Olen kuunnellut Suvi Vaarlan romaania Westend, joka kertoo 90-luvun lamasta. Kyseisestä ajasta on kirjoitettu aika vähän, vaikka todellisia draaman aineksia olisi varmaan saatavissa paljon tuon ajan elämästä.
Lama-aika jakoi ihmisiä kahteen ryhmään. Osalle ei käynyt kuinkaan. Jos perheen molemmat vanhemmat säilyttivät työnsä, lama ei todennäköisesti näkynyt arjessa juuri mitenkään. Osaa lama kosketti ankarasti, joitakin erityisen ankarasti. Hyväonnisten perheiden lapsille lama-ajasta on tuskin jäänyt mitään erityistä mieleen. Lamasta kärsineiden vanhempien lapsiin kokemukset ovat varmasti jättäneet jälkensä.
Minä kuulun jälkimmäiseen ryhmään, mutta minulle kävi lopulta hyvin. Menetin työpaikkani, mutta pääsin nopeasti opiskelemaan. Minulla oli tekemistä, mikä piti mielen virkeänä ja toiveikkaana. Seuraavana vuonna sain pätkätyön, joka jatkui vielä toisen vuoden. Näiden jälkeen sain pestin, joka vakinaistettiin vuoden jälkeen.
Vaarlan äiti oli yrittäjä, jonka liiketoiminta kärsi lamasta. Kirjoittajalla on siten kokemusta tilanteesta, jota kuvaa.
Romaanin päähenkilön isä on yrittäjä, joka teki konkurssin. Äiti on kääntäjä, joka menetti työpaikkansa. En ole kuunnellut kirjaa loppuun, mutta kirjoittaja vihjaa, että isä tulee päätymään itsemurhaan.
Minä menetin vain työpaikan, mutta monelle yrittäjälle jäi työn menettämisen lisäksi raskaat konkurssivelat. Yritys, jonka palveluksessa olin ennen potkuja, meni sittemmin vararikkoon. Esimieheni, joka yrityksen omisti, oli sitkeä sissi ja perusti uuden yrityksen. Nostan hänelle hattua.
Samassa taloyhtiössä Herttoniemessä asuessamme sattui surullinen tapaus 2000-luvun alkuvuosina. Lama oli jo takanapäin, mutta eräs henkilö oli menettänyt työpaikkansa. Hän hyppäsi kahdeksannesta kerroksesta. Lopputuloksen jokainen arvaa. Tapahtuma kertoo, kuinka musertavaksi työn menettäminen voidaan kokea. On kauheaa, jos toivo menee eikä ympäriltä löydy mitään, mikä kannattelisi eteenpäin.
Erityisesti 90-luvun epäonniset yrittäjät ansaitsisivat lisää aikaa kuvaavaa kirjallisuutta: tutkimusta ja tosipohjaista fiktiota, ehkä elämäkertojakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti