Rautakautinen kauppapaikka

Jälkimmäinen silta

Kävelin eilen Angelicasta kohti Seurasaarta. Mantereelta mennään ensin yhtä siltaa salmessa olevalle saarelle ja siitä toista pitkin perille. Huomasin puolivälissä kyltin, joka oli minulle uutta. Tästä piti ottaa selvää.

Välisaaressa käännytään oikealle päin ja pian tullaan uudenkarhealle puupolulle, joka vie metsäiselle nyppylälle. Se on varmaan ennen ollut saari.

Nyppylän päälle on rekonstruoitu muinainen kauppapaikka. En tiedä onko rakennukset aseteltu jonkun tietyn löytöpaikan mukaan. Hieno on. Museo on rakennettu kai joskun 90-luvun lopulla. Oli jo minunkin aika huomata paikka.

Alla olevan kuvan vasemman rakennuksen malli on Räisälästä Kannakselta. Isäni on kotoisin Vpl. Pyhäjärveltä, joka oli Räisälän naapurikunta.

Tuntuu että oleminen tällaisella paikalla muinoin ei ole ollut kovin kaukana perinteisestä kesämökkeilystä.

Kokeilin kotona brittivieraamme tuomia väriliituja. Kauniita värejä ja hyvää laatua. Värejä voi työstää sorminkin. Mukavaa että sekoittamalla saa aikaa uusia sävyjä. Paperille jää irtorakeita. Niitä voisi käyttää tehokeinona, jos kiinnittää ne fiksatiivilla.

Persoonallisuus

Olin ajanut Munkkaan Tamminiemen kautta. Ajoin sinne takasin ja parkeerasin Helsingin kaupungin taidemuseon ennen käytössä olleen näyttelypisteen kohdalle. Muistelin, että Tamminiemen kahvila ei toimi enää, mutta kävin katsomassa. Liikemerkkejä ei näkynyt. Oven kulmilla oli tiedote tilanteesta. Pihalla oli pari henkilöä. Jotakin tavaraa oli tulossa. Kysyin aukeaako paikka vielä tänä kesänä. Ei ollut tietoa.

Luin tiedotteen huolimattomasti ja ajattelin Angelican olevan rannan puolella, vaikka muistissa pyöri mielikuva lähempänä Kekkospaikkaa olevaasta kahvilasta. Kävelin rantaan ja olin mielissäni löytäessäni taas paikan, jossa en ole ollut. Taidemuseorakennus on arkkitehtuuriltaan vaatimaton kaikista suunnista. On varmaan ajateltu, että se ei kilpaile seudun vanhojen hienojen rakennusten kanssa. Toimiva ajatus.

Rannan puolelta löytyi pari minulle näkemätöntä veistosta.

Entinen taidenäyttelytila

Palasin Tamminiemen tielle ja menin Angelicaan, paitsi en mennyt noin vain sillä ovi oli lukossa. Joku pyöräilijäkin oli saapunut. Ovikellon luona kehotettiin painamaan nappia tai soittamaan numeroon ... Painoin ja kohta Grazyna-rouva avasi oven. Sanoi käyneensä tukussa, kun ei ollut asiakkaita. Ostin kupin kahvia ja pullon Zero Cokea. Maksoivat kympin yhteensä.

Grazyna-rouva virkkoi johonkin asiaan - en muista mihin - että "... jos kerran olette suomalaisia". Tarkoitti minua ja fillaristia. Hänen suomestaan huomaa, että hän on syntynyt muualla. Kysyin mistä hän on, vaikka oikeastaan tiesin. Vastaus oli "Puolasta". Sanoin "Zin dobri" (en tiedä miten kirjoitetaan). Hän vastasi samoin sanoin. Kerroin että minulla on vanhoja puolalaisia ystäviä. Hän kysyi, missä he asuvat. Kun hän kuuli heidän asuvan Wroclawissa, hän ei ollut enää kiinnostunut. Jos asuisivat Suomessa, hän olisi ehkä tuntenut.

Mietin juonko sisätiloissa, jotka olivat vaikuttavat, vai menenkö ulos. Menin ulos. Mietin että kännykkäni ei ole latauksessa. Menin sisään ja huhuilin, kunnes rouva vastasi. Pyysin lupaa laittaa kännykkäni latautumaan lattialla olevaan jakajaan ja tietenkin sain sen. Rouva sanoi ostaneensa Lidlistä laitteen, josta voi syöttää virtaa kännykkään. Sanoi sellaisen maksavan kympin. Niitä saisi tänään.

Kohta saapui kaksi pyöräilijää lisää. He kävivät sisällä, mutta tulivat tyhjin toimin takaisin. Aikoivat lähteä muualle, koska eivät saaneet palvelua. Sanoin että kyllä siellä takahuoneessa ollaan ja kehoitin huutelemaan.

Kävin sitten sisällä ja näin rouvan istuvan takahuoneessa uppoutuneena johonkin. En tiedä eikä hän ollut huomannut asiakkaita vai eikö välittänyt.

Sanoin zykäilijöille että rouva on sisällä takahuoneessa. He olivat kai nähneet hänet, mutta olivat lähdössä, koska palvelua ei tullut.

Angelica on vaikuttava paikka. Kyse on oikeastaan elämysbisneksestä. Grazyna-rouvan persoona on osa tarjoamaa. Hän saattaa olla elämäntapayrittäjä. Hänelle voi olla samantekevää, mitä firma tuottaa.  Leipä on ehkä muutoinkin turvattu. Ehkä hän on eläkkeellä ja tekee hommaa huvikseen, riittää, että kulut peittyvät.

Onkohan tuo Urhon leikkimökki?

Lähtö oli lähellä

Ajoin tänään allergiasairaalaan, joka on hieman erillään Meilahden sairaalakeskittymästä. Minut oli kutsuttu näyttämään CPAP-laitettani ja aika oli sovittu tälle päivälle. Tapaamisen päätarkoitus oli laitteen muistikortin sisällön kopioiminen sairaalan käyttöön. Tämä tapahtui heti sairaalan neuvonnassa, mikä on oivaltavaa asioiden organisointia. Tosin kortissa oli jotakin vialla ja tietoja ei voitu kopioida. Laite rekisteröi käyttöaikoja, maskin vuotoja ja sen sellaista. Nuori mies kopioi kuitenkin suoraan laitteesta jotakin tietoja, jotka eivät ole niin yksitysikohtaisia kuin kortilta saatavat. Kaveri kylmästi tyhjensi tai alusti kortin. Hän kysyi minulta onko minulla filttereitä. Jos olisin hyvin asiani organisoiva ihminen, niitä olisi laitteen kuljetuslaukussa. Ei ollut. Jossakin tiedän niitä olevan. Kaveri lupasi antaa minulle niitä. Ne ovat pieniä kangaspaloja. Hän antoi minulla kassillisen muitakin vaihto-osia laitteeseen.

Istuin sitten aulaan ja soitin Hematologian osasto 7B:n poliklinikalle. Minulla on rinnassani katetrin poistoviiltojen tuntumassa pieniä punertavia nystyntapaisia. Tuskin niistä on vaaraa siirteelle, koska äskeisen verikokeen tulehdusarvo oli oikein hyvä. Haluan jättää asian kuitenkin ammatti-ihmisten harkittavaksi. Sanoin hoitajalle, missä olen, ja että voin tulla näyttämään. Sovimme kuitenkin, että otan kuvan ja lähetän sen hänelle sähköpostitse.

Digitalisoituminen oikeasti helpottaa elämää. Kaikki eivät ole menestystarinoita, mutta sain jo aikaisemmin tänään nauttia elämää helpottavasti kätevyydestä, kun minun ei tarvinnut toimittaa B-lausuntoani työpaikalle vaan kännykällä otetut ja lähetetyt kuvat riittivät.

Olin ajatellut käydä paluumatkalla kuvaamassa Redin työmaata sen nykyisessä jamassa. Minulla oli kuitenkin virta vähissä kännykässäni ja kahvilasta voisin saada sitäkin. Ajoin Munkkiniemeen, josta voisi löytyä kahvila jostakin rannalta.

Päädyin kuitenkin Kuusisaareen. Pysäytin tienviereen kääntyäkseni ympäri. Silloin olin päästä hengestäni. Lähdin kääntymään ja samassa hurahti tumma auto ohitseni tosi läheltä. Sillä saattoi olla aika paljon vauhtia, mutta syy oli minun. Olin huolimaton. Jos olisin ehtinyt auton eteen, se olisi osunut automme kuljettajan puoleisen oven kohdalle ja lauluni olisi ollut laulettu. Naapuri olisi luultavasti selvinnyt auton romuttumisella. Muistan lukeneeni, että autoilijat tekevät kolme ajovirhettä kilometrillä. Minä saatan tehdä enemmänkin, mutta näin dramaattiset tilanteet ovat onneksi harvinaisia.

Tapahtuma muistutti minua siitä, että lähtö voi tulla myös yllättäen. Tuo olisi voinut olla minulle hyvä kuolema, mutta lähimmilleni se olisi ollut kauheaa. Varmasti heitä tämä syöpäni hivuttaa, mutta heillä on kuitenkin aikaa vähitellen sopeutua mahdolliseen siitä johtuvaan poitumiseeni areenalta.

Postia sairaalasta

Lääkärini on laatinut minulle B1-lausunnon, jonka sain tänään postitse. Siinä kerrotaan, että en kykene työhöni 30.12.2016 saakka. Saan siirteen ja sen jälkeen syynä on immunosuppressio. Tuo tarkoittanee käytännössä tartunta-alttiutta. 

Sairauteni todetaan olevan korkean riskin akuutti myelooinen leukemia. Minulla on myös kromosomitutkimuksessa todettu kr 11 poikkeava pitkähaara, MLL mutaatio. Sairauttani kutsutaan myös akuutiksi monosyyttileukemiaksi. 

En ymmärrä kaikkea, mitä tuossa diagnosoinnissa sanotaan. Täytyy penkoa nettiä.

Menen tänään käymään allergiasairaalassa, jossa CPAP-laitteeseeni kertyneet tiedot otetaan talteen. Oletan että kyseessä on rutiinikäynti. Saan ehkä jälkeenpäin postitse kommentin tiedoista. 

Sää on mitä mainioin. Taidan käydä kävelyllä samalla reissulla. 

Kivuista

Olisimme voineet tavata tänään vaasalaisen, kolmivuotiaan tähtisilmämme, joka oli Espoossa. Vaimoni suunnitteli, että tapaisimme ulkona, jotta päiväkotipöpöt vältettäisiin. Pikkuisella saattaa olla vielä jäämiä omastakin äskeisestä sairaudestaan. Homma päätyi kuitenkin tapaamiseen Facetimen välityksellä. Ei se oikeata tapaamista korvaa, mutta näimme tähtisilmän kuitenkin elävänä kuvana kännykän ruudulla ja äänikin kuului.

Opin tänään, että kantasolusiirrosta voi olla seuraamus, josta en ole kovin paljoa joutunut kärsimään syöpieni aikana. Kahden hampaani poiston jälkeiset kivut olivat kovat. Hammaslääkäri ei antanut minulle kipulääkettä. Kun lähdin hoidosta, puudutus vaikutti vielä. En ymmärtänyt pyytää kipulääkettä osastolla ennen kuin puudutuksen vaikutus alkoi laskea. Lääkkeen vaikutus tuli viiveellä ja ehdin kärsiä aikamoisista tuskista.

Eristysosastolla oleva potilastoverini on joutunut kokemaan kipua. Hän on saanut siihen lääkettä. Toivottavasti se on poistanut kivun. Syyksi hän mainitsee sen, että uudet solut alkavat toimia kehossa.

En tiennyt tuollaisesta. Saamassani opasvihkosessa ei muistaakseni kerrota asiasta. Osastolla on varmasti saatavissa apua.

Ajatus kivuista ei tunnu mukavalta. Kovan kivun kestämisen täytyy olla äärimmäisen haastavaa. Yritän luottaa ammattitaitoiseen apuun. Kokemukseni perusteella tiedostan, että minun täytyy olla aktiivinen sen pyytämisessä.

Jos opiaatteja joudutaan antamaan, tiedossa voi olla harhoja.

Yön sudet ja Putin-nuoret

Kävimme perjantaina Seutulassa viemässä ja saattamassa vieraamme kotimatkalle. Lähdimme liikkeelle huomattavasti etuajassa, koska aioimme tavata Naanatalin sukuhaaramme, kun nämä olivat palaamassa lomamatkalta Espanjasta. Vietimme aikaa heidä kanssaan lentoaseman Burger Kingissä, kun he vahvistivat itseään loppumatkaa varten.

Huomasin että kyseisessä ravitsemuslaitoksessa oli tarjolla frappea. Tutustuin tähän kylmään kahvijuomaan aikoinaan viettäessäni osan sapattivuottani Kreikassa. Se on mainio vaihtoehto, kun teki kahvia mieli lämpimällä säällä. Burger Kingin frappe oli pettymys, koska minusta se edes maistunut kahvilta. Se ollut myöskään juoksevaa. Pirtelö se minusta oli.

Kakkosaseman alakerrassa oli väkeä, mutta ei tungokseen asti. Siirryttyämme yläkertaan, jossa vieraamme saattoi tehdä lähtöselvityksensä, laitoin maskin naamalleni, koska väkeä oli valtavasti. Menin välillä ulos seisomaan ollakseni vielä paremmin suojassa tartunnoitla. En huomannut asemalla muita maskinaamoja, mutta minä olenkin erityistapaus.

Päiväkävelyreitin varrelta

Poikkesin kävelyltä palattuani tapaamassa naapureita, kun yhtiömme pihassa oli meneillään talkooeväsjäännösten lopputuhonta. Olen mielissäni siitä, tälläista taloyhtiöhengen kohotusta tapahtuu.

Illan Perjantai-ohjelmassa oli aiheena Venäjä. Ohjelman lomassa näytettiin lyhyt dokumentti venäläisestä motoristikerhosta Yön sudet, jolla on hyvät suhteet Putiniin. Löysin nyt Youtubesta varsin samanlaisen samasta aiheesta: Night Wolves: Putin's Hairy Biker Gang (n. 8 min.). Katsoin myös Areenasta dokumentin, joka kertoi Putin-nuorien kesäleiristä. Panin merkille, että sekä susien että mainittujen nuorien toiminnassa korostuvat samat arvot. Tuntuu kuin molempien taustalla olisi sama valtion siipien alla toimiva viestintätoimisto. Kummatkin korostavat ortodoksista uskoa ja pitävät Putinia maan isänä. Molempien eetos on voimakkaan isänmaallinen ja molemmat moittivat Yhdysvaltoja. Uskon molempien saavan valtiolta rahaa toimintaansa, ainakin Sudet saavat.

Yön susien johtaja on kotoisin Sevastopolista Krimin niemimaalta. Jengi on käynyt Krimillä antamassa henkisen tukensa niemimaan liittämiselle Venäjään. Johtajaa kutsutaan kirurgiksi, mutta oikeasti hän on koulutukseltaan hammaslääkäri.

Kirurgi painottaa, että hänen jenginsä ei edusta amerikkalaisuutta vaan venäläisyyttä. Tämä kuulostaa oudolta, koska koko toiminnan ulkoinen habitus näyttää USA:sta kopioidulta. Länsimaissa toimivat tunnetut liivijengit tiedetään rikollisjärjestöiksi. En tiedä jakaako Yön sudet tämän punnusmerkin niiden kanssa. Outoa olisi, jos Putin suojelisi sellaista järjestöä, mutta mistäpä tietäisimme. Kummallista se olisi myös ortodoksisuuden korostamisen kannalta. Voivathan he olla pohjimmiltaan kilttejä poikia, mutta haluavat näyttää pelottavilta. Ainakaan jengiä ei ole haluttu päästää länsimaihin retkilleen. Ehkä on pelätty järjestyshäiriöitä. Ehkä heidän esiinmarssinsa provosoisi länsimaisia  liivijengejä liikkeelle.  

Yökävelyllä

Joskus elämä voi olla sellaisessa asennossa, että kävelylle lähteminen tuntuu itsestä paikallaan olevalta idealta vaikka on yö. Minä lähdin askeltamaan tämän vuorokauden alussa Viikin suuntaan ja palasin puoli kahden jälkeen.

Alkumatkasta oli lyhyt pätkä, jota ei ollut valaistu. Olisin suonut lamppujen olevan poissa päältä muuallakin matkani varrella, koska kevään vaalean yön tunnelma olisi ollut voimakkaampi. Olisin nähnyt siinäkin tapauksessa riittävästi. Vastaan ei tullut ketään koko matkalla.

Olin liian tohkeissani. Pöljä ajattelin, että tehdään kunnon kävely kun kerran liikkeellä ollaan. Keuhkot ilmoittivat, kun vauhtia oli ollut liikaa. Tunne meni kuitenkin ohi, kun ymmärsin viestin ja hiljensin tahtia.

Yökävely oli kiva elämys. Linnut merkitsivät reviirejään laulamalla, vaikka voisi kuvitella niidenkin tarvitsevan unta. Paluumatkalla melkein täysi kuu loi Beethovenin pianosonaatin nro 14 (cis-molli) ensimmäisen osan tunnelmaa repaleisen pilviverhon takaa. Voisikohan tuota synesteettistä yhteyttä kokea noin voimakkaasti jollei teosta olisi alettu kutsua kuutamosonaatiksi.

Oli hienoa saada tuo havainto kevätyön viehkeydestä, mutta hinta oli kova. En saanut unta palattuani. Olisi ollut fiksua vain maleksia hetken ja aistia tunnelmaa. Nukuin vasta aamulla. Asiaan saattoivat vaikuttaa muutkin tekijät, mutta epäilen vauhtia pääsyylliseksi.

Optimistiklubi kokoontui

Ajattelin, että taitaa olla liian isosti makeaa hernekeiton päälle, jos syömme sekä pannuakkua ja kakkua Optimistiklubin tapaamisessa. Suunnitelmissa oli muutakin pientä makeaa oheen. Päätimme vaimon kanssa jättää pannukakun. Hernekeiton tuhdistamiseksi olin ostanut pekonia.

Juoksin sitten kilpaa ajan kanssa ja yritin lukea läksytekstin loppuun, mutta ensimmäinen vieras ehti tulla, ennen kuin pääsin loppuun. Lukeminen sujui kuitenkin aikataulupaineessa hyvin. Saapuneellakin oli paikattavaa tehtävässä ja jatkoimme lukemista. Toinenkin vieras istui nojatuolissa, kun artikkeli armahti minut yllättäen. Koko pituus on 69 sivua, mutta osa niistä osoittautui liitteiksi.

Jäsenet saapuivat paikalle vähitellen ja siirryimme pöytään. Brittivieraamme oli mukana koko illan ja niinpä puhuimme välillä englantia. Juttelimme niitä näitä pitkään ja lopulta pääsimme itse illan aiheeseen, joka voidaan sanallistaa muotoon "Suomen sotilaallinen puolustus". Keskustelun virikkeeksi lukemistonamme oli ollut hiljattain julkaistu selvitys "Arvio Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista".

Yksi jäsenistä ehdotti, että kukin kertoisi vuorollaan oman kantansa. Näihin puheenvuoroihin ja niihin liittyviin repliikkeihin loppuilta kului. Minusta näistä muodostui hyvä esimerkkikokoelma kantojen moninaisuudesta. Osa oli Naton kannalla, osa ei. Yhden kanta ei ollut vieä selkiytynyt. Natoa perusteltiin muun muassa siten, että kun Suomi on selvästi asemoitunut länsimaaksi, Naton jäsenyys on luonteva laajennus. Kriittistä kantaa Natoa kohtaan perusteltiin siten, että kannattaa pitää naapureihin hyvät suhteet ja että Natolla on ollut operaatioita, jotka eivät ole hyväksyttäviä. Itse perustelin myötäsukaista Nato-kantaani jäsenyyden ennaltaehkäisevällä vaikutuksella. Minusta on tärkeätä muistaa myös se, että suurin naapureistamme on ydinasevaltio. Epäilen, että se saattaisi jopa käyttää niitä, jos se kokisi kunniansa kyseenalaistetuksi. Nyt tuli mieleeni, että Suomen asema ilman sotilasliiton suojaa olisi äärettömän huono jo siinä tilanteessa, että sitä uhattaisiin ydinaseilla.

Ilta oli oikein onnistunut. Aiheen käsittelyä olisi voinut vielä jatkaakin. Valitsimme seuraavan tapaamisen virittämiseksi Olavi Paavolaisen teoksen "Synkkä yksinpuhelu". Yksi jäsenistämme kuuluu Olavi Paavolainen -seuraan ja osallistuu kesällä seuran matkaan, joka suuntautuu Aunukseen. Tapaamme seuraavan kerran elokuun loppupuolella.  

Sataprosenttistako?

Rumankaunista

Ajoin eilen päivällä K-supermarket Hertan pihaan ja kävin ostamassa tarjottavaa illaksi. Olin ehdottanut vaimolleni, että tarjoaisimme perinteisen torstaiaterian eli hernerokkaa ja pannukakkua. Vaimoni oli ehdottanut, että ostaisin jotakin hyvää sen kunniaksi, että sain hyvät testitulokset. Mietin mitä se voisi olla. Pidän kovasti korvapuusteista, mutta jotenkin ne eivät tuntuneet nyt sopivan tilanteeseen. Päädyin juustokakkuun ja ajattelin, että voisimme sillä juhlistaa tapahtunutta ja tarjoilla sitä illan istunnossamme. Valitsin juustokakun, koska yritämme vaimoni kanssa vältellä jauhoja.

Vein ostokset autoon ja menin pienelle kävelylle. Yläpuolella kuvassa oleva jonkun taloyhtiön liikennemerkki kiinnitti huomiotani. Onkohan tuo jotakin sientä.

Menin sitten yhteen paikallisista ruokapaikoista syömään. Tilasin salaattia ja kebabia. Asiakaspalvelija kysyi olenko käynyt ennen. En ollut. Hän sanoi ihmisten ajattelevan, että kebabissa on vain 20 prosenttia lihaa. Ei ollut tullut minun mieleeni. Hän vakuutti, että kebab on heillä sataprosenttista lihaa.

Lueskelin Iltasanomia kunnes sain annoksen. Kävi ilmi, että ruokalalla on ilmeisesti erikoinen tapa rakentaa annos siten, että salaatti on kebabin alla. Mikäs siinä. Liha kuitenkin lämmitti salaattia ja söisin sen mieluummin kylmänä. Kebab tuntui minusta jotenkin tiiviiltä. Ehkä se oli merkki täydestä tavarasta. Voi olla että kuvittelin vain. Ihan tuo oli kelvollinen annos. Leipä oli lämmintä. Tyydyin vain maistamaan sitä, koska siinä on jauhoja. 

Kun hain kahvia, kaveri kysyi oliko ruoka maistunut. Mainitsin kebabin tiiviydestä. Hän ei ymmärtänyt sanaa joten täydensin puhettani käsilläni. Asia saattoi jäädä epäselväksi.

Palasin sitten kotiin.  

Sairaalasta soitettiin

Sairaanhoitaja kyseli vointiani. kerroin väsymyksestäni ja siitä, että jaksan kävellä varsin hyvin. Hoitaja kutsui sitä hoitoväsymykseksi ja lohdutteli, että se menee ohi. En ole kuulemma ainut. Sanoi takanani olevan vaatineen paljon.

Veriarvon ovat varsin hyvät. Hemoglobiini on jopa noussut. Ilmankos jaksan kävellä. Vain neutrofiiliarvo on viitealueen alapuolella, mutta sekin on kohtuullisen hyvä.

Toissapäiväiset veriarvot:

Hb 136 (130)(127)(127)(103)(110)(98)(96)(98)(98)(76)(92)(90)(101)(100)(104)(102)(113)(102)(102)(97)(94)(93)(98)(94)(101)(112)(81)(84)(97)(93)(101)(113)(105)(99)(87)(88)(94) (99)(94)(88)(98)(96)(82)(90)(98)(104)(108), (134-167)

Leuk. 3.9 (4.2)(6.6)(4.6)(3.1)(3.8)(2.9)(3.0)(2.8)(2.4)(1.3)(0.9)(0.4)(0.8)(0.7)(1.1)(1.6)(2.4)(4.8) (3.8)(1.8)(1.5)(1.4)(0.9)(0.5)(0,5)(0.6)(0.7)(0.8)(1.3)(4.1)(4.0)(4.0)(4.5)(5.0)(3.7)(3.8)(5.3) (2.7)(1.8)(1.2)(1.5)(2.1)(2.4)(3,0)(2.08)(5.0)(1.2), (3.4-8.2)

Neutr. 1.39 (2.17)(4.2)      (1.33)(1.64)(0.64)(0.47)(0.37)     <0.05 (ei onnistu)(<0,05)(0.27)(0.31)(0.67)(1.01)(0.98)(1.37)(0.59)(0.07)(<0.05)(Ei saatu)(Ei saatu)(Ei saatu) <0-05 (0.06)(0.19)(0.28)       (3.51)(2.30)      (2.86)(0.98)      (0.44)(<0.05)(-)(-)(1.24)(1.61)(2.24)(2.17)(81 %)(0.42), (1.5-6.7)

Tromb. 194 (238)(246)(356)(258) (254)(192)(175)(151)(113)(109)(107)(35)(61)(5)(52)(196)(313)(280)(271)(153)(114)(94)(81)(73)(90)(29)(80)(15)(54)(177)(253)(369)(402)(390)(314)(334)(352)(310)(218)(107)(52)(43)(12)(42) (94)(247)(36), (150-360)

CRP 4 (<3)(21)(4)(21)(52)(22)(38)(54)(35)(36)(35)(4)(3)(<3)(9)(40)(5)(7)(11)(43)(58)(83)(76)(51)(21)(5)        (3)(4)       (6)      (6)   (16)(19)(36)(47)(12)(6)(7)(6)(6)(11)(18), (alle 10)

Vasemmassa reunassa ovat tuoreimmat verikoetulokset. Niistä oikealle on aikaisempien mittausten tuloksia ja äärimmäisenä oikealla viitearvot. Tyhjä kohta tarkoittaa, ettei arvoa mitattu.

Luuydinnäyte oli hyvä. Huonoja soluja ei mikroskoopilla katsoen ole. Jäännöstautimäärää ei mitattu.

Minulla on hyvät lähtökohdat kantasolusiirtoon. Olen morfologisessa remissiossa.

Optimistiklubi kokoontuu tänään

Tänään on tärkeä päivä, koska odottelen testitietoja sairaalasta. Lisäksi tänään kokoontuu Optimistiklubi illalla meillä. Vaimo lähti vieraamme ja Kultiksen kanssa Hakaniemen torille joulupuurolle. Sieltä he jatkavat Hvitträskiin. En ole vielä tehnyt klubin "läksyjä" loppuun. Siinä puuhaa tälle päivälle.

Aiheenamme on tänään aika äskettäin julkaistu selvitys nimeltään "Arvio Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista". Sen yritän vielä lukea loppuun. Siinä on haastetta minulle, kun sahajauhoni ovat päässeet kostumaan. Varmaan keskustelemme Suomen puolustuksesta muistakin näkökulmista. Karkeasti ottaen perusasetelma on kysymys siitä, kannattaako Suomen hakea Naton jäsenyyttä vai turvautua vain omaan puolustukseen. Mainittu selvitys on nostanut pintaan myös mahdollisen liittoutumisen Ruotsin kanssa. Puolustusyhteistyötä Suomi on jo kehittänytkin Ruotsin kanssa.

Suomen puolustusratkaisut mietityttävät minua. Se johtuu ainakin osittain siitä, että olen sotaorvon ja evakon lapsi. Mielestäni aiheeseen liittyvät keskustelut ovat usen pinnallisia ja asenteellisia, ainakin meidän tavallisten kansalaisten keskuudessa. Asiaa ei ole ajateltu läpi. Helposti turvaudutaan vanhoihin hokemiin. Minusta asiaa kannaa pohtia lähtien puhtaalta pöydältä. Omaakin ajatteluani tahtoo kahlita kuvitelma menneiden sotien toisinnosta. Jos Suomi joutuu sodan kaltaiseen kriisiin, se on luultavasti jotakin aivan muuta.  

Rupesin puuhaamaan tätä epävirallista kerhoa varmaan noin vuosi sitten. Ajatuksenani oli, että tämä toimisi suunnilleen kuin lukupiirit, mutta sen lisäksi voisimme tehdä vierailuja mielenkiintoisiin paikkoihin. Yksi jäsenemme perustelee osallistumistaan sillä, että hän voi tavata sellaisia ihmisiä, joita ei muuten tapaisi. Tämä on siten mahdollisuus saada uusia tuttavia, kenties ystäviäkin.

Toiminta hakee vielä muotoaan. Toistaiseksi emme ole tehneet yhtään vierailua.

Jos sinulla ei ole tekemistä tänä iltana ja etäisyys tuntuu siedettävältä, mitä jos liittyisit joukkoomme. Joskus voi olla hauskaa heittäytyä johonkin uuteen kuvioon. Jos päätät tulla, ota yhteys minuun (044-7756 318/heikki honkala@icloud.com), niin saat opastuksen paikalle.

Hyvä merkki?

Huomenna on tärkeä päivä. Minulle soitetaan sairaalasta ja kuulen eilisten kokeiden tulokset. Ne ratkaisevat pääsenkö osastolle 7B saamaan siirteen. En tiedä, kuulenko huomenna vain tulokset vai saanko kuulla lisäksi, mitä ne merkitsevät.

Tämä on äärimmäisen koettelevaa rakkaimmalleni.

Kävin vieraamme kanssa kävelemässä Kivinokassa tänään. Jaksan ihmeen hyvin kävellä, vaikka olen väsynyt. Käveleminen on epäilemättä hyvä asia. Ystävämme mainitsi kävelykyvystäni. Järkeilen nyt, että se on ehkä hyvä merkki. Tuntuu että kunnon paraneminen ja syövän eskaloituminen eivät kulje käsi kädessä. Pieni loogikko sisälläni sanoo, että psyykkinen väsymys voi johtua siitä, että alitajuntani prosessoi tilannetta. Sen vaikutus ei ymmärtääkseni voi ulottua fyysiseen kuntoon, mutta psyykkiseen voi. Ehkäpä saamme hyviä uutisia huomenna.

Jos osoittautuu, että minulla on jäännöstautia ja sitä on liian paljon siirron kannalta, minut kutsutaan varmaan välittömästi 7A:lle saamaan sytostaatteja, viimeistään kun siellä on tilaa.

Vilkas päivä

Eilinen oli vilkas päivä ja tänään on syytä ottaa rauhallisemmin. Kun vaimoni oli keskustassa, kävin vieraamme kanssa taas kävelemässä. Lähdimme tällä kertaa pihasta kävellen Viikin suuntaan Vanhankaupunginlahden tuntumassa olevaa liikuntaväylää. Välillä poikkesimme aivan rantaankin. Sielläkin oli poluntapainen, mutta vastaan tuli niin kosteita paikkoja, että palasimme varsinaiselle väylälle. Tutkailimme ympäröivää luontoa. Näimme myös kääpiä, joihin ystävämme kiinnitti huomiota.

Kiersimme reitin varrella olevan palsta-alueen. Alla kuvia sillä olevista kukista.

Illemmalla menimme Kultiksen luokse päivälliselle ja katsomaan jääkiekkoa. Kultiksesta täytyy sanoa, että hän on chef. Tuollaisen ruuanlaittotaidon täytyy olla luontaista. Brittivieraamme näki ensimmäistä kertaa eläessään jääkiekkoa. Hän kommentoi ainakin kiekon pienuutta. Ottelu oli erikoinen, koska alkuun näytti siltä ettei tästä tule Suomen kannalta yhtään mitään. Suomi ei tuntunut pääsevän edes pois omalta alueeltaan. Tulos (4-0 Suomelle) on varmasti skandaali Kanadassa. Vieraamme taisi saada vähän liiankin hyvän kuvan Suomen asemasta jääkiekkomaailmassa. Hän kysyi, että mitä sitten jos yksi joukkue aina vaan voittaa.

Kultiksen kaunis kukkakimppu

Missä mieluiten kuolet?

Hesari uutisoi lauantaina Hyvä kuolema -hankkeen kyselystä otsikolla Suurin osa haluaisi kuolla kotona.

Saatat arvatakin, että suurin osa haluaisi kuolla kotona, peräti 68 prosenttia. Tämä ei kuitenkaan toteudu ainakaan vanhojen suhteen, sillä ainakinyli 70-vuotiaista suurin osa kuoli terveyskeskuksessa. Seniorit on viety terveyskeskukseen ja siellä he ovat kuolleet.

Ajatus kuolemisesta terveyskeskuksessa ei tunnu houkuttelevalta. Jos oikein huonosti käy, potilas on laitettu pitkälleen jonkin verhon taakse ja sitten noutaja saatuu. Uskon että kiireiset tapaukset tutkitaan mahdollisimman nopeasti. Entäs jos oireet ovat epämääräisiä eikä niitä osata kuvata riittävän hyvin portinvartijalle?

Terveyskeskus ei houkuttele kuolinpaikkana, mutta se voi olla lääketieteen näkökulmasta paras mahdollinen käsillä olevassa tilanteessa. Jotakin äkkinäistä on sattunut ja potilas viedään lähimpään terveyskeskukseen. Sitten hänelle tehdään kaikki mitä paikalla voidaan. Kehittynyt länsimaa nimeltään Suomi on kehittänyt tämän järjestelmän kansalaisilleen. Olkaamme siitä kiitollisia.

Kotona kuoleminen tuntuu - noh - kodikkaalta. Siellä ei valitettavasti kuitenkaan ole sairaalan varustusta. Sairaalassa kuolemista voidaan helpottaa. Siellä voidaan antaa toimiva ja riittävä kipulääkitys. Siellä voidaan nukuttaakin, jos tilanne sitä vaatii. Potilas voidaan mahdollisesti pelastaa, mikä ei ehkä kotona olisi mahdollista.

Olen vieraillut kerran Terhokodissa. Se on Helsingissä oleva saattohoitokoti. Siellä pidetään huolta asianomaisesta kipulääkityksestä ja läheiset voivat olla siellä pitkiäkin aikoja. Puoliso voi nukkua samassa tilassa potilaan kanssa. Varmaan läheisetkin voivat vuorotella.

Hematologian osasto 7A:lla on myös valmius tarjota saattohoitoa. Puoliso voi yöpyä ja lääkitystä on saatavissa.

Minusta sairaalassa kuoleminen on oikein hyvä vaihtoehto. En haluaisi kuitenkaan olla yksin tai vain jonkun henkilökunnan edustajan seurassa.    

Siirteen saamisen aikataulun varmistelua

Näpätty eilisellä kävelyllä

Tänään piti nousta tavanomaista aikaisemmin, minulle oli määrätty luuydinnäyteaika klo 9.45. Olin pannut kännykän herättämään kahdeksalta. Liekö alitajunta ollut asialla, kun heräsin hieman ennen kahdeksaa.

Varmistin puhelimella sairaalasta, että aika on jotakin ennen kymmentä eikä ennen yhdeksää. Olen saanut myös kutsun urologisiin toimenpiteisiin. Olen tietysti hukannut paperin ja varmistin ajankohdat. Ettei vaan olisi jäänyt käymättä. Onneksi ensimmäinen oli merkitty tämän kuun 24. päivälle. Toinen oli kesäkuun puolella. Silloin tapaisin myös lääkärin. Kerroin meneväni osatolle 1. kesäkuuta. Vastapuoli ehdotti, että siirretään lääkärin tapaaminen siirtoprosessin jälkeiseen aikaan. Ottaisin sitten yhteyttä. Näin sovittiin. Hän soitti pian takaisin ja ehdotti, että siirrettäisiin molemmat päivämäärät myöhemmksi, koska jälkimmäisenä päivänä olikin myös testejä. Hän kertoi, että näiden asioiden kiireellisyys on kolmatta luokkaa joten kantasolusiirron saaminen on nyt tärkeintä. Tämä sopi minulle hyvin.

Lähdimme Meikkuun kaikki kolme. Minulle oli määrätty myös verinäyte. Vaimollakin oli sellainen velka lunastamatta ja kun olimme pääaulassa, hän lähti vieraamme kanssa labraan ja minä päiväsairaalaan. Olin paikalla hieman ennen määräaikaa ja pääsin melkein heti sisään. Hoitaja poimi minut käytävästä. Lääkäri ja laboratorionhoitaja olivat odottivat minua toimenpidehuoneessa 9, jossa olen käynyt ennenkin. Lääkärin ja hoitajan olin tavannut ennenkin, mahdollisesti laboratorionhoitajankin.

Lääkäri totesi minun saaneen lihaa luitteni ympärille. Vastasin etten ole joutunut ulkoruokintaa. Kai tämä oli äijämäinen vastaus. Small talkia.

Näyte otettiin takaa lonkasta. Lääkäri sai kahdella imaisulla riittävästi tavaraa ja toimenpide 10-15 minuutissa ohi. Imeminen tuntui tavanomaiselta eli ikävältä.

Varmistin lääkäriltä, että näyte otetaan siirteen vastaanottokelpoisuuteni varmistamiseksi. Näin on näreet. Kysyin häneltä myös kuinka paljon sairaita soluja voi olla, että siirre vielä annetaan. Siihen hän ei osannut vastata.

Menin sitten Tornisairaalan labraan. Vaimoni istui siellä ystävämme kanssa eikä ollut vielä päässyt sisään. Odottelimme ja hommat hoidettiin. Vaimollani olikin myös EKG ja sekin hoidettiin.

Käväisimme Tornin 14. kerroksessa katsomassa maisemia. Vierailimme myös 7A:lla, jossa tapasin tuttua väkeä, henkilökuntaa.

Ajoimme kautta rantain Bulevardille ja jätimme vaimoni sinne. Hänellä on siellä elämäkertaryhmä, jota hän vetää. Toinen on illalla.

Palasin ystävämme kanssa kotiin ja laittoi ystävällisesti meille lohilounaan. Hän myös huolehtii, että lepään.

Haemme illalla vaimoni Bulelta ja menemme Kultiksen luokse päivälliselle. Samalla katsomme jääkiekkoa. No, kuka katsoo kuka ei. Ehkä vieraallemmekin sopii tutustua hieman tähän perisuomalaiseen urheiluhulluuteen.

Mietin olisiko viisasta käydä kävelyllä nyt iltapäivällä. Tunnun jaksavan sitä hyvin. Se olisi hyväksi myös nukkumiselle.

Väsymystä tappiin asti?

Elämä on taas paremmin raiteillaan, kun tiedän lähiajan hoitoaikataulun. Vaikka tieto on helpotus psyykelle, tunnen itseni edelleen väsyneeksi. Välillä tunnen hieman jännitystä tulevasta.

Vaimoni kävi tänään fysioterapiassa ja minä vieraamme kanssa kävelyllä Tamminiemen sekä mantereen välisen pitkän salmen kahdella puolella. Tapasimme erään eläköityneen kolleganikin. Sattumalta hänen edesmennyt miehensä oli britti.

Vaimoni sanoo, että hoitajat eivät aktivoidu minun väsymyksestäni, koska se on niin tavallista syöpäpotilailla. Ehkäpä niin. Minulla on tullut mieleen, että ehkäpä minusta on tullut näin heikko pitkäksi aikaa. Jospa kasaantuneet sytostaatit saavat tällaisen aikaan. Jos niin on, minun on todella totuttauduttava uuteen elämään.

Se ei ole helppoa, kun on tottunut toimimaan paremmissa voimissa. Moni on joutunut kohtaamaan sellaisen tilanteen, miksi en siis minä. Kuten edesmennyt syöpää sairastanut kohtalotoverini totesi, että on otettava, mitä annetaan.

Ei siinä muukaan auta. Ei voi tehdä enempää kuin jaksaa, ainakaan jatkuvasti.

Huomasin kävelyllä, että en tuntenut itseäni väsyneeksi. Fyysinen liikunta tekee hyvää. Henkisten ponnistelujen suhteen on vaikeampaa. Välillä en jaksa lukea edes saamiani kommentteja.


Eilen kuulin Loviisassa aikuisille hauskan, mutta pikkuiselle prinsessalle ikävän jutun. Pienempi leikkii mielellään vanhemman siskon kanssa. Tämä ei ole innostunut, ainakaan aina. Niinpä hän on keksinyt sanoa, että hän voi leikkiä minuutin. Sitten hän laittaa hälytyksen päälle ja aika kuluu tietenkin hetkessä. Voi pikkuista!

Hyvä uutinen!

Sain tänään kirjeen Kolmiosairaalasta:

"TEILLE ON VARATTU PAIKKA KANTASOLUJENSIIRTOA VARTEN MEILAHDEN KOLMIOSAIRAALASSA OSASTOLLA 7 B, 7.KRS.

Pyydämme Teitä ilmoittautumaan

1.6.2016 klo 12-13 osastolla 7B.

..."

Olen kiitollinen siitä, että he saivat tämän järjestymään näin nopeasti. Hyvin he tietysti asiat järjestävät, mahdollisuuksien rajoissa.

Tiedän, että asia voi viivästyä taas, jos jotakin huolestuttavaa ilmenee. Jos huomisessa näytteessäni ilmenee liian paljon jäännöstautia, ohjelma saattaa muuttua taas. Se ei ole ennenkuulumatonta.

Olen hyvin hyvin kiitollinen myös siitä, että minusta huolehtiva organisaatio on huippuhyvä ja erittäin pätevä.

Olen päässyt takaisin junaan.

Ei-riippumaton riippumatossa

Lämpimät kiitokset kaikille kommentoijille ja kannustajille täällä ja Facebookissa. Olen vähän pudonnut junasta, mutta sinnittelen. Varmaan se väsyneelle sallitaan. Tänään vietimme kaunista kevätpäivää landella. Mukava tavata läheisiä.

Sain alleni riippumaton, mutta en voi väittää olleeni riippumaton. Heh heh.

Isäni sai tänään komeat 88 vuotta täyteen. Onnittelin häntä puhelimessa ja juttelimme. Minulla on kesken Johannes Virolaisen kirjaa, jossa hän kertoo karjalaisten evakkojärjestelyistä. Juttelin isäni kanssa noista ajoista. Virolainen kertoo karjalaisten olleen hyvin innokkaita palaamaan kotikonnuilleen jatkosodan alettua. Se on ymmärrettävää, kun ajattelee evakkojen joutuneen asumaan "muiden nurkissa".

Paluuseen tarvittiin sotilashallinnon lupa. Isovanhempani tuntuvat olleen aktiivisia asiassa, koska isäni muisteli, että he muuttivat jo varhaissyksyllä 1941 takaisin kotiin. Isäni vanhempi veli oli mennyt etukäteen siivoamaan paikkoja.  Hirsinen kotitalo oli säilynyt aika hyvin. Läheltä oli poltettu taloja. Hauska yksityiskohta asiassa oli se, että kodin sisäseinät oli heidän poissa ollessaan tapiseerattu saksankielisillä sanomalehdillä. Isäni arveli sen johtuvan siitä, että venäläiset ja saksalaiset olivat hyvissä väleissä talvisodan aikaan. Isäni ei muistanut annettiinko "tapettien" olla siihen saakka, kun heidän piti taas lähteä evakkomatkalle.

Yritin varoa vilustumista. Pikkunuppuset pärjäsivät lyhythihaisissa paidoissa ulkona. Otin pari peitettä turvakseni riippumattoon. Vaimoni kehotti laittamaan ruskean peitteen alleni, mutta olin tottelematon. Pian huomasin hänen olevan oikeassa, koska selkäpuoleni tuntui viileältä. Asia korjattiin. Söimme lounaan ulkosalla päivällisaikaan eli kuuden tienoissa iltapuolella. Lounaan aikaan olimme syöneet aamiaista. Olisi taas rukkaamista aikatauluissa. Harmi että aamulla tekee niin mieli nukkua. Vaikka olin varovainen, kurkku tuntuu hieman ärtyneeltä. Toivottavasti se menee ohi. Maaseutumatka piristi.

Otettava lusikka kauniiseen käteen

Lähdemme tänään käymään Isnäsissä, joka on entisessä Pernajassa ja nykyisessä Loviisassa. Matka on pitkänpuoleinen voinnilleni, mutta perillä voin levätä. Huomaan ikävöiväni rakkaita pikkuneitejä, lapsenlapsiamme. Kiva nähdä heitä.

Huomaan ajatusteni virittäytyvän siihen, että matkani ei ehkä ole enää pitkä. Voi olla, että alitajunta työskentelee ja jotakin nousee pintaankin. En aio kuitenkaan hellittää. Järkeni sanoo, että tällaiseen väsymykseen täytyy olla jokin syy. Minä olen jo toipunut edellisestä sytostaattikierroksesta, joten tämä väsymys tulee tavallaan tyhjästä, mitä se ei tietenkään tee. Jokin muu kuin sytostaatit aiheuttaa sen.

Voihan tämä tietenkin olla jonkinlainen sytostaattien kasaantumisilmiö. En tiedä, onko sellaisia olemassa. Tämä on monimutkainen ja juonikas sairaus. Mistäpä sen tietää, miten se reagoi hoitoihin tai hoidot siihen. Sairaat solut oppivat mukautumaan ja keksivät uusia tapoja levitä.

Voi olla, että syöpä on aktivoitunut, mutta asia voidaan hoitaa sytostaateilla ja voin saada siirteen. Kukaties asiat muuttuvat vielä parhain päin. Kirjoitan tähän sloganini "Hyvinkin voi käydä", mutta sordiino on päällä. Sitäpaitsi sloganini voi ymmärtää hyvin laajastikin.

Mielestäni yksi tärkeimmistä arvoista on toivo. Sitä ei pidä unohtaa.

Mitä kuolemassa tapahtuu?

Jos olet kovin herkkä, sinun ei ehkä kannata lukea pidemmälle. Tämä on kuolemaa ajattelevan potilaan tekstiä.

Huomaan toimivani samoin kuin eräs nuori syöpää sairastanut henkilö, jonka tilanne alkoi näyttää huolestuttavalta. Hän alkoi miettiä mitä kuolemassa konkreettisesti tapahtuu. Hän on kuitenkin selvinnyt ja voi paljon paremmin.

Minäkin olen alkanut pohtia sellaisia. Useimmilla meistä taitaa olla sellainen mielikuva, että kuoleva on puhekykyinen ja ehkäpä juttelee läheistensä kanssa juuri ennen lähtöä. Joku totesi ettei niin yleensä käy. Jos on selvitettävää läheisten kanssa, kannattaa toimia ajoissa.

Voi käydä niin, että potilas menettää tajuntansa ja makaa pitkään kuin uppeluksissa kunnes kuolema korjaa. Kuolema voi tulla myös yhtäkkiä, vaikka on ajateltu sen vielä pikkuisen viivyttelevän. Se voi saapua, kun potilas on jossakin toimenpiteessä, eikä läheisiä voi olla läsnä. Kukaties se saapuu, kun on nukahtanut yöunille.

Kuoleminen kotona voisi olla hyvä vaihtoehto, jos puoliso on vierellä. Hänelle se voi tosin olla ankara kokemus. Sairaalan puolesta puhuu se, että siellä on tehokas elvytysjärjestely ja tarvittavat laitteen. Siellä ehkä voidaan myös helpottaa potilaan oloa, jos lähtä vääjäämättä tulee. Jos hyvin käy, puoliso on siellä läsnä.

Sen voi kuvitella, että potilas tuntee itsensä väsyneeksi ja kivuliaaksikin. Eilisessä Perjantai-ohjelmassa oli aiheena kuolema. Yksi kiteytynyt ajatus oli se, että tilanteessa ei tarvitsisi olla yksin ja että kivunlievitys olisi kunnossa. Tuohon on helppo yhtyä.

Kävimme vaimoni kanssa tervehtimässä erästä sukulaistani samana päivänä, jona hän myöhemmin kuoli. Hän kävi ankaraa taistelua. Hänellä oli viikset nenässään, mutta tilanne oli hänelle selvästi äärimmäisen koetteleva. Hänen oli vaikea saada happea. Hän ponnisteli ankarasti henkeään haukkoen. Arvelen, että silloin elettiin 90-lukua. Toivottavasti hoito on kehittynyt noista ajoista. Varmaan jonkinlainen vaivuttaminen narkoosiin olisi auttanut häntä. Hän oli lisäksi isossa huoneessa, jossa oli monia petejä. Hänet oli eritetty muista vain kangasverhoilla. En todellakaan toivoisi itselleni samanlaista loppua.

Kuoleman jälkeen on edessä tuntematon. Menee yli ymmärryksen, miten voi kokea mitään, kun kaikki aistit ovat poissa. Se on uskon asia. Haluan tukeutua heikkoon uskooni.

Jos potilas kuolee sairaalassa, käsittääkseni lakana vedetään siten hänen päälleen, että kasvot peittyvät. Omaiset pääsevät katsomaan häntä, jos eivät ole ehtineet aikaisemmin paikan päälle. Sitten vainaja varmaan viedään sairaalan kylmiöön. Sieltä hänet viedään luullakseni samaan paikkaan, mihin kotona kuollut päätyy ruumiinavauksen jälkeen. Eilisen ohjelman insertistä kuulin, että patologi saattaa palauttaa aivot johonkin rintakehän sisälle tai sinnepäin. En tiedä missä on kylmiö, jossa vainajat odottavat hautausta. Onkohan hautaustoimistoilla omat sellaiset?

Haluaisin päätyä Hietaniemen hautausmaalle. Kuoleman jälkeen sillä ei tietenkään ole väliä minulle, mutta sitä ennen asialla on merkitystä. Hietsuun pääseminen edellyttää varmaan tuhkausta. Se sopii minulle. Minusta jää vain vähän tuhkaa ja osa siitäkin lienee peräisin ruumisarkusta. Vaimoni eräs sukulainen on haudattu Hietsuun. Vaimoni on jonkin verran hoitanut hänen hautaansa, johon on haudattu toinenkin henkilö. Hän on ollut aikeissa selvittää, olisiko se käytettävissä meille. Se olisi oikein kiva paikka, koska olemme usein jouluyön kävelyillämme Hietsussa vierailleet sillä.

Soitin sairaalaan

En saanut illalla unta. Ehkä se johtui illan keskustelusta, joka kai piti aivosoluja liikaa liikkeellä. Otin puolen yön jälkeen ensimmäisen pillerin puolikkaan. Kohta toisen. Sitten kolmannen. Olin vielä kahden ja kolmen välillä hereillä.

Aamulla noustiin sitten myöhään. Kummallista kyllä tunsin itseni virkeämmäksi kuin eilen. Söimme aamiaista lounasaikaan.

Kahdeltatoista alkoi jääkiekko-ottelu Suomi-Ranska. Aloin taas askarrella saadakseni matsin ruutuun. Asensin vaimon koneeseen Chromen, koska MTV:N neuvonnasta sanottiin kannattavan käyttää sitä. Ei apua. Yritin sitten omalla läppärilläni livetv.sx-sivua. Latasin sivulla mainitun ohjelman koneeseeni. Se ei toiminut Macbook-ympäristössä. Sivuilla kehoitettiin vielä rekisteröitymään ja jopa antamaan luottokorttitiedot. Kovasti vakuutettiin ettei veloiteta mitään. Rekisteröitymisen jälkeen esiin tuli sivu, jolta en löytänyt jääkiekkoa. Kun menin aiemmalle sivulle ja virkistin sen, en kuitenkaan päässyt katsomaan matsia.

Yritin myös vanhalla Windows-koneellamme. En onnistunut pääsemään MTV:n kautta näkemään peliä. Vaadittiin kirjautumista, mutta en päässyt eteenpäin annettuani tiedot.

Sitten tapahtui ihme. Veivasin samoja asioita uudestaan omalla läppärillä ja "Sesam aukene", ottelu avautui ruudulle. Toisesta erästä oli muutama minuutti jäljellä. Loppu hyvin, mutta miksi tämän pitää olla tällaista. Miksi käyttäjä unohdetaan jatkuvasti, kun näitä järjestelmiä rakennetaan?

Soitin erätauolla sairaalaan. Linjalle sattui sama hoitaja kuin eilen. Kysyin voisiko asiani viedä päivystävän lääkärin päätettäväksi. Hän kertoi kuitenkin puhuneensa kenttävastaavan hoitajan kanssa. Hän kehoitti minua lepäämään. Riittää että tiistaina otetaan laaja verenkuva. Pahoinvoinnista ja huimauksesta mainittiin. Niissä tapauksissa pitää tietysti ottaa yhteyttä. Huimausta minulla on, mutta niin on ollut aikaisemminkin.

Olin tänään herättyäni pirteämpi, mutta nyt väsyttää taas.

Tiistaita ja torstaita odotellessa.