Uutinen kahden kirjailijan fiktion aineksena

Kerroin aiemmin kuunnelleeni äänikirjana Riku Korhosen romaani Emme enää usko pahaan. Hesarin arvio (kts. edellä oleva linkki) kirjan julkaisuvuodelta (2016) kehuu teosta vuolaasti. Joo, miksei kirja kuvaa uskottavasti turkulaisen lapsiperheen arkea Ispoisten omakotivaltaisessa kaupunginosassa. Kirjan loppuosa kuvaa omituista vaimonryöstöä, jossa kohteena on ryöstäjän oma vaimo. Hassu leikki hajoaa tolkuttoman sekavaksi murhenäytelmäksi, josta ei jää oikein mitään arvoa sisältävää käteen. Kaiken lisäksi kirjailija jättää tarinan lopun ärsyttävästi lukijan itsensä kuviteltavaksi.

Nyt olen kuunnellut melkein loppuun Kari Hotakaisen Henkireiän. Tämäkin kirja on jonkinlainen traaginen hassuttelu. Linkissä on oleva Hesarin arvio on sekin kirjan julkaisuvuodelta (2015). Hesari otsikoi kirjan jylhästi kuvaavan ihmisen salattuja kerroksia. Köykäiseksi jää ja sitä mieltä on Hesarikin. Hotakaisen lause toki on tehokkaan oivaltava ja yllättävä.

Kerron kohta miksi hyppään vuoteen 2009 ja erikoiseen tarinaan, jonka varmasti useimmat muistavat. Iltasanomien artikkeli palauttaa mieliimme kuinka juristi Juha Turunen sieppaa Herlinien sukuun kuuluvan nuoren naisen, pitää häntä vankinaan täällä Turussa kivenheiton päässä nykyisestä kodistamme ja saa mittavat lunnaat, mutta jää pian kiinni.

Sekä Korhonen että Hotakainen ovat sijoittaneet Turusen sieppausseikkailun kirjansa taustalle. Korhosella joku kirjan sankareista tai kaikkitietävä kertoja muistelee tapahtunutta. Olihan siinä jotakin samanlaista aiotun vaimonryöstön kanssa. Hotakainen puolestaa panee tarinan poliisimiehen muistelemaan kuinka kuulustelee hyvin samankaltaiseen rikokseen syyllistynyttä miestä.

Kirjailijat eivät pelkästään tee taustatöitä luodakseen uskottavan ympäristön tarinalleen vaan myös sijoittavat todellisia tai todellisia muistuttavia tapahtumia teoksensa aikahorisonttiin. Kirjailijan velvollisuus ei ole pysyä tarkasti totuudessa. He voivat muunnella mielin määrin todellista ympäristöä ja historiaa.

Hauska ammatti. Kirjailijat voivat valehdella hyvällä omallatunnolla.