Turun kirjaston sisäpihalta löytyy muinaisuutta ja nykytaidetta
Tuosta ovesta on mennyt ja tullut yksi keisari ja yksi kruununprinssi vuonna 1812.
Tämä on maaherran virkatalo, joka on valmistunut vuonna 1733.
Ruotsi oli hävinnyt Suomen Venäjälle vuonna 1809. Maamme kohtalo sinetöityi tässä talossa kolme vuotta myöhemmin, kun Venäjän tsaari Aleksanteri I ja Ruotsin kruununprinssi Kaarle Juhana sopivat, ettei Ruotsi enää haikaile Suomen perään.
Kaarle Juhana oli kyläräätälin pojanpoika Jean-Baptiste Bernadotte, joka oli oli tehnyt häikäisevän uran ja noussut Napoleonin marsalkaksi. Hän kuitenkin riitautui pomonsa kanssa ja joutui katselemaan ympärilleen. Ruotsin tuolloinen kuningas Kaarle XIII oli sairaalloinen ja hänen kykyjään puolustaa maataan Venäjää vastaan epäiltiin.
Ruotsalainen paroni Mölner päätti ruveta tekemään diilejä saatuaan suurenmoisen idean. Hän esitti ajatuksensa Bernadottelle, joka suostui kandideeraamaan Ruotsin kuninkaan pallin haltijaksi. Napoleonista idea oli absurdi, mutta lupasi kahden Ranskan valtikan alla olevan Tyynenmeren saaren verotulot Bernadottelle ja hänen jälkeläisilleen, jos kuninkaan virka avautuu hänen maineikkaalle soturilleen.
Niin kävi, että Kaarle XIII adoptoi Jean-Baptisten pojakseen Kaarle Juhanaksi ja hallitsijasuvun jäseneksi, Kätevää.
Kruununprinssillä ei tietenkään ollut tunnesiteitä Suomeen, joten hänelle sopi hyvin, että Aleksanteri pitää entisen Österlandin ja tukee prinssiämme tämän valloittaessaan hyvitykseksi Norjan Ruotsille.
Kaarle Juhanasta tuli sittemmin Ruotsin kuningas Kaarle XIV Juhana ja Norjan kuningas Kaarle III Juhana.
Otin näitä kuvia Turun kirjaston pihapiirissä, jossa on muiden muassa tämä Miina Äkkijyrkältä karannun lehmä "Sweet yellow melon". Muu nimessä täsmää, mutta minusta juuri se ainoa melonin mieleen tuova ruumiinosa puuttuu.
Koillisessa on kirjaston vanha osa. Siitä lounaan kautta eteläänk aartuu kirjaston laajennus. Keskellä idässä on kahden ylhäisyyden vuoden 1812 kädenvääntöpaikka. Sekin taitaa olla kirjaston käytössä.
Tämä ei ole uima-allas vaan muinaismuiston kattaus.
Tämä viritys suojaa ammoisen rakennuksen jäänteitä tehokkaasti myös katseilta.
Talo on rakennettu 1490-luvulla eli aikana, jolloin silloinen Suomi kuului Ruotsin osana periaatteessa Kalmarin unioniin, jota johti Tanska. Aika oli todella melskeistä, koska Ruotsi rimpuili irti liitosta. Lopullinen ero tapahtui vasta Kustaa Vaasan ollessa puikoissa 1520-luvulla.
Muuan esi-isäni Anders asui ilmeisesti Kokemäensaaressa, joka oli Kokemäenjoen suulla nykyisessä Porissa. Se ei ole enää saari ja nimi onkin nyt Kyläsaari. No jaa, saari kuitenkin, mutta ei oikea saari.
Andersista ei juuri tiedetä, mutta hänen tyttärellään Annalla oli jo sukunimi, joka oli Indreus. Anna oli kuitenkin omaa sukua Storfinger (Suursormi). Indreus on selvästi muodostettu Kokemäensaaren ruotsinkielisestä nimestä Inderö. Jos merkinnät pitävät paikkansa, ehkä Anderskin olisi voinut käyttää sukunimeä Indrenius. Storfinger lienee isännän tai tilan nimi.
Inderön naapurisaari oli nimeltään Ytterö. Suomeksi Sisäsaari ja Ulkosaari. Jälkimmäinen on kuitenkin muovautunut hiekkarannoistaan tunnetuksi Yyteriksi.
No jopas harhauduin. Tarkoitukseni oli kertoa jonkin esivanhempani elämästä puheena olleen talon rakentamisen aikoihin.
Odo Rumpf: Uudenkuun keiju
Tämä Odo näyttää olevan kiinnostavan hulvaton taiteilija. Tällä videolla näet, miten valtavia teoksia hän on rakentanut ylijäämätavarasta. Vilahti siellä lentokoneen raatokin. Osa teoksista liikkuu.
Täällä näet yksittäiskuvia hänen teoksistaan.
Miina ja Odo ovat selvästi sukulaissieluja.
.jpeg)
.jpeg)
.jpeg)

.jpeg)
.jpeg)



.jpeg)
.jpeg)
.jpeg)

.jpeg)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti