 |
| Näkymä sisäpihaan Kaskentieltä |
Olen jumittunut tekemättömyyteen. Saattaa olla eläkeläiselle tyypillistä, että pienet asiat tuntuvat isoilta. To do -listan tekeminen tuntuu kuitenkin stressaavalta ajatukselta. Aika pienikin odottava juttu tuntuu kuormittavan.
Kun saa jonkin pienen mielessä olevan asian hoidetuksi, tuntuu, että onhan tässä jotakin saatu aikaan. Vilkkaissa elämänvaiheissa tällaiset asiat hoidettiin kaiken muun kiireen ohessa. Kun aikaa on, sitä myös menee.
Ehkä minun pitää ajatella, että nukkuminenkin on työtäni tällä hetkellä. No ei nyt sentään. Oikeaa työtä ei enää ole. Kun lepään riittävästi, minusta ehkä tulee puuhakkaampi, ainakin lyhyeksi aikaa. Ei minulta tosin juuri kukaan kovin kummoisia arkitouhuja odotakaan. On kuitenkin mukavaa, että blogitekstejäni odotetaan. Tosin siitäkin syntyy stressiä, mutta en minä tämän kirjoittamista lopettaakaan raski.
Ymmärrän, että minun täytyy antaa aikaa itselleni.
Eilen oli vilkas päivä. Heräsin tänään aika varhain, söin aamiaisen ja menin takaisin nukkumaan. Heräsin puoli kahdentoista tienoissa. Minun pitää levätä, että jaksan sen minkä jaksan. Jaksan minä jotakin väsyneenäkin, mutta sitten tarvitsen palautumisaikaa.
Yksi mahdollinen aktiivisuuden este poistui tänään. Kävimme ostamassa Raisiosta minulle maalauspöydän. Löysin sen Tori.fi:n kautta. Pöytä on oikein hyväkuntoinen ja sen hinta oli aika muodollinen. Netti mahdollistaa tällaisen joustavan kierrätyksen. Kun palveluja käyttää, elämään tulee lyhyitä kohtaamisia. Tavara ja raha vaihdetaan, eikä juuri puhuta kuin käynnin aiheesta. Nimet ovat tiedossa, mutta tapaamiset jäävät aika anonyymeiksi. Vähän kuin kaupassa kävisi.
Ehkä monet muutkin tuoreet eläkeläiset pohtivat tällaisia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti