Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Biokaasulla paikasta toiseen?

Automme on vuoden 2001 mallia oleva pieni Mersu. Olimme taannoin pari vuosikymmentä ilman autoa. Asuimme tuolloin Helsingin seudulla ja Helsingissä, joten vaihtoehtoja oli runsaasti tarjolla. Kun terveydelliset vaivat alkoivat rajoittaa vaimoni liikkuvuutta, käytimme jonkin aikaa yhteiskäyttöautoa vanhimman poikamme perheen kanssa ja sitten hankimme kokonaan oman.

Mersumme kulkee valitettavasti bensiinin voimalla. Ilmastomuutoksen uhka panee miettimään ympäristöystävällisempää vaihtoehtoa. Tilannetta hankaloittaa se, että vaikka automme on vanha, siihen kätkeytyy paljon ajamattomia kilometrejä. Matkamittarilukema on 135.000:n paikkeilla.

Automme vaihtoarvo on mitätön. Korjaamattomat pintavauriot eivät houkuttele ostajia. Vikojen kunnostaminen maksaisi todennäköisesti aika paljon auton korjauksen jälkeiseenkin arvoon nähden.

Auton korjauttaminen ja pitäminen saattaa kuitenkin olla ympäristön näkökulmasta perusteltua, mutta en ole varma. Muistan nähneeni laskelman, joka osoitti uuden auton hankinnan ilmastomuutoksen torjumisen kannalta järkevämmäksi. En kuitenkaan halua ottaa velkaa, mitä uuden auton ostaminen edellyttäisi. Mikä neuvoksi?

Olen tullut erään tämänpäiväisen FB-keskustelun perusteella tietoiseksi mahdollisuudesta käyttää biokaasua auton polttoaineena. Bensiinikäyttöisen auton muuttaminen sekä bensaa että kaasua nieleväksi maksaisi noin kolmetuhatta euroa. Olen tullut ymmärtämään, että biokaasu on ympäristöystävällisempi polttoaine kuin maakaasu. Tosin sitä tehdään esimerkiksi kotitalouksien ruokajätteistä, joita olisi parempi olla tulematta ollenkaan.

Täällä Turussa on Gasumin jakelupiste, joten kaasua olisi meille saatavissa kohtuullisen helposti. Haluaisin tietää kuitenkin, mikä on kyseisen polttoaineen sisältämän  bio- ja maakaasun suhde. Sitä en ole vielä saanut selville. Käyttäisin mieluiten puhdasta biokaasua. Maakaasua tuodeaan Venäjältä, joka voi joskus päättää panna hanan kiinni. Vanhan automme konvertoinnin kustannus ei olisi ongelma, koska kaasu on bensaa edullisempaa ja investointi maksaisi ajan mittaan itsensä.

Tämä asia pitää selvittää perusteellisesti.


3 kommenttia:

Rainer Kukko kirjoitti...

Vaihdoin itse uudempaan autoon vähään aikaa sitten. Sen CO2 päästöt ovat paljon vähäisemmät kuin entisen 100 g/ km. Auto on bensiini käyttöinen ja kulutus pieni. Minusta kaasukäyttöiset autot ovat mielenkiintoinen vaihtoehto,ne kuluttavat vähän ja jos käyttää vielä biokaasua, niin on myös ympäristöystävällisiä. Uusia sähköautoja tulee myös koko ajan markkinoille,minusta se vasta on tulevaisuutta. Kun käyt ostoksilla ja auto latautuu sillä aikaa parkissa ja ympäristö kiittää.!

Heikki Honkala kirjoitti...

Kaasukäyttöisyys on sikäli kiinnostava mahdollisuus, että bensa-autoihinkin voidaan lisätä kaasunkäyttö vaihtoehdoksi. Laajassa mittakaavassa autojen sähköistyksessä on ongelmana sähkön saatavuus. Maailmaan tarvittaisiin valtava määrä uusia ydinvoimaloita ja niitä syntyy hitaasti. Tuuli- ja aurinkovoimaankin tarvittaisiin uskomattoman suuri infrastruktuuri.

Rainer Kukko kirjoitti...

Tuo on kyllä totta !