Óttarr Bjarnarssonin  (noin 890-950), joka oli nähnyt päivänvalon Islannin Bjarnarhofnissa,  oli hakenut ehkä viikinkiveneellä Norjan Jamtalandissa syntyneen Gró Geirleifsdóttirin (890-?) vaimokseen. Heidät on molemmat haudattu Breida Fjordiin kotisaarelleen. Sukulinja kulkee Islannista Norjan ja Ruotsin kautta Suomeen.

Olen hämmästynyt siitä, mitä kaikkea tuolta kaukaa löytyi. Olin tullut keskelle Islannin asuttamista ja merkittäviä viikinkisukuja. Löysin jopa yhteyden tuolloiseen Norjan kuninkaaseen. 

Viikingit asuttivat Islantia 800-luvulta alkaen. Saattoi siellä olla tai olla ollut kourallinen asukkaita, mutta nyt ryhdyttiin tositoimiin.  Óttarrin isoisä Ketill Litteänenä Björnsson oli muuttanut hallitsemaan Orkney-saaria ja Hebrideja nykyisessä Britanniassa. Hän joutui pakenemaan Norjan kuningasta. Óttarrin isä Björn Austraenni Ketilsson taas ei voinut palata Norjaan, joten hän pakeni Islantiin. 

Óttarr ja Gró aloittivat merkittävän dynastian Islannissa. Heidän poikansa Helgi kävi ryöstämässä kaukaa vaimon itselleen. 

Norjan historiaa on tallennettu saagoihin pitkän ajan kuluttua tapahtumista. Varmasti niissä on myyttisiä aineksia mukana, mutta on kuitenkin jotakin historiaa noista ajoista. Suomella ei taida olla mitään. 

Olen siis ainakin Óttarrin poika. 

Kerron myöhemmin lisää.  




#historia #keskiaika #viikingit #suku #sukututkimus #juuret #norja #islanti  






perjantai 31. lokakuuta 2025

Yksi kiukkuinen ja kaksi leppoisaa kohtaamista

 


Tästä jugend-helmestä alkoi tajunnanvirtamainen flow, joka johdatti arkkitehtuurikävelylle ja kohtaamiseen, jossa tutustuin hyvin erityiseen ihmiseen.

Tämä talo on kivenheiton päässä meistä. Joku oli laittanut naamakirjaan kuvauksen sen historiasta. Talon on suunnitellut suomalainen arkkitehti Frithiof Strandell (1865-1925), joka osoittautui monen merkittävän Turussa olevan jugend-rakennuksen suunnittelijaksi. 







Taloa kutsutaan Nylundin taloksi, koska sen rakennutti aikoinaan liikemies Evert Nylund kodikseen. Turun Pussi- ja Kirjekuoritehdas oli hänen yrityksensä. Talo valmistui vuonna 1902.







Lähdin tänään kierrokselle kuvaamaan Strandellin suunnittelemia rakennuksia. Tämän helmen kuvaamisen jälkeen lähdin kohti seuraavaa kohdetta, joka on Betel-kirkko. 






Kävellessäni käsityöläiskatua, huomasin erään käytävän päässä keltaisen talon, joka on mitä ilmeisemmin sisäpihalla. Lähdin katsomaan. 

Mietin pihassa, ottaisinko talosta kuvan. Talon oikealla puolella on kalliomuodostelma ja ajattelin käydä katsomassa kuvauspaikkaa sen päältä tai takaa. Silloin talon ovesta tuli tummakarvainen römeä mies, joka kysyi tiukasti "mitä asiaa", Kerroin huomanneeni kadulta talon ja tulleeni katsomaan. Tämä on yksityisalue, sanoi hän, ja soitti sormellaan määrätietoisesti käytävää ulos. 

Ei ollut juttutuulella. Kysyin, pääseekö portista. Nappia painamalla, kuului vastaus. 

Koin tämän jonkinlaisena henkisenä väkivaltana, josta jäänyttä vammaa piti vähän aikaa harmistuneena sulatella. En luule näyttäväni rikolliselta. Olisi tuon asian voinut nätimminkin toimittaa. 






Jatkoin matkaa Puutarhakatua. Näin sitten miehen, johon olen kiinnittänyt usein huomiota. Hän kulkee karvalakki päässään ja kirjailtu takki päällään. Lisäksi hänellä on mukana useita sinisiä Ikean kasseja sekä pitkävartinen työväline, jonka käyttötarkoitusta päätin häneltä kysyä. 

Hän ottaa sillä pulloja ja tölkkejä pensaista ja ilmeisesti myös Moolokeista. Hän sanoi kysymyksen olevan ympäristöhuollosta. Hän valitteli keskikaupungin siivottomuutta. Hän kertoi haluavansa tehdä näin oman - joskin pienen - osansa. 

Olin luullut hänen kantavan kasseissa omaisuuttaan. Olin ajatellut hänen nukkuvan milloin missäkin. Kävi kuitenkin ilmi, että hän lajitteleekin niihin roskia. 

Hän moitti nykyisiä käytöstapoja. Hän sanoi niiden olevan tärkeitä kansainvälisissä liiketoimissa, joissa hän on mukana. 

Hän ei näyttänyt yhtään alkoholistilta tai rantojen mieheltä. Ikä ehkä viidenkympin ja kuudenkympin välillä. 

Hän osoittautui olevan jotakin ihan muuta kuin mitä olimme ajatelleet. Jotakin arvoituksellista kuitenkin. Voi olla kuitenkin, että kysymys on vain siitä, mistä hän kertoi. 

Jatkamme taas juttua, kun tapaamme. 




Tässä on Strandellin suunnittelema Betel-kirkko. 

Pihassa oli mies antamassa koneellista kyytiä pudonneille lehdille. Jututin. Ystävällinen mies. Kuulin kirkon olevan adventistien käytössä. Sali on kuulemma hyvä konserteille ja ravintolakin toimii. Kysyin, sanooko nimi PP mitään. Nimi tuntui olevan tuttu, kenties sen kantajakin. Kerroin tämän adventistin olleen (aikuis)oppilaani ja että vaimoni on häneen jonkin verran yhteydessä. 




Kävin kuvaamassa myös muita Strandellin taloja, mutta alkoi jo hämärtää. Niistä joskus toiste. 



#arkkitehtuuri #betelkirkko #jugend 

torstai 30. lokakuuta 2025

Kohtasin eilen Sauli Niinistön



Presidentti oli Turun VPK:n talolla haastateltavana kirjauutukaisestaan "Kaikki tiet turvaan". Osallistuin, halusin antaa hänelle palautetta ja onnistuin. 

Tänään on vaimoni syntymäpäivä. Lähdin eilen muka lenkille, mutta tarkoitukseni oli aluksi käydä ostamassa hänelle kukkia. Lähestyin Pasagenaa, joka oli piakkoin sulkeutumassa, ja huomasin vasemmalla Eskelinkadun toisessa päässä VPK:n talon ja mieleeni palasi päivän tilaisuus, josta olin lukenut ja unohtanut. Tapahtuma oli pian alkamassa. 

Hetken jaakobinpainin jälkeen suuntasin askeleeni VPK:n hienoon taloon, kysyin ovella onko tilaisuus avoin ja marssin alakertaan luovuttamaan takkini. Asuni ei ollut asianmukainen, koska olin laittanut päälleni lenkkiä varten Adidas-paidan. No, mitäpä tuosta. Siirryin kolmannen kerroksen juhlasaliin ja valitsin tapani mukaan paikan hyvin edestä. Sieltä on helpompi osallistua.  


Kustantajan edustaja haastatteli.




Tässä haastattelun alkua kuvaamanani. 


Tästä näet Turun Sanomien artikkelin tilaisuudesta (valitettavasti maksumuurin takana): Presidentti Niinistön kirjatilaisuus veti runsaasti väkeä Turun VPK-talolle. Ulkopolitiikka kiinnosti kävijöitä, mutta itse presidentti vielä enemmän. 




Kuvakaappaus Turun Sanomien artikkelista. Herra Adidas on päässyt mukaan. 


Täällä koko haastattelu nauhoituksena (valitettavasti maksumuuri tässäkin): Katso lähetys: Presidentti Sauli Niinistö kertoo uudesta kirjastaan Turussa


Olen kuunnellut Niinistö kirjan ja pidin siitä. Hän kertoo avoimesti myös virheistään. Hän kertoo myös perusteellisesti tapaamisistaan tärkeiden henkilöiden kanssa. Haastattelussa ei minulle kirjan kuunnelleelle ollut juurikaan uutta, mutta oli mukava kuunnella. 

Olin ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan vuonna 2022 ja sen jälkeenkin huolissani, eikö presidenttimme mitenkään ymmärrä viedä meitä Natoon. Nyt minulle on selvinnyt, miten moninaisesti maamme turvallisuutta on rakennettu. On tehty sopimuksia useiden maiden kanssa toiminnasta hätätilanteissa. Niinistö pitää suhteita Yhdysvaltoihin jopa tärkeämpinä kuin suhteita Natoon. Tämä lienee valtioviisautta.

Niinistö ei halunnut hakea Naton jäsenyyttä niin kauan kuin kansan enemmistö sitä vastusti. Kun kansan mieli muuttui, Niinistö toimi nopeasti. 

Niinistö kertoi haastattelun alussa, että hänen mielestään meidän pitää päättää tällaiset ratkaisut yhdessä. Mielestäni hän on aikaisemminkin korostanut yksituumaisuuden merkitystä. Mietin, oliko tässä myös kritiikkiä tämänhetkiselle hallitukselle. En osaa sanoa. 

Kuunnellessani haastattelua minulle varmistui Niinistön merkitys maamme turvallisuuden jatkumossa. Hän on toiminut taitavasti. Presidentti Stubb jatkaa selvästi omalla tyylillään samalla linjalla. 

Ajattelin, että yleisö saa esittää kysymyksiä lopussa. Kehittelin mielessäni kysymystä EU:n kehittämisestä liittovaltioksi yhteisen turvallisuuden vuoksi. Päätöksenteko olisi näin sutjakampaa. Oli kuitenkin varattu mahdollisuus vain yhdelle kysymykselle ja sekin annettiin sovitusti Turun Sanomille. 

Minun teki mieleni lausua hänelle kiitoksen sanat hänen työstään isänmaan hyväksi.  Ajattelin käydä hänen juttusillaan haastattelun loputtua. Hän kuitenkin marssi määrätietoisesti salin perälle piirtelemään nimmareita ostettuihin kirjoihin. Kävin tutkailemassa, josko voisin jossakin välissä toimittaa asiani. Hän kuitenkin näytti signeerailevan kirjoja niin ripeästi, että päätin siirtyä pitkän jonon jatkoksi. 

Seisoskellessani mieleeni juolahti keino, jolla saisin enemmän peliaikaa. Keksin, että voisin ostaa useita kirjoja ja mieleeni välähti, mihin voisin niitä käyttää.

Kysyin myyntipöydän pitäjiltä, jos ostan kuusi kirjaa, saanko kaikkiin signeerauksen. Se luvattiin. 

Kun olin lähestymässä H-hetkeä, yksi toimitsijoista tarjoutui avuksi. Availimme yhdessä kirjoja allekirjoitusta varten. Sellaisen kasan kanssa siirryin presidentin puhutteluun, 

Niinistö tuumasi jotakin kirjakasasta. Minä tarjosin kättä ja sitä myös sain. Kuiva käsi ja konstailemattoman rento kättely. Kerroin haluavani kiittää häntä hänen työstään maamme pääsemiseksi nykyiseen tilanteeseen. Kerroin olevani edesmenneiden sotaorvon ja evakon poika. Jotenkin kömpelösti välitin kiitokset vanhemmiltanikin. Totta, vähän hassua. 

Presidentti kysyi, olenko Turusta. Asun Turussa, mutta olen opiskellut täällä 70-luvulla, aloitin vuonna 73, vastasin. Hän tuumi olleensa silloin lopettelemassa. Totesin, että sitten olemme voineet joskus kävellä vastakkain. 

Luultavasti hän tosin oli jo silloin tuomarin hommissa Salossa. 

Sitten vain toivottelin hyvät jatkot ja lähdin. 

Suunnilleen noin.

Kotona esittelin saalistani Saaralle. Hänellä oli puhelu vanhan ystävämme kanssa, joka mainitsi kirjan lahjana Saaralle. Ittelleen osti, tuumasi Saara. 

Myöhemmin illalla hankin hänelle kukkakimpun. 





#tasavallanpresidentti #presidentti #niinistö #sauliniinistö #turunsanomat #turku #vpk #kirjailijahaastattelu #wsoy #päämies #valtionpäämies #kaikkitietturvaan #nato #turvallisuus

tiistai 28. lokakuuta 2025

Ajatuksia elämänkaaren loppupäässä

 

Image by Siamlian Ngaihte from Pixabay


Kaksi noin ikäistämme ystävää on kuollut tässä kuussa. Olen myös kuullut, että opiskelutoverini - yhden lapsemme kummisetä - on kuollut keväällä. 

Vaimoltani on leikattu rintasyöpä ja hän on nyt sytostaattihoidoissa. 

Kuten monet tietävät, olen itse sairastanut imusolmukesyövän ja leukemian. 

Olemme vaimoni kanssa päälle seitsemänkymppisiä. Olemme siis ikämme puolesta varhais- tai nuoria vanhoja. Tosin nykyään on esitetty, että vanhuus alkaa vasta 75-vuotissynttäreistä. 


Huomaan siirtyneeni vaiheeseen, jossa kuolemasta on tullut ikäisteni ovia kolkutteleva vieras. Omalle ovellekin noutaja voi ilmestyä koska vain. On alkanut tuntua, että hautaan laskeminen on arkipäiväistynyt ja omatkin hautajaiset alkavat tuntua kotoisalta ajatukselta. Ajatuksiini vaikuttaa varmaan myös pelko puolison menettämisestä. 

Elämä tuntuu mukavalta ja mielenkiintoiselta, mutta samalla tunnistan Thanatoksen kutsun. Mainittu myyttinen hahmo kuiskuttelee, että etkö sinä ole jo tekemisesi tehnyt ja tiedäthän jo millainen maailma on.  

Kaltaiseni ikääntynyt saattaa kokea tarvetta näyttäytyä nuorekkaana ja jaksavana, eikä siinä ole mitään moitittavaa. Monelle tuntemus on varmasti aito. Varttuneiden toimintakunnossa on runsaasti vaihtelua. 

Elämänkaaren lopun voi jäsentää kolmanneksi (varhaisvanhuus), neljänneksi (keskivanhuus) ja viidenneksi (myöhäisvanhuus) iäksi. Ikävuosiluokittelu menee näin: varhaisvanhuus 60-75, keskivanhuus 76-85 ja myöhäisvanhuus yli 85. 

Kolmannessa iässä haasteena on sopeutuminen eläkeläisen elämään, mutta vielä jaksetaan yhtä ja toista sekä ollaan varsin hyvinvoivia. Neljännessä alkaa olla jo kremppoja ja jopa avuntarvetta. Sosiaaliset kontaktit uhkaavat vähetä. Viidennessä fyysiset ja kognitiiviset toiminnot voivat hiipua merkittävästi. Apu ja jopa laitoshoito voi olla tarpeen. Vaarana on erakoituminen. Haasteena on selviäminen päivästä toiseen. 

Olemme vaimoni kanssa päälle seitsemänkymppisiä. Olemme siis ikämme puolesta varhais- tai nuoria vanhoja. Tosin nykyään on esitetty, että vanhuus alkaa vasta 75-vuotissynttäreistä. Vuonna 1954 syntyneiden miesten elinajanodote oli 63,4 vuotta. Minä olen siis ylittänyt reippaasti luvatun iän ja niin muutkin ikäiseni keskimäärin. Vanhaa arviosta tehtäessä ei ole ollut tiedossa, miten huima kehitys oli edessä. Minun vanhempani saavuttivat viidennen iän eli myöhäisvanhuuden. Olen perinyt geenit, jotka voisivat kannatella vielä pitkään elävien kirjoissa. Tiedostaen sairausceeveeni, ajattelen, että sieluni voi irrota ruumiistani koska tahansa. 

Vanhanakin on syytä kehittyä. Olisi hyvä pystyä hyväksymään eletty elämä. Pelissä on paljon, joko eheys ja viisaus tai katkeruus ja epätoivo. 

No jopas tällainen istunto läksyn lykkäsi. 

Tähän tehtävään on syytä tarttua. 

Perästä kuuluu – tai sitten ei. 





#elämänkaari #ikä #vanheneminen #kuolema #thanatos #eläke #vanhuus #elämä #elämänvaihe #krempat #vanhuudenvaivat #sairaus #elinajanodote #hautajaiset 

maanantai 27. lokakuuta 2025

Puolalanpuiston värihohtoisia syysnäkymiä

 


Näin kaunista on, kun nousee syyspäivänä Puolanpuiston rinnettä Iso-Puolalan talolta ylöspäin. 

Kirjoitin kyseisestä talosta artikkelissani 1700-luvun helmi Turussa.  Ylempänä puistossa olevasta rouhean vaikuttavasta patsasryhmästä kerroin jutussani Leningradin ystävyyden muisto Puolalanmäellä.

Tässä jatkoa samaan aihepiiriin.   




Google Maps


Puolalanpuisto on viihtyisä ulkoilualue Turun kaskustassa. Lounaisnurkassa on 1700-luvun tila ja vastasuunnassa Turun taidemuseo. Alue on ehyt, koska puistoa ympäröivät rakennukset ovat kaupungin vanhaa kivitalokantaa.














Alarinteessä on vihreä jugendkivitalo.







Puolalan yhteislyseo




Tähän voit pysähtyä katselemaan ympärillesi. 




Melkein viidakkoa. 






Siellä se Turun taidemuseo on. 







Vasemmalla puun takana näkyvät Armas Puolimatkan 50-luvulla rakentamat "pilvenpiirtäjät". Keskellä pilkottaa kotikirkkomme Mikaelinkirkon torni. 



Katselmus
 









Leningradilais-turkulaista syleilyä

























Tämän kansallisromanttisen graniittilinnan on suunnitellut professori Gustaf Nyström. Museo valmistui vuonna 1904.




Jussi Mäntynen: Joutsenet, 1959






Katselmus






Elintasopahka






Museon koillispiha










Katselmus












Katselmus













































Tähän kukkaloiston ääreen lopetamme kierroksemme. 





#turku #historia #puolalanmäki #puolalanpuisto #turuntaidemuseo #taidehistoria #kuvanveisto #taidehistoria #kuvat #kuvakertomus #pietari #leningrad #gustafnyström #arkkitehtuuri #kansallisromantiikka