Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

tiistai 7. tammikuuta 2025

Honkalan matkakomedia, episodi 19: Pieni on elämämme piiri

 


Tässä on elämämme kuva nyt. Loikoillemme hotellihuoneessa ja yritämme saada aikaamme kulumaan. Emme päästä siivoojia huoneeseemme saamaan tartuntaa. Aamulla herätessäni syntyi tunne, että nyt olen terve. Totuus valkeni, kun nousin jaloilleni.




Tässä Kiljusen herrasväen "matkatarpeistoa".Volvossa on vielä ehkä viisi. Otin kuvan aikavalotuksella, niin pääsin kuvaan pölkkypäineni. 





Saara ei pääse ykköskerrokseen, jossa aamiainen tarjoillaan. Kokosimme hotellin "äidin" kanssa meille eväät huoneeseemme. 

Ruokahalu ei ole vieläkään palannut. On aivan väkinäistä yrittää puputtaa edes jotakin suuhun. 

Äänemme ovat niin röyhäkkäät, että huudamme kuin maailman korkeimman sotilasarvon omistava alikersantti alokkailleen. Tolkkua ei tahdo tulla siltikään. 

Tämä on meille demonstraatio tulevasta, jos nyt sattuisimme elämään niin pitkään, että juomavesi menee suoraan suusta vaippaan. Meidän on pysyteltävä ryntäysetäisyyden päässä posliinineuvoista. Melkein aina häviän kisan niukalti. 

Saaran yskähdyksiksi luokiteltavat karjaisut aiheuttavat sen, minkä jokainen varttunut nainen tietää. 

Olemme kai nyt suhteessamme symbioottisessa tilassa, jota ymmärtääkseni kuuluu välttää. 
Minkäs teet? Saara tarvitsee apua ja saattaa ahdistua, jos jää yksin.


Meillä saattaa olla ostaja Volvollemme. Jos toteutuu, säästämme 300 euron romutusmaksun. 

Olen pyytänyt kahdelta taksarilta tarjouksen kyydistä perille etelään. 1200 ja 980 euroa.
Voi olla ainoa vaihtoehto.

Mihinkähän seuraavaksi rahaa holvattaisiin. 

Pakko tästä purkista on päästä vapauteen. Kallista on, mutta joskus on käytettävä lekaa. 





#autoilu #matkailu #lomamatka #auto #turismi  #kuvat #brenner #brennersola #italia #alpit #vuoret #salorno #korjaamo #vuokraauto #hotelli #saksankieli #italiankieli #taksi


4 kommenttia:

Amy / Dzinnin Ajatuksia -blogi kirjoitti...

Hmm...eikö Über tai Bolt olisi halvempi kuin taksi, ellei julkisilla pysty matkustamaan?

Kurjaa, että teillä on ollut noin paljon vastuksia matkalla :(

Anonyymi kirjoitti...

Meidän autosta meni syyskuussa moottori Saksassa. Otettiin Europcarin vuokra-auto ja ajettiin perille Espanjaan. Oma auto tilattiin rahdilla tänne. Täällä se korjattiin ja asennettiin uus käytetty moottori. Homman hoisi suomalaisomeisteinen Costa Cars, Los Montesinos. Sieltä kannattaa kysyä apua, jos siltä tuntuu.

Anonyymi kirjoitti...

Myötäeletään. Ajatuksissa mukana J&K

Anonyymi kirjoitti...

Saman verran kustannuksia Uber &'Bolt ajelusta syntyy. Toki jos haluaa tukea harmaata taloutta ja ei välitä maksaako velvoitteet, niin sitten saattaa säästöä saada.