Sairaan rakas elämä

Imusolmukesyövän ja leukemian kokenut mies kirjoittaa

torstai 30. toukokuuta 2019

Juoksentelemaan

Olen hoitanut kuntoani aika pitkään ja hartaasti. Voimistelen ja venyttelen kotona, kävelen asioidessani kaupungilla ja myös varta vasten sekä uin kerran viikossa Meri-Karinassa, jossa olen hematologian poliklinikalta saanut luvan käydä polskimassa. Se on Lounais-Suomen syöpäyhdistyksen paikka.

Olen ajatellut, että minulle riittää kohtuullinen kunto, enkä siksi pyri maratonin velvoittamalle tasolle. Reipas kävely sujuu hyvin.

Olen huomannut, että jostakin syystä portaiden kiipeäminen ja mäen nouseminen haastavat minua yhä. Olisi ehkä hyvä saada jotakin aerobista liikuntaharjoitteisiini. Kerroin aikaisemmin, että  hankin kunnon juoksuvarusteet.

Olen alkanut varovasti juosta. Se ei ole tuntunut mukavalta. Ottaa keuhkoihin. Olen juossut minuutin pätkiä ja kävellyt välillä. Tänään jaksoin juosta näin yhteensä 16 minuuttia ja olen varsin tyytyväinen, varsinkin kun se sujui aikaisempaa helpommin.

Mieleeni on tullut, että voisin joskus mennä Paavo Nurmen stadionille ja juosta vanhan kunnon Cooperin testin. Hyvä taso vaatisi yli viisikymppiseltä mieheltä vähintään 2.000 metrin suorituksen. Tuohon en luultavasti aivan pian pysty. Aion ensin harjoitella sen verran, että jaksan edes juosta yhteen menoon vaaditut 12 minuuttia.

Toivottavasti en hurahda liikaa. En haluaisi käyttää ylettömästi aikaa harjoitteluun. "Kiireisenä" eläkeläisenä minulla on muutakin puuhaa.  

3 kommenttia:

Matti Lassila kirjoitti...

Ai MeriKarinassa käyt? :-) Silloin ajat meidän ohi, ostimme juuri Seiskarinkatu 17 b paritalon, se on siinä ihan Meri-Karinasta 200 m aiemmin, oikealla. Matti ja Eeva-Maija Lassila

Rainer Kukko kirjoitti...

Ota rauhallisesti Heikki, ettet rasita itseäsi liikaa. On myös kävelytestejä, jotka mittaavat kuntoa.

Heikki Honkala kirjoitti...

Matti, hauskaa. Tervetuloa Turkuun! Joko olette muuttaneet?

Rainer, joo varmaan, mutta Cooper on tuttu. Voisi verrata nuoruuden lukemiin. Pääsisinkö edes puoliväliin?