Sipulikirkko Nizzassa

Ranska on tietääkseni hyvin maallistunut maa, mutta kirkkoja on runsaasti, näin myös Nizzassa. Taitavat olla kaikki yhä käytössä.

Aivan majapaikkamme lähellä on venäläinen ortodoksikirkko. Tiesin, että täällä on myös venäläinen katedraali. Lähdin perjantain päiväkävelyllä sitä katsomaan.

Tuo se ei ole.

Tapasin matkalla tutun hahmon. Nuoret tuskin tuntevat häntä, mutta me 60-luvun lapset tiedämme, tämä mies on Charles de Gaulle, kenraali ja Ranskan presidentti 1958-1969. 

Hänen on täytynyt olla lähes kaksimetrisenä vaikuttava hahmo. 

Ranskalaiset muistavat mielellään upseereitaan. Mekin asumme marskalkka Joffren kadulla. 

"Kesäkuun 18. päivän mies"

Toisen maailmansodan alussa britit päättivät tukea poliitikkoja, jotka vastustivat Ranskan antautumista Saksalle. De Gaulle siirtyi Kanaalin yli ja piti 18. kesäkuuta radion kautta puheen Ranskan kansalle. Tuohon varmaan patsaan laatan teksti viittaa. 

De Gaullen linja kiteytyi seuraaviin sanoihin: "Ranska voi hävitä taistelun mutta emme voi hävitä sotaa". 

Tiedämme historiasta, miten pahassa ahdingossa Ranska oli natsivallan aikana. Liittoutuneiden kuuluisasta Normandian maihinnoususta alkanut prosessi johti Ranskan vapautumiseen. 

Kai tämäkin lasketaan kirkoksi.

Jalkakäytävät ovat Nizzassa usein hyvin kapeita. Kulkiessaan joutuu monesti lainaamaan ajotietä päästäkseen ohi. 

Tässä pohdin, olenko kadulla vai pihalla. 

Kyltitys mietityttää. Tässä rakennusta kutsutaan kirkoksi, mutta muissa katedraaliksi. Tuskin tällä viitataan lähellämme olevaan ortodoksikirkkoon. Vai? 

Kaupungissa on näiden kahden lisäksi myös kreikkalaisten ortodoksikirkko. Käsittääkseni Venäjän ja Kreikan kirkot ovat eriytyneet, vaikka ortodokseja molemmat ovatkin. 

Nämäkin pyhäköt kertovat kaupungin historiasta. 

Katedraali oli juuri suljettu siltä päivältä.

Villa et Jardins Ephrussi de Rothschild

Nimestä Rothschild tulee varmasti useimmilla mieleen raha ja varakkuus. Kyseessä onkin maailman ehkä tunnetuin pankkiirisuku.

Kävimme eilen vaikuttavassa paikassa, joka liittyy Rotschildeihin.

Suvun kantaisä oli Mayer Rotschild, joka eli 1744-1812. Hän osasi tehdä rahaa ja niin osasivat hänen viisi poikaakin, jotka perustivat pankkeja eri puolille Eurooppaa. Joku Rotchild on rahoittanut autonomian ajan Suomeakin, kun muut mahdolliset lainoittajat eivät maahamme luottaneet.

Yksi Mayerin pojista asettui Pariisiin. Hänen pojantyttärensä Béatrice de Rothschild (1864-1934) meni naimisiin erään toisen juutalaistaustaisen pankkiirisuvun edustajan, Maurice Ephrussin, kanssa. Tämän suvun jälkeläinen Edmund de Waal on kirjoittanut sukuhistorian "Jänis jolla oli meripihkan väriset silmät", joka kertoo Ephrusseista käyttäen punaisena lankana erään suvun edustajan hankkiman japanilaisen pienoisnukkekokoelman vaiheita.

Avioliitto päättyi eroon vuonna 1904. Seuraavana vuonna Béatricen isä kuoli ja tytär peri valtavan omaisuuden. Béatrice rakennutti tämän palatsin ja sen hienon puutarhan Saint-Jean-Cap-Ferratiin, joka on Nizzan jA Monacon välillä. 

Béatrice keräsi taidetta ja tämä palatsi onkin upea paikka teosten esittelyyn. Elämänsä lopulla hän lahjoitti koko kiinteistön Académie des Beaux-Artsille. Puistossa kulkiessa tulee mieleen, että hän varmaan keräsi kasvejakin. 

De Waalin kirja kannattaa muuten lukea. Se on syvä luotaus Euroopan historiaan ja kulttuuriin. Se on myös surullinen kertomus siitä kuinka juutalainen suku yritti sulautua täydellisesti yhteiskuntaan, mutta eivät onnistuneet.

Tälläkö Béatricea kuljetettiin hänen puutarhassaan? No ehkä se on keräilyesine. 

Puutarhan suihkulähteet kytkeytyvät päälle säännöllisin väliajoin. Klassinen musiikki soi taustalla. Jos haluat tunnelmoida hetken, klikkaa alla olevaa videolinkkiä.

Lähettyvillä on toinenkin kulttuurikohde, jossa tosin emme vierailleet. Villa Keryloksen rakennuttivat antiikin kreikkalaiseen tyyliin arkeologi Theodore Reinach ja hänen vaimonsa Fanny, jonka äiti oli omaa sukua Ephrussi ja Maurice Ephrussin sisko.