Eilinen koin vulkaanisen räjähdyksen itsessäni. Se tuli ulos itkuna, jollaista en ole kokenut muistini ulottuvuudessa. Eilinen saattaa olla yksi elämäni merkittävimmistä päivistä, vaikka olin äärimmäisesti poissa tolaltani.
Vaimoni uskoi, että tarvitsen apua, ilmeisesti joltakin valkotakkiselta tai vastaavalta. Olin kuitenkin kirkkaasti järjissäni tapausta ennen, sen aikana ja jälkeen. En sano mitä huusin. Se oli kuitenkin painokelpoista ja erittäin ymmärrettävää. Vaimoni soitti viisaalle ja näistä asioista tietävälle ystävällemme. Minulta kysyttiin ottaisinko diapamin. Suostuin, koska se tuntui erittäin tarpeelliselta.
En ollut vielä tyhjä. Purkautumistapa muuttui. Muistin, kun yksi jälkeläisistäni sai raivarin kauan sitten. Vaimoltani loppuivat konstit. Sain idean - Hesarit. Lapsi repi niitä jonkin aikaa ja rauhoittui.
Sovelsin kikkaa itseeni. Parvekkeella olevat Hesarit ja muut lehdet saivat kyytiä. Revin ne vimmaisesti olohuoneessa ja paiskoin ympäriinsä. Auttoi.
Muistakaa tämä, jos parisuhde on räjähtämäisillään ja muissakin tilanteissa.
Kerroin eilen artikkelissani Elämä antaa merkillisen paljon - mitä ihmettä? hämmentävistä elämän varttuneelle antamista hyvän tuntemuksista.
Tiedän, että tapahtuneen aiheutti valtava vyyhti asioita, mutta uskon ehdottamasti, että tästä seuraa hyvää. Tulen purkamaan tätä asiaa tulevissa postauksissani. En tiedä nyt, koska, mitä, missä muodossa ja laajuudessa, mutta mahdollisesti jatkan pian.
Järkeni toimi, kun ajattelin unilääkitystä. Otin annostuksen vähitellen. Näin tulin ottaneeksi Stellaa vähemmän kuin viime päivinä.
Heräsin varhain aamulla. Tein aamupuuron ja söin. Päätin auttaa jälleennukahtamista kuuntelemalla kesken olevaa Camus'n Ruttoa Bookbeatista. Ei tepsinyt.
Päätin alkaa tehdä luonnostelemaani kukkakimppua. Akvarelliliidut tuntuivat hyvältä ratkaisulta. Voisin päättää myöhemmin tarvitsenko vettä ollenkaan. Muutaman viirun jälkeen jatkoin lyijykynällä, mikäli muistan järjestyksen oikein. Osoittautui, että olikin syntymässä lyijykynäteos. Jälki näytti lupaavalta.
Olen jo lakaissut riekaleet yhteen kasaan.
Laitan blogini alaotsikoksi: Mies painii traumaansa vastaan.
Tämän artikkelin avoimuus saattaa yllättää. Kommentoikaa. Olen valmis vastaamaan tavalla tai toisella. Julkaisen tämän poikkeuksellisesti lauantaina.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti