Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

maanantai 21. tammikuuta 2019

Lidl liitelee Ranskassa matalammalla kuin Suomessa


Kävimme tänään paikallisessa Lidlissä, tai oikeammin yhdessä niistä. Liike - ainakin tämä myymälä - on täällä hyvin erilainen kuin ne ketjun myymälät, joihin olemme Suomessa viime aikoina tottuneet.

Myymälä oli ahdas ja sen käytävät kapeat. Tuntui hankalalta liikkua vedettävän muovikärryn kanssa tungoksessa. Kunnon ostoskärryjä ei ollut edes tarjolla. Yleisvaikutelma ole alkuunkaan yhtä siisti kuin Turussa käyttämässämme Lidlissä.

Liikkeessä oli luultavasti aika vähän samojen tuottajien artikkeleita kuin Suomessa. Etsin mysliä, mutta tarjolla oli vain lapsille tarkoitettuja ylimakeita laatuja. Suomessa Lidl myy hyvin laadukasta mysliä.

Kassahihnat olivat aika lyhyitä ja pakkaustasot kovin pieniä. Suomessa on asioimisen mukavuus näissä otettu paljon paremmin huomioon.

Luulen, että Lidl on kilpailutilanteiden erilaisuudesta johtuen asemoinut itsensä aivan toisin kotimaassamme kuin gallialaisten asuinsijoilla. Suomessa päivittäistavarakauppa on hyvin keskittynyttä. S-ryhmä, Kesko ja Lidl jyräävät, muut nokkivat vain murusia. Kilpailutilanne on oligopoli eli todellisia pelureita on vähän.

Lidlin ei Suomessa tarvitse kilpailla hinnoilla niin selvästi kuin monilla muilla markkinoilla. Siten se voi panostaa myymälöiden viihtyisyyteen ja yleiseen laatumielikuvaan. Ranskassa sen on myytävä tuotteet halvemmalla ja siten toimittava matalammin kustannuksin.

Ostoskorimme tuntui hyvin edulliselta. Turun Lidlin tiskillä olisimme luultavasti joutuneet pulittamaan vastaavista tuotteista selvästi enemmän.

Suomen päivittäistavarakaupassa on halpaketjun paikka auki.






Ei kommentteja: