Päätimme Rovaniemelle tultuamme vierailla Santa Claus Villagessa ja sotakierrokselta palattuamme Arcticumissa.
Ensiksi suuntasimme kuitenkin Ounasvaaralle, jolla äitini ja isäni lupautuivat toisilleen vuonna 1952. Kiersimme vaaran itäpuolelle ja ajoimme ylös.
Ajattelin käydä näkötornissa. Vaimo jäi autoon. Jonkun matkaa käveltyäni päättelin, että näköalapaikka on jossakin pidemmällä vaellusreitin varressa ja palasin takaisin. Ajoimme länsipuolelle ja rinnettä ylös hyppyreiden luo.
Joulupukin tingelitangelikylä on muutaman kilometrin päässä kaupungin ulkopuolella. Sinne sitten.
Joulumaa tai virallisesti Joulupukin Pajakylä on taitavasti rakennettu konsepti. Se houkuttelee runsaasti turisteja kaukaisista maista tekemään ostoksia kauppakeskukseen, joka sijaitsee keskellä ei mitään. Paikka on läpeensä kaupallinen, mutta niin kai sen on oltavakin.
Video kertoo oudosta tunnelmasta, kun saksofoni soi harrasta joululaulua juhannuspäivänä turistivilinässä.
Pohdiskelin miten lapset viihtyvät tässä aikuisten puuhamaassa. On heitäkin varmasti ajateltu. Jos toisin lastenlapsia tänne, tulisin talvella. Rekiajelu olisi varmaan hauskaa. Ehkä poroja saisi syöttääkin. Moottorikelkkasafari lienee tarkoitettu aikuisille. No, mitä muuta? Joulupukin tapaaminen olisi varmasti mieleenpainuva kokemus. Ehkä Joulupukin postissakin olisi kiva käydä.
Lapset saa muuten jättää hoitoon, että pääsee ostoksille.
Joulupukki oli joviaali hahmo kuten pitääkin. Jutteli minua edeltävälle vähän ujolle walesilaispariskunnalle kuin lapsille, toki avoimen roolitettuna. Minun kanssani jutteli Turussa asumisesta kuin kenen tahansa satunnaisen puhekumppani kanssa. Kysyi joko olen uinut. Kun mainitsin Helsingistä, sävy hieman muuttui kuten maalla on tapana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti