Eläkeläisen salakuoppa

Minulle alkaa valjeta, että eläkkeellä oleminen on vaarallista. Eihän siitä selviä hengissä kukaan.

Vakavasti puhuen oloneuvoksen päiviin liittyy piilevä riski. Kun töissä ei tarvitse käydä, liikkuminen vähenee huomattavasti. Arkiliikunta katoaa melkein kokonaan. Keittiön ja makuuhuoneen välillä ei askeleet juuri kartu. Ruokaostokset tuodaan kaupasta autolla pihaan ja hissillä kotiovelle.

Kun aktiivivuosina harrastaa kuntoilua, pohjana on kohtuullinen annos liikkumista, joka syntyy arkiaskareiden ja työtehtävien ohessa.

Minulla on kohtuullinen liikuntaohjelma, jota yritän toteuttaa. Osa toteutuu siten, että käyn esimerkiksi kirjastossa kävellen. Treenaaminen ja arkitoimet sulautuvat osittain toisiinsa.

Minä vietän aika suuren osan päivästäni nenä näyttöruudussa tai kirjassa. Valitettavasti energiankäytön minimointitaipumukseni saa aikaan sen, että kun nuuskimiselimeni on äskenmainituissa, selkäni on sängyssä ja pääni tyynyssä.

Luulen, että Kiloklubin sivujen täyttäminen ei johda mieluisiin vaa'an lukemiin kovin nopeasti, koska arkiliikuntani on vähäistä. Kiloklubissa pitäisi olla jokin eläkeläisasetus, joka ottaisi tilanteen huomioon.

Kiloklubin syömisnormeissa pysyminen on helppoa. Ehkä minun pitäisi omatoimisesti kiristää tahtia.