Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

maanantai 18. syyskuuta 2017

Lisää toivoa leukemiapotilaille

Sain viime vuonna kantasolusiirteen joltakin tuntemattomalta hyväntekijältä. Olen kiitollinen ensinnäkin siitä, että luovuttaja ylipäänsä löytyi. Toinen syy kiittää on se, että saamani kantasolut ovat mitä ilmeisimmin henkilöltä, jonka kudokset ovat hyvin yhteensopivat omieni kanssa. Päättelen tämän siitä, että minulla on toistaiseksi ollut hyvin vähän käänteishyljintäoireita. Jotakin kitkaa kuitenkin lienee  koska immuunijärjestelmäni ilmeisesti käy kierroksilla ja aiheuttaa väsymystä. Väsymys on kuitenkin helppo vaiva verrattuna niihin, mitä voisi olla.

Olen etuoikeutettu myös sen vuoksi, että olin riittävän "nuori" ja hyväkuntoinen, jotta minulle voitiin antaa siirre. Kantasolusiirron sanotaan olevan elinsiirroista vaativin.

Kun luovuttajaa aletaan etsiä, tutkitaan ensin potilaan sisarukset. Ei ole itsestään selvää, että sisaruksista löydetään luovuttaja. Tämä johtuu siitä, että sisarukset ovat perimältään erilaisia seoksia vanhemmistaan. Joku sisaruksista voi kuitenkin olla sopiva. Myös mahdollisen sisarusluovuttajan terveyshistoria voi olla este.

Minun tapauksessani etsintää jatkettiin kantasolurekisteristä.

Ylen artikkeli "Uusi hoitomuoto voi mullistaa leukemiahoidon - kantasolusiirtoihin enemmän mahdollisuuksia"esitelty menetelmä antaa toivoa niille, joille ei löydy luovuttajaa edes rekisteristä.

Uutta menetelmää kutsutaan haploidenttiseksi kantasolusiirroksi. Hoitoprosessissa poistetaan siirteestä haitalliset solut joko ennen siirtoa tai sen jälkeen. Siirteen luovuttaa joko joku sisaruksista tai toinen vanhemmista. Riittää että kudokset vastaavat puoliksi toisiaan. Tällä menetelmällä saadaan paremmat tulokset kuin 9/10-sopivalla rekisterin avulla löydettyä siirrettä käytettäessä. Jos epäsopivia soluja ei poisteta, seurauksena voi olla vaikeita käänteishyljintäoireita.

Haploidenttisiä siirtoja on tehty jo Suomessakin.












Ei kommentteja: