Honkalan matkakomedia, episodi 13: Katastrofin anatomia

Tähän Volvomme uuvahti, yksikaistaiselle väylälle. 

Ennen katastrofia olimme ajaneet pitkään alamäkeä talvesta säähän, joka vaikutti melkein keväiseltä. 

Olin arvellut ajaneemme noin kaksisataa kilometriä, mutta se olikin vain puolisentoista sataa.

Nautimme lounaan Hermes-nimisessä paikassa ja nukuimme sitten autossa. 

 Tuommoinen ateria ja vesipullo maksoi maksoi lähes 40 euroa. Tämä oli ryöstö!

Olin sanonut kassahenkilölle "piccolo" tarkoittaen vaimon annostoivetta. Hän vastasi italiaksi ja ymmärsin hänen tarkoittavan, ettei tästä kassasta tule pieniä hintoja. No eipä tullut. 

Tällainen koroke kävi kohtaloksemme.

Peruutin Volvoa parkkiruudusta ja käänsin niin, että pyörä nousi korokkeelle. Se oli liikaa autollemme. Auto jotenkin jumittui, mutta irtosi kuitenkin.  Lähellä ollut naapuri huomautti, että nyt kuuluu paha ääni. 

Autosta kuului ropiseva ääni. Se kuului, vaikka auto oli paikallaan, mutta moottori käynnissä. Ajattelin, että eiköhän tällä ajaa voi. Lähdimme liikkeelle Kuukkelia kuunnellen. 

Automaattivaihteisto alkoi jotenkin oikutella. Tuntui, että auto ei ollut täysin hallinnassa. Ajoimme alas toisen tien alta menevään yksikaistaiseen ramppiin ja siihen auto pysähtyi. Moottori sammui. Starttasi, mutta ei enää käynnistynyt. Taaksepäin oli sen verran alamäkeä, että sain auton peruutetuksi tien reunaan. 

Aivan pian eteemme pysäköi auto, jolla oli liikkeellä nuori pariskunta. 

Mies alkoi tutkia autoa. Oletti vian kytkeytyvän jotenkin akkuun. Hän ilmoitti sitten, että oli soittanut poliisille ja että sieltä oltiin tulossa auttamaan. 

Ahdasta oli.

Poliisia ei kuitenkaan näkynyt, mutta saapui kaksi tiepalveluautoa. 

Tiepalvelumiehet alkoivat ohjata liikennettä. 

Poliisit olisivat tietysti voineet käydä antamassa minulle kannustavan sakon väärin pysäköinnistä. Läppä läppä. Ainakin Suomessa olen saanut poliiseilta apua, kun olen joutunut pulaan liikenteessä. 

Olenko käynnistänyt jonkun epidemian, kun samassa paikassa todettiin toinenkin tapaus? 

Sinne vain, jonon jatkoksi. 

Jossakin vaiheessa huomasin sen kadonneen.

En tiedä, olivatko punaisen auton auttajat vai tiepalvelumiehet kutsuneet hinaajan.

Ensimmäiset auttajat lähtivät, kun olivat varmistuneet, että selviämme. Todella lämminsydämisiä ihmisiä. Sain luvan julkaista tämän kuvan netissä. 

Tiepalvelumiehet saattoivat meidät tiemaksualueelle. 

Tässä vaiheessa minä pääsin kuljettajan osastolle ja Saara jäi nauttimaan loppumatkasta autoon rekan lavalle. 

Ajoimme yhdelle maksupömpelille. Hinausmies pulitti tiemaksun omasta rekastaan ja minä Volvostamme. Maksuista ei luikerrella, vaikka auto olisi hajonnut. 

Hinausmies oli oikein lupsakka ja toimelias mies. Puhuu ehkä vain italiaa, mutta kommunikoi silti varsin tehokkaasti. 

Lähdimme sitten köröttelemään kohti autoverstasta Salornoon eli parisenkymmentä kilometriä takaisin pohjoiseen. 

Saaran näkökulma. 

Luultavasti "once in a lifetime" -elämys. 

Saavuimme murheellisten autojen välivarastoalueelle. 

Täällä luultavasti valikoiva sormi osoittaa osan verstaalle hoivattavaksi ja loput romuttamolle paalutuskoneeseen.

Hinausmies kertoi, että kohta taksi tulee ja vie meidät hotelliin. Hänen kanssaan tehtiin paperit ja sovittiin, että tulen uudenvuodenpäivän jälkeen maksamaan ja kuulemaan, miten homma jatkuu. 

Kun auto saapui, arvelin, että tuota kyytiä ei voi maksaa kortilla. Kuljettaja siirteli kyydissä olevia tuoleja, jotta kamppeemme saatiin mukaan. Hän oli hyvin auttavainen. 

Hotelli oli kivenheiton päässä. 

Kun mainitsin maksusta, kuljettaja sanoi olevansa hotellista. 

Hän ahkeroi kanssani bakaasejamme sisään ja siirtyi sitten receptionin pöydän taakse kirjaamaan meidät sisään. 

Tässä on parvekenäkymämme. 

Italia on Rooman imperiumin jälkeläinen. Kyllä täällä asiat hoituvat.

#autoilu #matkailu #lomamatka #auto #turismi #video #kuvakertomus  #kuvat #brenner #itävalta #brennersola #italia #alpit #vuoret #uudenvuodenaatto #salorno