Matkan viimeisiä tunnelmia

Istumme bussissa matkalla Seutulasta Turkuun. Vietimme eilen aikaa kaupungilla Antibesissa. Kevätaurinko lämmitti mukavasti, taisi vähän tarttuakin. Juuri mistään ei huomannut koronakriisiä. Väkeä oli runsaasti liikkeellä. Yhdellä vastaantulijalla oli maski. Jotkut kulkivat jo lyhythihaisissa ja - punttisissa.

Kaupungin pääaukiolla alkoivat "antiikkikauppiaat" vähitellen koota tavaroitaan. Torin tavanomainen kaljatölkkiväki vietti aikaa jossakin muualla.

Jollakin kadulla taiteilija piirsi kuvaa jonkun turistin paidanselkään ja tämän kumppani kuvasi tapahtumaa pädillään.

Vanhan kaupungin katetulla ruokatorilla oli täysi vilske. Tarjonta on näytti monipuoliselta ja herkulliselta. Ihmettelen, miten kauppiaat jaksavat pystyttää pöytänsä, kylmävarusteensa sekä tuotteensa vain muutamaa tuntia varten ja sitten purkaa ne pois. Toriajan ulkopuolella alue on aivan tyhjä.

Juttelimme erään vanhan kaupungin ravintolan sisäänheittäjän kanssa päivän annoksesta. Eräs ruokaileva asiakas suositteli kyseistä kala-ateriaa. Heitimme pientä läppää siitä, oliko suosituksesta mahdollisesti maksettu.

Istuimme pöytään. Vaimo otti suositellun ja minä Milanon leikkeen. Vaimo piti kalasta. Ei minunkaan annokseni ollut hassumpi.

Jonkin matkan päässä soitteli poikkiraitapaitainen nuorimies haitaria ja lauloi chansoneja. Jostakin syystä ranskalaisia lauluja halutaan kutsua chansoneiksi, vaikka sana tarkoittaa juuri laulua. Trubaduuri pistäytyi meidänkin ravintolassamme, esiintyi antaumuksellisesti ja kiersi sitten vähän ujona lakkinsa kanssa. Annoin hänelle roposen. Ihmettelin, että eräs laulajaa kuvannut asiakas ei palkinnut suoritusta, mutta voi olla, että hänen pöytäkuntansa ei tullut vain ilmaisseeksi arahkolle trubaduurille aikomuksiaan riittävän selvästi.

Minua vaivasi, että en ollut käynyt Antibesin vanhassa Carre-linnoituksessa. Palattuamme majapaikkaan lähdin lenkille. Kävin linnoituksen portilla toteamassa olevani myöhässä. Harmi. En päässyt paikkaan, jossa Napoleon on pysähtynyt ollessaan palaamassa vielä hetkeksi valtaan. Tyydyin kiertämään linnoituksen taas kerran ympäri.

Ajoimme aamulla taksilla Nizzan lentoasemalle. Kuljettaja oli poikkeuksellisen palvelevainen. Kehui pitkiä asiakassuhteitaan. Kortti ei kuitenkaan käynyt eikä kuittia tarjottu.

Lentoasemalla ei voinut tulostaa lippuja eikä nauhoja matkatavaroita varten. Toimittiin vanhan kaavan mukaan jonottamalla. Kumma, että asiasta ei kerrottu lapuilla tms. Yksi ja toinen yritti laillanme käyttää turhaan laitteita.

Ahtaan portin takana liikkeet olivat rajoitetusti auki. Ostimme syotävää kahvilasta, jonka tuolit oli nostettu pöydille. Jotkut matkailijat käyttivät maskia. Mekin otimme omamme käyttöön ennen koneeseen menoa. Naamio tuntui niin epämiellyttävältä, että sulloin omani rintataskuuni. Pidin kuitenkin molemmilla kentillä hansikkaita paitsi silloin, kun niiden kanssa oli hankala toimia. Tosin hukkasin sormikkaani käydessäni vessassa. 

Kysyin lentoemännältä miten Norvegian aikoo lentää lähiaikoina. Hän sanoi, ettei asiaa tiedä kuin tunnin päähän. Kielto voi tulla milloin tahansa. Ilmaan päässeet koneet saavat kuitenkin lentää perille.

Viimeisimpien asuinkumppaneittemme paluulennon Norvegianilla pitäisi olla ensi torstaina. Toivottavasti yhtiö pystyy tuomaan heidät takaisin.

Meidän täytyy selvittää, mitä kahden viikon karanteenimme merkitsee. Minun läppärini pimeni tällä viikolla. En ehkä saa viedä sitä huoltoon. Nyt tökin tätä juttua kännykkääni.