Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

tiistai 6. lokakuuta 2020

Voi Elokapina minkä teit!

Olen selvinnyt kahdesta syövästä tieteeseen perustuvan hoidon avulla. Niinpä uskon, ettei ilmastotiedekään ole puutaheinää. 

Ilmastonmuutoksen torjuntatoimet etenevät kovin hitaasti, vaikka olisi kiire. Kaikki keinot tuntuvat uhkaavan jonkun tahon etuja ja seurauksena asioita vatkataan. Jotkut kyseenalaistavat koko uhan, koska se  on aina helpompaa. 

Ja nyt nämä elokapinalliset työntävät aseen jarruttajien käsiin. Asian on kuviteltu olevan "vihervassareiden" henkilökohtainen ongelma ikään kuin se ei kuuluisi kaikkia puolueita kannattaville. 

Nyt huolestuneet leimautuvat myös anarkisteiksi. Se tästä vielä puuttui. 

Minusta Greta Thunberg on jotenkin hellyyttävä hahmo, kiltin oloinen teinityttö, joka sanoo vain sen, minkä tiede tietää ja vaatii toimenpiteitä nuorten nimissä. Häntä sitten keksitään kutsua militantiksi. Setämiehet provosoituivat tytöstä, joka voisi olla oma lapsenlapsi. 

Onneksi Greta on palannut kouluun. Hänen missionsa oli hyvä, mutta se leimautui vinoon.

Olisivatko elokapinalliset voineet enempää toivoa kuin sumutetta naamaan? Poliisit sössivät ja aiheuttivat skandaalin. Pippuri- vai paprikasumutteen ruiskuttaminen suoraan päin naamaa näyttää kuvissa todella pahalta. Tässä mennään iholle. 

Kapinalliset saivat sen julkisuuden, jonka halusivatkin. 

Poliisia ei saa vastustaa, mutta poliisin ei itse pidä mennä halpaan. Väkivallalla flirttailusta ei seuraa mitään hyvää. 

Ei kommentteja: