Isoisäni Yrjö Jylhäsaari ei voinut iloita aselevosta, koska hän oli kaatunut kaksi päivää aikaisemmin 11.3.1940.
Hänellä ei varmasti ollut aavistustakaan, että aseet vaikenevat pian.
Hän oli päässyt parempaan paikkaan.
Nyt hänen maalliset jäännöksensä lepäävät Keski-Porin kirkon pihapiirissä olevalla sankarihautausmaalla.
Ukrainalaiset puolustavat isänmaataan kuten isoisäni aikoinaan. Isiä, veljiä ja poikia kaatuu rintamilla. Siskoja ja tyttäriäkin rintamilla taitaa kuolla, toivottavasti ei äitejä sentään.
Me kaikki tiedämme, mitä Ukrainan kotirintamilla tapahtuu.
Vihollinen synnyttää hirvittäviä traumoja ukrainalaisille ja välillisesti omillekin kansalaisilleen.
Tämä kaikki sen vuoksi, että yksi henkilö kumppaneineen haluaa laajentaa valtaansa naapurimaihin. Samaa yritettiin 83 vuotta sitten.
Suomi selvisi, mutta joutui taipumaan alueluovutuksiin. Miksi Venäjä suostui aselepoon juuri, kun oli saamassa Suomen näppeihinsä?
Suomalaiset sotilaat olivat taistelleet urhoollisesti kuten ukrainalaiset nyt. Aseet eivät kuitenkaan vaienneet ilman muutoksia isommalla pelilaudalla. Saksalla oli sopimus Neuvostoliiton kanssa, mutta suunnitteli hyökkäystä viimeksi mainittua vastaan. Göringin sanotaan lupailleen Suomelle, että tämä saa vielä menetettävät alueensa takaisin.
Englanti ja Ranska suunnittelivat muka tulevansa Suomen avuksi Norjan ja Ruotsin kautta, mutta luultavasti kiinnostus koski ensisijaisesti Kiirunan malmia. Stalin ilmeisesti otti uhan tosissaan ja olipa Ranskassa jo miehiä liikkeellä operaation hoitamiseksi.
Stalin ei halunnut joutua tuossa vaiheessa konfliktiin mainittujen maiden kanssa.
Ukraina taistelee sinnikkäästi ja länsi tukee.
Onko mitään muuta rauhaa edistävää tapahtumassa? Jos Venäjä pelkäisi sodan eskaloitumista, se pyrkisi irti sodasta. Luottaako se Kiinan tukeen?
Tapahtuuko kulissien takana jotakin?
Me emme tiedä. Keskitytään siis tukemaan ukrainalaisia.
Slava Ukraini!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti