Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

perjantai 4. syyskuuta 2020

Kulmuni vai Saarikko?

Huomenna kuulemme, kenet Suomen Keskusta valitsee puheenjohtajakseen. Voin arvioida kandidaatteja vain mielikuvien ja satunnaisten tietojen perusteella. Valitsijat tuntevat heidät varmasti paremmin.

Kulmuni on vakuuttanut, että polttoaineiden verotusta ei nosteta. Kanta on ymmärrettävä, koska käsittääkseni puolueen kannattajat asuvat enimmäkseen maaseudulla, jossa on pitkät etäisyydet ja jossa asioita on hankala hoitaa ilman autoa. Ilmastonmuutoksen näkökulmasta korotus olisi mitä ilmeisemmin tarpeellinen, koska näin autoilu todennäköisesti vähenisi. 

Mielestäni Saarikko vaikuttaa Kulmunia vapautuneemmalta haastatteluissa. Hänen vastauksensa ei kuulosta etukäteen opetelluilta. Hän ei myöskään vaikutelmani mukaan yritä esiintyä jämäkältä, jota vaikutelmaa Kulmuni tuntuu tavoittelevan. Uskon, että Saarikko on näistä syistä parempi neuvottelija. 

Äskeisessä haastattelussa kolmelta pääkandidaatilta kysyttiin kantaa turpeen käyttöön. Kaikki tuntuivat enemmän tai vähennän kiemurtelevan. Honkonen osasi konkretisoida asiaa siten, että turpeen käytön vähentäminen lämmityksessä heijastuisi vastikkeiden korotuksina. Tämä oli informatiivista haastattelun seuraajalle.

Asia kuitenkin otetaan selvästi vakavasti keskustassakin, koska valtiovarainministeri Vanhanen on kertonut EU:n koronarahoja aiottavan käyttää turpeesta irtautumiseen. Tämä huojentavaa kuulla. 

Kulmuni tuntuu korostavan aluepolitiikkaa. Se onkin epäilemättä tärkeä asia keskustan kannattajille. 

Kuka tahansa puheenjohtajaksi valitaan, hän tulee luultavasti olemaan välikädessä äänestäjien ja ilmastonmuutoksen torjumisen tarpeellisuuden välillä. Lyhyen tähtäyksen edut taitavat painaa enemmän vaakakupeissa. Puheenjohtaja joutuu kuuntelemaan äänestäjiä ja puolueväkeä. 

Vaikuttaa siltä, että keskustan linja tulee olemaan puolueen ydinkannattajien mielen mukainen. 

Kuskustan puoluekokous kiinnostaa paljon enemmän kuin kokoomuksen vastaava, koska ensin mainitussa puolueen puheenjohtajaksi on vaihtoehtoja. 

Nämä ovat vain sivustaseuraajan pohdintoja. 


2 kommenttia:

Rainer Kukko kirjoitti...

Jännää ,miten mediakin ottaa vain 2 kandidaattia pääehdokkaiksi. Siellä on kuitenkin 4 ehdokasta. Honkosella ja varsinkin Tiasella on hyviä näkemyksiä.

Heikki Honkala kirjoitti...

Luultavasti noista kahdesta puheenjohtaja valitaan.