Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

keskiviikko 12. toukokuuta 2021

Yllättävä kohtaaminen

Kävimme vaimoni kanssa ottamassa koronarokotteen tänään. Olimme molemmat valinneet Pfizerin valmisteen. 

Tapahtumapaikka oli Turun Messukeskus. Suureen halliin oli pystytetty 25 pistosloosia, joissa kussakin työskenteli kaksi henkilöä. Toinen hoitajista pisti ja toinen hoiti paperiasiat. Loosit olivat pitkänä rivinä. Tulopuolella oli tuoleja sopivin välein jonoihin aseteltuina odottamista varten. Lähtöpuolella oli myös tuoleja, koska suositeltiin odottamaan vartin verran pistoksen jälkeen, josko tulee välittömiä reaktioita.

Käynnillä tapahtui kolme hämmästyttävää asiaa. 

Varausjärjestelmä oli osoittanut meidän peräkkäin olevat viisiminuttisemme loosiin numero 12. Kun vuoroni oli tullut ja istuin odottamassa pistosta, huomasin, että kirjurin silmät ja olemus vaikuttivat tutuilta. Tosiaan, kyseessä oli eräs vaimoni ja minun yhteinen ystävätär (vai pitäisikö sanoa tuttavatar?). Yhteydenpito oli päässyt laantumaan. Tunnistimme toisemme ja juttelimme. 

Ajatella, että silmätkin voivat olla niin yksilölliset, että niiden perusteella voi tunnistaa ihmisen. 

Jossakin vaiheessa pistävä hoitaja alkoi ohjata minua eteenpäin. Minä hämmästelin, että joko minua on pistetty. Uskomatonta, että en ollut ollenkaan huomannut pistosta, kun juttelin tuttavattaren kanssa. Nyt ymmärrän miten taikurit toimivat. Kun huomio suunnataan voimakkaasti jonnekin, voidaan vaivihkaa tehdä yhtä ja toista. Taskuvarkaat käyttävät samaa konstia. 


Jälkiodotusaluetta


Taustalakana


Sattuma on sattuma. Loosi nyt vain valikoitui miten valikoitui. Tämän sattuman lisäksi sain mielenkiintoiset kokemukset ihmisen tunnistamisesta ja huomion suuntautumisesta. 

Jälkiodotusvaiheessa vaimoni ja tuttavattaremme päivittivät puhelinnumerot ajantasolle. Yhteydenpidon on määrä jatkua. 




Hallin seinustalle oli viritetty taustakangas selfieiden ottamista varten, kun tehdään lähtöä. Lakanan tekstit kannustivat rokotteen ottamiseen. Otimme pariselfien. 

Tähän mennessä, kun muutama tunti on kulunut pistoksesta, en ole huomannut mitään oireita. Vaimo kokee itsensä väsyneeksi. 


Ei kommentteja: