Viuluvirtuoosien miekkailu on alkanut

 

Kuvakaappaus Jean Sibelius -viulukilpailun kotisivuilta. Keskellä taituroi edellisen kilpailun voittaja Inmo Yang. 

Alkueriä soitetaan. Osallistujat ovat harjoitelleet pitkään ohjelmiansa ja nyt urakoidaan tositoimissa. 

Se joka seuraa kaikki vaiheet alusta loppuun, ansaitsee marenkisen Sibeliuksen pään palkinnoksi sinnikkyydestään. 

Minä olen melkein diletantti, vaikka olenkin pianotunneilla istunut ja tunnistan Sibeliuksen viulukonserton ja eräitä muitakin klassisen musiikin helmiä. Kaunis musiikki on mieluisaa korvilleni, mutta koska olen luultavasti ainakin lievän diagnoosin veroinen ADHD-tapaus, teen mieluummin jotakin, jossa minun ei tarvitse olla passiivisena pitkiä aikoja.

Ammattilainen saa varmasti esityksistä niin paljon minua enemmän irti, että tarkkaavaisuus heillä kestää. 

Kokemuksestani tiedän kuitenkin, että pystyn erottamaan ainakin joitakin sellaisia soittajia, jotka menestyvät. Jokohan pullistelen liikaa?

Kilpailu alkoi eilen. Aamukonsertti meni meiltä ohi, mutta iltapuolen soitantaa seurasimme, minä osin silmin ja korvin ja osin vain korvin. On hienoa, että soittoa kuvataan myös aivan läheltä siten, että voi seurata muusikkojen sormien ja käsien virtuoosimaista toimintaa. 

Osallistujista ei voi olla panematta merkille, että Itä-Aasia on erittäin vahvasti edustettuna. Neljästäkymmenestä valitusta vain kymmenkunta on muualta kuin Japanista, Etelä-Koreasta tai Kiinasta, ja heistäkin parilla vaikuttaa olevan hyvin itäistä juuria. Tämä kertoo siitä, missä viulismi on voimissaan. Muut ovat sieltä täältä, heistä kolme Suomesta. 

On mielenkiintoista, että kisoissa soitetaan länsimaista klassista viulumusiikkia, mutta valtaosa soittajista on aivan muualta. Suurin osa ei voi valita ohjelmistoonsa mitään oman maansa musiikkia. Asiaa selittää ainakin osittain se, että hyvin suuri osa ihmiskunnasta asuu kaukana idässä. Siellä on valtava lahjakkuuspotentiaali, josta klassinen musiikki saa paljon ammattilaisia. 

Seurasimme eilisen toista ja tämän päivän ensimmäistä konserttia. Tänään iltapäivällä olimme lastenlapsia laskemassa. 

En tiedä millaisia kriteerejä tuomaristo käyttää. Varmasti heille merkitsee ainakin soiton hallinta. Jos muusikko osaa kappaleet teknisesti lähes täydellisesti, hän voi keskittyä tulkintaan ja soittaminen vaikuttaa helpolta vaativuudestaan huolimatta. Voi myös käydä niin, että tekniikka on huippua, mutta tulkinta on latteaa. 

Joku osaa soittaa koskettavan lyyrisesti, mutta kokonaisuus saattaa kaivata dynaamista vaihtelua. Toisinkin päin voi käydä. 

Instrumentin laadulla on suuri merkitys esitykselle. Toivottavasti tuomaristo osaa ottaa tämän huomioon arvioinnissaan. Stradivariuksen ei saisi saada tuottaa automaattisesti ykkössijaa. 

Viulunsoitossa on myös kraak kraak -ulottuvuutensa. Jostakin syystä joissakin esityksissä alhaiset sävelet saattavat kuulostaa hirveiltä. Syynä voi olla, että soittajan viulu on sikarilaatikon tasoa. En osaa arvioida, kuinka paljon muusikko pystyy kompensoimaan instrumenttinsa huonoa laatua. 

Sitäkään en osaa sanoa, voiko raakkuva sointi olla joskus osa erinomaista tulkintaa. 

Jokaisella soittajalla on alkuerissä käytössään puoli tuntia. Kaikkien kuunteleminen kokonaan merkitsisi 20 tuntia keskittymistä. Huomaan, että en pysty keskittymään pitkään esityksiin. Ote herpaantuu ja toistuvat kappaleet alkavat kyllästyttää. 

Huomaan kuitenkin kuuntelemisen olevan opettavaista. Mitä enemmän kuuntelee, sitä enemmän erottaa ja ymmärtää asioita. 

Onneksi esitykset jäävät Areenaan kuunneltavaksi myöhemmin. 

Jos jaksaisin kuunnella ainakin yhden kappaleen kaikilta kilpailijoilta. Ei siihen tietenkään kukaan pakota. 

#sibelius #jeansibelius #viulukonsertto #jeansibeliusviulukilpailu #viulukilpailu #musiikkitalo #viulu #säestäjä #klassinenmusiikki