Ukrainan sota -teeman kehittelyä

Kerroin äskettäin Ukrainan sota -teemaisesta teoksestani, johon en ollut tyytyväinen (Pastellityö). 

Päätin jatkaa sitä piirtämällä bambutussilla piikkilankamaisia kuvioita vanhojen päälle. Tällainen siitä tuli:

Tein toisen vastaavan, mutta ilman öljypastellikuvioita:

Tulos on siistimpi, mutta teemaa ajatellen ylempään verrattuna kovin säyseä. Ylemmässä on raatelevuutta, alemmassa ei. 

Nato-päätös ja whataboutismi

 

Kuva Nebraska Department of Education Pixabaystä

Elämä on jatkuvaa ongelmien ratkaisemista. Täydellisiä ratkaisuja löytyy kuitenkaan tuskin mihinkään. 

Nyt kun Suomi on tekemässä tulevaisuutensa kannalta hyvin merkityksellistä turvallisuuspäätöstä, saatetaan esittää whataboutistisia vasta-argumentteja. Voidaan viitata esimerkiksi Irakin sotaan. On totta, että Yhdysvallat hyökkäsi maahan heikoin perustein, mutta mutta kyseessä ei ollut Nato-operaatio. 

Saatetaan myös todeta, että esimerkiksi Unkarin, joka kuuluu Natoon, ihmisoikeustilanne on huono. Tämäkin on totta.  

On esitetty, että Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon, lisäisi jännitystä Pohjolassa. Sekin pitää todennäköisesti paikkansa. Pitää kuitenkin muistaa, että Natoon ei ole koskaan hyökätty. Kun jännitys lisääntyy, mutta samalla oman maan turvallisuus lisääntyy, on syytä priorisoida oman maan etua. Pohjola eräänlaisena Naton etuvartiona on kuitenkin varsin vahva pidäke Venäjää vastaan. 

Nato-jäsenyyttä harkittaessa pitää miettiä, mitkä seikat ovat olennaisia. Kaiken lähtökohtana on oman maan turvallisuuden varmistaminen. Itänaapurimme käyttäytyy arvaamattomasti, sen aikeita on vaikea järkiperusteisesti ennakoida ja sen puheisiin ei voi luottaa. Ukrainassa tapahtuu hirvittävyyksiä, jollaisia ei ikipäivänä haluaisi omaan maahan. 

Olen syvästi suomettumisen ajan ihminen ja Natoon liittyminen kieltämättä arveluttaa. Hyvät välit itään ovat olleet hyväksi koettu tae turvallisuudesta. Tilanne on kuitenkin muuttunut ratkaisevasti. ja mitä ilmeisemmin pitkäaikaisesti. On syytä toimia rohkeasti, kun tilanne sitä vaatii. Aikoinaan Suomi irtautui aika nopeasti YYA-sopimuksesta ja liittyi pian Euroopan Unioniin.  

Keskittykäämme siis olennaiseen. 

Mistä venäläiset saavat tietoa ja miten he suhtautuvat Suomen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen

 Mistä venäläiset saavat informaatiota? Youtube-kanava "1420" kertoo:

Aika lavea valikoima on. Sanomalehtiä ei lueta. Vain osa seuraa televisiota. Video on ladattu 15.4.2022.

Miten venäläiset suhtautuvat Suomeen mahdolliseen Nato-jäsenyyteen?

Osa ei ota kantaa. Harva pitää uhkaavana. Jotkut toteavat, että Suomi päättää itse. Video on ladattu 24.4.2022. 

Mitä mieltä tavan venäläiset ovat valeuutislaista ja sanktioiden vaikutuksista

Meitä mietityttää, mitä tavalliset venäläiset ajattelevat ja tietävät tämän hetken tilanteesta.

Eräs venäläinen nuorimies on perustanut Youtubeen 1420-kanavan, jossa hän julkaisee tavallisten kadunmiesten ja -naisten haastatteluja ajankohtaisista asioista. En tiedä, mitä numero 1420 tarkoittaa enkä tiedä edes mikä on hänen nimensä. Kiva kuitenkin kuulla välittömiä tuntemuksia suoraan Moskovan kaduilta. 

Seuraavassa kysytään, mitä mieltä moskovalaiset ovat uudesta fake news -laista. Monet kertovat yllättävän avoimesti, mitä ajattelevat. Video on ladattu kuukausi sitten. 

Mitä venäläiset ajattelevat sodan 44, päivänä. Nyt ihmiset ovat selvästi käyneet varovaisiksi ja varmaan hyvästä syystä. 

Miten venäläiset kokevat sanktioiden vaikuttavan ja vähän muutakin. Tilanne kahden kuukauden kohdalla sodan alusta. 

(Korjaus 26.4.22: yllä oleva video on itse asiassa Youtube-kanavalla Moscow Streets ja tämä nimenomainen video on kuvattu Vladivostokissa)

Videoissa on englanninkieliset tekstitykset. 

Kirjoittamalla Youtuben hakukenttään 1420, saat esiin muitakin samantapaisia videoita. 

Haastattelut on tehty Moskovassa, joten mielipiteet eivät edusta koko maata. 

Pelottava tilanne Azovstalissa

Kuva 🌞 Myriam 🌞 Dreamer Pixabaystä

Ukrainalaiset siviilit ja taistelijat ovat saarroksissa Azovstalin tehdasalueella Mariupolissa. 

Putinin ja Soigun eilinen hyytävä näytelmäkeskustelu ennusti pahaa. Putin määräsi, ettei kärpänenkään saa päästä pakoon. Aiemmin on jollakin taholla uhkailtu jopa  taistelijoiden eliminoimisesta. 

Mieleen tuli, että nyt aiotaan siviilien ja sotilaiden kuolla nälkään. Toivottavasti näin kauhealta välinäytökseltä vältytään. 

Venäjän puolustusministeriö on ilmoittanut, että siviilit voisivat poistua turvallisesti tehdasalueelta joko Ukrainan tai Venäjän miehittämille alueille. Antautumisen merkkinä olisi klassinen valkoinen loppu. Myös antautuvat sotilaat on luvattu säästää.

Kuulostaako tämä liian hyvältä ollakseen totta? Voiko Venäjään nytkään luottaa? Jos määräys olisikin annettu luvatusti, toimivatko sotilaat todella sen mukaan?

Jos ukrainalaiset suostuisivat ja toimittaisiin kuten on luvattu, toteutuisi kerrankin rehti peli. Mutta mitä tekevät ukrainalaiset? Voivatko he luottaa Venäjän sanaan? 

On varmaan piinallista pohtia vaihtoehtoja.

Uutistulva Ukrainan sodasta läkähdyttää, mutta tilanteeseen ei saa tottua

Kuva Pam Simon Pixabaystä

En pysty enää ahmimaan kuin kursorisesti tietoja Ukrainan tilanteesta niin kuin jaksoin sodan alkuvaiheessa. Järkyttävyyksiinkin tuntuu tottuvan. Butšan hirvittävät territeot ja muut vastaavat "läpimurrot" ovat aluksi kauhistaneet ja sitten muuttuneet vähemmän säväyttäviksi.

En jaksa enää kuunnella upseerien analyyseja sotatapahtumista. 

Tällaiseen ei saa tottua.

Ukraina ei saa hävitä. 

Ukrainalaisten kohtalo synnytti miltei rakkauden tunnetta kyseistä maata ja sen kansaa kohtaan. Sympatiaa tunnen vieläkin, mutta se on jonkin verran laimentunut. 

Haluan silti kulkea ukrainalaisten rinnalla heidän hirvittävässä kohtalossaan. Mitä voin tehdä? No ainakin tuotan teoksia Ukrainan teemasta. Voisinko myydä niitä Ukrainan hyväksi? Miten verottaja suhtautuisi asiaan. Senkin voi selvittää. 

Tavaroiden lajitteluhommaa Ukrainan pakolaisten hyväksi saattaisi olla tarjolla. En ole kovin käytännöllinen, joten asia mietityttää. Voisin kuitenkin soittaa ja kysyä, josko voisin tehdä jotakin muuta - esimerkiksi kuljettaa pakolaisia majapaikkoihin. 

Yllä olevalla videolla laulavat Ukrainan kansallishymnin luultavasti ukrainalaiset lapset. On siellä jokunen aikuinenkin. Video on ladattu Youtubeen 28.2.2022 eli aivan sodan alussa. En tiedä, milloin hymni on filmattu. 

Mitä näille suloisille lapsille nyt kuuluu?

Superuutinen!

 

Kuva Nord-bei-Nordost Pixabaystä

Tulemme kesällä asuneeks jo viisi vuotta Turussa viimeisen muuton jälkeen. Niin se aika kuluu Eskoseni. 

Alkuvaiheessa pohditutti, tilatako Turun Sanomia vai yhä Hesaria vai molempia. Paikallinen aviisi osoittautui kuitenkin kovin mitättömäksi vanhaan tuttuun verrattuna. Olemme sitten tilanneet Hesaria, vaikka olemmekin jääneet paitsi useimmista paikallisuutisista. Olen koukussa Hesarin laajaan sisältöön. Molempia lehtiä en raski tilata. 

Eilen luin todella ilahduttavan uutisen (voi olla maksumuurin takana) Hesarista. Kun kyseisellä lehdellä on ollut vain yksi toimittaja Turussa, nyt on toimeen tarttumassa entisen toimittajan lisäksi viisi henkilöä. 

”Olemme palkanneet todella ammattitaitoisen tiimin, jossa on kovaa journalistista osaamista ja visuaalista ammattilaisuutta. Tällainen iskuryhmä pystyy tarttumaan tapahtumauutisointiin ja kiinnostaviin paikallisilmiöihin sekä tekemään syventävää ja tutkivaa journalismia. HS Turku peilaa Hesarin toimitusta pienoiskoossa”

Kyllä nyt kelpaa!

Pastellityö

 

Kirjoitin äskettäin KONSTassa aloittamastani teoksesta, jota tein akryyliväreillä (Maalausaikomus alkoi toteutua).

Tein kotona vastaavan teoksen kuiva- ja öljypastelleilla. Tein ruudukon kuivilla, ruiskutin fiksatiivin ja jatkoin öljyisillä. 

Kuivapastellit ovat sotkuisa medium, mutta ainakin käyttämäni Sennelierin setin liidut ovat hyvin värikylläisiä. 

Sotkuisuus on toisaalta tehokeino. 

Tein kurinalaisen ruudukon päälle vapaalla kädellä orgaaneja kuvioita öljypastelleilla. Ajattelin, että näin saisin aikaan toimivan kontrastin. Käytin suunnilleen ruudukon väriskaalaa.

Yllä olevassa vaiheessa kuviot painottuvat oikeaan yläkulmaan ja muualla ne karttavat reunoja.

Jatkoin kuvioita laveammalle. Osa väreissä näkyy selvästi ja osa uppoaa osin taustaan. Vaikutelma on kolmiulotteinen. 

Alkuperäisen aiheen ideana oli Ukrainan sota. Värikonstellaatio näytti liian kiltiltä. Lisäsin kontrastiksi pieniä pilkahduksia punaista. Ajattelin saavani näin teokseen jännitettä. Nyt tuntuu siltä, että punaista on lisättävä. Pienet pilkut uppoavat kokonaisuuteen. 

Osakuva

En ole täysin tyytyväinen tulokseen. Päällä olevat kuviot toimisivat varmaan paremmin, jos neliöiden värit olisivat puhtaat.

Musta tussi saattaisi toimia päällä paremmin.

Iso pyrkijä Venäjä ja pieni pyrkijä Suomi

Venäjä yrittää saada haltuunsa ainakin osan Ukrainan maa-alueesta. Putin on onnistunut sumuttamalla saamaan kansan kannatuksen asialleen. Sotilaat eivät ainakaan alkuun ilmeisesti tienneet, mihin ovat menossa, kun heitä vietiin rintamalle. Heille on syötetty mielikuva vihollisista natseina, mistä on seurannut siviilien brutaalia kohtelua. Ainakin alkuun vaikutti, että Venäjä pyrkii määrätietoisesti tavoitteeseensa. Tosin sotilaat eivät taida olla kovin motivoituneita. Sotakoneisto kuitenkin toimii. Suomikin toimii hyvin määrätietoisesti pyrkiessään saamaan turvatakuut hankalaan asemaansa Venäjän naapurina. Maan johto toimii hyvin taitavasti antaessaan kansanedustajien punnita kantaansa tuoreen selontekopäivityksen pohjalta. Yksityisen tahon tekemien mielipidetutkimusten perusteella Nato-hankkeella on kansan enemmistön kannatus. Projekti hoidetaan perusteellisesti, mutta ripeästi. Nato-juna tuntuu puksuttavan hyvässä vauhdissa. Venäjän sanotaan aikojen kuluessa tottuneen valtion päämiehen ehdottomaan valtaan. Tsaaria vastaan ei ole tapana ryppyillä. Maassa on totuttu ajattelemaan omaa elämistä vihamielisten naapureiden ympäröimänä. Nyt ajatusta on vahvistettu propagandalla. Kaksi kansaa pyrkii päättäväisesti tavoitteeseensa, mutta isomman hanke perustuu valheeseen. Pienempi hakee suojaa demokraattisin keinoin. Iso väittää tuntevansa uhkaa, vaikka sitä ei oikeasti ole. Pieni tuntee sitä ihan perustellusti. Voimme seurata sekä vapaan että autokraattisen valtion pyrkimyksiä. Voiko olla kyllin kiitollinen siitä, että saa elää rajan tällä puolella. PS: Päivitin Macbookiini uuden käyttöjärjestelmän. Ilmeisesti siitä johtuen en pysty liittäämään kuvia Blogger-postauksiini (tai sitten en ole hoksannut jotakin). Toivottavasti asia korjaantuu mahdollisimman pian.

Anna Ahmatova, Nikolai Gogol ja Sergei Prokofjev - venäläisiä vai ukrainalaisia?

Nikolai Gogol

Kuva press 👍 and ⭐ Pixabaystä

Muutamat venäläisinä tunnetut kuuluisuudet ovat itse asiassa ukrainalaisia tai heillä on ainakin jokin kytkös ukrainaan. 

Miltä kuulostavat nimet: Anna Ahmatova, Nikolai Gogol ja Sergei Prokofjev.

Tunnettuja venäläisiä taiteilijoita?

Anna Ahmatova (1889-1966, alk. Gorenko) oli syntynyt Odessassa, siis Ukrainassa. Hän tosin muutti vuoden ikäisenä perheensä mukana Pietarin liepeille. Vanhemmat  erosivat vuonna. Vuonna 1905 äiti ja tytär muuttivat Krimille ja sieltä Kiovaan, jossa Anna kävi koulun loppuun ja aloitti lain opiskelut. Suurimman osan elämästään hän vietti Venäjällä.

Ahmatovan isä oli ukrainalaista kasakkasukua, mutta hänen äitinsä oli ymmärtääkseni venäläinen. Anna oli myös Ahmat-kaanin jälkeläinen, mihin hänen kirjailijanimensä Ahmatova viittaa. Kun Annan isä kuuli tämän kirjoittavan runoja, hän totesi, että tytär pilaa hänen nimensä. Anna rupesi Ahmatovaksi, ainakin runoilijana. Päätös oli erikoinen, koska nimi ei todellakaan ole venäläinen ja saattoi siten aiheuttaa väheksymistä.  

Nikolai Gogol (1809-1852) oli syntynyt ukrainalaiskasakkalaisessa Sorochyntsissä Pultavan kuvernoraatissa Ukrainassa. Hänen isänsä olikin oletettavasti kasakkasukua. Hänen äitinsä polveutui Pultavan Lubnyssä palvelleesta upseerista. Vuonna 1928 Gogol muutti Pietariin ja vietti suuren osan loppuelämästään nykyisellä Venäjällä. Ainakin Nikolain isä osasi ainakin kirjoittaa sekä ukrainaa että venäjää. 

Sergei Prokofjev (1891-1953) oli syntynyt Sontsovkan kylässä nykyisen Ukrainan itäosassa, joka on käsittääkseni perinteisesti voimakkaan venäjänkielistä aluetta. Erään lähteen mukaan hänen isänsä oli kotoisin Moskovasta ja äitinsä Pietarista. Saman lähteen mukaan Prokofjev piti itseään venäläisenä säveltäjänä. 

Näiden taiteilijoiden kansalaisuuden tai etnisyyden määrittäminen on hankalaa. Heidän syntyessään Ukraina kuului Venäjän keisarikuntaan. Ukrainalainen kansallisuusaate alkoi vahvistua 1840-luvulla, mutta sitä alettiin tukahduttaa 1870-luvulla. Kuulostaa tutulta. Sama kohtalo täälläkin. Myöhemmin Ukrainasta tuli neuvostotasavalta. 

Minulla ei ole tietoa, ketkä heistä jos kukaan, puhui ukrainaa. Venäjää heidän kaikkien on täytynyt osata. Voisin kuvitella, että Ahmatova on ainakin tiedostanut ukrainalaiset juurensa. 

Gogolin on täytynyt syntyperänsä vuoksi tiedostaa etnisen taustansa. Hän kuitenkin tunsi suurta kiintymystä tavallista venäläistä kansaa kohtaan. Ehkä hän piti Putinin tavoin ukrainalaisuutta lähes samana asiana. Hänen elinaikanaan venäläiset eivät vielä olleet ehtineet tukahduttaa ukrainalaisuutta. 

Prokofjev olisi saattanut kummeksua, jos häntä olisi sanottu ukrainalaiseksi. 

Ukrainan kansallislaulu päättyy sanoihin (epävirallinen käännös): 

Annamme henkemme ja ruumiimme vapautemme vuoksi                                                           Ja näytämme, että me, veljet, olemme kasakkojen kansaa.

Noiden loppusäkeiden eetos totisesti elää nyt Ukrainassa. 

Maalausaikomus alkoi toteutua

Eilen kuvaamani idea on alkanut toteutua, mutta kuten toisinaan käy, prosessi on alkanut viedä hanketta toiseen suuntaan. 

Ajattelin toteuttaa sinisen ja keltaisen osuuden neliöinä ja tehdä päälle mustalla jotakin Ukrainan kriisiä ilmentävää. Neliöt olisivat sinisen ja keltaisen eri sävyjä. 

Olin tänään KONSTassa ja tein ensin värikynillä pari luonnosta. Päätin lisätä värien moninaisuutta ottamalla väriskaalaan mukaan vihreän, joka on sinisen ja keltaisen seos. 

Löysin eilen netistä kuvan maalauksesta, josta sain inspiraatiota mustaan osuuteen. Sovelsin hyvin väljästi kuvioita ruututeeman päälle. Muodot kuvaavat sitä, mitä Ukrainassa nyt tapahtuu. 

Mieleeni tuli, että voisinkin yhdistää Ukrainan lipun väreihin Venäjän lipusta valkoisen ja punaisen. Näistä voisi hahmotella harmonisen kokonaisuuden, joka ilmentäisi näiden maiden suhteita sellaisina kuin niiden pitäisi olla. 

Luonnosta tehdessäni harmonisen värisommitelman luominen alkoi tuntua kovin haasteelliselta ja idea Ukrainan lipun väreistä tuntui pakenevan. Venäjän lipun valkoinen taitaa olla jonkinlainen "maalarin valkoinen", mikä ei ehkä näyttäisi hyvältä. Ehkä siihen voisi kuitenkin löytyä jokin toimiva sävy.

Päätin pitäytyä sinisessä, keltaisessa ja vihreässä. 

Aloin toteuttaa teosta akryyliväreillä, jotka kuivuvat nopeasti. Orgaaniset kuviot voisin tehdä joko tussilla tai mustalla akryylivärillä. 

Jotta saisin neliöihin huokoisuutta ja elävyyttä, päätin maalata keltaisten alusmaaliksi sinistä ja  ja sinisten keltaista sekä vihreiden alle erilaista vihreätä. 

Otin käyttööni kutakin väriä kaksi erilaista. 

Ruudukon voisi tehdä hyvin tarkasti maalarinteippiä käyttämällä, mutta se olisi aika vaivalloista. Olisi myös aika steriilin näköistä, mutta sopisi sinänsä orgaanisiin kuvioihin.

Venäjän agressiota voisi myös symboloida z-kirjaimella tai t-, s-,e- ja a-kirjaimilla.

Päätin maalata neliöt suurpiirteisesti.

Tulos alkoi näyttää teokselta tällaisenaan, joten saatankin viritellä tätä vain säätämällä värejä ja niiden voimakkuuksia. Ainakin oikeassa yläkulmassa on tungosta. 

Kukin neliö voisi olla kuin teos teoksessa. Väriskaalaa voisi vielä rikastaa.

Voisin toteuttaa alkuperäisen idean erikseen. 

Seuraava sessio on kahden viikon päästä, joten tämä raakile voi kypsyä mielessäni sinne asti. 

                            Slava Ukrayini!

Maalausaikomus

 

Kuva Igor2008 Pixabaystä

Olen saanut KONSTasta tehtäväksi abstractin teoksen, joka ilmentää jotakin tunnetta. 

En tahdo saada ajatuksiani irti Ukrainan tilanteesta. Tunteeni ovat, kuten epäilemättä monilla muilla, Ukrainan puolella. 

Ukrainan lipun värit kuvaavat tietääkseni sinistä taivasta ja keltaista peltoa. Olen ajatellut käyttää työssäni kyseisiä värejä eri sävyinä ja lisäksi ehkä mustaa. Sininen ja keltainen ovat yhdessä iloinen väriyhdistelmä. Ne kuvatkoon Ukrainaa itsessään ja sen tulevaisuutta, miksei myös myötäsukaista tunnettani kyseistä maata ja sen kansaa kohtaan nykyisessä tilanteessa.

Musta kuvatkoon maata raatelevaa sotaa.

Nähtäväksi jää, mitä syntyy. 

 

Voi Ukraina, minkä teit!

 

Kuva mohamed Hassan Pixabaystä

Olemme saaneet suruksemme lukea, että Ukrainan puolella on syyllistytty sotavankien teloittamiseen. Se on sotarikos. Vaikka asialla ovat ilmeisesti olleet georgialaiset vapaaehtoiset, Ukrainan joukoista on kysymys.

Mielikuva sodan osapuolista on polarisoitunut. Venäjä on paha ja Ukraina hyvä. Hyvän puoleen on nyt tullut särö. 

Luultavasti tällaista ei täysin voida estää, koska liikkeillä on paljon aseistettuja sotilaita. Joku tai jotkut yksittäiset sotilaat voivat käyttää tilaisuutta hyväkseen. Tapahtunutta ei voi mitenkään puolustella. Pahempaa on, jos tällaista tapahtuu esimiesten luvalla.

Ukrainan kannattaisi nyt tutkia tapahtunut läpikotaisin, julkistaa tulokset ja vähintään pahoitella asiaa. Sen olisi myös kerrottava, mihin toimenpiteisiin on ryhdytty tällaisen ehkäisemiseksi sekä mitä seuraamuksia teoista on niihin syyllistyneille. 

 

Miksi sotilas voi raiskata ja tappaa siviilejä?

Kuva Alfred Grupstra Pixabaystä

Tämä on synkkää tekstiä. Älä lue, jos arvelet ahdistuvasi. 

Yritän kaivautua kauheuksiin syyllistyvän sotilaan pään sisään.

Tiedämme, että toisen maailmansodan aikana tavalliset saksalaiset perheenisät syyllistyivät siviilien tappamiseen. Tästä voi päätellä, että ainakin osassa meistä on jonkinlainen sisäänrakennettu pahan potentiaali, joka tietyissä olosuhteissa saa ihmisen toimimaan hirviömäisesti. Voisiko sellainen löytyä meistä kaikista, sitä en tiedä. Tuskin me suomalaiset olemme saksalaisia kummempia. 

Stalin halusi toisessa maailmansodassa ehtiä Berliiniin ennen muita liittoutuneita. Raiskaaminen oli virallisesti kielletty, mutta Stalin halusi palkita sotilaitaan ja aiheuttaa terroria. Berliinissä joutui raiskauksen uhriksi ehkä 100.000-200.000 naista, jokainen keskimäärin 12 kertaa. Uhrien keski-ikä oli 16,7 vuotta. Arviolta 10.000 kuoli raiskauksen seurauksiin. 

Muistelen kuulleeni, että yksi raiskaamisen motiivi on häpäiseminen. Näin voidaan näyttää kohdemaan miehille, että nämä eivät voineet suojella läheisiään. 

Minulla on sellainen käsitys, että väkivaltaisuus voi liittyä seksuaalisuuteen. Kun joku soturi saa hallintaansa jonkun siviilin tai siviilejä, hän ehkä nauttii siitä, että nämä ovat hänen armoillaan. Luulen, että käsien sitominen ja kiduttaminen voivat liittyä siihen. Ehkä raiskaamiseen ja tappamiseen voi sisältyä jonkinlainen täydellisen vallan mahdollistama nautinto. 

Isossa joukossa on luultavasti jokunen sadomasokistikin. 

Taistelujen sotkuisissa tilanteissa voi tulla sellainen tunne, että sotarikokset eivät tule ilmi, joten mitä väliä? Haastavissa tilanteissa voi ehkä itsekontrolli pettää. Tämä ei kuitenkaan anna lupaa sotarikoksiin. Jos taistelukumppanitkin syyllistyvät vastaaviin tekoihin, ei sana luultavasti leviä, mikä antaa tilaa julmuuksille. Jotkut tosin saattavat haluta rehvastella kauhistuttavilla teoilla. 

Eversti evp. Martti J. Karin mukaan Venäjän strategiseen kulttuuriin kuuluu väkivalta. Hän sanoo tämän juontuvan mongolien ajalta ja Iivana Julmallakin lienee osuutta asiassa. Butšan tapahtumia hän selittää silläkin, että kyseisen yksikön joukot eivät olleet slaaveja Olivat kotoisin kai idästä. Tämä teki väkivallasta helpompaa. Venäjän joukot olivat hävinneet maahanlaskuoperaation. Hänen mukaansa sotilaat saattoivat olla sen vuoksi turhautuneita ja he ehkä halusivat kostaa.

Kun ajattelemme millaisia kauheuksia on tapahtunut vaikkapa japanilaisten aikaansaamina toisessa maailmansodassa tai mitä tapahtui Vietnamin sodassa tai mitä punaiset khmerit saivat aikoinaan aikaan, Venäjän toimet eivät ehkä ole aivan poikkeuksellisia. Ehkä väkivallan kulttuuria on muillakin kansoilla. 

Viha varmasti edesauttaa kauhistuttaviin tekoihin syyllistymistä. Vastapuolen menestyminen synnyttää vihaa. Kun viholliset leimataan natseiksi tai ukronatseiksi, sotarikosten tekeminen ehkä tuntuu oikeutetulta. Mitä enemmän tapetaan, sitä vähemmän syntyy uusia natseja.  

Kun saksalaisille sotilaille annettiin toisessa maailmansodassa tehtäväksi surmata systemaattisesti siviilejä, joku saattoi kieltäytyä. Toverit saattoivat kuitenkin kokea, että joutuvat tekemään hänenkin työnsä. Tällaisessa syntyy ryhmäpainetta.

Mika Aaltola puhuu hullun miehen strategiasta, mikä tarkoittaa toiminnan tuntumista sattumanvaraiselta. Tällainen aiheuttaa kauhua. Putin kenraaleineen saattaa toteuttaa tietoisesti tällaista lähestymistapaa, mutta myös yksittäiset sotilaat tai ryhmät voinevat toimia samoin. Geneven sopimuksen sääntöjen rikkominen saattaa olla osa hullun miehen sotastrategiaa. 

Sympatiamme on ukrainalaisten puolella. Karin mukaan voi olla, että viha saa myös heidät syyllistymään sotarikoksiin. Kaikkien sotarikollisten pitää joutua tilille tekemisistään, puolesta riippumatta. 

Kun sota pitkittyy, se raaistuu. Siksikin sen olisi syytä loppua pian. 

S

Onko tässä ratkaisu Ukrainan sotaan?

Kuva HalasSwiatel Pixabaystä

Ukrainan tilanne on äärimmäisen hankala. Tuntuu siltä, että neuvotteluratkaisu ei ole enää mahdollinen, koska toinen osapuoli on osoittanut olevansa läpeensä epäluotettava. Miten sellaisen kanssa voisi sopia mistään mitään. 

Mikä avuksi?

Kultainen sääntö kehottaa tekemään toiselle sitä, mitä toivoisit hänen tekevän sinulle. Valtioilla ei valitettavasti ole kuitenkaan tapana noudattaa sitä. Toimille halutaan vastinetta. Länsi on aseistanut Ukrainaa ja säätänyt tuntuvia pakotteita Venäjää vastaan. Vastineeksi Ukraina sotii meidänkin puolesta. He suostuvat siihen, koska heillä ei ole vaihtoehtoa. 

Luultavasti harva on enää huolissaan Putinin kasvojen menetyksestä. Ovat jo menneet, paitsi Venäjällä. 

Jos Venäjä saa lopullisesti osan Ukrainaa ja muutakin haluamaansa, se toteaa konstinsa toimivan, ja haluaa todennäköisesti lisää. Ainakin lännen on otettava se laskelmissa huomioon. 

Onko muuta vaihtoehtoa kuin panna kovan kovaa vastaan? Se merkitsisi mitä ilmeisemmin lännen asettumista etulinjaan Ukrainan rinnalle. Riskit tiedetään.

Venäjä käyttää länttä hyväkseen. Se tuntuu kokeilevan, kuinka pitkälle voi mennä ilman, että sota laajenee. Voi myös olla niin, että jos etulinjassa ajatellaan, ettei millään ole enää mitään väliä, Kremlissä saatetaan suhtautua jo samoin. . 

Sodan peto on irti.

Miten se saadaan takaisin häkkiin? Vikuroivalle lapselle on laitettava rajat. Muuten hän voi  aiheuttaa vahinkoa itselleenkin. 

Voisiko luova ratkaisu toimia? Nato voisi ottaa "yhdessä yössä" Ukrainan, Suomen ja Ruotsin jäsenikseen, mutta pidättäytyä alkuvaiheessa viemästä Ukrainan ulkopuolisia joukkoja Ukrainaan. Venäjä saisi mahtavan vihollisen, joka kuitenkin antaisi sille vielä mahdollisuuden vetäytyä. Sen olisi otettava huomioon, että uudella vastapuolella on myös ydinaseet. 

Tarvittaessa voidaan käyttää Venäjän omia konsteja. Voitaisiin tuoda muutaman sadan tuhannen sotilaan armeija kaikkine sotakoneineen Venäjän Euroopan puoleisille rajoille. Venäjällä olisi myös Suomen raja huolenaan. 

Berliinissä oltiin kova kovaa vastaan vuonna 1961. Checkpoint Charliella tankkien putket osoittivat toisiaan. Tilanne oli äärimmäisen vaarallinen ja kumpikin puoli tiedosti sen. Molemmat vetäytyivät. 

Tällä strategialla ei luultavasti saataisi sotarikollisia Haagiin, mutta syntyisi ehkä kylmän sodan kaltainen tilanne. Se voisi kestää kauan, mutta vähitellen tilanne voisi rauhanomaistua. Jos Venäjä muuttaa tapojaan, pakotteita voitaisiin vähentää ja pikku hiljaa aloittaa keskinäinen liiketoiminta. Kansalaisten keskinäinen yhteydenpito voisi alkaa ehkä piankin. 

Venäjän oman kehityksen avaimia ovat sensuurin poistaminen ja vapaat vaalit. 

Mitä tulemme vielä näkemään? Keskitysleirejä?

Kuva Stefan Keller Pixabaystä 

Sota on peto, sanoo Mika Aaltola. Miten muuten voidaan selittää näitä kauhistuttavan pahuuden kuvia, joita nyt näemme. Onko niin, että kun sotilas on aivopesty, hänen kuvansa vihollisista on natsifioitu, hän on itse kokenut vaaraa ja nähnyt toveriensa kuolevan, hän päästää kontrollin irti ja antaa itselleen luvan teurastaa siviilejä ja mitä kaikkea? Ehkä jotkut saavat ihmisen tappamisesta nautintoa. Kun jotkut aloittavat, toisten itsekuri ehkä turtuu ja pahuuden tauti leviää. Sotilas on tekemisistään vastuussa ja niin on Putinkin. Soturin on täytynyt tuntea, että hän ei joudu tilille tekemästään. Siksi hänen esimiehensäkin ovat vastuussa. Jos sotilaat tekevät kauheuksia kurittomuuttaan eikä sanktioita tule, on sotimisjärjestelmä mätä. 

Mitä tulemme vielä näkemään? Keskitysleirejä? Mitä tapahtuu Mariupolin siviileille? Samaa? Osa heistä on viety Venäjälle. Heidät pidetään varmasti erossa venäläisistä, jotta nämä eivät kuule, mitä Ukrainassa oikeasti tapahtuu. 

Siviilit ovat jo joutuneet hautaamaan sodan uhreja joukkohautoihin. Nyt on löydetty joukkohauta, johon mitä ilmeisimmin viholliset ovat haudanneet tappamiaan siviilejä, kaiketi salatakseen tapahtuneen. 

Kuka tietää myöhemmin keitä missäkin joukkohaudassa on?

Jotta uhrit ja heidän läheisensä saisivat oikeutta, Ukrainan pitäisi voittaa sota, mutta on vaikea uskoa, että syylliset saataisiin joskus Haagiin. 

Jokin valtava vastavoima tarvittaisiin laittamaan Putin ja muut tapahtumiin syypäät kuriin. Onko lännelle eettisesti oikein olla eskalaation pelossa puuttumatta asiaan? Kuinka suuri on eskalaation riski? Todennäköisesti suuri. 

Jos tilannetta arvioidaan seuraamuseettisesti, on syytä pidättäytyä, koska kuolemaa ja kärsimystä seuraisi paljon enemmän. Velvollisuusetiikan näkökulmasta tuntuisi, että jos joku tekee pahaa, siihen pitää puuttua. 

Olemme sodan sumussa. 

Maailmasta puuttuu organisaatio, joka voisi koota riittävän suuren kansanvälisen tilapäisarmeijan Ukrainan tilanteen ratkaisemiseksi. Armeijan tehtävänä olisi työntää venäläiset pois Ukrainasta ja kenties vartioida operaation jälkeen maan Venäjän vastaisia rajoja. Voisiko tällainen armeija toimia ilman, että alkaa kolmas maailmansota. En tiedä. Tuskin kukaan tietää.

YK on valitettavast rampa ankka Ukrainan tilanteessa. Tarvittava päätöslauselmaehdotus pitäisi tulla tämänkaltaiseen operaatioon YK:n turvallisuusneuvostolta, jossa Venäjä on pysyvänä jäsenenä ja jolla on veto-oikeus. 

Ukrainan sota pitäisi ratkaista oikeudenmukaisesti, mikä ei tietäisi Venäjälle hyvää. Maailma valitettavasti toimii harvoin oikeudenmukaisesti. Voima puhuu.

Mitä meillä on edessä?

Hajamielisyyttä

Vein eilen tyttärentyttäreni autolla lauluharjoituksiin. Kun myöhemmin lähdin hakemaan häntä takaisin, huomasin pysäköineeni auton oman numero kahdeksan ruutuni (numero kahdeksan) sijasta numero kymmeneen. 

Tällä kertaa tällaista. 

Kuva StephanieAnn Pixabaystä

Matkalla huomasin tuulilasin ja pyyhkijän välissä kuitin näköisen paperin. Sakkolappu? 

En viitsinyt pysäyttää tarkistaakseni asian. Olen saanut kerran sakon pihapiiristämme, kun minulta puuttui pysäköintilappu näkyvistä. Me maksamme kyseisestä ruudusta, joten parkkiyhtiö tuli vastaan ja muistaakseni puolitti summan. 

Voisiko tämänkertaisesta erehdyksestäni sakottaa?

Kun pääsin perille, tarkistin paperin. Se oli St1:n kuitti. 

Vastapuolella luki: TÄMÄ PAIKKA ON VARATTU JA MAKSETTU!

Asia selvä.

En tiedä, kenen ruutu on kyseessä. Jos näen siinä auton, saatan laittaa pahoitteluviestin tuulilasiin.