Go-go, slow-go ja no-go

Olen lueskellut Marja Saarenheimon teosta Vanhenemisen taito. Kirjoittaja kuvaa kirjan alkupäässä tapoja jäsentää eläkeikää. Seniorina elämistä on kutsuttu muun muassa kolmanneksi iäksi. On kuitenkin huomattu, että eläkeläisyydessäkin on erilaisia vaiheita, ja alettu käyttää myös ilmauksia neljäs ja viides ikä. Hauska versio suunnilleen samasta asiasta on jaottelu go-go, slow-go ja no-go.

Kolmas ikä tarkoittaa vaihetta, jolloin ollaan eläkkeellä, mutta voidaan aika hyvin ja jaksetaan harrastaa erilaisia asioita. Neljännessä iässä tarvitaan lisääntyvästi apua päivittäisessä elämässä selviämiseen ja viidennessä apua tarvitaan jatkuvasti.

Saarenheimo toteaa, että ikään ja aikajärjestykseen perustuvat jaottelut ovat aika kömpelöitä. Olen samaa mieltä. Minut voisi ehkä sijoittaa samaan luokkaan iäkkään isäni kanssa.

Minä en kykenisi enää täysipäiväiseen työhön, mutta koen silti olevani aika toimintakykyinen. Elämääni voisi kuvata ilmaisulla osa-aikainen go-go. Kolmiosainen jaottelu on minulle hyödyllinen, koska ymmärrän, että nyt kannattaa tehdä niitä asioita, joita haluaa. Myöhemmin mahdollisuudet vähenevät.

Minulle olisi voinut käydä niin, etten olisi ehtinyt työeläkkeelle ollenkaan. Hyvä näinkin. On makuasia, onko elämäni nyt go-go vai slow-go. Ehkäpä mielikuvittelen itseni edelliseen.

Toimintakykyäni rajoittaa pikkuisen sekin, että immuniteettini ei ole vielä täysin palautunut. Sairastin viime viikolla lyhyen röntsytaudin, mutta pystyin katkoksesta huolimatta liikkumaan ihan hyvän viikkoannoksen. Tänään on taas lepopäivä, koska olen nuhainen ja yskäinen. Olisikohan minun pitänyt malttaa pitää taukoa pidempään?