Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

tiistai 25. toukokuuta 2021

Osaanko noudattaa tunnuslausettani

Olen kokenut elämässäni vaiheita, joissa tulevaisuus on näyttänyt synkältä, mutta lopulta on käynyt vähintään kohtuullisesti. Niinpä olen muotoillut tunnuslauseekseni seuraavat sanat: "Hyvinkin voi käydä."

Nyt kun pelkään Alzheimer-diagnoosia, henkilökohtaisen ohjeeni noudattaminen tuntuu vaikealta. Hyvin käyminen voisi olla sitä, että oireideni syyksi osoittautuu jokin muu kuin muistitauti ja tilanne voidaan korjata. Alzheimer olisi se huono vaihtoehto. 

Huolestuminen on varmaan tärkeä toiminto. Se panee toimimaan uhkakuvan toteutumista vastaan. Tämänhetkisessä tilanteessani voin vain odottaa tutkimusten lopullista tulosta. 

Stoalaisen filosofian mukaan sellaisista asioista, joille ei voi mitään, ei kannata välittää. Tunteita pidettiin haitallisina. 

Tulevalle diagnoosilleni en voi mitään, enkä sille, että asia askarruttaa minua. En kykene asennoitumaan stoalaisen ohjeen mukaan. Olen inhimillinen olento. 

Ehkä voin kuitenkin yrittää suhtautua oman tunnuslauseeni mukaan. Voihan oireiluni johtua muustakin kuin muistisairaudesta. 

   


Ei kommentteja: