On taas jännittämisen aika

Menen huomenna verikokeeseen. Lääkäri soittaa torstaina, jos on aihetta. Toivottavasti ei ole.

Ajattelin eilisiltana jakaa viimeisen tukipillerin kahtia. Pientä kovaa pilleriä on hankala halkaista. Kävi niin, että irronnut pala meni tiskipöydän ja hellan väliseen rakoon. Leikkaus ei mennyt tasan. Suurempi pala jäi. Otin sen. Sitten kallistin ja vedin hellaa paikoiltaan. Etsimme vaimoni kanssa pillerin palaa, mutta emme löytäneet.

Otin myöhemmin yhden Zopiklon Mylanin. En saanut unta. Otin kahden tienoilla puolikkaan lisää. Se auttoi.

Tukilääke loppui. Saa nähdä miten nyt selviän. Ehkä minun  pitää kokeilla puoltatoista Zopiklonia.

Vaimoni oli löytänyt lisää Stelloja meiltä. Kävin tänään ostamassa lisää Testogeliä. Kysyin samalla, on minulle nyt kirjoitettu lisää Stellaa. Nyt oli.

Ainakin unilääkkeiden puolesta selviän seuraavaan menoon Meikkuun. Saa nyt nähdä, onnistuuko unilääkeannoksen vähentäminen. Se on tosin iso justeeraus. Erään kokonaisuuteen mahdollisesti vaikuttavan peruslääkkeeni annostusta on nyt vähennetty. Se tullaan korvaamaan toisella.

Yritän suhtautua tähän lääkeoperaatioon kärsivällisesti. Voi olla, että joudun käyttämään pitkäänkin unilääkettä. Kai tämä on pientä siihen nähden, että olen toistaiseksi toipunut vakavasta sairaudesta aika hyvin.

Kognitiiviset kykyni ovat nyt sumeassa tilassa. Toivottavasti aivoni tästä vielä elpyvät.

Tänään tulee ystäväpariskunta kylään.

Hämeessä

Palasimme eilen Hämeestä. Olimme ensin vaimoni yhden systerin luona Pirkkalassa. Kävimme hänen kanssaan lauantaina ilta-ajelulla Tampereella. Kosken tuntumaan oli tullut paljon uusia kerrostaloja.

Eilen kävimme tapaamassa yhtä vaimoni muista systereistä ja hänen miestään Tampereella. Kotimatkalla poikkesimme yhden systereistäni luona Lempäälässä.

Osa Kalle Päätalon muistomerkkiä

Tässä on peremec. Se kai lausutaan pärämäts. Tällaiseen tutustuimme jo 70-luvulla Tampereella. Linkosuolta niitä saa yhä. Jostakin syystä paikkaa tunnutaan nykyään kutsuttavan Siilinkariksi. Peremec on turkkilainen, voimakkaasti maustettu piirakka. Tuntui, että mausteita ei ollut nyt niin paljon kuin muinoin. Maku on kuitenkin erityinen. Suosittelen kokeilemaan, jos et ole maistanut. Muista tilata kaikilla mausteilla.

Vieläköhän Mansessa on ravintola Koussikka. Siellä ruoka-annokset olivat valtavan isoja ainakin 70-luvulla.

Miunulta otettiin sairaalassa aikoinaan sormus pois nimettömästä. Jossakin vaiheessa vaimoni antoi minulle alla olevan sormuksen, joka saattaa olla pikkuisen alkuperäistä suurempi. Sekin piti ottaa pois jollakin sittemmin tekemistäni sairaalakeikoista. Laitoin sen lompakkooni kolikkolokeroon. Siellä se oli asettautunut saumattomaan symbioosiin kahden sentin kolikon kanssa. Nyt se on taas sormessa. Täytyisi kaivaa alkuperäinen esiin ja palauttaa paikkaansa.

Minulta loppuivat Stella-pillerit tässä jonakin päivänä. Lääkejärjestelmässä ei ollut reseptiä, kun kävin apteekissa. Onneksi kotoa löytyi minulle jossakin vaiheessa määrättyjä, viisigrammaisia Zopiklon Mylon-nappeja. Vaikuttava aine on zopiklon, sama kuin Zopinoxissa ja Imovanessa. Olen tullut toimeen yhdellä pillerillä, kun olen ottanut myös tukilääkettä. Jälkimmäinen tavara loppuu tänään. Saapa nähdä miten sitten menee.

Minä en ole syöpä

Syövästä on tullut merkittävä osa identiteettiäni. Minun on muistettava, että minä en ole syöpä vaan minussa on ollut ja mahdollisesti on syöpä.

Minun on tällä hetkellä vaikea suhtautua tulevaisuuteen, koska se on jatkuvasti katkolla. Menen ensi viikon keskiviikkona taas verikokeeseen. Lääkäri soittaa seuraavana päivänä, jos on aihetta.

Leukemia jakaa elämäni sitä edeltävään ja sen jälkeiseen osaan. Kun kerran on saanut leukemian, on aina epäilys, että se uusiutuu. Teitä saattaa kauhistaa seuraava ajatus, mutta luulen, että monet kohtalotovereistani ymmärtävät. Minussa on ongelma, joka ei poistu ennen kuin kuolen. Yleensä toivomme, että ongelmat poistuivat mahdollisimman pian. Please, älkää ymmärtäkö väärin.

Minun pitää alleviivata itselleni sitä, että en ole itse syypää syöpiini. Syöpätoverini, joka on minun laillani sairastanut sekä lymfooman että leukemian, osallistui imusolmukesyöpää sairastaessaan - kuten minäkin - erääseen tutkimushankkeeseen, jossa lymfooman hoito-ohjelma poikkesi hieman tavanomaisesta. Hänelle oli tullut mieleen, että leukemian laukeaminen on saattanut johtua juuri tuosta. Jos noin on, emme kumpikaan ole syyllisiä leukemiaan sairastumiseen. Mistäpä olisimme voineet arvata, mitä tapahtuu. No, tämä on vain spekulaatiota.

Epävarmuus kuormittaa minun lisäkseni läheisiäni. Monet muutkin ovat rinnallani tällä matkalla, myöskin te, hyvät lukijani. Se tuntuu minusta hyvältä, mutta toivottavasti ette kovin kuormitu.

Minun on mietittävä myös, jatkanko syövästä kirjoittamista. Jos toipumiseni etenee hyvin ja kontrollit harvenevat, voi olla syytä kääntää uusi lehti elämässä. Silloin tästä blogista jäisi pois sen perusteema.


Olemme tänään lähdössä Tampereen seudulle ja palaamme ehkä sunnuntaina. Pidän nyt viikonlopun mittaisen tauon blogini päivittämisessä. Maanantaina postaan taas.

Leppoisaa viikonloppua teille kaikille!

Tabu?

Tapasin äskettäin sattumalta erään entisen opiskelijani. Hän kävi edustamaani kauppaoppilaitosta viime vuosikymmenellä. Hänellä on ollut pätkätöitä valmistumisen jälkeen. Tällä hetkellä hän ei ole työssä. Hän kertoi, ettei vakituisia töitä saa.

Suhdanteet vaihtelevat vapaassa markkinataloudessa ja työllistymisaste niiden mukana. Nyt olemme eläneet taantumassa merkillisen monta vuotta.

Talouden kasvu turvaa työllisyyttä, mutta asialla on kääntöpuolensa. Kasvu on haitallista ympäristölle ja ilmastolle. Me kuluttajat voisimme suunnata ostovoimaamme siten, että syntyisi vähemmän ympäristöhaittoja, mutta se ei ole meille helppoa. Valtioidenkaan ei ole helppo sopia saastumisen vähentämisestä. Jossakin on kuitenkin onnistuttu. Tietääkseni otsonikato on saatu aisoihin. Tiede-lehden artikkelissa kerrotaan, että Hollannissa on tehty pätkä pyörätietä, joka kerää aurinkoenergiaa. Kokeilu kuulostaa lupaavalta. Kaikki päällystetyt tiet voisivat kerätä energiaa auringosta.

Työllistymiseen vaikuttaa myös hedelmällisyys. Tämä aihe on ymmärtääkseni tabu, koska vain naiset voivat synnyttää. Käsittelen asiaa varovaisesti yleisellä tasolla.

Kokonaishedelmällisyysluku laski Suomessa voimakkaasti 1900-luvun alusta lähtien. Se oli kyseisen sataluvun alussa viiden tienoissa. Se vaihteli kolmeneljäkymmenluvuilla 2,5:n ja kolmen välillä, mutta ehti nousta voimaakkaasti mainitusta vaihteluvälistä jakson lopussa. Hedelmällisyys ehti käydä kolmessa ja puolessa ennen vuosikymmenen vaihtumista, mutta kääntyi sitten jyrkkään laskuun. Luku kävi puolessatoista 70-luvulla ja on sen jälkeen vaihdellut sen ja kahden välillä.

Mutkia oikoen voidaan sanoa, että ansioeläkejärjestelmä syntyi Suomessa 60-luvun alussa. Sitä ennen  seniorit pysyivät leivässä kuka mitenkin. Esimerkiksi minun isäni vanhemmilla oli syytinkisopimus yhden sedistäni kanssa. Syytinkijärjestelmä toimi siten, että kelle jälkeläisistä jäi maatila, hän huolehti vanhemmista.

Ansioeläkemaksut jakaantuvat työntekijöille ja -antajille. Niistä saatuja rahoja ei kuitenkaan korvamerkitä työssä oleville vaan suurin osa menee maksettaviin eläkkeisiin. Eläkeyhtiöt sijoittavat loput tulevia eläkkeitä varten.

Kun syntyvyys on laskenut, on alettu puhua eläkepommista. Mistä maksaa eläkkeet, kun eläkemaksukarttuma vähenee? Kuten tiedämme, eläkkeisiin on jo koskettu.

On sanottu, että syntyvyyden lisäys ei enää ehtisi poistaa eläkepommia. Voi olla, mutta mielestäni kannattaisi miettiä voiko eläkejärjestelmää ja työllistymistä rakentaa vain tuottavuuden nousun varaan.

Hallitus yrittää saada kasvua vauhtiin. Puhutaan kilpailukyvystä. Olemme hyvin riippuvaisia viennistä, koska kotimarkkinat eivät riitä.

Uskallan sanoa, että jos syntyvyys kasvaisi, kotimarkkinat ja sen mukana talous kasvaisivat, ihmiset saisivat töitä, eläkkeet olisi helpompi maksaa ja mitä kaikkea.

Aivot eivät yletä

Hesarissa oli toissapäivänä uutinen, jossa kerrottii, että universumissa on galakseja huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin arvioitiin. Tutkijoiden mukaan galakseja on parituhatta miljardia.

Galaksit ovat kosmisia rakennelmia. Aurinkokunta kuuluu Linnunrataan, joka on kotigalaksimme. Tämän lähiseutumme sanotaan koostuvan 100-400 miljardista tähdestä.

Lähikunnailtamme löytyy muitakin galakseja. Kolmenkymmenen galaksin joukko muodostaa Paikallisen ryhmän, jonka jäsenistä Linnunrata ja Andromeda ovat suurimmat. Tämän ryhmämme läpimitta on 10 miljoonaa valovuotta.

Ihminen on käynyt kuussa. Nyt suunnitellaan matkaa Marsiin. Menomatka tulee kestämään kaksi vuotta. Alus ei takuulla lennä valon nopeutta.

Taivaankappaleiden etäisyyksiä voidaan ilmaista astronomisina yksiköinä. Keskimatka maasta aurinkoon on noin 149,6 miljoonaa kilometriä. Kun Mars on lähimmillään maata, sinne on täältä muutama kymmenen miljoonaa kilometriä. Nyt puhutaan siis kilometreistä.

Valovuosi on 9,46 biljoonaa kilometriä. Yksi biljoona on miljoona miljoonaa.

Linnunradan läpimitta on kilometreinä 946.000-1.608.200 biljoonaa.

Kaukaisimmat ihmisen tietämät galaksit ovat 13 miljardin valovuoden eli 122.980.000.000 biljoonan kilometrin päässä.

Ihminen puhuu komeasti avaruuden valloituksesta. Avaruuden mittakaavassa emme ole vielä päässeet minnekään.

Galaksinaapurimme Andromeda on kahden ja puolen miljoona valovuoden päässä maasta. Se valo, mitä sieltä nähdään, on matkustanut tänne kaksi ja puoli miljoonaa vuotta. Jos ihminen joskus kuvittelee saaneensa sieltä jonkin järjellisen viestin, voidaan kysyä, että mitä sitten. Jos täältä lähetetään vastaus, se on perillä kahden ja puolen miljoonan vuoden kuluttua.

Jos kuvitellaan, että ihminen keksisi keinon, jolla matkustaa valon nopeutta (300.000 km/sekunti) avaruudessa, aivan tuossa porstuassamme, viidensadan valovuoden päässä, olevaan kohteeseen matka kestäisi sen viisisataa vuotta. Lähtijöiden jälkeläiset useammassa polvessa voisivat päästä perille. Yksi ongelmista olisi se, että jos ihminen syntyy ja elää ensimmäiset vuotensa painottomuudessa, hän ei opi tulemaan toimeen taivaankappaleen painovoiman kanssa. Miten oppia seisomaan ja kävelemään painottomuudessa.

Jos yllä esitetyt asiat tuntuvat suurilta, on esitetty sellaistakin, että universumejakin voi olla enemmän kuin yksi.

Taidamme olla aika pieniä.

Kuvia kävelyltä

Vein tänään vaimoni Bulelle. Presidentinlinnan kulmilla oli vipinää, tummapukuisia, poliiseja. Tosiaan, Liettuan presidentti on vierailulla.

Vein auton parkkiin Carouselin lähelle ja kävelin Richardinkadun kirjastoon palauttamaan erään opuksen, josta oli varaus. Piipahdin matkalla Rakennusapteekkiin. Sieltä löytyi 50-luvun mallia olevia kaapinvetimiä, sellaisia valkoisia, joissa on painonappi. Niitä oli saatavissa vanhoina ja uusina. Täytyypä laskea, montako rikkinäistä kodissamme on.

Tässä kuvasatoa kävelyltäni.

Kävin sitten Carouselissa kahvilla ja tutustuin hieman kirjastosta löytämääni teokseen.

Kun hain vaimoni myöhemmin, näimme tullessamme, kun liputusta jo laskettiin kaupungintalolla. Presidentinlinnan tangoissa oli vielä vuorotellen Liettuan ja Suomen lippuja ylhäällä. Liettuan lipuissa on aika raju väriyhdistelmä: keltainen, vihreä ja punainen.

Blogini päivittämisen haasteita

Myös viimeöiset uneni tulivat turvatuksi yhdellä jämypillerillä ja puolellatoista nukahtamisnapilla. Olen ajatellut ottaa ensi yön annokseksi 1+1,25 pilleriä.

Annostus ei tule ilmaiseksi. Olin tänään aivan nuupahtanut puolille päivin. Sitten tuli vaimoni nuori sukulainen käymään, mikä auttoi minut jaloilleni. Tuntuu mukavalta, kun nuori ihminen haluaa tulla tapaamaan meitä. Hän harrastaa kuvataidetta ja niinpä tartuimme liituihin. EJ, lämpimät kiitokset sinulle. Ihana, että kävit.


Olen pitänyt tätä blogia noin kaksi ja puoli vuotta. Aloitin sairastaessani edellistä syöpääni, joka oli lymfooma. Tämän kirjoittaminen on pitänyt minua elämässä kiinni. Suuret ansiot kuuluvat teille lukijani. Lämpimät kiitokset teille mukanaolostanne!

Tämän blogin pääteema on syöpä. Valitsemani blogialustan ansiosta voin seurata, kuinka paljon sivulatauksia tapahtuu. Lukijamäärä tuntuu korreloivan voimakkaasti sen kanssa, mitä syöpärintamalla tapahtuu. Tästä seuraa, että mitä paremmin voin ja mitä vähemmän tapahtuu, sitä vähemmän blogi kiinnostaa. Olen kirjoittanut muistakin aiheista kuin syövästä ja niilläkin on ollut lukijoita, mikä on mukavaa. Tämä sivustoni on laajentunut elämätapablogiksi. Vaihteluilmiö on kuitenkin selvä.

Myös kirjoitusvireeni vaihtelu haastaa jatkuvuutta. Tekstiä tuli taannoin miltei ryöppyämällä, nyt luovuuteni on ollut jo hyvän aikaa nuupallaan.

Yllä kuvatut ovat ongelmia, koska yksi bloggauksen peruspiirteitä on jatkuvuus. Blogia ei seurata, ellei se elä. Olemme tottuneet myös aamuisin luukusta kolahtavaan sanomalehteen. Osa teistä lukee blogiani säännöllisesti,  osa vierailee silloin tällöin ja osa harvakseltaan. Jotenkin näin arvelen seuraamisaktiivisuuden vaihtelevan. Kaikki tavat ovat tervetulleita.

Olen löytänyt tämän blogin avulla kirjoittajan itsessäni ja haluan jatkaa. Rakkauskertomuksenikin on kesken. Joudun kuitenkin miettimään tilannetta vointini näkökulmasta. Olen halunnut kirjoittaa jokaisena päivänä vähintään yhden postauksen. Kun keli on ollut hyvä, niitä on syntynyt useampia.

Minulle on haasteellista saavuttaa päivittäista juomakiintiötäni. Luulen enimmäkseen onnistuvani siinä, mutta unohtelujeni vuoksi joudun usein ponnistelemaan illan mittaan, jotta saan nestettä riittävästi. Tämä saattaa stressata minua, samoin kuin se, että päivän blogijuttu on tekemättä. Bloggaamisella on taipumus venyttää läppärin käyttöä iltaisin ja se ei ole hyväksi nukahtamiselle. Kun olen aamuisin ja ehkä iltapäivisinkin lääkepöhnäinen, tekemiset tuppaavat viivästymään.

Että tämmöisiä pohdintoja.

Unitaistelu jatkuu

Tänään on ollut mukava päivä. Menimme aamulla vaimoni kanssa Helsingin tuomiokirkkoon messuun, jossa ystävämme toimi kanttorina ja vastasi esilaulusta. Tällä kertaa käytettiin muitakin instrumentteja kuin urkuja. Osan musiikista toteutti kokoonpano, joka koostui kahdesta viulusta,  sellosta, pienistä uruista ja laulusta. Laulaja oli kanttoriystävämme.

Ystävämme liittyi meihin messun jälkeen. Kävimme yhdessä lounaalla ja kahvilla.  

Innostuin käymään kävelyllä, kun olimme palanneet kotiin. Tein kunnon lenkin Kivinokalle. Tunnelma oli myöhäissyksyinen. Joidenkin mökkien ikkunat oli peitetty. Kartanon Venekerhon satamassa oli veneitä nostettu talviteloille. Kerho lienee saanut nimensä läheisestä Kulosaaren kartanosta, joka ei nimestään huolimatta ole Kulosaaressa.

Tarkoitukseni oli kuunnella kuunnella kello 18:n seurapuhe netin kautta Helsingin rauhanyhdistykseltä ja kuuntelinkin suurimman osan. Myöhästyin alusta.

Minulle on nyt karttunut hieman kokemusta jämystä lääkkeestä, joka minulle määrättiin tukemaan käyttämäni unilääkeannoksen vähentämistä. Ensimmäisenä yönä nukahdin, kun olin ottanut puolikkaan sitä sekä puolitoista tablettia Stellaa. Seuraavan yönä ei yhdistelmä enää toiminut. Jouduin ottamaan puoli pilleriä lisää nukahtamislääkettä. Otin viime yöksi kokonaisen pillerin uutta lääkettä ja puolitoista Stella-pilleriä. Nukahdin.

Minulle sanottiin eilisessä tapaamisessa, että ottaen kokonaisuuden huomioon ei suureksi kokemallani unilääkeannoksella oikeastaan ole suurta merkitystä. Tämä oli hyvä ja lohdullinen näkökulma. On jännää kuinka uudet tuttuni tuntuvat omalta porukalta jo ensimmäisen tapaamisen jälkeen. Eläköön vertaistuki!

Unohdin kertoa eilisestä kävelylenkistäni sen, että Espaööa vastaani tuli pari miestä, joista toinen oli pukeutunut ainakin säähän nähden erikoisesti. Hänellä oli teepaita, jonka päällä oli pusakka vetoketju avoimena. Jalassaan hänellä oli vaaleanpunaiset shortsit ja avoinna lerpattavat maihinnousukengät.

Kantasolusiirteen saaneiden tapaaminen

Me olemme kaikki yksilöitä, mutta jaamme erilaisia asioita muiden ihmisten kanssa, milloin kenenkin. Olemme vaimoni kanssa olleen pitkään jäseninä eräässä kirjapiirissä. Siinä yksi tärkeistä yhdistävista tekijöista on halu keskustella luetusta tekstistä muiden kanssa. Piirillämme on myös tärkeä sosiaalinen funktio

Kantasolusiirron saaminen on myös kokemus, josta ja jonka seurauksista on hyvä keskustella muiden samaa kokeneiden kanssa. Meitä siirreläisiä oli tänään kokoontunut kymmenen ravintola Virgin Oiliin lounastamaan ja juttelemaan. Minä olin joukon untuvikko, koska olen saanut siirteen tämän vuoden kesäkuussa. Eräs toinen osallistuja on melkein yhtä nuori. Olimme hänen kanssaan osittain yhtä aikaa siirresessiossa 7A-osastolla Meikussa.

Tapaamisemme oli oikein mukava. Minä olin ensimmäistä kertaa mukana. On helppoa jutella, kun meillä kaikilla on yhteinen kaikupohja. Mukana oleminen oli sosiaalisesti palkitsevaa, mutta myös hyödyllistä. Kun kuulee, mitä muilla on seurannut siirteestä ja muista hoidoista, omatkin vaivat asettuvat mittasuhteisiin. Kokemusasiantuntijoiden kertoma täydentää hyvin sitä, mitä olen lääkäreiltä kuullut. Kaikenlaista voi seurata. Oli lohdullista kuulla, että muistiongelmatkin kuuluvat kuvaan. En ole poikkeus. Sain myös kuulla, että kahvikin voidaan laskea päivittäiseen juomakiintiöön Kahvin juominen ei myöskään lisää päivittäistavoitetta.

Suurin osa osallistujista oli Helsingistä tai lähistöltä.

Minulle selvisi, että Facebook-ryhmämme olikin Suomen Syöpäpotilaiden perustama. Kyseinen yhdistys järjestää kuulemma vuosittain tapahtuman, jossa on luentoja. Täytyy ottaa selvää.


Innostuin kävelylle tapaamisemme jälkeen. Pörräsin keskustassa toista tuntia ennen kuin palasin poimimaan auton P-Elielistä.

Kolmen sepän patsaan lähellä oli jokin pieni missio meneillään. Joltakin laitteelta kuului englanninkielistä saarnaa. Stockmannin kohdalla Mikonkadulla soitti ryhmä, jonka kokoonpano ei ole tavallinen katusoitossa. Instrumentteina oli iso käyrätorvi, kaksi trumpettia, vetopasuuna ja rummut. Arvelin soittajien olevan venäläisiä.

Espalla tuli vastaani nuori pari hienoissa juhla-asuissa. Jatkoin Kauppatorin ohi. Saksalaiset turistit kauhistelivat, kun näkivät uimareita Katajanokan uudessa merikylpylässä.

Pyörähdin Kruununhaan laitamilla ja jatkoin sieltä Senaatintori kautta Aleksille. Päätin tehdä vielä kiepin Kamppiin. Näin matkalla kaksi kerjäläistä, jotka olivat varmaan Romaniasta tai Bulgariasta. Surullista. Pari nuorta miestä, suomalaisia varmaan, kertoivat kylteissään suorasanaisesti, mihin haluavat rahaa, toinen kaljaan ja toinen känniin.

Lasipalatsin piha oli muuttunut työmaaksi. Kulku sinne oli suljettu. Sinne rakennetaan Amos Andersonin taidemuseota. Menin vielä Kansalaistorin kautta alueelle, johon tulee uusi pääkirjasto. Rakennustyöt on aloitettu.

Käyntini P-Elielissä ei ollut ihan pikku piipahdus, koska en höperyyttäni löytänyt ulosajoluiskaa. Ajelin aikani ympäri ja vihdoin hoksasin.

Eräänlaista aseveljeyttä

Syöpäpotilaiden ja -toipilaiden keskinäisissä suhteissa on jotakin samantapaista kuin rintamamiehillä.    Erään syöpätoverini jäännöstautiarvo on laskenut lupaavasti, mutta sitten kääntynyt jyrkkään nousuun. Hänet on kutsuttu osastolle sisään saamaan lujan annoksen sytostaatteja.

Kun pääsin kunnolla perille hänen tilanteestaan, päätin lähteä katsomaan häntä ja niin teinkin. Vertaistuki tuntuu mitättömältä ilmaisulta tässä yhteydessä. En keksi parempaa sanaa kuin rintamaveljeys tai -sisaruus. Samanlaiset kokemukset yhdistävät.

Meidät molemmat oli siirretty kotirintamalle, mutta hän on nyt joutunut palaamaan tulilinjalle. Onneksi ystäväni on taistelija. Hän varmaankin lukee tämän tekstin, joten vaihdan persoonapronominia: Jaksamista ystäväni. Olen rinnallasi.

Meidän syöpäpotilaiden elämä kulkee kontrollista toiseen. Ystäväni kertoi minulle, että eräs vertaisemme on tänä syksynä poistunut keskuudestamme. Me hematologian osastolla olleet emme useinkaan tiedä toistemme nimiä, mutta kasvot tulevat tutuiksi. Olemme jutelleet keskenämme osaston tapaamispaikassa ja nähneet käytävässä. Siksi en osaa yhdistää edesmenneen nimeä kasvoihin.


Huomenna kokoontuu ryhmä kantasolusiirteen saaneita lounaalle erääseen keskustan ravintolaan. Minä olen ilmoittautunut mukaan.

Tämä osoittaa, että Facebook voi myös koota ihmisiä fyysisesti yhteen. Kasvo-opuksessa on suljettu ryhmä, jossa me kantasolusiirteen saaneet voimme vaihtaa ajatuksia ja kannustaa toisiamme. Minusta tämä on mainio juttu. En tiedä tavanneeni ketään osallistuneista aikaisemmin, mutta voihan jotkut kasvot olla tuttuja Meikusta.

"Mitä äijä?"

Olimme toissailtana "Kuolleiden säveltäjien seurassa" Sellon kirjastossa. Nimitys tarkoittaa Minna Lindgrenin pitämää luentosarjaa musiikin historiasta. Kyseessä oli kolmas osa neljästä ja aiheena romantiikan aika. Onneksi hän vetää saman sarjan Tapiolassa, joten meillä on mahdollisuus käydä kuuntelemassa myös ykkönen ja kakkonen. Esitys oli antoisa. Hän veti suuria linjoja ja kertoi myös kiinnostavia detaljeja. Koko konsertointi-instutuutio on peräisin mainitulta ajanjaksolta. Ihmiset eivät voineet kuunnella kodeissaan musiikkia millään laitteilla, joten piano oli suosittu ja sitä soitettiin. Beehoven ei ollut koskaan pysyvässä työsuhteessa. Mainio yksityiskohta oli se, että Beethovenin yhdeksännen sinfonian ("Ilolle") pääteema kuullaan ensimmäisen kerran kokonaan kolmannessa osassa hiljaa selloilla soitettuna. 

Lähdin eilen kävelylle. Alkumatkasta vastaani tuli kaksi pikkutyttöä, varmaan ekaluokkalaisia. Toinen katsoi veikeästi minua ja sanoi "Mitä äijä?".

Kävin samalla reissulla postissa hakemassa lähetyksen, jonka sisältö lämmittää sydäntä ja jalkoja. Saamissani sukissa on villan lisäksi alpakkaa. Tämä on mieluinen lahja ja ajankohtainen, sillä jalkani ovat käyneet erityisen kylmiksi. Lämpimät kiitokset sukkien tekijälle tätäkin kautta!

Postissa on otettu käyttöön oikein toimivan tuntuinen palveluinnovaatio. Olin pikkuisen ulalla, kun tutkin numeroautomaattia. Onneksi takanani oleva nuori nainen neuvoi minua auliisti. Sain käteeni lapun, jossa oli pari numeroa. Luulin, että minun pitää käydä etsimässäni lähetys jostakin hyllyköstä, mutta kun saavuin tiskille, asiakaspalvelijalla olikin pakettini jo käsissään ja sain sen häneltä noin vain.


Tapasin tänään Meikussa henkilön, joka osasi arvioida käyttämieni lääkkeiden yhteisvaikutuksia. Toden totta, uni- ja muistivaikeuksieni lähde taisi löytyä. Justeerauksia tehdään. Toivottavasti auttavat.