Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

perjantai 3. tammikuuta 2025

Honkalan matkakomedia, episodi 15: Olemme jumissa – kolmen päivän aikalisä

 

Autokaupan pihamaalla. Löytyisikö täältä menopeli jatkoon? Melkein ilmainen pitäisi tietysti olla ja kestää ikuisuuden. 

Kuvan oikeassa yläkulmassa muuten näkyy paikallinen keskiaikainen linna, 

Meillä on tässä ongelmassamme (ai niin, pitäisi sanoa haasteessamme, vaikka kuka meitä haastaa) kovin paljon liikkuvia osia. Perustilanne on se, että Saara on sairas, eikä voi matkustaa. Autokorjaamo on kolme seuraavaa päivää kiinni. Maanantaina on täällä loppiainen. Hotellimaksu kasvaa 130-140 euroa päivässä. Auton makaaminen pajan pihassa maksaa 20 euroa päivässä. 

Autossa on vielä meidän tavaroitamme. Siitä pitäisi tehdä jokin päätös ja paperit, jos menee romuksi. Auto on pääsemättömissä tiistaihin saakka. 

Minkäs teet?

Meidän on vain hyväksyttävä tilanne, odottaa Saaran toipumista ja ensi tiistaita. Kukatien perin Saaran taudin ja makaan reporankana ensi viikolla. Sekin pitäisi vain kestää. Ei kannata murehtia sellaista, mille ei voi mitään.

Vaikuttaa siltä, että autovakuutuksesta emme saa mitään, koska tapahtunut katsotaan kolariksi (vaikka ei ole toista osapuolta) ja siksi osakasko ei kata kuluja Pohjoismaiden ulkopuolella. Pitäisi vielä selvittää, tuliko vika ollenkaan auton saamasta tällistä. Jospa se ei ollutkaan kolari. Mitä Fennia sitten sanoo. 

Ollaan sitten alppilomalla. 

Hotellissamme ei valitettavasti ole tilaa meille huomisesta eteenpäin. Asiakaspalvelija ystävällisesti etsi meille paikan muualta. Se on tosin seitsemän kilometrin päässä, mutta mitä väliä, koska tänne halutessamme pääsemme takaisin maanantaina. Lupasi, että vievät meidät sinne. 

Eräs hotellimme edustaja sanoi, että kyseinen autokorjaamo on kallis ja käyttää vain alkuperäisosia. Joku muu voisi tehdä remontin halvemmalla. 

Kaivoin vaivalla pari yhteystietoa ja lähetin Kuukkelilla kääntämäni viestit. Ensi viikolla kuuluu, jos yleensä kuuluu. 

 Kävin pajalla tänään.  Matkalla poikkesin autokaupan pihalla hieman katselemassa, josko ...  Kaikissa ajopeleissä ei ollut hintaa. Täytyypä tutkia, jos firmalla olisi verkkosivut. 

Pajalla kuulin, että korjaaminen veisi 2-3 viikkoa. Kysyin, voisiko muualta saada nopeammin. Ei kuulemma. Se oli tietenkin vain hänen näkemyksensä. 



Tässä korjaamon diagnoosi. 

Näytin velimiehelle moottoria videopuhelun avulla. Lähetin vielä kuvia ja videon. 





Ei tuo jakonauha minusta kovin löysältä tuntunut. 
 



Liittyykö tämä irtoremmi haaveriin jotenkin? 


Olisin ottanut enemmänkin kuvia, mutta pajamies hoputti. Oli tarjoamassa minulle kyytiä ja sulkemassa pajan. 

Matkalla ruutuun tuli teksti "mamma". Soittiko vaimo vai soittiko mies ilmoittaakseen, että "kyllä kyllä, olen jo tulossa"? Eipä sitten viivytelty kuvailemassa. 



Lopuksi historian havinaa.  



Haderburg katselee majesteettisesti Salornoa omasta korkeudestaan.






Linna on vielä erillisellä kalliokukkulalla, joten ei luulisi olevan helppo valloittaa. 

On se silti valloitettu kaksi kertaa. 

Omistaja on vaihtunut useasti. 



Tämä on ollut saksan- ja italiankielisten alueiden rajaseutua. Etelä-Tirolissa saksaa puhuvat ovat enemmistönä, mutta Salornon kunnassa tilanne on toisinpäin. 


Tervetuloa taas taajudelle!




#autoilu #matkailu #lomamatka #auto #turismi #video #kuvakertomus #kuvat #brenner #itävalta #brennersola #italia #alpit #vuoret #salorno #korjaamo #vuokraauto #hotelli #haderburg #saksankieli #italiankieli



 




1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

No kylläpä on teidän reissukokemuksenne ja vastoinkäymiset nyt kuin jostain seikkailukirjasta.
Toivottavasti saatte ongelmat selätettyä.
Koettelee koettelee, muttei hylkää.