Tämä hassu talo on nimeltään La boîte à mouche tai Elsassin murteella Muckekaschtele eli Perholaatikko. Tilaa on 24 neliötä. Lienee siis pienin.
Elsassin murre kuuluu yläsaksalaiseen kieliryhmään ja muistuttaa Sveitsin saksaa. Colmarissa sen puhujia on ehkä 5-10 prosenttia.
Talossa on valvottu kauppiaiden tullien maksua.
Talo on itse asiassa replika, koska alkuperäinen tuhoutui toisessa maailmansodassa. Se rakennettiin vuonna 1948 uudelleen pilkulleen samanlaiseksi.
Perholaatikkoon kuljetaan keltaisen talon kautta, varmaankin tuosta juttelevien miesten takana olevasta käytävästä.
Käytävästä tullaan ovelle, jonka kohdalla on numero 11. Perholaatikon osoite on 11 Place de l' Ecole, joten joka tästä käy, pääsee entisen tullihuoneen replikaan.
Tietoa siitä missä käytössä huoneisto on nyt, ei ole Kuukkeli tuonut eteeni. Huoneistoon ei pääse, joten lienee jonkun koti.
En tullut katsoneeksi, mitä tuossa postiluukussa lukee.
Mietin, miten tullimaksuja on tarkistettu, jos toimistoon on näin outo reitti. Ajattelin ensin, että asiat olisi hoidettu tuon alla olevan ikkunan kautta. Ilmeisesti Perholaatikko on kuitenkin vain tuo punainen osa. Sisäpihan oven takana lienee portaat, joita pääsee myös keltaisen talon tiloihin.
Miksi Perholaatikko?
Kaupungin läpi virtaa La Lauch -joki. Lieneekö sen varrella harrastettu perhokalastusta? On kuulemma ikivanha laji. Ehkä perhoja on säilytetty tuota taloa muistuttavissa laatikoissa tai laukuissa.
#matkailu #turismi #ranska #automatkailu #colmar #autoilu #alsace #saksalainen #historia #keskiaika #arkkitehtuuri #romanttinen #erikoinen #sota
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti