Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

maanantai 30. lokakuuta 2017

Käänne?

Tuntuu siltä, että alan päästä eläkkeellä olemisen juonesta kiinni. Elo ei tunnu enää lopun alulta vaan uudelta vaiheelta elämässä.

Tunnen voimaantuvani. Lääkeluettelo lyhenee. Elämä alkaa muistuttaa tavanomaista.

Olen hyvin tyytyväinen siihen, että käteni eivät enää vapise. Tämä luo pohjaan taiteen tekemisen jatkamiselle. Oire saattoi johtua lääkkeistä tai mahdollisesti hoitoväsymyksestä.

Meille on alkanut virittyä aktiivinen ystäväverkosto tänne Turkuun ja sen ympäristöön. Olemme myös paljon tekemisissä täkäläisten lapsiemme perheiden kanssa.

Olen lukenut Hesarin rinnalla Turun Sanomia, jonka olen tilannut lyhyeksi aikaa. Lehti antaa näkökulmaa varsinaissuomalaisiin tapahtumiin, mutta mutta ei ole Hesarin veroinen. Pääkaupunkiseudun valtalehdessä ei kaikki miellytä, mutta se on hyvin resursoitu, monipuolinen laatulehti. En varmaan raski jatkaa Turun Sanomien tilaamista. Hesari tuo enemmän vastinetta rahoille.

Muuttoprojektin suhteen meille taisi käydä klassisesti. Kun saimme siirretyksi itsemme ja tavaramme uuteen asuntoomme, katosi tarve saada kaikki asuntoon liittyvät asiat saatetuksi loppuun. Kotimme on riittävän valmis tavanomaiseen elämiseen. Onneksi sentään jotakin olemme saaneet aikaiseksi. Nyt pitää keskittyä valaisimien hankkimiseen, kun päivät pimenevät.




Ei kommentteja: