Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

tiistai 13. toukokuuta 2025

Hämmästyttävä Sutri

 Ajatella, että näin merkillisiä paikkoja on vielä olemassa. 

Sutri

Kymmenisen kilometriä Trevignanosta pohjoiseen on asukasluvultaan suunnilleen samankokoinen Sutri, joka on myös vanha, mutta täysin erilainen. 

Siellä on etruskihautoja, mutta erilaisia kuin mitä olemme nähneet muualla, amfiteatteri, Mitran palvontapaikka, muinainen valtaväylä ja poikkeuksellinen historia. 

Paikan historia on ikivanha. Sutrilla on ollut merkitystä jo kymmenennellä vuosisadalla eKr. 

Ensimmäiset asukkaat ovat mahdollisesti olleet pelasgeja, jotka asuttivat Etelä-Eurooppaa ennen indoeurooppalaisten – kuten kreikkalaisten – tuloa. 




Suunnilleen tässä on ollut muinainen Via Cassia, jota pitkin on kuljettu Roomasta Firenzeen ja vielä pidemmällekin. Sittemmin tämä on palvellut esimerkiksi pyhiinvaellusväylänä. Kylä on ruokkinut ja majoittanut matkalaisia.




Sutri eli entinen Sutrium on laavakivikukkulalla (tuffi), jota on ollut hyvä puolustaa. 




Kun astuu sisään Sutriin, kokee aikamatkan menneisyyteen. Taloissa on asuttu kauan ja näkymät tuskin ovat juurikaan muuttuneet. 

Nykyinen rakennuskanta ei tietenkään ulotu etruskiaikaan, mutta on arveltu, että rakentamisessa käytetyistä kivistä on aiemmin palvellut etruskeja. 

Nämä seinät ovat nähneet lukemattomien sukupolvien pyykkejä kuivumassa. 




Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että Rooman tienoilla vanhat talot ovat usein kovin rähjäisessä kunnossa. Onko niin, että kun ennen vanhaan taloja tuskin oli varaa huoltaa kovin usein, tällainen tapa on jäänyt käyttöön? 




Jos jokin talo ehostettaisiin näyttävästi, herättäisikö se liiaksi huomiota ja aiheuttaisi paineita muille? Vai koettaisiinko, että paikka ei enää näyttäisi historialliselta?





Melko suuri osa nykyistä Italiaa oli aikoinaan etruskien valtakuntaa. Sutri oli Etrurian etelärajalla. 

Rooma oli alun perin pikkuinen kylä muiden joukossa Tiberin rantamilla. Erinäisistä syistä se alkoi paisua ja paisua kunnes se oli mahtava Välimerta ympäröivä imperiumi. 



Lähde: Wikipedia


Rooma oli lähellä Etrurian etelärajaa. Sutri on noin 50 kilometrin päässä Roomasta. Sutri oli merkittävän tien varrella ja maantieteellisesti edullisessa paikassa, mistä johtuen Rooma valtasi sen neljännen vuosisadan alussa eKr. Sutrista tuli eräänlainen etävartiopiste Roomalle. 

Sutri on paikka, jossa hyvin kaukainenkin menneisyys on yhä näkyvissä. 

Palataan myöhemmin paikkakunnan etruskihautoihin ja ehkä seudun muihinkin kiinnostaviin asioihin. 



#historia #matkailu #italia #sutri #etruria #etruskit #loma #rooma #autoilu #automatkailu #auto #loma 

Ei kommentteja: