Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

tiistai 24. toukokuuta 2016

Rautakautinen kauppapaikka


Jälkimmäinen silta

Kävelin eilen Angelicasta kohti Seurasaarta. Mantereelta mennään ensin yhtä siltaa salmessa olevalle saarelle ja siitä toista pitkin perille. Huomasin puolivälissä kyltin, joka oli minulle uutta. Tästä piti ottaa selvää.




Välisaaressa käännytään oikealle päin ja pian tullaan uudenkarhealle puupolulle, joka vie metsäiselle nyppylälle. Se on varmaan ennen ollut saari.





Nyppylän päälle on rekonstruoitu muinainen kauppapaikka. En tiedä onko rakennukset aseteltu jonkun tietyn löytöpaikan mukaan. Hieno on. Museo on rakennettu kai joskun 90-luvun lopulla. Oli jo minunkin aika huomata paikka.


Alla olevan kuvan vasemman rakennuksen malli on Räisälästä Kannakselta. Isäni on kotoisin Vpl. Pyhäjärveltä, joka oli Räisälän naapurikunta.











Tuntuu että oleminen tällaisella paikalla muinoin ei ole ollut kovin kaukana perinteisestä kesämökkeilystä.



Kokeilin kotona brittivieraamme tuomia väriliituja. Kauniita värejä ja hyvää laatua. Värejä voi työstää sorminkin. Mukavaa että sekoittamalla saa aikaa uusia sävyjä. Paperille jää irtorakeita. Niitä voisi käyttää tehokeinona, jos kiinnittää ne fiksatiivilla.





4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tosi kauniita sävyjä! Taiteilun iloa!

Heikki Honkala kirjoitti...

Kiitos!

Liiolii kirjoitti...

Tuolla pitää vierailla. Kiitos retkivinkistä.

Heikki Honkala kirjoitti...

Ole hyvä. Suosittelen!