Koskeeko "Kunnioita isääsi ja äitiäsi" myös aikuisia lapsia?

Poistettuja hautakiviä Kökarin kirkkomaalla. Taustalla lampaita. 

Jaa-a, aihe on ainakin hyvin herkkä. Ei heitä ainakaan suljeta pois. 

Tarkoittaako kunnioittaminen sitä, että vanhemmille ei pidä antaa palautetta?

Lapsuus on voinut olla hyvin rankka vaikkapa vanhemman tai vanhempien alkoholismin vuoksi. Tai psyykeongelmien, vakivallan tai suurien vastoinkäymisten vuoksi. Tai koetun epäoikeudenmukaisuuden vuoksi.

Voisiko lapsi traumatisoitua jopa siitä, että hänen ja vanhemmat kemiat eivät kohtaa?

Vanhemmuus on laji, johon ryhdytään ilman harjoittelua. Tehtävä on kokonaisvaltainen, velvoittava ja haastava, mutta yleensä kertaluontoinen. Kun lapset ovat kasvaneet ulos kotoa, toista kierrosta harvoin tulee. 

Kukaan ei selviä kasvatuksesta ilman virheitä. 

Olen eläkeläinen ja koen nyt, että menneessä ei juuri millään ole suurta merkitystä paitsi jälkeläisillä ja heidän perheillään. Jos minulla jokin tehtävä täällä on ollut, tässä se on. 

Olen tehnyt suuria virheitä. Miksi minä ansaitsisin kunnioitusta?

Olen kuitenkin yrittänyt parhaani ja perhekunta on arvokkainta mitä minulla on. 

Ymmärrän myös, että suurin osa hiekasta on valunut tiimalasissa. Kohta minua ei enää ole. Ennen pitkää ei kukaan edes muista minua. Osaatko luetella isovanhempiesi vanhempien nimet?

Näin kuuluukin olla.

Olen hyvin haavoittuvainen. Tiedostan epäonnistumiseni, mutta en voi menneelle mitään. Ihmettelin vanhan isäni voimakasta reaktiota, kun kerran otin erään kaukaisen, mutta minulle tärkeän asian, puheeksi. 

Nyt ymmärrän. 

	Kuule isääsi, jolta olet saanut elämän, älä halveksi äitiäsi, kun hän on vanha. (Sananl. 23:22)
	Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaisia Herraa totellen, sillä se on oikein. ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi” on ensimmäinen käsky, johon liittyy lupaus: ”jotta menestyisit ja eläisit kauan maan päällä”. Ja te isät, älkää herättäkö lapsissanne vihaa, vaan kasvattakaa ja ojentakaa heitä Herran tahdon mukaan. (Ef. 6:1–4)

Kuten yllä olevasta tekstistä ilmenee, vanhempien olisi pystyttävä kasvattamaan lapsensa "Herran tahdon mukaan" eli täydellisesti. Siihen emme ole kuitenkaan pystyneet, joten mikä neuvoksi? Velvoittaako kunnioittamisen vaatimus lapsia vaikenemaan menneestä? 

Ymmärtääkseni asia on erityisen haastava, koska kummillakin osapuolilla on syvät tunteet pelissä. Särkymisvaara on suuri. 

Kuva Davie Bicker Pixabaystä

Jos ei asialle voi tehdä mitään, kaikki menevät hautaan haavoineen. 

Jollakin saattaa olla katkeruutta. Mielestäni sellaisesta on kaikkien velvollisuus yrittää auttaa pois. 

Minä en ole ammattiauttaja, joten lue eteenpäin sillä varauksella.  

Aloittaa voisi ehkä sillä, että käsitellään asiaa varovaisesti kuin kallisarvoista lastia. Asetetaan sanat lempeän hellästi tunnustellen. Defenssipurkausten välttämiseksi voitaisiin sopia, että ei selitellä vaan kuunnellaan. 

Tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta pelkästään kuulluksi tuleminen voi olla terapeuttista. 

Kun asioiden annetaan välillä levätä, vuorovaikutus voi kenties jatkua lempeissä merkeissä. 

Jos viha pääsee kuitenkin purkautumaan, asia on hyvä sopia. 

Vaikka tehtyä ei saa tekemättömäksi, menneisyys voisi muovautua lempeän vuorovaikutuksen kautta yhteiseksi kokemusalustaksi, jossa kokonaisuutta ymmärretään kunkin näkökulmasta. 

"Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille.” (Matt. 7:12)