Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Paperikirjan kohtalo



Poistokirjoja
Paperikirjat luultavasti katoavat. Kansalliskirjasto saattaa säilyttää suunnattoman varastonsa. En tosin ole varma. Voi olla, että joskus kirjavarastojen ylläpito katsotaan liian kalliiksi, kaikki skannataan ja säilytetään vain bitteinä.

Kaiken skannaaminen olisi hirvittävä urakka. Valikoiva skannaaminen ei ule kyseeseen, koska silloin jouduttaisiin ottamaan kantaa siihen, mikä on tarpeellista historian tutkimuksen kannalta. Ei sellaisia pykäliä voida laatia. Silloin tuleva kuva menneisyydestä olisi vääristynyt.

Kirkonkirjoja skannataan. Sotaan liittyviä dokumentteja skannataan. Ehkä joskus kaikki vanha on digitaalisessa muodossa. Uudet syntyvätkin suoraan biteiksi.

Minä ja muut ikäiseni tulemme räpistelemään paperia loppuun asti. Lapset kuitenkin kasvavat digimaailmaan ja oppivat käyttämään enimmäkseen sähköisiä käyttöliittymiä. Joskus kirjojen aika on kokonaan mennyt. Kirjan idea toki saattaa säilyä.

Maailma mullistuu, mutta niin se on tehnyt ennenkin. Sata vuotta sitten suomalaisissa kodeissa oli kirjoja vähän, kaksi sataa vuotta sitten keskimäärin ei juuri ollenkaan. Lukutaitokin oli monella mitä oli.

Voisiko informaation säilytys ja välitys muuttua joskus elävän kuvan ja äänen muotoon? Minusta sellainen tuntuisi hankalalta, mutta olen aikani lapsi ja arvioin asiaa rajoittuneesti. Ehkä selailun haasteisiin keksitään hyviä ratkaisuja. Mikä lienee kolmiulotteisuuden rooli tulevaisuudessa?

Kirjahyllyjen katoaminen kodeista on jo alkanut.



4 kommenttia:

Kirsi S kirjoitti...

Mun lukiokaverillani on 3 antikvariaattia. Hän on usein käsitellyt Facebook-kirjoituksissaan ennustuksia, että paperikirja kuolee. Hänen antikvariaattiensa suosion ja asiakaskunnan ikävältäkin perusteella vaikuttaa siltä, että paperikirjalla on vielä valoisaa tulevaisuutta ja vankka kannattajakunta. Minä luen kirjani jo diginä (koska useimmiten luen muiden nukkuessa ilman valoja), mutta diginatiivit lapseni rakastavat paperikirjoja. Ei ipadia oteta iltasadun ajaksi.

Kirsi S kirjoitti...

Korjaus "ikävältäkin" -> ikäjakauman

Anonyymi kirjoitti...

Ei kirja mihinkään katoa. Se on kuin täytekynän käyttö, sen lopullisesta katoamisesta puhutaan aina, mutta yhä vain uusia ikäluokkia liittyy käyttäjiin kun se "käyttöliittymä" vaan on niin mahtava.

Heikki Honkala kirjoitti...

Kiitos viesteistänne! Paperittomasta toimistosta puhuttiin vuosikaudet. Aina vain tuntui, ettei sitä tule. Omassa opettajan työssäni kuitenkin ehdin päästä lähes paperittomaksi. Oli paljon helpompaa hallita aineistoja digitaalisessa muodossa. Valtteri Bottaksesta on juuri uutisoitu, ettei hän ole lukenut yhtäkään kirjaa kunnolla loppuun. No, ei hän tietenkään koko kansaa edusta. Minä en tule kirjatonta maailmaa näkemään, mutta joku voi nähdä. On minustakin paperikirja käyttöliittymänä hyvä.